Asiakaspalvelu | Page 105 of 1188 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

Myyjä, Kicks, Lahti

Ihan huippu asiakaspalvelu nuorelta myyjältä 6.2-19 iltapäivällä, vaikka asiakkaana tällainen yli 50 v nainen 🙂 Suosittelen 🙂

-Asiakas

Marko, Matkahuolto, Sodankylä

Mukava asioida Sodankylän matkahuollossa, asiakaspalvelu käy kuin tanssi.

-Usein asioiva

Riia Kulmala diadetes-ja astmahoitaja, Terveyskeskus, Lahti

Ystävällinen, ammattitaitoinen ja lämmin kohtaaminen. Kummankin hoitokerran jälkeen päällimmäiseksi jäi tyytyväinen ja lämmin olo. Kiitos!

-Pertti Vesenterä

Keijo-konduktööri, Vr, Mikkeli

Eilen matkustin pitkästä aikaa junassa Lahdesta Kouvolaan. Teknisen vian ja lumimyräkän johdosta juna oli pahasti myöhässä. Kerroin konduktööri Keijolle huoleni jatkoyhteydestä Mikkelistä Juvalle, koska juna oli tässä vaiheessa jo tunnin aikataulusta myöhässä, ja bussi, johon minulla oli lippuvaraus, oli ehtinyt jo lähteä. Ennen Mikkeliin saapumista konduktööri Keijo tulee luokseni puhelin kädessään, ja kertoo, ettei hän löydä minulle jatkoyhteyttä! Jotta miten nyt myräkässä pärjään, kun asemarakennukset jo suljettuna Matkakeskuksessa. Olin jo itse onnistunut löytämään ja varaamaan bussilipun, joten ei ollut hätää. Mutta konduktöörin huolenpito oli todella sydäntä lämmittävää, Kiitos Keijo, olet superhuippu työssäsi!

-Leila Virta

Satu Aalto, Hammaslääkäriasema Albin, Helsinki

Satu on niin ihanan kannustava hammaslääkäri minunkin kaltaiselle reppanalle, joka on päästänyt hampaat huonoon kuntoon ja pelkää ihan hulluna. Jaksaa aina olla ystävällinen, mottona ”koskaan ei ole liian myöhäistä.” KIITOS!

-Mika

Turun Pukumyynti, Turku

Aivan loistavaa palvelua. Mentiin ostamaan nuorelle miehelle pukua. Ei läheskään standardivartalo. Olin valmistautunut hikiseen rupeamaan sovituksissa ja minkä tahansa lähes sopivan ostamiseen. Myyjä silmäili asiakasta, toi takin ja housut, jotka olivat parilla pienellä muutoksella perfect. Sitten mitattiin kaulus, myyjä toi paidan ja varmistettiin että se oli sopiva – oli tietenkin. 20 minuuttia ja homma oli hoidettu, ilman hikeä ja kyyneleitä, mittojen mukaan. Ylihuomenna haettavissa. Mikä ammattitaito myyjällä! Suosittelen!

-Tyytyväinen asiakas

Johanna S, HiusPrisma, Rauma

Kiitos Ihanasta kampauksesta. Näin sitä luodaan lisäarvoa palveluille – tosi hyvää palvelua. Kiitos kampauksesta, joka sai kaikkien ihailun osakseen. Hyvää ammattitaitoista palvelua.

-Maritta

Oma hoitaja, Terveyskeskus, Hollola

MIlloin vaan minulla on jotain asiaa, vaikka pientäkin terveyden huollolle, soitan aamulla omalle hoitajalleni ja eipä mene kauankaan, kun hän soittaa ja neuvoo, miten missäkin asiassa toimitaan. Palvelu ei voisi olla parempaa.

-Ulla-Maija Vaattovaara

Ari Lahtinen, Keskustan fysioterapia, Rusko

Moniosaavampaa ja rauhallisempaa fysioterapia-apua saa hakea, kiitos avusta!

-Auts

Tiusanen, Terveystalo, Turku

Kiitos asiantuntevasta hoidosta ja uupumiskierteen katkaisemisesta. Vaikken lääkkeitä halunnutkaan, oli huolella selittämäsi ja minulle sopivaksi valitsemasi hoito kyllä kohdallaan. Nyt arki taas on saanut värinsä takaisin ja unikin maistuu.

-Työuupunut