Vuoden Positiivisin Suomalainen 2020 – Ehdota henkilöä

Valintakriteerit

Vuoden Positiivisin Suomalainen on henkilö, joka voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, urheilija tai johtaja, opettaja tai hoitaja. Hänen ammatillaan ei ole väliä, mutta on tärkeää, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta hänen saavutuksensa ovat merkittäviä hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio; yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti edellä mainittujen kriteerien mukaisesti.

Vuosien varrella palkitut

2019 Jorma Uotinen, 2018 Mikko ”Peltsi” Peltola, 2017 Saara Aalto, 2017 Minna Tervamäki – Elämäntyöpalkinto, 2016 Kaj Kunnas, 2016 Disco K-50 – Positiivisin ilmiö, 2015 Robin, 2014 Pekka Hyysalo, 2014 Esa Saarinen – elämäntyöpalkinto, 2013 Elastinen, 2012 Minna Kauppi, 2012 Aira Samulin – elämäntyöpalkinto, 2011 Antero Mertaranta, 2010 Toni Nieminen, 2009 Alexander Stubb, 2008 Wilson Kirwa, 2007 Teemu Selänne, 2006 Kiira Korpi, 2005 Piispa Eero Huovinen, 2004 Pikku G, 2004 Elisabeth Rehn – elämäntyöpalkinto, 2003 Mikko Kuustonen, 2002 Pirjo Kauppinen, 2001 Veikka Gustafsson, 2000 Vesa Keskinen, 2000 Ilkka ”Danny” Lipsanen – elämäntyöpalkinto, 1999 Marco Bjurström, 1998 Satu Silvo, 1997 Jari Sillanpää, 1996 Olli Valtonen, 1995 Mika Halvari, 1994 Valentin Kononen, 1993 Katri Helena

Kerro oma ehdokkaasi