Kiitoskeskus | Page 1316 of 1456 | Positiivarit

Pasi, Paletti Sport, Kyyjärvi

Martti 4,5 v oli ostamassa uimalaseja. Pasi kumartui näyttämään vaihtoehtoja nimenomaan lapselle (ei kukkaroa pitelevälle äidille), joka tyytyväisenä valitsi omansa. Hienosti huomioitu lapsi asiakkaana.

– Martti

Pizzeria Rax, Oulu Galleria

Olen ollut useaan otteeseen Oulussa työmatkoilla kuluneen syksyn aikana. Poikkean Raxiin pari kertaa viikossa syömään. Kohtelu on aina ollut ystävällistä ja erityisesti jäi mieleeni, kun sain apua unohdettuani minulle tärkeän esineen Raxiin viikolla 44.

– Tarja Majander

Kainuun pelastuslaitoksen yksiköt, Kajaani

Kiitos, kun sammutitte tehokkaasti, mutta turhaa häiriötä (nukkuville) aiheuttamatta yölliset tuhopolttajan sytyttämät roskakatokset yläkaupungilla.

– Naapuritalon asukas

Taitonetti Ky, Oulu

Kiitos ystävällisestä ja osaavasta palvelusta.Ostettuani tietokoneen en saanut sitä toimimaan koska tehtaalla oli jäänyt osa ohjelmista asentamatta, yritin ensin liikkeestä jonne olisi kuulunut ko. koneen huolto saada apua mutta turhaan. Lopulta muistin Taitonetin ja suunnistin sinne. Minut huomioitiin heti sisään astuttuani tervehtimällä ja kysyttiin asiani. Kun esitin asian he ottivat heti koneeni ja alkoivat tekemään töitä asian eteen ja niin sain koneeni toimimaan. Kiitos siitä osaavan ja ystävällisen palvelun. Joka myös toimi kaikkien asiakkaiden kohdalla kun odotellessani seurasin toimintaa. Suosittelen!

– Monica Kortetjärvi

Heli Pohjanvälke, LadyHeathEx, Oulu

Hyvä ja iloinen palvelu! Onnistunut kunto-ohjelma, nyt reilussa kuukaudessa -5kg 🙂

– Anu Suutari

Lehtimäen Liikenne, Nastola – Lahti

Su 3.10.- Ma 4.10.10 Matkapoikien järjestämän reissun tanssiristeilylle (väli Lahti-Turku) oleva kuski, jonka nimi jäi kysymättä / kuulematta ansaitsee suuret kiitokset turvallisesta kyydistä ja hyvästä palvelusta sekä monesta iloisesta hymystä. Teki reissustamme vielä mukavamman ja onnistuneen. Kiitos!

– Sari ja Roosa

Neste Linnatuuli, Janakkala

Kiitos Linnatuulen kaupan työntekijöille! Poikkesin ystävieni kanssa kahville Linnatuulen kaupan kahvioon. Ystäväni maksoi kahvit, joten unohdin kokonaan että minulla oli laukku mukana. Ja niinhän siinä kävi, että lomapakon ym. ”maallisen omaisuuden” sisältävä laukkuni jäi kahvioon. Tarkkaavaiset myyjät pelastivat laukkuni ja soittivat perääni kysyen kaipaanko mitään :o) Erinomaista palvelua!

– Maire Stenberg

Kaarina, Maire, Vappu, Erja ym. myyjät, Pajakka, Sotkamo

Kiitos asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta sekä ymmärtäväisestä ja kärsivällisestä suhtautumisesta erilaisten pukeutumisongelmien edessä.Teiltä olen saanut aivan omaa luokkaansa olevaa palvelua jo useiden vuosien ajan!

– Tyytyväinen asiakas

Helsingin Asuntotuotantotoimisto ATT, Itä-Pasila,

Suuret kiitokset Teille koko toimipisteelle henkilökunnalle erittäin ystävällisestä asiakaspalvelusta ma 23.11.2009 jonottaessamme Helsinkiin Hermanniin rakennettavia HITAS-asuntoja. Koko toimistonne jaksoi hymyillä, tarjota kahvia, mehua ja pullaa meille lähes 70 hengen sateessa kastuneelle ja kohmettuneelle asunnontarvitsijalle sekä etsiä istumapaikkaa jo 1,5 tuntia ennen toimipisteenne aukioloa. Ystävällisyytenne yllätti meidät täydellisesti. Vaikka olen itse julkishallinnossa asiakaspalvelussa työskennellyt jo 30 v toimipisteemme ei ole yltänyt samaan. KIITOS !

– Hitas-asunnon jonottajat

Kati Laukkanen, Vakuutusyhtiö Lähivakuutus, Lahti

Asioin vakuutusasioissa Katin kanssa. Olin juuri menettänyt isäni, sain niin miellyttävää palvelua, että jäi hyvä mieli käynnistä ja tämä on suuren kiitoksen arvoinen.

– Eine Welin