Toivo Kettunen, Männynmäen kyläkoulu
Perheemme muutti ja siirryin pieneen, kaksiluokkaiseen kyläkouluun kirkonkylän isosta koulusta. Olin arka ja pelokas uudessa ympäristössä. Opettajani oli myös uusi eikä noudattanut ”vanhaa perinnettä”, jonka mukaan kirkonkylältä muuttaneita oppilaita olisi pitänyt sortaa. Osa luokan tytöistä suhtautui minuun aluksi hyvin vihamielisesti ja painiotteluita käytiin harvase välitunti, kunnes ylivoiman edessä väistyin. Alempia luokkia opettava, kaikkien pelkäämä vanha naisopettaja huomasi asian ja pisti kyseiset yläluokilla olevat tytöt kertapuhuttelulla ojennukseen ja kiusaaminen loppui. Tällä kertaa hänen hirmuinen auktoriteettinsa pelasti minun kouluvuoteni. Minun opettajani, tämä Toivo Kettunen, oli nuori ja aina hyväntuulinen. Hän suhtautui tasapuolisesti oppilaisiin. Tuli aika valmentautua oppikoulun pääsykokeisiin. En osallistunut harjoituksiin, koska vanhempani epäilivät pärjäämistäni. Keväällä juuri ennen pääsykokeita opettajani pysäytti isäni kylätiellä ja kysyi, ettekö tosiaan aio pistää tyttöä oppikouluun? Isä selitti, että kun se tyttö on niin huono laskemaan, ettei taitaisi pärjätä. Opettaja oli sanonut että kyllä varmasti pystyy siinä missä muutkin, antakaa yrittää. Ja niin menin kylmiltäni pääsykokeisiin, jotka läpäisin hienosti. Koulu sujui hyvin, vaikka matematiikka ei koskaan ollutkaan vahvimpia aineitani. Ilman oppikoulua en olisi voinut hakeutua nykyiseen ammattiini, josta edelleen pidän. Olen ikuisesti kiitollinen tälle opettajalle, joka välitti tulevaisuudestani niin paljon ja samalla antoi minulle tärkeän viestin, että vaikka olin heikoilla yhdessä asiassa, voivat muut vahvuudet korvata sen ja kokonaisuutena olin kelvollinen ihminen.
– Hannele