Lähetä oma kiitoksesi
Anniina Mankinen, Diabeteshoitaja, KAKS
2005 lähtien ollaan kanssasi asioitu ja joka kerta on yhtä mukavaa. Asiantunteva ja todella mukava ”rempseä” hoitaja täti 😀 Kiitoksia kovasti ja pian taas tullaan moikkamaan!
– Tatu ja Eija
Sairaanhoitaja Merja,
Sairaalakokemukseni rajoittuvat synnytyksiin, joten jännitin aika lailla pientä polvioperaatiota, joka tehtiin 2.3. Sain ”oman” sairaanhoitajan, jonka koko nimen valitettavasti unohdin, vaikka varta vasten sen kysyin. Jännityksestä johtunee sekin! Etunimi on Merja tai Mervi. Alkuhaastattelun yhteydessä kuuntelit rauhassa, olit aidosti kiinnostunut ja teit lisäkysymyksiä. Sitten kerroit koko päivän tapahtumat selkeästi ja asiallisesti, joten tiesin jatkossa aina, mitä tuleman pitää. Rauhoituin. Ennen kotiutusta istuit taas kertomaan kaikki hoito-ohjeet rauhallisesti ja selkeästi, vaikka ne kirjallisestikin annetaan. Olet todellakin oikealla alalla! Kiitos sinulle! Seurasin päivän mittaan koko osaston työskentelyä ja kaikki muutkin ansaitsevat kiitoksen erittäin hyvästä palvelusta. Juttelin myös toisen potilaan kanssa ja hän oli aivan samaa mieltä. Tällä osastolla saa olla päivän kuningattarena ja kuninkaana! Kiitos teille kaikille ja toivon, että jaksatte jatkaa samaan malliin, vaikka työnne on kiireistä, ja ruokatauotkin on sovitettava sopivaan ”rakoseen” hoitotoimenpiteiden lomaan. Ennen taukoa on muistettava vielä kertoa ”oman” potilaan asiat ”sijaiselle”, joten huolenpito on taattu koko päiväksi. Kiitos!
– Tuula Iiskola
Kari Lyytikäinen, Musteasema, Vuorikatu 25, Kuopio
25.8.08 sain ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Ensimmäistä kertaa minua opastettiin mustepatruunoiden huoltoasioissa näin hyvin.
– Kirsi Sarkkinen
Hhenkilökunta,
Käymme teillä asiakkaana n. kerran kuussa Herbalife-seminaarissa. Aina on palvelu pelannut ja ruoka ollut hyvää. Kiva tulla taas uudestaan! Lämmin kiitos teille kaikille!
– Nina Salminen
Jarmo Airaksinen, Varhaiskasvatus/Päiväkodit, Kajaani
Kiitoksia!Pitkään on olllut mielessä kiittää erittäin ystävällisestä asiakaspalvelusta että sain hyvän päivähoitopaikan kilttien hoitajien luona.Palvelu oli ystävällistä asiantuntevaa ja nopeaa. Jäi niin hyvä maku että pakko KIITTÄÄ. Millin isä!
– Milli Kananen
Mikko Makkonen,
Oikein iso kiitos asiantuntevasta ja reilusta palvelusta! Sinulla on oikea palveluasenne, meille jäi oikein mukava mieli käynnistämme liikkeessä, ja sinun ansiostasi tulemme varmasti uudelleenkin.
– Tuula
Irja Alho, Poliisiasema, Jalasjärvi
Lämmin kiitos sinulle Irja erittäin hyvästä ja ystävällisestä asiakaspalvelusta! Etsit ajokorttini hymy huulilla periksiantamatta, toisten puolesta ja lähdin iloisella mielellä kotiin. On mieltä lämmittävää huomata, että on vielä kaltaisiasi ihmisiä olemassa 🙂
– hurjastelija
Saunalahden myymälä, Helsinki
Mieheni ja minä kävimme useampaan kertaan Helsingin keskustassa Saunalahden myymälässä vaihtaessamme määräaikaista liittymäämme Saunalahteen. Asioimme siis useammankin henkilön kanssa, ja joka kerta palvelu oli erittäin ystävällistä ja ammattitaitoista. Pitkästä aikaa todella tunsi, että siellä ollaan asiakasta varten eikä päinvastoin.
– Hämmästynyt
urheiluosaston miespuolinen myyjä ”savosta”, K-Citymarket, Vihti Nummela
Löysin jalkaani ihanteellisesti istuvat lenkkarit Kuopion Citymarketista, mutta eipä ollut sopivaa kokoa. Helsingin Sanomissa oli iso yhteismainos Citymarketeilla ja päätin soittaa niitä läpi. Onneksi soitin ensimmäiseksi Nummelaan ja minut yhdistettiin urheiluosastolle. Valitettavasti en laittanut henkillön nimeä muistiin, mutta hän hoiti asian minun puolestani niin, että sain hetken päästä puhelun, jossa ilmoitettiin että Kajaanista on löytynyt sopivan kokoiset Addut ja ne lähetetään Kuopioon. SIIS OIKEASTI TUHANNET KIITOKSET!
– Adidas Shamiso Kuopiosta
Baarimikko Mikko, Ravintola lyhty, Seinäjoki
Hymysi ja juttusi piristi iltaani ja teki siitä mukavan:)
– S.T.