Lähetä oma kiitoksesi
Aarrekaupungin asiakaspalvelijat, Outokumpu
Tiistai-illalla palkittiin Outokummun vuotuisen jouluaterian yhteydessä tämänvuotiset Aarrekaupungin asiakaspalvelijat. Palkituiksi tulivat entisen ja jo lakkautetun Foto-Ikosen Ulla Surakka ja Martti Ylinen, Kesport Kontakasen koko henkilökunta ja Pala & Kangas Palttinan Paula Tuononen.Loistavia yrityksiä ja asiakaspalvelijoita kaikki.
– Asiakkaanne
Mamet Mula, Etelä-Kymen Auto Oy, Kotka
Haluamme kiittää Etelä-Kymen Auto Oy:n henkilökuntaa ja erityisesti automyyjäämme Mamet Mulaa erinomaisesta ja esimerkillisestä asiakaspalvelusta!
– Nuori Honda-pariskunta
Ystävällinen Myyjä, McDonalds, Tiiriö
Kävimme perheemme kanssa Tiiriön McDonaldsissa iltapalalla vaiherikkaan päivän jälkeen.Oli ollut auton kanssa pulmaa ja iskä oli ajanut Lempäälästä tänne Hämeenlinnaan auttamaan kahdeksan lapsen kanssa.Kun auto oli saatu käyntiin, käytiin hampparilla.Lapset söivät nätisti ja kaikki oli ok. Myyjä oli käsittämättömän ystävällinen.Tuli, ja kysyi, kun olimme syöneet, että saako auttaa pöydän siivoamisessa.Ilahduin. Ja kohta jo sanoi sitten myyjä, että jättäkää kaikki, voin viedä ne kaikki siitä!Kaikenlaista muutakin oli päivällä sattunut, mutta hyvä mieli tuli! KIITOS ja työn iloa!!!
– Merja Lohilahti
JK-huolto, Espoo
Kolmas paikka mihin soitin kysyäkseni neuvoa jäätyneen painepesurin korjauksessa. Muualla lähinnä keskityttiin koukkujen rakentamiseen miten pääsen rahoistani eroon. JK-huolto halusi ratkaista asiakkaan ongelman ja tarjosi tähän aitoa ja suoraviivaista apua.Kiitokset arvokkaasta avusta ja lämpimät suosittelut muille painepesurin korjausta tai huoltoa tarvitseville asiakkaille.
– Kimmo V
Tiina-Liisa & kaikki muutkin, FysioHetki, Turku
Olemme saaneet laadukasta allasjumppaa jo 8 vuotta. Kuntomme on kohisten noussut ja saatu monia uusia ystäviä! Nivelrikkoisille jäsenillemme tämä ollut todella tarpeellista. Koko henkilökunta osaa innostaa meitä liikkumaan oman kuntomme mukaan altaassa! Kiitoshalaus!
– Turun Seudun Nivelyhdistys ry
Lentoparkki, Vantaa
Palasin 7.12 reissusta ja auto oli ollut viikon Lentoparkin parkkipaikalla Vantaalla. Auto ei tietenkään lähtenyt käyntiin. Erityisen iso ja suuri kiitos ja halaus Lentoparkin asiakaspalvelussa olevalle nais- ja mieshenkilölle, jotka yhdessä auttoivat saamaan auton käyntiin sen jälkeen kun oltiin ensin saatu konepelti auki! Aivan ihania ja erityisiä ihmisiä. Toivotan heille mitä parhainta Joulua ja iso Kiitos vielä kerran!
– Mervi
Marja-Liisa ja Paula, Instrumentarium, Karisma, Lahti
Olin jo pitkään miettinyt uusia näkimiä… Onneksi mietin ja tulin poikenneeksi Karisman myymälään. Sain aivan suunnattoman ihanaa palvelua, huumoria mukana. Kiitoshaleja.
– Riitta Uotila
Koko Henkilökunta, Kauppahalli.net
Nopeista nopein toimitus.Yleiskoneestani hajosi kansi. Vempele on meille hyvin tarpeellinen erittäin allergisen muksun vuoksi. Esim. leivätkin tehdään itse. Pikainen googletus ja osa löytyi. Toivoin nopeaa toimitusta ja sen myös sain. Kiitoksia vaan Kauppahalli.netin henkilökunnalle!
– Minna
Sairaanhoitajat ja lääkärit, osasto 4, sairaala, Hyvinkää
Kiitos hyvästä hoidosta 9-12.12 2012 Huoneessa 17. Erikoiskiitos ”yököille”
– Ari Elolähde
Jussi Luhtala, Erikoislääkäri, Hyvinkää
Leikkasit minulta sappirakon 11.12.2012 velhomaisilla ammattimiehen otteilla. Kiitos.
– Ari Elolähde