Sam Väntsi, Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus, Järvenpää
Näiden kahden vuoden aikuisopintojeni aikana on tapahtunut paljon suurta ja ihmeellistä. Sam on ollut merkittävä opettaja monessa suhteessa. Hänen vahvoihin puoliinsa kuuluu hyvän, selkeän ja tehokkaan opetuksen lisäksi empaattisuus, iloisuus, kannustavuus ja kyky ymmärtää ja neuvoa ihmisiä. Hän on monesti ylittänyt opettajan virkansa ja auttanut monia opinnoissa ja jopa opintojen ulkopuolella. Hän on toiminut ns. ”herättäjänä”. Nyt kun oma koulutukseni on pian ohi, en voi muuta sanoa kuin, kiitos ja kumarrus. Juuri sinunlaisia ihmisiä ja opettajia tarvitaan lisää!
– Koulunsa päättävä