Vapaaehtoistyö Sri Lankassa
21,1,2019 Pentti-Oskari Kangas
Usein minulle esitettyjä kysymyksiä koskien vapaaehtoistyön tekemistä Sri Lankassa.
Sen tekeminen on äärimmäisen vaikeaa. Vaikka Lotus Hill on rekisteröity myös Sri Lankaan virallisena – ja tosi harvinaisena – avustusjärjestönä, meidänkin piti lopettaa 15 vuoden jälkeen yhteistyö ulkopuolisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Maan hallitus on kiristänyt äärimmilleen lastenkotien ym. vastaavien valvontaa, työskentelyä ja vierailuja niissä. Vaimoni Marja esimerkiksi muiden muassa teki töitä vuosikausia vastasyntyneiden lastenkodissa.
Tänä talvena häneltäkin evättiin työt siellä, vaikka johtajatar on meidän ystävämme jo 13 vuoden ajalta. Perusteena oli hallituksen antama viranomaismääräys, joka perustui viime aikoina – jälleen – ulkomaalaisten taloudellisiin väärinkäyttöksiin. Maailmassa on ”ihmishyeenaryhmiä”, jotka kiertävät kehitysmaiden lastenkodeissa yms. He kuvaavat ja kirjoittavat hellyttäviä tarinoita kohteesta, polkaisevat ”somemarkkinoinnin” muka perustamalleen hyväntekeväisyysjärjestölle ja pitävät rahat itsellään. Tsunamin jälkeen olimme lähellä näkemässä silloin nuorten USA:laisten muka lääkäreiden kriminaalista toimintaa. He jäivät kiinni ja karkotettiin.
Me itse olemme saaneet tämän yli 30 vuoden ajan toimia hyvin vapaasti. Se on perustunut vuosien aikana saavutettuun luottamukseen. Aloitimme ja toimimme pitkään paikallisen munkkien avustusjärjestön kanssa yhteistyössä. Myös valtion sosiaaliministeri sekä nk. ministerimunkki toimivat joukossamme ja heidän kauttaan saimmekin virallisen avustusjärjestön statuksen. Koko massaa niitä on vain muutama.
Vähän väliä hallitus ajaa rekisteröimättömiä avustusjärjestöjä pois maasta. Jopa YK:n alaisia. Valtio on vahvasti keskusjohtoinen ja englantilaisten siirtomaaherruuden aika on vahvasti mielissä. Ceylonhan itsenäistyi vasta 1948 ja syntyi Sri Lankan valtio. Saaren maantieteellinen nimi on edelleen meille teestä tuttu Ceylon.
Pieni pilkahdus uudesta kulttuurista ilmeni, kun paikallinen asianhoitajamme Colman vei äskettäin Lotus Hill vammaiskotiin kaksi suomalaista, joiden perhe on ollut tukijäsenenä vammaiskotia rakennettaessa. Paikalla ollut mies kielsi kuvaamisen ja oli hyvin töykeä. Kuultuamme tapahtuneesta, menimme paikalle selvittämään ongelmaa. Ilmeni, että kyseinen mies oli uusi paikallinen työntekijä, eikä tiennyt Colmanin taustaa. Asia selvisi ja anteeksi pyydettiin. Keskuksen vakiohenkilökunta, osa aikanaan meidän palkkaamia, oli pahoillaan ja vakuutti, että Amma ja Tata (äiti ja isä) kummivanhempineen ovat aina tervetulleita. He myös kertoivat, että yhä enenevissä määrin tavalliset turistit ryntäävät sinne kesken heidän päivätoimiensa ja he tuntevat olevansa kuin elintarhassa. Ymmärrämme heitä. Tukijäsenemme ovat edelleen tervetulleita tutustumaan aikaansaannoksiinsa. Mielellään minulle viesti, niin voin ”upgreidata” tutustujat sinne.
Minulta kysytään usein, että eikö ilmainen työ kelpaa? Asiaa pitää tarkastella paikallisten olosuhteiden tasolta. Ulkomaalaisen vapaaehtoistyöntekijän työlupien saaminen on jo aikaa ja rahaa vievä toimenpide. Asunnon, ruoan, kuljetusten ym. kustannukset ovat paikallisittain merkittävät. Aivan viime aikoina valtio edellyttää kaikkien työntekijöiden vakuuttamista täällä sekä sosiaalimaksujen maksamisen minipalkkalain mukaan. Kun vielä lisätään sellainen fakta, että me emme ole kuin poikkeustapauksissa jättäneet vapaaehtoistyöntekijöitä ilman valvontaamme, se vaatii meiltä fyysistä läsnäoloa. Omien leipätöiden vuoksi se ei aina ole mahdollista. Mekin teemme tätä työtä ilman palkkaa. Ja varainhankinta, esim. kirjojen kirjoittaminen, vie Suomessa ollessammekin merkittävän osan ajastamme.
Sitten on vielä huomioitava, että paikallinen työttömyys on 30-50% luokkaa ja koulutettuja opettajia yms. on työttömänä pilvin pimein. Me maksamme Unohdettujen Laakson koulumme opettajille hyvää palkkaa 25.000 rupiaa kuukaudessa bruttona. Noin 120 euroa. Paikalliset näkevät ulkomaalaisten työskentelyn useasti heitä syrjivänä. Esimerkiksi englannin kielen opettajia on työttömänä runsaasti. Onhan englanti saaren yksi kolmesta virallisesta kielestä.
Voiko tänne sitten tulla vapaaehtoistyöntekijäksi? Meidän hankkeemme on pienimuotoinen ja keskittyy ruohonjuuritason toimintaan. Koulukenkien jaosta köyhille lapsille on muodostunut yksi merkittävimpiä toimintojamme. Eikä kenkiäkään jaeta joka päivä. Teemme perusteellisen taustatyön ensin, luetteloimme lapset ja kertarysäyksellä jaamme sitten jopa 500 paria.
Kummiperheitä on myös vielä jäljellä jonkin verran. Pyrimme käymään paikan päällä säännöllisesti, jotta pystymme seuraamaan heidän olosuhteitaan reaaliajassa ja myös sitä, että avustusraha menee taatusti äidin tilin kautta ruokaan ja koulunkäyntiin, eikä isän ostamaan pontikkaan. Sellaista on seurata paikan päällä elämää täällä. Ja siitä huolimatta falskaa aina välillä. Olimme avustaneet vuosia perhettä, jossa on kaksi vammaista tyttöä. Yllätyskäynnillä havaitsimme, että isä oli humalassa ja äiti valitti meidän avustusrahojen menevän osin isän juomiseen. Kyllä oli tiukka tilanne. Piti jälleen kylmätä sydän menettämättä sydämen lämpöä. Mitäkö teimme? Pidimme tiukan saarnan isälle ja ilmoitimme, että avustus loppuu nyt.
Seuraavana yönä emme saaneet unta. Kyseinen tapaus on todella surullinen. Molemmat tytöt ovat osittain liikuntakyvyttömiä ja 150 senttinen 40 kg painava äiti raahaa heitä päivät pitkät sylissään. Kun isä parin päivän päästä tuli hakemaan takaisin tyhjää pankkikirjaa, emme voineet olla heltymättä.
Isä kertoi, kuinka heidän elämänsä on toivotonta. Ei töitä eikä ruokaa. Eivätkä lapset voi mennä kouluun. Kotona heitä ei voi jättää hetkeksikään yksin. He olivat hankkineet pihalleen muutaman kanan ja kukon sekä vasikan, josta he odottavat maidon tuottajaa. Katsoimme tämän oma-aloitteellisuudeksi. Ja hellyimme. Ei koskaan ennen ja nyt taas.
Laitoimme pankkikirjalle 40.000 rupiaa niin, että kuukausittain voi nostaa vain 4000 rupiaa. (1 euro on n 210 rupiaa) Kerroimme, että täällä ollessamme teemme koko ajan pistokokeita, joita Colman jatkaa poissa ollessamme. Jos vielä kerran isä ostaa kuukausirahalla juomaa, loppuu apu kertakaikkisesti. Voi tätä elämää. Mitäkö opimme tästä? Toivottavasti osaamme katsoa peiliin.
Ehdotus vapaaehtoistyöntekijöille:
Miettikää tarkkaan motivaatiotanne ja sitoutumistanne. Olosuhteet ovat usein hyvin alkeelliset ja elämiskulttuuri ympärillä haasteellinen.
Ehdotan myös, että otatte yhteyttä Suomen Planiin tai Kirkon Ulkomaanapuun. Ymmärtääkseni sieltä saatte lisätietoa. Netistä löytyy myös useita kansainvälisiä volontär -välittäjiä. Mutta valmistautukaa merkittäviin taloudellisiin satsauksiin. Nämä firmat hoitavat vapaaehtoisyöntekijöiden kuluja mm. työluvat, kohteen hankinnan, majoituksen ja usein ruoankin. Se kaikki maksaa. Luonnollisesti. Vaikka se tuntuu hullulta, vapaaehtoistyöstä usein joutuu maksamaan. Että tällaisia juttuja. Ymmärrän, että ihan kaikki eivät ihan aina ymmärrä.
Lykkyä tykö!
Ystävällisesti
Pentti-Oskari Kangas
Lotus Hill ry
kenttätyöntekijä