Asiakaspalvelu | Page 702 of 1190 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

HKL, Helsinki

Eräänä aamuna kipeänä ja jo valmiiksi myöhässä juoksin metroasemalle, ja asemalle odotti lipuntarkastajat. Eipä mitään, aloin kaivelemaan lompakkoa, jonka kauhuksi tajusin jääneen kotiin. Enkä millään ehtisi enää kouluun jos lähtisin sitä hakemaan. Menin sitten selittämään asiaa tarkastajalle, että aikaa kyllä kortissa olisi kuun loppuun, mutta en millään ehtisi sitä hakemaan, eikä rahaa löytynyt kertalippuun, ja tarjouduin jo ottamaan suoraan sakkolappua, jonka voisin käydä sitten myöhemmin selvittämässä. Suureksi riemukseni tarkastaja kuitenkin päästi minut metroon, ja ehdin ajoissa kouluun. Suurkiitos tälle tarkastajalle, jonka nimeä en valitettavasti tiedä, mutta joka kirjaimellisesti pelasti päiväni! 🙂

– Emmi Takala

P>Postinjakaja, Mäntytie, Mänttä

– Pirkko Pääkkönen

Tummahiuksinen nainen, Hovikokki,

28.12.2006 kävimme perheeni kanssa uudessa ostoskeskuksessa Ideparkissa, Lempäälässä. Iltapäivällä mietimme eri ruokailuvaihtoehtoja ja päädyimme valitsemaan Hovikokin, jossa näytti olevan viihtyisää. Saimme jonottaa puolisen tuntia, nälkä alkoi kurnia jo -joka puolella ostoskeskuksessa oli pitkät jonot. Päästyämme istumaan meitä tuli kiireettömän oloisesti ja ystävällisesti palvelemaan mukava, tummahiuksinen nainen. Hänellä riitti aikaa meille hymyineen päivineen, vaikka jono ruokapaikan edessä oli edelleen melkoinen. Kiitos hienosta palvelusta, pitkä jonotus ei enää harmittanut!

– Heini

Mr. Big

On ilo asioida liikkeessänne, josta löytyy aina ammattinsa osaavia, iloisia ja reippaita myyjiä. Ei voi kun ihailla, miten löydätte asiakkaalle heti sopivan kokoisen vaatteen, ilman turhia sovituksia ja etsimisiä. Iso koko on usein traumaattinen kokemus murkkuikäiselle ja vaateostokset sen myötä yhtä painajaista. Teidän liikkeessänne emme ole tähän tilanteeseen joutunut vielä kertaakaan. Nytkin asioidessamme 20.helmikuuta, saimme aivan ihanan myyjän, joka ei hermostunut vaikka ostoksemme vaihtuivat pariinkin kertaan. Poika sai miellyttävän kokemuksen vaatteiden ostamisesta ja äitikin hyvän mielen.

– Tarja Heiskanen + isokokoiset lapset

CAH-334, Anttilan pysäköintihalli, Lahti

”Jotkut pelastavat päivän – jotkut vain ajavat ohi!” Kiitos sinulle nuori herrasmies, joka tulit ulos Anttilan pysäköintihallista keskiviikkona 15.11. klo 15.30. Olin juuri ajamassa halliin, mutta enpä olisi ilman sinun huomaavaista apuasi sinne päässytkään! Kohtelias kuljettaja oivalsi pulmani, avasi autonsa ikkunan ja neuvoi ajamaan pidemmälle alaluiskaan, jotta hallin ovi avautuu! Kiitos, pelastit päiväni.

– Punainen pikkuauto

Näsi-Apteekki, Tampere

Asioin melko usein Näsi-Apteekissa. Aina on palvelu ollut erinomaista. Viimeksi 5.10. jolloin työntekijä soitti välittömästi tarkistettuaan asian etteivät he valitettavasti pysty toimittamaan tarvitsemaani tuotetta jota he olivat minulle tilaamassa.

– Hannu

Timo Hamppu, Vaasan opas, Vaasa

Lämmin kiitos Timolle opastuksesta Vaasassa 4-5.6-09! Vaasa tuli tutuksi, kiitos Timon.

– Oulaisten porukat

Sirpa Lauttaanaho (tyttönimi), Cumulus , Koskipuisto, Tampere

Olimme syömässä perheen kanssa pe 20.2.-09 ja tuo aina niin hymyilevä ja positiivinen luontaisesti hyvin käyttäytyvä ja palveleva joka osaa keskustella luontevasti , Sirpa niminen tarjoilija sattui taas kohdalle ja pelasti kaikintavoin kivan ja viihtyisän ruokailuhetken vieläkin paremmaksi ja jäi kiva fiilis jälleen koko paikasta, kiitos SIRPA !

– Ihailija

Top Tenin myyjät Tomi ja muut matto-osaston poikamyyjät, Anttila oy Jumbo, Vantaa

Todella asiantunevasti ja kärsivällisesti, mutta myös seuraavat asiakkaat huomioden, ko. myyjät etsivät tarpeisiini sopivat tuotteet. Ystävällinen palvelu. Kiitos.

– miettivä mummi

Miehet, Katteluksen autokorjaamo, Luumäki

Kiitos teille, kun autoitte naistenpäivänä autonsa rikkonutta heti aamusta ilman ajanvarausta ja edulliseen hintaan. Teidän ansiostanne ehdin ajoissa koulutuspaikalle ja päivä oli pelastettu! Tälläistä palvelua toivoisin saavani muuallakin. Kevätiloa teille!

– Terhi Rokkanen