Keskisen Kello, TuuriLämmin kiitos Sinulle, joka palvelit meitä 14.10.-26 Tuurin Keskisen kellossa. Sinulla oli kaunis käsikoru, nimeä en kysynyt. Olit erittäin ystävällinen ja asiantunteva asiakaspalvelija. Ostin mm. Nomination-korun. Kauppiaalle terveiset, pidä hänestä kiinni erinomaisena työntekijänä.
-Tarja Keisala
Lue lisää tai jätä oma kiitoksesi >
Opettaja kertoo
Olen toiminut opettajana viitisentoista vuotta. Minulla on itsellänikin kaksi lasta, mutta parhaan kuvauksen synnytyksestä kuulin oman kouluni alaluokassa muutama vuosi sitten.
Lapsena rakastin itse suullisia esityksiä, joissa kerrottiin jostain esineestä tai kuvasta. Niinpä järjestän niitä aina silloin tällöin omille oppilailleni. Ne auttavat lapsia irti ujoudesta ja antavat esiintymiskokemusta. Ja minä saan lepotauon sekä myös taattua hupia.
Ylee...
Lue lisää tarinoita >
Hyvä tukijäsenemme! Hymyjen saarelta hieman kuulumisia ja päiväkirjaraporttia hyväntekeväisyyshankkeestamme. Olimme jälleen talven aikana paikan päällä hoitamassa hankkeen asioita. Talvi oli hyvä, ja iloksemme voimme todeta, että yhteistyö ja käytännön järjestelyt sujuvat vuosi vuodelta paremmin. Pääkohteemme on edelleen Finlandia House -koulu, jonka sydä...
Pentti-Oskarin päiväkirjat
6.7.2026

Lue lisää ajatuksia >
Mukavia uutisia on aina mukava lähetellä. Hymyjen saarella avustushankkeemme vain jalostuu. Passistani tarkistin, että ensimmäinen käytimme saarella oli talvella 1986. Neljäkymmentä vuotta- ei ihan suotta- on tullut yhteiseloa saarelaisten kanssa vietettyä. Luettelo toimista on pitkä. Ehkä on hyvä, että jalostuminen on keskittynyt nyt enemmän konkreettise...
Pentti-Oskarin päiväkirjat
23.1.2026

Äiti
Minä sinua rakastan, tiedän sen
Se ei ole vain hetken huumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.
Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt
Se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
Se kestää, on myrsky tai pouta.
Minä sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.
Ja kun kuljemme raskain askelin
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän käde...
Löydä oma värssysi >