Kiitoskeskus | Page 172 of 1453 | Positiivarit

Maxi Cafe, Iisalmi

Tilasimme Maxista kakun yhdistyksemme pieneen juhlatilaisuuteemme. Hämmästys oli melkoinen, kun kakkua hakiessani sainkin yhden hinnalla mukaani kaksi kakkua (kiitos pienen vahinkosattumuksen). Aivan ihastuttavaa extrapalvelua – aivan kuten aina ennenkin tältä kahvilalta 🙂

-Yllättyneet yhdistysläiset

Noora, Telia, Helsinki

Muuttoon liittyvässä laajakaistan siirrossa aivan kaikki asiat hoidettiin Telialla yhä enemmän ja enemmän päin *****ttä ja yhä enemmän solmuun. Kahden viikon toistuvan soittelun, chattailun ja hammasten kiristelyn jälkeen asiakaspalvelun Noora pelasti tilanteen kertapuhelulla ja hoiti asiat kuntoon niin erinomaisesti, että meinasi tulla itsellenikin pala kurkkuun. Sydämelliset kiitokset ja virtuaaliset halaukset Nooralle!

-Santeri

Jarmo Tamminen, Karkun Evankelinen Opisto, Sastamala/ent. Vammala

Opiskelin noin 30 vuotta sitten Karkun Evankelisella opistolla Virstintälinjalla. Jarmo oli linjan opettaja ja huikea sellainen. Hänellä oli taito motivoida ja kannustaa minut ”pojankoltiaisen” opiskeluun ja tekemiseen. Vaikken koskaan alalle päätynytkään, niin saamani tuki, opastus ja erityisesti päättötodistuksen sanallinen arvio kantaa edelleen urallani.

-Uolevi Kuutti

Irja Keränen ja Maija Rissanen, Hyrynsalmen keskikoulu ja Kainuun Sairaanhoito-oppilaitos, Hyrynsalmi ja Kajaani

Minua on innostanut kaksikin opettajaa. Irja opetti keskikoulussa historiaa. Hän teki aineesta niin kiinnostavan, että sain kiitettävän numeron. Hän oli iloinen ja osasi myös kurinpidon. Maija oli luokanvalvoja ammattioppilaitoksessa. Hän paitsi opetti työn salat meille, tartutti myös rakkauden runoihin. Heidät muistan aina.

-Riitta T.

Riikka Junttila, Lahden kaupunginkirjasto, Lahti

Kävin kysymässä kirjaa, jota ei ollut vielä kirjastossa. Riikka aikoi ehdottaa kirjan tilausta valikoimiin ja seuraavana päivänä hän lähetti sähköpostiini kattavan vastauksen uutuuskirjan tilauksesta ja oli myös varannut sen minulle! Loistavaa asiakaspalvelua! Tuli hyvä mieli <3

-Tiitu Lind

Pekka, Masku, Kauppakeskus Valo, LAHTI

Aivan m a h t a v a n upeaa asiakaspalvelua käydessäni Lahden Kauppakeskus Valon Maskussa lauantaina 10.11. Rentoa jutustelua kaupankäynnin ohessa. Hyvä mieli jatkuu yhä!

-Soili

Lähitaksi, Vantaa/Espoo

Olen useampia vuosia kulkenut kaupunkikortin turvin Lähitaksin autoissa. Jo keskukseen soittaessa tulee hyvälle tuulelle (vaikka kipujakin olisi) kuullessaan ystävällisen keskuksen vastaavan. Lisäbonuksena on usein äänestä aistittavissa oleva hymy. Yksin asuvalle asiakkaalle sillä on merkitystä! Ja miellyttävät kuskit sitten! Olen perin kiitollinen kaikista niistä lukuisista terapeuttisista keskusteluista kanssanne. Kunta säästää arvaamattoman suuren summan rahaa Teidän ansiostanne! Muistakaa mainita tämä asia, kun vuodenvaihteessa neuvottelette uudesta sopimuksesta!

-Tuija Hairetdin

Marja-Liisa Väyrynen, SPR, Kajaani

Kiitos ammattitaidolla ja rauhallisella otteella pitämästäsi hätäensiavun kertauskurssista. Varmuus näkyi olemuksestasi ja kuului puheestasi. Oli ilo olla opissasi!

-Ensiaputaidot ajantasalle

Findus Auto Pro, Kuusankoski

Sain tosi hyvää palvelua. Auton lampun vaihto ja auton tuulilasi pyyhkimien vaihdossa. Kiitos palvelusta.

-Merja Laiho

Tarja Martimo, Variskan koulu, Vaasa

Kiitos Tarja-rehtorille kun lopetit vuosien raskaan piinan ennen kuin jäit eläkkeelle. Teit sen, mistä kukaan muu aikuinen ei halunnut ottaa vastuuta. Vaikka siitä on reilusti yli 10 vuotta aikaa, kaikki on jäänyt kirkkaasti mieleen, myös yhden aikuisen puuttuminen asiaan.

-Koulukiusattu