Toimintavinkkejä kesäksi

Nainen ja lapsi lennättämässä leijaa

Elämän rikkaudet ovat lähellämme. Pysähdy, heittäydy ja nauti kesäisestä elämästä.

Istu ”käet” sylissä

Hymyile. Rakasta, rakasta ja rakasta. Sano peilikuvallesi jotakin kaunista.

Kirjoita kirje rakkaalle ihmiselle

Tee lettuja – tarjoa naapureillekin

Kävele paljain jaloin aamukasteessa.

Aloita päiväsi laulamalla.

Kävele välillä heilauttaen molempia käsiä samaan suuntaan.

Järjestä tapaaminen itsesi kanssa luontoon.

Lähde lapsesi kanssa tutustumaan uuteen paikkaan ja nauttikaa yhdessä pienistäkin löydöistä.

Poimi kukka ja anna se vastaantulijalle.

Valitse kaupassa ostosta, kun on valinnan vaikeutta, niin kovalla äänellä: Entten tentten teelikamentten…

Rakenna lasten kanssa legolinna.

Osta kaupasta simpukoita ja ihmettele kotona miten niistä tehdään ruokaa.

Halaa ainakin yhtä ihmistä päivän aikana!

Työpaikalle voi lähteä myös ikkunan kautta eikä aina narisuttaa ovea.

Ole erityisystävällinen erityisepäystävällisille.

Kutsu uusi naapuri kylään.

Valokuvaa läheisiäsi arjen askareissa.

Kerro ”satuina” tositarinoita lapsuudestasi lapsenlapsille.

Naura, vaikkei naurata!

Laula aina ja kaikkialla, kun laulattaa!

Juokse, vaikkei sinulla olisi juoksuaika!

Katso peiliin ja hymyile kuvalle.

Tee miehellesi herkkuruokaa, vaikka itse olet paastolla!

Yllätä työkaverit kahvileivällä ilman erityistä syytä.

Seiso silmät kiinni keskellä toria.

Vie kaupan kassatädille kahvipulla.

Hyräile tehdessäsi ostoksia.

Nouki roska maasta.

Ole vallaton.

Nuku teltassa ainakin yksi yö niin kuin lapsena tehtiin.

Sadepäivän ilo; lasi mehua, kakkupala ja hyvä kirja. Sitten vain riippumattoon.

Herää aamulla vähän aiemmin, avaa ikkuna ja kuuntele nautiskellen lintujen aamukonserttia.

Nuku lattialla.

Nuku sängyssä väärin päin.

Pyydä naapuri, jota et tunne kovin hyvin, kahville.

Kirjoita oikea kirje.

Syö viikko kasvisruokaa.

Keinu kovaa.

Pussaa ja halaa.

Laita lukemasi kirjat kiertoon.

Sulje puhelin päiväksi.

Aloita jälkiruoasta ja lopeta alkupaloihin.

Mene vaatteet päällä uimaan.

Ui alasti.

Kiitä jotain jokaisena kesäpäivänä.

Kerää kukkia.

Kun poistut bussista, huikkase kaikille: ”Aurinkoista päivän jatkoa!”

Nauti lasillinen kuohuviiniä lounaalla.

Ole sinä se, joka ehtii avaamaan kulkijalle oven.

Syö jäätelötötteröä ja istu katukivetyksellä.

Juttele kukille.

Laita puuroa menninkäisille.

Ui kuutamolla.

Unelmoi.

Maista mansikoita.

Katsele poutapilviä ja mieti mitä muoto muistuttaa.

Puhalla saippuakuplia.

Istu sylikkäin keinussa.

Tee kunnon mato-onki itse ja mene ongelle – ihan kuin lapsena isän tai vaarin kanssa.

Ulvo kuuta.

Lue lehden artikkeli takaperin.

Kysele ihmisten kuulumisia ja ole aidosti kiinnostunut heistä.

Maalaa asfalttiliiduilla kotikadullesi mielikuvituksellisia taideteoksia.

Katsele muurahaisten touhuja, seuraile niiden polkuja ja ihmettele, kuinka isoja taakkoja ne jaksavat kantaa.

Nuuhki lämpöisen kallion tai kukkien tuoksua.

Kun kuljeskelet kesällä eri paikoissa, opettele tuntemaan uusi kasvi- tai eläinlaji päivässä.

Käy katsomassa vanhoja lapsuuden leikkipaikkoja, ovatko vielä ennallaan ja mitä niissä on muuttunut.

Istu laiturille tai rantakivelle. Anna paljaiden varpaiden viilentyä vedessä. Odota, että pikkukalat tulevat uteliaiksi ja tutkimaan niitä.

Etsi seuraksesi vanha ystäväsi muistelemaan pitkiä huolettomia kuumia kesiä.

Tervehdi aamuaurinkoa.

Lähetä tuulen mukana viesti rakkaillesi.

Anna itsellesi lahja ja ylläty iloisesti.

Halaa puuta ja laula kilpaa lintujen kanssa.

Pidä vapaapäivä.

Nauti sateesta.

Pyöräile töihin eri reittiä.

Pidä synttärikutsut lemmikillesi.

Pese puolisosi auto ja nauti ilmeestä.

Yövy teltassa aitan takana.

Ajele kauppareissut Pappa-tunturilla.

Osta kesäauto ja maalaa se spreymaaleilla kukkia täyteen.

Tutustu kotipaikkakuntaasi turistina ja kysele vastaantulijoilta vinkkejä tutustumiskohteista.

Käy ulkoiluttamassa tuttuja tai tuntemattomia vanhuksia.

Paista lettuja lounaaksi ja kutsu naapurit kesteille.

Keksi runo päivässä.

Soita vanhoille koulukavereille.

Tee kukkaseppele ja kävele se päässä koko päivä.

Itke ja naura, kun siltä tuntuu.

Paista sultsionoita.

Löydä jokaisesta jotakin hyvää sanottavaa ja SANO se Hänelle.

Kuuntele aidosti mitä lapsellasi on asiaa ja mieti ennen kuin vastaat.

Ole onnellinen tässä hetkessä.

Tee kuperkeikkoja lapsesi pelitreenejä katsellessasi ja häntä kannustaessasi.

Seuraa kissan elämää; saalistusta, venyttelyä, pesutuokioita.

Kuuntele omia ajatuksiasi joka päivä 10 minuuttia.

Halaa vastaantulevat ystäväsi, tai vaikka tuntemattomatkin, anna riemun näkyä.

Kiipeile kiipeilytelineissä.

Muista niitä ystäviäsi joita et ole pitkään aikaan muistanut, mene käymään ja vietä hetki heidän kanssaan.

Mene kesällä sateella ulos hyppelemään ja palaa mielikuvituksessasi lapsuuden lämpöisiin kesäsateisiin.

Leivo jotain ja vie yllätyksenä ystävälle tai tutulle jotain vaikkei hänellä nyt sattuisikaan olemaan merkkipäivä.

Jumppaa bussipysäkillä bussia odotellessa.

Mene keskelle toria ja laula tai lausu runoja.

Kättele myyjät, jotka tulevat palvelemaan sinua ja kättele myös kaupankassa.

Jumpata voi ruokaa laittaessakin, voi keikkua yhdellä jalalla ja hakea tarpeita kaapista zumban askelin.

Aja ruohikko pihassasi hauskan näköinen asu päällä, esim. vappunaamari kasvoilla sekä vappuhattu päässä naapurien iloksi.

Nauti lämpöisestä kesäyöstä. Pystytä lapsille teltta pihaan ja pitäkää siellä retki eväiden kera.

Kerää mustikoita ja tee niistä piirakka tai mustikkamaitoa.

Hypi vesilätäköissä.

Kehu vastaantulevan ihmisen vaatetusta.

Konttaa nurmikolla.

Lue aamun sanomalehti ulkona aamupalan kera ja nauti auringosta ja hiljaisuudesta.

Käy torilla.

Vie kissa kävelylle.

Ilahduta vanhusta vaikka kortilla, puhelulla tai kyläilyllä.

Muistele mukavia ja hassuja lapsuudenmuistoja.

Pistä jalat lämpimään kylpyyn. Tee kasvohoito. Lakkaa kynnet.

Laula singstaria sydämesi kyllyydestä vaikka olisitkin huono laulaja.

Kävele toinen jalka ojassa, mieluiten silloin kun siellä on vettä.

Laula työpaikallasi ollessasi kesäbiisejä kurkku suorana vaikkei olisi lauluääntä.

Laita eriväriset sukat ja eripari kengät jalkaan.

Pue t-paita nurinpäin päällesi.

Hanki joku hassu hattu.

Keskustele kauppajonossa, linja-autossa tms. paikassa lähelläsi olevien ihmisten kanssa.

Leiki lasten kanssa, lähde hullutteluun mukaan, älä mieti mitä muut siitä ajattelevat, vaan antaudu täysin sydämin mukaan!

Anna hyvän musiikin tanssittaa sinua, vaikka keskellä katua.

Konttaa lastesi kanssa kilpaa vaikka polvisuojien avulla.

Tanssi kotona yksin peilin edessä.

Heitä kärrynpyöriä junalaiturilla, bussipysäkillä tai jalankulkijoiden liikennevalon vaihtumista odotellessa.

Pahimmalla helteellä laita pilkkihaalari päälle ja mene pilkkijakkaran ja pilkin kanssa vaikka keskelle toria.

Kun joku kysyy mitä kuuluu, olen saanut monen ihmisen hiljaiseksi vastaamalla: lapset voi hyvin ja avioliitto kukoistaa. Se tuntuu jotenkin järkyttävän ihmisiä!

Kun olet lenkillä niin hyräile tai laula.

Kiipeä koivun oksalle ja laula peipposen kanssa kilpaa.

Kun käki kukkuu niin kuku vastaus.

Lue viikon ajan vain vitsit ja positiiviset uutiset lehdistä.

Osta Aku Ankka kirja ja lue se yhteen syssyyn läpi.

Kerää omat ja naapurin tenavat yhteen ja opeta heille, miten pelataan ”Kymmentä Tikkua”.

Laita saunaan kynttilä palamaan ja unohda sähkövalo.

Kokeile onnistuuko kuperkeikan teko.

Opettele käsilläseisontaa julkisella paikalla, vaikka hame päällä.

Kävele portaat. Kun se sujuu hengästymättä, loiki kaksi porrasta kerrallaan.

Kokeile portaiden nousua takaperin.

Istu ruokapöydässä eri paikkaan niin kauan kuin tuoleja riittää ja aloita sitten kierros alusta.

Älä mene töistä suoraan kotiin vaan tee pieni tutustumisretki kotikaupunkiisi.

Syö karjalanpiirakkaa kermavaahdon kanssa.

Vie kukkia työkaverille.

Ota katsekontakti vastaantulijoihin.

Seiso pihalla kesäisessä vesisateessa ja anna sateen huuhtoa ikävät ajatukset mennessään. Laula samalla.

Laula puutarhakasveja hoitaessasi.

Tee hiekkakakkuja ja rakenna hiekkalinnoja.

Pelaa neppistä.

Käy keinumassa leikkikentällä ja ota hurjat vauhdit.

Ota vauhdit leikkikentän karusellissa.

Kävele ’Peppi Pitkätossua’ käsikädessä puolisosi kanssa.

Lupaa itsellesi ottaa valokuva joka päivä kesällä, printtaa ne ja kokoa kesäkirjaksi.

Toteuta jokin unelma, jolle ei ole ollut aikaa tai mahdollisuuksia.

Pysähdy jätskille ja nauti hetkestä vaikka olisikin kiire.

Katsele ympärillesi ja näe luonnon kauneus ympärilläsi.

Tallenna kännykän vastaajaan uusi, positiivinen ja iloinen viesti.

Osta nippu postikortteja ja saman verran postimerkkejä. Lähetä niille, joita olet kuluvan viikon aikana ajatellut.

Laita kertakäyttöpöytäliina ja anna koko perheen kuvioida se täysin mielensä mukaan.

Loju laiturilla vaikkei aurinko paistaisikaan.

Innostu väreistä!

Käy joka aamu lenkillä ja juttele itseksesi luonnossa.

Lue kaikkea!

Unohda aika.

Elä jokainen hetki satasella.

Juokse alaspäin tulevat liukuportaat ylös.

Katso vastaantulijoita silmiin ja hymyile heille.

Älä käytä pariin päivään Facebookia vaan soita ystäville ja kysy, mitä heille kuuluu.

Mene ystävien kanssa kesäyönä piknikille ja kävele auringonnousua kohti.

Käy naku-uinnilla ja mene tunnin yöunilla töihin.

Keksi joku uusi sana.

Kiitä heitä, joita olet unohtanut kiittää.

Pelaa lapsesi kanssa Monopolia vaikka läpi yön, ja näytä miten tykkäät siitä.

Istu ja katsele aamulla auringonnousua ja illalla auringonlaskua.

Kehu lapsia.

Sano olet rakas puolisollesi ja lapsillesi päivittäin.

Hypi trampoliinilla jos harmittaa.

Pitäkää kesäkauden avajaiset grillaten.

Lähetä työkaverillesi nimipäivätervehdys töihin, vaikka olet itse lomalla.

Laita ainakin yhtenä aamuna lomallasi kello soimaan viideltä ja mene ulos kuuntelemaan luonnon heräämistä.

Syö jäätelöä joka päivä tuntematta syyllisyyttä.

Kulje ennen kulkemattomia polkuja.

Hymyile kilpaa auringon kanssa.

Kohota katseesi ylös talojen kivijaloista; huomaat rakennusten julkisivujen upeat yksityiskohdat ylimpiä kerroksia ja kattoa myöten.

Leikkaa nurmikko pukattavalla koneella ja riisu bikinisilleen, saat samalla tasaisen rusketuksen ja kuntoliikuntaa.

Etsi neliapiloita.

Katsele mehiläisen puuhastelua kukkapenkissä.

Hae posti avoinjaloin.

Sateella uikkarit päälle ja sateeseen.

Herää keskellä yötä ja ulos nauttimaan kesäyöstä.

Lakkaa varpaankyntesi omenan vihreiksi.

Maalaa tai kuvioi seinä asunnostasi piristävän väriseksi.

Anna kampaajallesi vapaat kädet.

Osta turkoosin väriset kesäkengät.

Vietä päivä vaatekaupoissa kierrellen ja kokeillen kaikkea mitä et aikaisemmin ole uskaltanut kokeilla päällesi.

Palkitse itsesi jäätelötötteröllä, koska olet niin hieno tyyppi.

Kehu itseäsi peilin edessä kerran päivässä.

Tankatessa autoa, yritä saada jonkun hauskan numerosarjan digitaalinäytölle, joskus myös numeroista voi saada kirjaimia ja sanoja.

Pyyhi pölyjä pyllyllä tai kyynerpäällä, jos siivoaminen tuntuu liian kaavamaiselta.

Tiskatessa pysähdy ajoittain kuuntelemaan vaahdon ritinää.

Aisti musiikkia iholla ja tunne se nahoissasi tai sormenpäissä.

Sulje suu ja koeta vaan puhua käsillä ja ilmaista itseäsi eleillä ja ilmeillä.

Heittä pois kaikki sellaiset tavarat, josta tulee huonoja muistoja mieleen.

Pysähdy keskustelemaan mökkinaapurisi kanssa.

Paijaa lapsiasi usein.

Leiki kissasi kanssa.

Halaa rakkaitasi päivittäin.

Tee herkullista kasvisruokaa ja nauti jo kokkailun tuoksuista.

Rakasta elämää.

Nuku yösi ulkosalla, vaikka vain yksikin ja vaikka teltassa.

Makaa maassa ja katsele taivasta ilman pohdintaa ajankulusta.

Makaa vatsallasi ihmetellen maailmaa ja luonnon ihmeitä, vaikka yhtä kukkaa, lähietäisyydeltä.

Pukeudu kunnolla, ota hyttyshuppu ja istu kunnon tovi hämärtyvässä illassa kuunnellen hyttysten laulua.

Pysähdy matkoillasi pienissä kaupoissa ja kioskeissa, suoramyyntipisteissä ja huoltoasemilla isojen sijaan.

Tee luettelo kultasi hyvistä ominaisuuksista ja anna se hänelle.

Kuuntele kosken kohinaa ja katsele vettä virtaavaa

Kerro kaikki asiat laulaen, kuten oopperassa.

Kierrä polkupyörällä järvi.

Kun peili tulee vastaan, jää siihen ja sano: Ken on maassa kaunehin…

Osta kioskilta kolmen pallon megatötterö nonparelleilla.

Syö kesätorilla mansikoita, varaa mukaan kermavaahtopursotin joilla viimeistelet herkut. Tarjoa muillekin.

Juokse järveen ja syöksy sukellukseen, aivan kuin lapset tekevät.

Vie työpaikan kahvihuoneen pöydälle tuoreita toriherneitä kaikkien naposteltavaksi.

Yllätä perheesi ja itsesi heräämällä aikaisin paistamaan muille lettuja, taikina on parhaimmillaan yön yli turvonneena.

Kerää pyöreitä kiviä ja maalaa ne parvekkeelle/puutarhaan leppäkertuiksi ja kilpikonniksi .

Kokeile vastata puhelimeen niin ystävällisesti kuin mahdollista, anna soittajan kuulla että ilahduit hänen soitostaan – saat positiivisen vastapalkkion välittömästi.

Kirjoita sukuun syntyneelle vauvalle ajatuksia, kauniita sanoja ja toiveita hänen tulevaisuudelleen – jätä avattavaksi 18-vuotispäivänä, tulevaisuuden aarre.

Maalauta polkupyöräsi keltaiseksi tai vihreäksi.

Kysy ystävältä, asiakkaalta: Mitä KIVAA sinulle tänään kuuluu?

Muuta väistämätön hauskaksi: osta kuohuviinipullo tai kata juhlaillallinen aina ukkosen, ahkeran siivouspäivän tai flunssasta selviämisen kunniaksi.

Pyydä läheiseltäsi oppitunti hänen harrastamaansa lajiin, joka on sinulle vieras: tyttären kiipeilyharrastus tai siskon flamenco-tunti voikin olla juuri se mitä sinunkin elämästäsi on puuttunut.

Haasteen edessä, lyö vetoa että onnistut! Jos epäonnistut, muut tarjoavat sinulle pullakahvit, jos onnistut, tulevat herkut sinun piikistäsi. Voitat joka tapauksessa!

Valvo koko yö; näet auringon laskun ja nousun.

Kerää kaunis kukkakimppu ja anna se naapurustossasi yksinäisimmän oloiselle ihmiselle.

Tee ainakin yksi eväsretki luontoon, vaikka sitten vain kerrostaloalueen takametsään.

Tee lahjoitus hyväntekeväisyyteen.

Älä kysy puolisoltasi: minkälainen päivä sinulla oli? Kysy mieluummin: mikä tässä päivässä oli parasta?

Älä avaa televisiota koko päivänä.

Jätä postinkantajalle/lehdenjakajalle kahvipaketti tai namipussi postilaatikkoon saatekirjeen kanssa.

Päätä, ettei Sinun tarvitse tehdä mitään koko päivänä.

Tarjoa naapureillesi kahvit, vaikka rappukäytävässä.

Luovuta lähikirjastoosi muidenkin iloksi sinulle jo tutuiksi tulleita, hyväkuntoisia kirjoja.

Käy ainakin kerran Zumbassa ja rentoudu ilomielin.

Pistäydy lähimmällä maatilalla, jossa on kahvila, taidetta, tapahtumia, lampaita tms.

Poimi itse mansikkasi, ota tuttuja taikka perhe mukaan.

Pidä kolikkoa mukana ja vilkuile, minkä parkkimittarin luona on auto, vaan ei aikaa ja laita kolikko menemään. Ehkä iloinen lappunen tuulilasiin terveisiksi myös.

Päätä, että teet taikka tuunaat jotain pientä viemisiksi ystävän mökille.

Jos sinua palvelee kesätyöntekijä, kehaise ennen kun poistut.

Lue päivänlehti tuolilla pää alaspäin.

Harjaa hampaat eri kädellä kuin normaalisti.

Rakenna iso hiekkalinna, yksin tai lasten kanssa.

Piirrä katuliiduilla suuri aurinko talosi seinään.

Tasapainoile puunrungolla.

Syö maha täyteen mustikoita.

Kulje koko päivä kypärä päässä. Kotona, kadulla, töissä.

Korvakuulokkeet korvilla, kommentoi ääneen uutisia ym. Laula ääneen musiikin mukana. Tanssiakin voi tai johtaa kuin orkesteria.

Ota nalle kainaloon, juttele sille, jos ei puhekaveria löydy. Ihmetelkää ja naurakaa yhdessä. Kysele siltä mielipiteitä.

Katso Patch Adams –leffa.

Hymyile autoa ajaessasi, varsinkin ruuhkassa.

Pidä ihana prinsessapäivä; puhu perhosille, heiluttele pilville.

Jää vakoilemaan kissaa, kun päästät sen aamulla ulos ja kirjoita sitten ”Päivä kissan elämästä” tarina.

Käy jossain Suomen kunnassa, jossa et ole koskaan aikaisemmin käynyt.

Pese lattiat salsan, reggaen tai muun musiikin tahdissa, joka saa hymyn huulillesi ja vartaloosi liikkeelle.

Pidä töissä koneeton päivä, älä aukaise tietokonetta koko päivänä, tee jotain muuta.

Hymyile bussikuskille.

Lähde kotoa ikkunasta, älä ovesta.

Lasten kanssa; pelaa pesistä, hyppää narua.

Harjoittele pellehyppyjä trampoliinilla.

Leikkikää vesileikkejä; vesikypärällä, vesi-ilmapalloilla.

Maista jäätelöä sipsikuorrutteella.

Viritä teltta olkkariin ja nuku leireillen kotona.

Tee kaupan vihannestiskillä kymmenen kyykkyä ja tokaise kovalla äänellä ”Kiitos!”.

Tilaa baaritiskillä tuopillinen maitoa jäillä ja pillillä.

Mies! Ota esiin puku, jota et ole enää käyttänyt. Pue yllesi valkoinen paita, siisti solmio, puvun takki ja housut, jotka on leikattu polven paikkeilta sortseiksi.

Aloita aamusi venytellen.

Kuuntele lintujen laulua, luonnon ääniä, meren kohinaa.

Laula siivotessasi.

Kehu tuntematonta.

Mene ulos kesäsateella.

Pyörähdä lampputolpan yli niin kuin elokuvissa tehdään.

Ajattele jotain oikein mukavaa kadulla kävellessäsi ja naurun tai hymyn tulla esiin.

Anna istumapaikkasi lähimpänä seisovalle.

Hyppele suojatien yli valkoisia viivoja pitkin.

Seuraa perhosen lentoa.

Kuuntele laineiden liplatusta laiturilla.

Kerro lähimmäisillesi, että rakastat heitä.

Halaa vähintään kerran päivässä.

Tutustu uuteen ihmiseen.

Opi jokin uusi taito.

Tee jotain joka saa sinut tuntemaan itsesi rohkeaksi! Jotain mitä luulit, ettet koskaan uskalla tehdä.