Opettajat | Page 199 of 218 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

Markku Moisala, Lahden yhteiskoulu, Lahti

Kannustava ja mukava opettaja. Iloinen, kiltti ja aina hyvällä tuulella!

– T

Tiina Aho-Erola, Keravan musiikkiopisto, Kerava

Tiinalle kiitos erinomaisesta viulunsoitonopetuksesta.Ihana Tiina jaksaa aina kehua ja kannustaa ja saa oppilaan tuntemaan onnistumisen riemua.Mukavaa kesää Tiinalle!

– Bea ja Ina Wasell

Hannele Lindgren, Turku

Sain taas kerran seurata opetustasi itämaisen tanssin festareilla Helsingissä. Olet paitsi äärimmäisen pätevä opettaja, myös ihanan kannustava ja lämminsydäminen ihminen. Odotan jo innolla seuraavaa mahdollisuutta osallistua kurssillesi.

– sihteerikkö-Arja

Edesmennyt opettaja , Turun Kauppaopisto, Turku

Edesmennyt opettajani 60-luvulla kannusti, jonka muistan ikuisesti. En ollut mikään luokan välkky, mutta yritystä oli läksyissä. Kielten tunnilla kyllä osasin melko hyvin, mutta kokeet eivät aina menneet toivotulla tavalla. Loppukokeiden aikaan saksan / ruotsin kokeissa sain melkein hylätyn numeron. Kun näin palautetun koepaperini, pillahdin melkein itkuun, jonka opettajani huomasi, MUTTA kannustava opettajani sanoi: ”Pää pystyyn ja kukka rintaan neiti K….n, olet tunnilla osannut niin hyvin ettei Sinulle tule ehtoja.” Tämä on sitä oppilaan kannustamista ja arvostamista, että ottaa huomioon kokonaistilanteen ja ihmisen.

– Hannele

Tero Jaakkola, Väinö Aaltosen koulu, Turku

Olen omakohtaisesti kokenut tuon saman. Vaikka olen opettajalta erikseen ja monta kertaa pyytänyt viestiä, miten lapseni on onnistunut ja edistynyt niin viesti on siitä huolimatta keskittynyt asioihin, joita hän ei vielä osaa. Tänä syksynä lapsemme aloitti viidennen luokan ja myös opettaja vaihtui.Tero-ope on aivan uskomaton tsemppari. Kerran kuukaudessa tulee kotiin opettajan ja oppilaan arviointi kuluneen kuukauden etenemisestä. Arviointi on joka kerta ollut positiivista ja kannustavaa. Lapsessamme on pienessä ajassa tapahtunut ihan hurjan suuri muutos. Asenne koulunkäyntiä kohtaan on muuttunut positiivisemmaksi. En ole tämän syksyn aikana kertaakaan hänen kuullut sanovan, että ”mä oon ihan tyhmä” tai ”mä en osaa mitään” (näitä kuulin liian usein viime vuoden aikana). Tero-ope osaa tartuttaa rennon ja positiivisen elämänasenteensa oppilaisiin hienolla tavalla unohtamatta kuitenkaan aikuisen roolia! Kiitos Terolle Turkuun

– Äityli

Helli Hakkarainen,  Juuka

Olin pieni, ehkä 3. luokalla ja piti odottaa koulukyytiä. Opettaja vei minut omaan asuntoonsa koulurakennuksen päätyyn odottamaan. Sain istua oikealla sohvalla (meillä ei ollut lapsena sohvaa) ja hän tarjosi minulle teetä ihanasta kupista ja karamelliä astiasta, ei pussista. Me juttelimme kahdestaan. Olin yksin opettajan vieraana, se tuntui niin ylelliseltä! Itsetuntoni oli sinä päivänä korkealla.

– Anja Kekäläinen

Marja Kuningas, Kunnaksen ala-aste, Lahti

Loistava ope. Hän löytää jokaisesta oppilaastaan (siitä kaikista surkeimmastakin) aina jotain hyvää ja jaksaa kannustaa. Hän opettaa mukavan boheemilla tavalla, luokassa on aina leppoisa tunnelma ja työrauha silti säilyy. Tyttäremme sai olla kuusi ensimmäistä vuotta tämän loistavan opettajan oppilaana. Koulunkäynti oli kivaa, sillä Marja teki luokan kanssa aika paljon retkiä luontoon ja muihinkin lähialueen kohteisiin. Lisäksi oli ihana saada ala-asteen päätyttyä kotiin vihko, johon Marja oli koonnut pitkin vuosia todistus- ja välitodistusjäljennökset mutta ennen kaikkea opettajan sanalliset palautteet jokaiselta lukukaudelta koulunkäynnistä ja myös kotiväen terveiset. Tämä Port folio, johon myös oppilas oli joka vuosi saanut piirtää oman kuvansa, säilytetään kalliina aarteena muistona ala-aste vuosista. Kiitos Marja!

– Kiitollinen äiti

Markku Hattula ja Arto Seppälä, Maaseudun Sivistysliitto

Iloiset ja lämpöiset kiitokset kevättalven Kirjoittajakurssien (Salon Perniö 9.-15.2.2010)verrattomille ohjaajille!Tehtävät, joiden parissa pakersimme ja luennot, joista imimme oppia olivat mieleiset. Te osaatte!!!- Sen verran taas reputin, että VARMASTI voin tulla ensi keväänä taas.Ilomielin intoa puhkuen kiittelen teitä molempia aidosti ja lämmöllä.

– Sinikka Koskinen

Jonne Taavitsainen, Kotkan Opisto, Kotka

Haluan kiittää lasten rumputuntien opettajaa. Motivointi tunneilla ja kotona harjoitteluun on kiitettävää luokkaa. Ensimmäistä vuottaan rumputunteja vetävä musiikin opiskelija on onnistunut työssään loistavasti.

– rumpujen soittoa opiskelevan Minnan 11v. äiti

Marja Nissinen,

Apu-ope Marja on meille aivan verraton.Toivomme että monta vuotta jaksat vielä auttaa meitä. Marja on siis kaikkein paras koulunkäyntiavustaja!

– Oppilaasi