Sara, Terveystalo, Kajaani
Lapseltani piti ottaa verinäyte ja hän pelkäsi sekä itki eikä millään halunnut suostua moiseen operaatioon. Kuulit itkun ja riensit avuksi puuduteaine mukanasi. Sait puhumalla lapseni voittamaan pelkonsa. Suuri kiitos sinulle!
-Eräs äiti
Jaakko, Puolimatkan koulu, Urjala
Suuret kiitokset ala-asteen opettajalle Jaakolle! Poikani tuli uutena oppilaana kolmannelle luokalle pieneen muutaman oppilaan kouluun. Jaakko osasi opettajana vetää oikeista naruista ja ujo koululainen pääsi liiasta arastelusta ja kotiutui ajan kanssa kouluun hyvänä ja iloisena oppilaana.
-Tuula
Elina Lehto, Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymä, psykososiaaliset palvelut, Hollola
Kiitän Elinaa monen vuoden ajastaan mielenterveysohjaajanani. Hän monesti auttoi minua ja suhtautui tulevaisuuteen aina positiivisesti. Hänen apunsa oli monesti korvaamatonta. Oikean alan on hän valinnut ja toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
-nimimerkki Arthur Fleck
Terveystalo sairaala, Rautatienkatu, Tampere
Ihan mahtavaa henkilökuntaa leikkaussalissa, kyllä siinä ylimääräiset pelot ja jännitteet katosivat. Kiitos myös leikanneelle ortopedille. Kaikki sujui hienosti, nyt toipuminen käynnissä. KIITOS. Ihanaa joulunaikaa kaikille.
-Tiina
Kikkis, Haapahuhdan koulu, Riihimäki
Maailman paras enkun ope Kikkis opetti molemmille lapsilleni englantia ja oli toisella luokan opettajana 3-5 luokilla. Ihana musikaalinen opettaja joka opetti lapia tyyliin ”montako senttiä on metrissä” lapset vastasivat kuorossa ”tasan sata!” Hassutteli lasten kanssa (varmaan vieläkin), järkkäsi perheille pikkujouluja jne. Kiitos Kikkis!
-Anne
Sirpa Hieta, Pohjois-Espoon lukio, Espoo
Kiitän englanninopettaja Sirpa Hietaa, joka opetti Pohjois-Espoon lukiossa way back when eli aikojen alussa. Hän sai innostumaan ja toiminkin nyt, jo monen monta vuotta, työpaikassa, jossa käytän englantia. Minulla on myös paljon ystäviä mm. englanninkielisissä maissa. Hän oli rauhallinen ja oikein ihana enkun ope – olen ylpeä hänestä. ❤😁
-Raija Liukkunen
Suinunlahden opettajat, Siilinjärvi, Toivals
Poikamme siirtyi alakoulusta yläkouluun tänä syksynä! Alakoulu oli yhtä#$%#@#. Vuodessa n 260 wilma viestiä joista n 0.3 % oli positiivisia. Vaikutukset voitte arvata niin lapseen kuin koko perheeseen. Melkein joka iltainen neuvottelu Mitä siellä koulussa taas tapahtuikaan tänään? Mikä vaikutus onkaa pojat positiivisten asioiden nostamisella. Poikamme sai heti yläkoulun alettua positiivisiä merkintöjä aktiivisesta tunnista yns yrittämisestäkin WILMAAN. Se kannusti poikaamme yhä parempaan.,aloittamaan mm liikunnallisen harrastuksen liikunnan opettajan palautteen innoittamana. Posittivisen kierteen saaminen koulun läyntiin tms. saa vain ruokkimalla sitä! Veikkaan että tämä ei ole sattumaa poikani kohdalla vaan opettajilta aivan tietoista toimintaa! Kiitos!
-Äiti
Mauri Huusko, KAKS, Kajaani
Kohta lähenee vuosi siitä, kun rintasyöpäni uusiutuminen paljastui. Teit kaikkesi järjestääksesi minulle kiireisen pääsyn tarvittaviin tutkimuksiin ja onkologin vastaanotolle. Syöpä oli ehtinyt levitä luustoon ja maksaan. Silti olen vielä elossa ja minulla on ollut hyviä hetkiä elämässäni hyvän hoidon ansiosta. Lämmöllä muistelen sinun mahtavaa empaattisuuttasi ja työllesi antautumistasi. KIITOS!!!
-Anneli Juntunen
Andrea ja Anna Wexler, Wexlerin laulavat sisarukset, Lahti
Eilisellä kauppareissullani Sykkeeseen kuulin heti ovella niin kaunista musiikkia kuin enkelit olisivat laulaneet. Käytävällä soitti ja lauloi kaksi nuorta tyttöä, koululaisia vielä. Meitä pysähtyi siihen paljon kuuntelijoita. Kyllä olivat taitavia tyttöjä. Ja niin monen kauppareissua ilahduttivat. Kiitos! Kaikkea hyvää tytöille! Toivottavasti teitä kuullaan toistekin.
-Liikuttunut mummeli
Myyjätär, Sokos parfymeria, Helsinki
Vuosikausia käyttämäni tuoksu on lopetettu. Olin jo kuukausikausia yrittänyt etsiä vastaavaa. Sokos Helsingin parfymeria osastolla minua viimein onnekseni palveli klassisen kaunis, pitkähkö vaaleahiuksinen myyjä. Ja uusi tuoksuni löytyi!!! Hän kuunteli ja tiesi sen entisen tuoksun ja sen ”nuoteilla” muutaamaakin minulle suositteli. Niistä tämä yksi valikoitui. Miehenikin tykkää 😉
-Minttu