Kiitoskeskus Kiitoskeskus

Eräällä kieltenopettajalla oli tapana jakaa meille oppilaille elämänkokemustaan kertomalla tarinoita: matkoilta joita oli tehnyt, maista joissa oli asunut sekä uusista kielistä ja kulttuureista joihin oli törmännyt. Jotkut vanhemmista pitivät metodia kummallisena. Tehtäviä meillä kuitenkin oli paljon. Muistan, kuinka toisinaan juputimme ylimääräisistä kielioppitehtävistä ja sanakirjojen ylenpalttisesta käytöstä. ”How would you say that in other words?” kuului eräs opettajan mielilauseista. Asiasta keskusteltiin luokassa. Opettajan vastaus jäi mieleeni: ”Jonakin päivänä te vielä kiitätte minua tästä.” Olen saanut kielitaidostani positiivista palautetta sekä töissä että vapaa-ajalla. En pelkää käyttää kieltä. Vaikka vieraskielisen ihmisen kohtaaminen oli pienessä kunnassa harvinaista, oivalsin opettajan tarinoista, että tärkeintä ei ole puhua oikein vaan tulla ymmärretyksi. Se, että huomaa omaavansa keskivertoa laajemman sanavaraston, lisää toki itseluottamusta. Ongelmatilanteissa minulla on lisäksi salainen työkalu. Kysyn itseltäni erään vanhan opettajan sanoin: ”How would you say that in other words?” Kiitos Eero. Vaikka pänttääminen välillä kyllästytti ja intimme sinulle vastaan, olit oikeassa.

-Katri

Sylvi on Otavassa syntynyt ja Turkuun muuttanut serkkuni, nyt jo edesmennyt. Olin n 10-vuotias, kun hän tuli käymään lapsuudenkotiini Enolahden Peltolaan. Hän kannusti minua lähtemään oppikouluun ja innostuin.Kävin kouluni ja minusta tuli diakonissa-sairaanhoidonopettaja. Sylvillä oli mies Väinö ja tytär Marja-Liisa. Olisi mukava saada häneen yhteys tai hänen mahdolliseen jälkikasvuunsa.

-Eila Järveläinen, os. Hietanen

Päivä alkaa hyvin luettua Aamun ajatuksen. Kiitos tästä

-Jorma Holappa

Iso, lämmin kiitos 15.4.2021 saamastani avusta. Sinulla on sydän paikallaan. Kaikkea hyvää toivon Sinulle ja perheellesi.

-Tuula

Sydämelliset kiitokset, kun otitte asiani hoitaaksenne. Olitte viimeinen toivoni. On ihana kävellä ja nauttia keväästä ilman kipuja.

-Katri-Helena ja sisko

Olen viisilapsisen perheen kuopus. Asuin 10-vuotiaaksi syrjäisessä, pienessä kylässä maaseudulla. Isällä oli raskas työ ja äiti sairasteli paljon. He eivät jaksaneet huomioida minua tarpeeksi, vaan kuljin ikään kuin joukon jatkona. 60-luvulla eivät vanhemmat tainneet yleensäkään kiinnittää paljoakaan huomiota lasten koulunkäyntiin. Luokallani meitä oppilaita oli vain kaksi ja se toinen oppilas oli paljon minua parempi koulussa. Opettajamme oli etäinen auktoriteetti. Muutimme Tampereelle, jossa koulu oli lähellä, mutta luokallani oli 42 oppilasta. Hukuin joukkoon ja olin edelleen ns. näkymätön lapsi. Viidennen luokan alkaessa koululaisia jaettiin isoimmista kouluista kouluihin, joissa oli tilaa, ja niin minäkin halusin mennä luokkakaverini kanssa paljon pienempään kauempana olevaan Hyhkyn kouluun. Siellä opettajikseni tuli aivan ihana opettajapariskunta Irja ja Aimo Simola (nyt jo edesmenneet.) Hyvinä ja inhimillisinä opettajina he huomasivat minut, välittivät minusta ja kannustivat minua. Sen ansiosta aloin oppia ja kehittyä huimaa vauhtia ja olin viidennen ja kuudennen luokan priimus. Sen jälkeenkin opiskelu sujui hyvin. En tiedä, missä olisin ilman heitä. Oli suuri onni saada heidät opettajikseni.

-Vuokko

Kiitos Anni Kaasinen aina niin ystävällisestä koiran hoidosta. Saimme jälleen kerran huippuhyvää ja ammattitaitoista hoitoa (10.4.2021). Teet työsi aina huolella ja hyvin. Kiitos paljon.

-Em

Lassi on niin auttavainen ja tekee helpoksi yleensä monimutkaiset vakuutusasiat. Ja hauska hänen kanssaan asioida. 😊

-Irma Martikainen/Villa Honkamäki Oy

En muista huonoa opettajaa olleenkaan eikä tämä Ainon muistaminen saa vähentää muiden ansioista, Ruusuja kaikille Juuan peruskoulun opettajille 1970-luvulla. Mutta kyllä Aino oli huippu jos vielä huomioi aiheensa eli suomen kieliopin \”tylsyyden\”. Oppitunnit eivät olleet tylsiä ja kieliopin tärkeyden ymmärsi tuntien myötä kirjallisuusintoinenkin oppilas. Hän oli iloinen, kaunis katsella ja inspiroiva! Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässä eteen päin.

-Marja ent. Toivanen

Marja-Liisa oli meidän luokanvalvoja ja köksänopettaja. Ihana, jämäkkä nainen. Minä koulukiusattuna olin vähän alamaissa ja kerroin kerran hänelle murheeni. Hän sanoi, ettei näin voi jatkua ja siitä paikasta lähdettiin rehtorin luo asiaa selvittämään. Hän vei asian siihen pisteeseen, että kerran kun olimme köksän tunnilla jotain silakkalaatikkoa tekemässä, luokan oveen koputetiin. Siellä seisoi 2 kiusaajaani, jotka pyysivät opettajalta, että voisinko mennä ovelle. Tytöt pyysivät anteeksi ja minä annoin anteeksi. Uskon, että opettaja Marja-Liisa sai sen aikaan. Olen kiitollinen vieläkin siitä!

-Eila