Kannustaminen, lohduttaminen | Positiivarit

Pettynyt

OLEN UNELMIINI UUPUNUT
VUOTEENA VAIVAT PEITTONA
PETTYMYS TYYNYNÄ
TUSKA LAKANA LEVOTTOMUUS
HAAVEISIINI HUKKUNUT
HUONOSTI NUKKUNUT
AAMULLA KUN HERÄÄN
TYYNYN ALTA TUMMAT TUNTEET KERÄÄN

Pekka Makkonen

Äiti

Äiti, täältä sua katselen, reunalta pilven pehmoisen. Kun kuljet siellä päällä maan, ja koitat tätä ymmärtää. Mun hyvä täällä olla on, luona taivaan enkelten ja rakkaiden jo menneiden. Tahdon että sulla hyvä olla on, ja mieli lapsen vallaton. Äiti, paras kaikista.

Anneli

Helmet

Voisinpa sitoa hangella kimaltavista lumikiteistä helmet ja antaa ne sinulle valonsäteiksi elämääsi

Pekka Makkonen

Haaveet

Haaveet haihtuvat
Kuin saippuakuplat
Kun niihin puhaltaa

Pekka Makkonen

Räkäloitsu

Jo tauti talttumaan käy pöpö pois pakenemaan Lähtee räkä rääkkylään karheat kurkut kalppimahan Vilut villahousun vinkumaan kananlihat kankahalle karisee pois työnnä yskänlääkkeet sametilla olos tuo ympäröitse tautituokkonen ruma nukkavieru ulkoruokintaan täräytä terve mieli verryttele sileä olon kirjo annostele olomuoto paremmaks lurittele sanarohtosilla näillä tokenemaan paa taudin torvisoitto aamu rapsuttaa vyöryy pystypäinen päivän koitto

Emma Kokko

Kosketus

Jossain äiti Amma halaa. Jossain itkee äijä salaa. Ihminen jos koskettaa, aina joku onnen saa. Kun avoin oli äidin syli, niin pääsin pahan päivän yli. Äidin käsi lohdun antoi. Yli suuren surun kantoi. On äitii vailla orpolapsen elon alku vaivaista. Saattaa puute kosketuksen piltin elon katkaista. On sanat joskus voimattomat lohdutusta jakamaan. Älyn keinot avuttomat surullisen kohtaamaan. Halaus taikka kosketus on joskus ainoo lohdutus. Kun sanat loppuu oikeat, niin riittää, että kosketat. Ihminen voi pihdata vaikk’ kaiken sai hän lahjana. Näin estyy lämmön virtaus ja pysyy moni surkeus. Aurinko ei vanhene, vaikk valoaan ei säästele. Rakkaus kasvaa jakaen. Myös antaja saa rakkauden. Rakkaus on vastalääke himon rumaan ahneuteen. Omistaen ei hän koske, ken avun tarvii murheeseen. Ei kaikkiall’ oo peikkoja, vaikk’ oomme usein heikkoja. Ken sitten päättää uskaltaa, hän uuden auvon oivaltaa. Sääliä voi häntäkin, ken aina kylmin askelin kulkee ohi surevan, et säästäis oman aseman. Ken aina pelkää koskettaa, hän saattaa itse vaikertaa. Kuka häneen pahoin koski? Miksi hehkuu toinen poski? Vain Pyhä koskee saastaiseen. Tavis säästää prameuteen. Rakkaus yltää taivaiseen. Se on altis nöyryyteen. Kaikella on aikansa. Ajoitus avain kaikessa. Sana sanottu ajallaan – kultaomena hopeamaljassaan. Mut’ älä silloin ohi käy, kun tietä muut’ ei ulos näy. Voi ihmishengen pelastaa, ken oikein taitaa koskettaa. Tiedekin sen todistaa: Kosketus voi parantaa. Koskettava tohtori tietämättään paransi. Kosketus voi ottaa mukaan, tai sitten oven sulkea. Ken kädet joskus haliin avaa, ei vielä ole julkea. Jos vaikka sanat näyttää tuonne, niin tärkeempi on teon juonne. Sanoilla jos hämäätkin, niin keho kertoo varmemmin: ’Sinua en kosketa, sill’ en pidä sinusta.’ Ei yksin pärjää yksikään. Me luotiin yhdess’ elämään. Äl’ ohi kulje surevan, vaan ole käsi Jumalan. Sill’ kenties jopa huomenna on elos täynnä surua. Silloin siipi enkelin koskee muodoss\’ kumppanin. Raimo Kivioja

Raimo Kivioja