Opettajat | Page 198 of 218 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

Antonina Oittinen ja Eero Peltonen, Kymenlaakson Steinerkoulu, Kuusankoski

Sanat eivät riitä kiittämään tämän pariskunnan sydämen panosta toiminnasta koulumme ja ennen kaikkea monen pienen oppilaan ohjaajina, kannustajina ja mentorina. Lapsilla on turvallinen ja positiivinen tulevaisuus odottamassa kun osaatte niin upeasti nostaa heidän vahvuutensa esiin…KIITOS!! =0)

– Anne Nissinen

Toivo Kettunen, Männynmäen kyläkoulu

Perheemme muutti ja siirryin pieneen, kaksiluokkaiseen kyläkouluun kirkonkylän isosta koulusta. Olin arka ja pelokas uudessa ympäristössä. Opettajani oli myös uusi eikä noudattanut ”vanhaa perinnettä”, jonka mukaan kirkonkylältä muuttaneita oppilaita olisi pitänyt sortaa. Osa luokan tytöistä suhtautui minuun aluksi hyvin vihamielisesti ja painiotteluita käytiin harvase välitunti, kunnes ylivoiman edessä väistyin. Alempia luokkia opettava, kaikkien pelkäämä vanha naisopettaja huomasi asian ja pisti kyseiset yläluokilla olevat tytöt kertapuhuttelulla ojennukseen ja kiusaaminen loppui. Tällä kertaa hänen hirmuinen auktoriteettinsa pelasti minun kouluvuoteni. Minun opettajani, tämä Toivo Kettunen, oli nuori ja aina hyväntuulinen. Hän suhtautui tasapuolisesti oppilaisiin. Tuli aika valmentautua oppikoulun pääsykokeisiin. En osallistunut harjoituksiin, koska vanhempani epäilivät pärjäämistäni. Keväällä juuri ennen pääsykokeita opettajani pysäytti isäni kylätiellä ja kysyi, ettekö tosiaan aio pistää tyttöä oppikouluun? Isä selitti, että kun se tyttö on niin huono laskemaan, ettei taitaisi pärjätä. Opettaja oli sanonut että kyllä varmasti pystyy siinä missä muutkin, antakaa yrittää. Ja niin menin kylmiltäni pääsykokeisiin, jotka läpäisin hienosti. Koulu sujui hyvin, vaikka matematiikka ei koskaan ollutkaan vahvimpia aineitani. Ilman oppikoulua en olisi voinut hakeutua nykyiseen ammattiini, josta edelleen pidän. Olen ikuisesti kiitollinen tälle opettajalle, joka välitti tulevaisuudestani niin paljon ja samalla antoi minulle tärkeän viestin, että vaikka olin heikoilla yhdessä asiassa, voivat muut vahvuudet korvata sen ja kokonaisuutena olin kelvollinen ihminen.

– Hannele

Päivi Riepponen, Rantakylän yhtenäiskoulu, Mikkeli

Iloinen, kannustava ja aina oppilaitaan tukeva opettaja. Kiitos kuluneista vuosista. Harmi ettemme saa pitää sinua enää jatkossa.

– Salla Günther

Terttu Rantala, Läyliäisten ala-aste, Loppi

Sydämellinen Kiitos Terttu sinulle kuluneista vuosista. Olet ollut erittäin loistava kouluavustaja. Olet oikaessa ammatissa lasten parissa ja ”paranet vuosi vuodelta” kuin hyvä viini ;-)Kiitos että olet jaksanut useamman vuoden luokan parissa ja olet aina pyytettömästi auttanut tehtävissä, läksyissä ym. ym. järjestäen pääosin vielä luokan hyvin onnistuneen leirikoulunkin.Tästä on hyvä jatkaa.

– Carita Merikivi

Teija Laine, Pansion koulu, Turku

Lämmin kiitos ymmärtäväisyydestäsi ja kärsivällisyydestäsi.Kiitos rohkaisevista sanoistasi ja kannustamisestasi.Kiitos huolenpidostasi joka päivä – vaikeinakin päivinä. Kiitos myötäelämisen taidostasi ja omalta osaltasi vastuun jakamisesta.Kiitos, että olet niin reipas ja reilu!Kiitos yhteisistä, rakentavista keskusteluistamme ja ajatuksiemme jakamisesta – on tärkeää kuulla koulu-terveisiä, hyviä ja huonojakin.Auringon säteitä ajatuksiisi ja sateenkaaren sävyjä kesääsi!Voi hyvin ja kaikkea hyvää jatkossa Sinulle Teija!

– Outi Koistinen (”Rovaniemen äiti”) ja Jesper 6 A

Helena Björn, Torpparinmäen Peruskoulu, Helsinki

Olet erittäin hyvä ja pätevä opettaja, joka osaa olla rento mutta kuitenkin rajat asettava aikuinen nuorille pojille. Kiitos, kun olet olemassa ja opettamassa poikaani. Kaunista kesää!

– Carita Happonen

Marketta Hämäläinen, 5b:n opettaja, Kurittulan koulu, Masku

Laura tuli syksyllä uuteen kouluun ja tietysti hiukan pelotti millainen uusi opettaja ja kaverit ovat. Marketta sai hänet tuntemaan heti olonsa kotoisaksi, ja vieläkin miltei joka päivä kuulen Lauralta jonkun positiivisen kommentin Marketasta. Kiitos Marketta! Sinulla on sydän paikallaan ja huomioit jokaisen ”lapsesi”

– Lauran äiti

Margit Syrjälä,

Liinalammin ala-asteelta löytyy opettaja, joka kertoo oppilaille ja kotijoukoille myös onnistumiset. Hän on Margit Syrjälä, ja hän on toiminut sekä kahden tyttäremme että poikamme opettajana jossain vaiheessa heidän ”ala-aste uraansa”. Tyyli on sama kuin esimerkissäkin kerrottu, eli listalle merkitään unohdukset tai töppäykset, MUTTA Margitin luokassa käytöskorttiin siihen merkitään myös onnistumiset, kaverin auttamiset, hyvä käytös hankalissa tilanteissa tms. Usein onkin niin, että kun lista lähtee koulusta kotiin vanhempien allekirjoitettavaksi 5 kirjatun merkinnän jälkeen, suurin osa merkinnöistä onkin hymynaamoja eli positiivista palautetta onnistumisista, kohteliaasta käytöksestä tai huomaavaisuudesta. Sellainen ”käytöskortti” on ilo allekirjoittaa ja laittaa lapsen mukana takaisin kouluun 🙂 Margitin käytöskortti myös opettaa lapsen arvostamaan sitä että myös hyvistä asioista kannattaa antaa palautetta 🙂

– Anne

Humakin, Humanistisen ammattikorkean Opettajia, Humak, Nurmijärvi

Asioista saa keskustella avoimesti tunneilla ja mielipiteitä saa esittää. Opettajat osallistavat oppilaita. Opettajat eivät pidä itseään kaikkitietävinä.

– Virpi Hänninen

Mauno Kaartinen, Koulukeskus, Uurainen

Näinä päivinä Uuraisten koulukeskuksesta siirtyy eläkkeelle herrasmies ja rento jätkä. Mauno Kaartinen kuului oman ikäluokkani suosikkiopettajiin jo pari vuosikymmentä sitten ja samaa palautetta olen kuullut ikäluokalta toisensa jälkeen myöhemminkin. Maunon jämerä, mutta persoonaa kunnioittava ote kasvaviin nuoriin tuntuu kestävän vuodesta toiseen. Toivotan Maunolle hyvää, sopivan aktiivista eläkeaikaa ja Siunausta elämään.

– Jyrki Paananen