Pikkuaurinko elämäni taivaalla sinä ystävä Pikkuaurinko elämäni taivaal...

Olen viisilapsisen perheen kuopus. Asuin 10-vuotiaaksi syrjäisessä, pienessä kylässä maaseudulla. Isällä oli raskas työ ja äiti sairasteli paljon. He eivät jaksaneet huomioida minua tarpeeksi, vaan kuljin ikään kuin joukon jatkona. 60-luvulla eivät vanhemmat tainneet yleensäkään kiinnittää paljoakaan huomiota lasten koulunkäyntiin. Luokallani meitä oppilaita oli vain kaksi ja se toinen oppilas oli paljon minua parempi koulussa. Opettajamme oli etäinen auktoriteetti. Muutimme Tampereelle, jossa koulu oli lähellä, mutta luokallani oli 42 oppilasta. Hukuin joukkoon ja olin edelleen ns. näkymätön lapsi. Viidennen luokan alkaessa koululaisia jaettiin isoimmista kouluista kouluihin, joissa oli tilaa, ja niin minäkin halusin mennä luokkakaverini kanssa paljon pienempään kauempana olevaan Hyhkyn kouluun. Siellä opettajikseni tuli aivan ihana opettajapariskunta Irja ja Aimo Simola (nyt jo edesmenneet.) Hyvinä ja inhimillisinä opettajina he huomasivat minut, välittivät minusta ja kannustivat minua. Sen ansiosta aloin oppia ja kehittyä huimaa vauhtia ja olin viidennen ja kuudennen luokan priimus. Sen jälkeenkin opiskelu sujui hyvin. En tiedä, missä olisin ilman heitä. Oli suuri onni saada heidät opettajikseni.

-Vuokko