Lähetä oma kiitoksesi
Eija Luojus, Alko, Harjavalta
Harjavallan Alkossa on asiaansa hyvin perehtynyt, aina auttamaan valmis nuori nainen, joka ei tosiaankaan tyydy vain lukemaan hyllyjen reunoissa olevia tekstejä asiakkaan neuvoa kysyessä. Lisäksi hän on aina hyväntuulinen ja hymyilevä. Kuljen usein Alkon ohi ruokakauppaan mennessäni. Ehkä käynkin juuri siinä ruokakaupassa sen takia, että Alkoon päin vilkaistessani tulen väkisinkin hyvälle tuulelle nuo hymyilevät kasvot nähdessäni. Eikä hän hymyile pelkästään minulle. Olen monesti nähnyt hänen palvelevan muita asiakkaita, aina yhtä hyväntuulisena ja aurinkoisena.
– satunnainen kävijä
Heikki, Intersport, Seinäjoki
Suuret kiitokset Heikille erittäin hyvästä palvelusta. Kiitos joustavuudesta kenkien vaihdon yhteydessä. Tästä naiskaksikosta tuli vakioasiakkaita näin hyvän ja ystävällisen miesmyyjän ansiosta. Kiitos vielä kerran !
– Maikki ja Mari
Sirpa & Anne Kauneuskeskus Meicos, Hämeen Kosmetologikoulu, Tampere
Kiitos teille hyvästä palvelusta (ja hoidoista tietenkin). Huonosti alkanut päiväni muuttui hyväksi heti saavuttuani kouluunne. Hoidon aikana sain ylimääräistä palvelua kun ”pikku-Anne” juoksutti kolikoita parkkimittariini ja mukavassa keskustelussa jalkahoitoa tehneen Sirpan kanssa ilmeni helpottava vastaus aamulliseen heikotuskohtaukseeni. Noilla asenteilla teistä tulee erinomaisia tulevan ammattinne edustajia! Kiitos teille ja aurinkoista kesää kaikille siellä Hämeen Kosmetologikoululla!
– Päivi Vesamäki
Pirjo Outinen, Rautatieaseman kahvila, Lappeenranta
Junassa matkalla Lahdesta Lappeenrantaan (25.4) yliopiston pääsykokeisiin huomasin, että olin jättänyt lompakkoni kotiin. Minulla ei ollut rahaa edes bussilippuun enkä olisi ennättänyt kävellen pääsykoehaastatteluun, koska LPR:n teknillinen yliopisto sijaitsee 8 km päässä LPR:n rautatieasemalta. Epätoivoisen avunpyyntöni jälkeen kahvilan emäntä Pirjo Outinen lainasi minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, 10 euroa ja toivotti onnea pääsykokeisiin. Haastattelu meni hyvin ja läpäisin pääsykokeet! Lämpimät kiitokseni ja halaus Pirjolle!
– Päivi Menard
Sami Konsteri, Rauman Keilahalli, Rauma
Hienoa, että Raumalle saatiin uudistettu keilahalli.Kiitos siitä Samille, joka tekee paljon työtä keilailun parissa ja nyt uutena yrittäjänä kaupungissamme.
– Ensimmäisen päivän kaksi asiakasta
Omistajapariskunta Kontulan valokuvausliikkeestä , Kuvajainen, Kontula, Helsinki
Uskomaton pariskunta! Yhtä auttavaista paria ei hevin löydy. Kaivatut valokuvakehyk-set kaivetaan vaikka mistä ja normaali peruspalvelu on todella tasokasta. Mutta kukkalähetyksin huomioidaan asiakkaan suru, sattumoisin ruokakaupassa tavattaessa neuvotaan, mistä ”piilossa” olevat tuotteet löytyvät jne. Myötäeläviä, aikaansa uhraavia, äärettömän ystävällisiä ihmisiä. Kiitos, että olette olemassa!
– Irmeli Kurki
Juha Vainio,
Sain nopeasti ajan sekä avun, kun hampaani halkesi. Juha Vainio kertoi hoidon aikana mitä hän oli tekemässä, hän kuunteli minua ja hoito oli erinomaista ja kivutonta. Kiitän ystävällisestä sekä ammattitaitoisesta palvelusta!
– Jaana Saarikko
P>Asiakaspalvelija,
Ajelin autollani ojaan. Soitin Peugeot Assistanceen ja sain rauhallisen ja varman oloisen, huolehtivan ja kuuntelevan naishenkilön puhelimen päähän perjantaina 26.1.2007 aamulla 9.30. Hän antoi selvät toimintaohjeet, hoiti hinauksen paikalle nopeasti. Kaikki tämä kuuluu varmasti palvelun sisältöön, mutta jo äänensävystä kuuli, että vastassa oli oikeasti avulias ja osaava ihminen, joka välitti toisesta ihmisestä hädässä. Siinä tilanteessa ei välttämättä omat aivot toimi tehokkaasti. Eikä varsinkaan tarvitse arvostelua, tyyliin ”mitä sä sinne pellolle ajoit, eihän se ole peltoauto.” Jota sitten myöhemmin sain kuulla toisaalta.
– Minna Laukkanen
Hoitaja Jutta sekä Lääkäri Juha, Mehiläinen, Turku
Kävin 28.7. Turun Lääkärikeskus Mehiläisessä. Odotan ensimmäistä lastani ja olin huolissani masuasukistamme. Vaikka lääkäri Juha (valitettavasti en muista sukunimeä) tunnustikin ettei ala ollut hänelle tuttua, mutta teki silti parhaansa rauhoittaakseen lähes hysteeristä raskaana olevaa naista. Tomera hoitaja Jutta ja lääkäri Juha ”opiskelivat” pikaisesti doppler / ultralaitteen käytön ja saivat hermostuneet vanhemmat rauhoittumaan nähdessään pikkuisensa heiluttelevan käsiään iloisesti äitinsä massussa! Suuren suuret kiitokset teille!
– Noora Björkman
Niina Kulta, Nurmijärven kunta, hammashuolto, Rajamäki
Niina on saanut minut tulemaan uudestaan hoitamaan hampaat kuntoon. Ennen en olisi uskaltanut millään pelkoni takia, mutta hän on kärsivällisyydellä, myönteisellä suhtautumisella, empaattisuudella ja iloisella olemuksellaan auttanut minua voittamaan pelkoni ja nyt hampaani ovat hyvässä kunnossa. Kiitos Niina hyvästä hoidosta ja siitä, että ei tarvitse enää pelätä hammaslääkäriä, koska pienenä piti.
– Entinen pelkopotilas