Lähetä oma kiitoksesi
Anne Leino, Eläinlääkäriaserma JÄR-VET, Järvenpää
Jouduin viemään 16-vuotiaan kissani viimeiselle matkalle itse vuolaasti itkien. Niin sydämellistä ja empaattista myötäelämistä en kuvitellut saavan niin vastaanottoapulaiselta kuin eläinlääkäri Leinoltakin ja vielä maksettuani poislähtiessä toivotettiin jaksamista jatkossa. Valkoisen Valtsun emäntä kiittää sydämestään vaikkakin syvästi surullisena.
– Raili Honkavuo
Kaimare Oy:n rakennusmestari, Kajaani
Ei aukea autotallin ovet, portaat ovat kallellaan ja pihakaivo noussut ylös. Mummo kyseli neuvoja, kysyit osoitteen ja tulit vielä samana iltana käymään. Kerroit ymmärrettävästi syyt, piirsit paperille kuvan pihastamme ränninaluskaivoineen ja eristysaineineen. näin kun tehdään sulanmaan aikaikaan asia korjaantuu. Kerroit vielä samalla hintaarvion ja että työn osalta saa vielä kotitalousvähennyksen. Eidän tämmöisiä vanhemmat ikä ihmiset voi tietää.Kiitämme.
– Ukki ja mummo Purolasta
Hämeenlinnan kaupungin uimahallin henkilökunta, Hämeenlinna
On ilo tulla torstai aamuisin vesijumppaan, kun te iloisina ja ystävällisinä toivotatte tervetulleeksi. Tämä koskee koko henkilökuntaa.
– Hannele
Kaarina Vannas, Helsingin Yksityinen Silmäsairaala, Helsinki
Olin kaihileikkauksessa 11.6. ja 14.8. Silmäkirurgi Kaarina Vannas hoiti erittäin hyvin ja koko operaatiosta ei jäänyt mitään kammoa.
– Ulla Ahonen
Elisa, Microsoft Suomi, Helsinki
Microsoftin nettipalvelujen kautta hankkimani tuote oli väärä. Kun siitä piti sitten saada hyvitys, alihankkijayritys ei vastannut kyselyihin. Koska toimenpideohje ei käytännössä toiminut, piti minun saada siihen oikaisu, mutta mitään ei siis tapahtunut. Aluksi ärsyynnyin itse vielä lisää, sillä Microsoftiin oli vaikea saada yhteyttä, puhelinyhteyskin on tehty varsin vaikeaksi, mutta tavoitin sieltä lopulta Elisan (sukunimestä ei ollut puhetta), joka ryhtyi hoitamaan asiaa, ja heti alkoi tapahtua. Alihankkijalta vastattiin vielä samana päivänä ja Elisa vielä seuraavana päivänä tarkisti asian. Hän teki kaiken hyvin rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Kiitos Elisalle hänen ystävällisestä tavastaan hoitaa asiaa, iloisesta äänestä, hänen äänestään kuului hymy!
– Anneli Lindfors
Sari-Anne Vauhkonen,
Sari-Anne on ammattitaitoinen, ystävällinen ja aina pirteä ja positiivinen ihminen! Hänen ryhmästä lähtee aina uusin voimin ja positiivisella mielellä itsekin. Kiitos, kun olet olemassa.
– Aktiiviliikkuja
Ruokaravintolan henkilökunta, Nokian Eden, Nokia
Superkiitokset ruokaravintolan ja respan henkilökunnalle. Vietin viime kesänä viikon siellä,ja erityisesti ruokaillessani ravintolassa kuutena iltana+aamupalat, palvelu oli erinomaista, lämminhenkistä ja ystävällistä. Henkilökunnalla oli aina aikaa muutamaan ystävälliseen sanaan, vaikka ihmisiä oli ”tupa täynnä”.
– Soikkeli
Taksinkuljettajat Sillankorva ja Kuisma, Osmo Rantasen taksi, Janakkala
Kiitos hyvästä ja turvallisesta taksikyydistä päivittäin Janakkalasta Hämeenlinnaan. Hyvää jatkoa työhönne lasten ja nuorten parissa.
– Koululaisen äiti
ESS palvelupiste, Lahti
Aina kun asioi Etelä-Suomen Sanomien palvelupisteessä Aleksanterinkadulla, saa erittäin ystävällistä palvelua, lisäksi vielä ripeästi. Itsekin aina piristyy käynnistä.
– Tiina Kallaspuro
Naismyyjä , Citymarket, Kuusamo
Suuret kiitokset sinulle vaaleahiuksinen naismyyjä, joka palvelit erittäin ystävällisesti Kuusamon Citymarketissa joulun alla. Olin nimittäin hakemassa sopivaa hajuvettä hyllystä, mutta oli niin vaikea tietää, mikä olisi sopiva, kun minulle hyvin harva tuoksu sopii. Siinä katsellessa ja ihmetellessä tuli hän luokseni ja ystävällisesti kerrottuani asian alkoi esitellä tuoksuja ja niin löytyi sopiva tuoksu. Mutta ei tässä kaikki. Nimittäin sama naismyyjä oli pari päivää aikaisemmin hakenut kanssani kysymäänitavaraa ja kun sitä ei ollut hyllyssä, tarkistanut vielä, että onko sitä heillä varastossa, vaikka pian oli kaupan sulkemisaika.TÄmä on sitä hyvää palvelua. Mielelläni tulen uudestaan, kun taas liikun sielläpäin. Lämpimät kiitokset vielä ja antoisaa vuoden jatkoa!
– entinen Kuusamolainen