Lähetä oma kiitoksesi
Marianne Leiviskä, Kainuun kesäyliopisto, Kajaani
Aloitettiin yli viisi vuotta sitten sinnitely työn, perheen ja opintojen kanssa avoimessa yliopistossa. Välillä olen lyönyt hanskat tiskiin ja vähällä meinannut luovuttaa. Kiitos kesäyliopistolle ja varsinkin rehtorille, kun olet positiivisella asenteellasi, kannustuksella ja ammattitaitoisella ohjauksella kannustanut eteenpäin. Henkilötasolla olet avannut uudenlaisen näkökulman haasteitteni eteenpäin viemiseen. Ajankohtaiset ja tutkintoon johtavat opinnot olet tuonut Kajaaniin ja pian osa porukasta saa valmiiksi kandin tutkinnon.
– Valmistuva kandidaatti
Pääskytien koulu, Porvoo
Kiitos kaikille teille Pääskytien koulun opettajat ja rehtori, siitä työstä, mitä olette tehneet ohjatessanne poikaamme opin tielle ja aikuisten maailmaan. Koulu on ollut turvallinen paikka nuorelle kasvaa. Nyt on aika siirtyä lukioon.Kiitos !Hyvää ja rentouttavaa kesää, olette sen ansainneet !t.Äiti
– Äiti
P>Minna Hietanen, Ortelan koulu, Hämeenlinna
Kiitos hyvästä opetuksesta ja mukavasta luokkaretkestä. Kouluun on ollut mukava tulla, kun opettaja on aina iloisella päällä ja ymmärtää meitä nuoria ja meidän hömpötyksiä heittäen vitsiäkin niistä. Siirtyessäni ylä-asteelle jään kaipaamaan pienen koulun tarjoamaa turvallisuutta ja kaikkia opettajia ja kavereita. Siispä hyvää kesää Minnalle ja kaikille kavereille.
– Tommi ja kotiväki
Aira Koivumäki,
Harjoitellessamme kaunokirjoitusta vuonna 1972 äidinkielenopettajamme Aira Koivumäki nosti vihkoni kaikkien nähtäväksi ja totesi: ”Katsokaa, tämä tyttö kirjoittaa kuin enkeli”. Muistan Aira-opettajan sanat vieläkin aina, kun joku kehuskelee työpaikalla kaunista käsialaani.
– Katariina
Maarit, Sussu, Pirjo, Phil ja ihan kaikki , Montessorileikkikoulun opet ja koko henkilökunta, Kajaani
Haluamme kiittää teitä mahtavan hyvästä hoidosta, jota kaikki lapsemme ovat saaneet teiltä, Kajaanin Montessorileikkikoulun opettajat. Myös Te itse olette Aurinkoja ja Tähtiä. Älkää lannistuko valtakunnan julkisuudessa olleita keskusteluja päivähoidon laadusta, Teitä me voimme ainoastaan kiittää iloisin mielin. Näemme, kuinka sydämenne on työssä mukana. Toivomme teille iloa ja jaksamista edelleenkin!
– Tiina ja Lasse Lautamies
Tiihonen Johanna, Tapaninvainion sivukoulu, Helsinki
Kannustava, positiivinen, ammattitaitoinen, iloinen ope Johanna. Opetti tokaa luokkaa Immolassa lukuvuonna 2006-2007.Ruusuiset kiitokset Johannalle !
– Eräs äiti
Marjo Vuorijärvi, Niinistön koulu, Valkeala
Opettaja jämpti ja ammattinsa osaava. Kuuntelee vanhempia ja oppilaita tekee johtopäätöksensä vasta sen jälkeen. Toimii avoimesti ja on aito. Näkee asioissa aina jotakin positiivista / hyvää.Opettaja joka jaksaa tehdä työnsä hymyillen, huonoista päivistä / hetkistä huolimatta, ansaitsee kiitoksen!
– Kati Miettinen
Outi Toppila, Veikkolan koulu, Kirkkonummi
Helmi aloitti ekaluokan ainoana ulkopuolisena oppilaana. Pelko ja yksinäisyyden tunne oli suuri. Oli todella mukava jättää Helmi koulun pihalle, kun Outi tuli ja otti Helmiä kädestä kiinni. Eikä päästänyt irti.Nyt Helmi menee täysillä muiden tyttöjen mukana – ja tykkää opiskelusta.Outi on jäänyt äitiyslomalle, mutta Helmi muistelee lempiopettajaansa lähes päivittäin. Kiitos, Outi!
– Helmi G. ja Anne Tuomoja
Mirja Siivo, Hiivolan koulu, Riihimäki
Mirja Siivo oli lempeä ja pitkämielinen, kaikista oppilaistaan ihanasti huolehtiva opettaja. Pikku koulussamme oli helppo pienen koululaisen aloittaa koulutiensä.Uskon, etten ole ainoa oppilas, joka muistelee Mirjaa erityisellä lämmöllä. Mirja on nyt ollut eläkkeellä kohta kymmenen vuotta, ihania eläkepäiviä hänelle!
– Anu