Tellervo Perälampi, eläkkeellä jo, Jyväskylä
Tulin oppilaaksenne neljännen kouluvuoteni alussa. Siirryin luokkaanne rinnakkaisluokalta, koska silloin pikkusiskoni alkoi koulun ja minun piti päästä samaan vuoroon – koulu alkoi toisina päivinä klo 8, toisina klo 11. Tuo kouluvuosi oli tärkeä, neljänneltä luokalta pyrittiin oppikouluun, ja sinne minäkin halusin. Ja kaikista koulu- ja opiskeluvuosistani tuo neljäs luokka kansakoulussa, ainoa vuosi teidän oppilaananne, on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen olen kertonut teille itsellenne myös, kun satunnaisesti olemme tavanneet. Opettajana olitte ennen kaikkea tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Ketään ei suosittu enempää kuin toisia ja heikoimmatkin saivat iloita onnistumisista. Jo tuolloin 1950-luvulla, käytitte apuna luokkatovereita: paremmin osaavat menivät hitaammin oppivien viereen lasku- ja lukutunneilla ja auttoivat tehtävistä suoriutumisessa. Kouluun kuului ilo! Meillä oli ”oman luokan tunteja”, jolloin jokainen sai esiintyä, laulaa, lausua runon, tms. toisten ollessa yleisönä. Usein olimme näillä tunneilla koulun juhlasalissa, ja sekin oli tärkeä ja hieno juttu. Musiikki ja piirtäminen ovat sieltä asti olleet elämässäni tärkeitä asioita, vaikka en ole kummassakaan asiassa mestariluokkaa. Kun tuli kevät, ja tuo oppikouluun pyrkiminen lähestyi, kävitte meillä kotona juttelemassa vanhempieni kanssa asiasta, ja äitini kertoi myöhemmin teidän sanoneen: ”Jos Tuula sinne tyttölyseoon pääsee, niin kyllä se siellä pysyy”. Ja niin kirjoitin tyttölyseosta ylioppilaaksi. Teidän ansiostanne minulla oli haave, että minustakin tulee opettaja. Opettajaa minusta ei tullut, mutta ei hyvin kauaksi siitä: minusta tuli puheterapeutti, jossa työssä olen viihtynyt ja jossa voin käyttää kaikkia taitojani ja kaiken luovuuteni asiakastyössä. Lisäksi tunnen saaneeni teiltä koko joukon muuta: kohteliaan käytöksen, toisten ihmisten huomioonottamiskyvyn, empaattisuuden ja kunnioituksen myös vanhoja ja sairaita kohtaan. Ilman näitä taitoja olisi urani kariutunut kauan sitten! Ilman vuotta teidän lähellänne olisin paljon köyhempi ja uravalintaani olette vaikuttanut voimakkaasti. Parin vuoden päästä jään itse eläkkeelle, yli 30 vuoden ajan olette ollut mielessäni esikuvana. Kiitän teitä sydämestäni! ”Oikarisen Tuula”
– Tuula Nurminen