Lähetä oma kiitoksesi
Helena Björn, Torpparinmäen Peruskoulu, Helsinki
Olet erittäin hyvä ja pätevä opettaja, joka osaa olla rento mutta kuitenkin rajat asettava aikuinen nuorille pojille. Kiitos, kun olet olemassa ja opettamassa poikaani. Kaunista kesää!
– Carita Happonen
Marketta Hämäläinen, 5b:n opettaja, Kurittulan koulu, Masku
Laura tuli syksyllä uuteen kouluun ja tietysti hiukan pelotti millainen uusi opettaja ja kaverit ovat. Marketta sai hänet tuntemaan heti olonsa kotoisaksi, ja vieläkin miltei joka päivä kuulen Lauralta jonkun positiivisen kommentin Marketasta. Kiitos Marketta! Sinulla on sydän paikallaan ja huomioit jokaisen ”lapsesi”
– Lauran äiti
Margit Syrjälä,
Liinalammin ala-asteelta löytyy opettaja, joka kertoo oppilaille ja kotijoukoille myös onnistumiset. Hän on Margit Syrjälä, ja hän on toiminut sekä kahden tyttäremme että poikamme opettajana jossain vaiheessa heidän ”ala-aste uraansa”. Tyyli on sama kuin esimerkissäkin kerrottu, eli listalle merkitään unohdukset tai töppäykset, MUTTA Margitin luokassa käytöskorttiin siihen merkitään myös onnistumiset, kaverin auttamiset, hyvä käytös hankalissa tilanteissa tms. Usein onkin niin, että kun lista lähtee koulusta kotiin vanhempien allekirjoitettavaksi 5 kirjatun merkinnän jälkeen, suurin osa merkinnöistä onkin hymynaamoja eli positiivista palautetta onnistumisista, kohteliaasta käytöksestä tai huomaavaisuudesta. Sellainen ”käytöskortti” on ilo allekirjoittaa ja laittaa lapsen mukana takaisin kouluun 🙂 Margitin käytöskortti myös opettaa lapsen arvostamaan sitä että myös hyvistä asioista kannattaa antaa palautetta 🙂
– Anne
Humakin, Humanistisen ammattikorkean Opettajia, Humak, Nurmijärvi
Asioista saa keskustella avoimesti tunneilla ja mielipiteitä saa esittää. Opettajat osallistavat oppilaita. Opettajat eivät pidä itseään kaikkitietävinä.
– Virpi Hänninen
Mauno Kaartinen, Koulukeskus, Uurainen
Näinä päivinä Uuraisten koulukeskuksesta siirtyy eläkkeelle herrasmies ja rento jätkä. Mauno Kaartinen kuului oman ikäluokkani suosikkiopettajiin jo pari vuosikymmentä sitten ja samaa palautetta olen kuullut ikäluokalta toisensa jälkeen myöhemminkin. Maunon jämerä, mutta persoonaa kunnioittava ote kasvaviin nuoriin tuntuu kestävän vuodesta toiseen. Toivotan Maunolle hyvää, sopivan aktiivista eläkeaikaa ja Siunausta elämään.
– Jyrki Paananen
Sanna Juujärvi, Takahuhti, Tampere
Poikani , nyt 11 v sai edelliskeväänä stipendin. Ihmettelin, että mistäs moinen tupsahti, vaikka poikani on kyllä hoitanut koulunkäyntinsä tasaisella tyylillään sen kummempia hötkyilemättä. (Niitä unohduksia löytyy myös hänenkin reissuvihkostaan.)Sitten opettaja kertoi perustelut: Aleksi kertoo omat mielipiteensä ja perustelee kantansa. Antaa toisille työrauhan ja ottaa toiset huomioon. Ennen kaikkea hän on rohkeasti oman tiensä kulkija. Näkeehän sen jo hiusten pituudesta.:) (Aleksilla on vaaleat yli olkapään pituiset hiukset.) Minua kosketti opettajan huomio rohkaista olemaan oma itsensä ja käyttämään erilaisuutta hyödykseen.Positiivareiden välityksellä tahdon kiittää kaikkia, jotka rohkaisevat pieniä lapsiamme pärjäämään omalla tiellään. Ja kiitos opettaja SannalleTakahuhtiin 😀
– Ilonen.T.
Caron, Hatsalan koulu, Kuopio
Kiitos nuorten musiikillisesta innostamisesta ja kannustavasta otteesta opetustyössäsi! Teet mahtavaa työtä!
– Päivi Heiskanen
Ari Naakka, Kangaslammin ala-aste, Iisalmi
Minulla on kaksi vilkasta poikaa, jotka eräänä päivänä totesivat miten mukava heidän opettajansa on ja miten mukava on käydä koulua. Tämä oli jotain uskomatonta äidin korville. Koska poikien käyttäytyminen ja suhtautuminen kouluun on ollut vastahakoista lukihäiriöiden takia. Opettaja on saanut pojat innostumaan koulusta ja opiskelusta juuri oikealla tavalla.Suuri kiitos kuuluu Ari Naakalle ja totta kai koulun iloiselle henkilökunnalle. Positiivinen ajattelumaailma tuli esille jo ensimmäisellä tutustumiskäynnillä!
– Maritta
Inkeri Palola, Peruskoulun ala-aste, Lohtaja, Väliviirre
Inkeri oli SE elämäni opettaja, jonka ansiosta päätin itsekin opiskella ihmisläheiselle alalle(lastentarhanopettaja). Hänellä oli aina aikaa meille pienille koulutulokkaille, vaikka sitten koulupäivän jälkeenkin. Hän asui koulun yhteydessä olleessa opettajan asunnossa, ja sieltä uskalsi mennä pyytämään apua ja neuvoa niin pieneen kuin suureenkin pulmaan. Inkeri opetti omalla olemisellan, ettei riitä olla opettaja ja kasvattaja vain koulutuntien aikana, vaan ihmisistä välittäminen kulkee läpi arjen ja pyhän, onnen ja surun. Se säteilee ihmisestä toisiin ihmisiin.
– Sanna Forslund (os. Eskeli)
Päivi Lindstedt, Keuda, Keski-Uudenmaan ammattiopisto, Kerava
Päivi todella ymmärtää lapsia ja nuoria ja on aidosti mukana heidän arjessaan työpäivänsä aikana sekä iltaisin vielä netin kautta. Hän ottaa huolekseen oppilaan huolet, tarttuu niihin ja toimii päättäväisesti niiden poistamiseksi silottaen siten nuoren opin- ja aikuistumisentietä. KIITOS PÄIVILLE – on mahtavaa, että täällaisia opettajia on olemassa!!!
– Tiina Lindholm