Ingrid Sirkiä, SPR, Hämeenlinna
Ingridille ja kurssilla avustaneelle miehelleen jälleen kerran suuret kiitokset antoisasta ensiapukoulutuksesta. Olipa mukava rupatella kanssanne tauoillakin, ja kuulla elämästänne. Tästä viikonlopusta tuli muistojeni arkkuun jälleen paljon oppia ihmiselämän hauraudesta ja toisaalta kaupungin pienuudesta tuttujen ihmisten suhteen Leppoisaa syksyä, ja kaikkea hyvää elämäänne jatkossakin.
– Satu Nylander
Sellon Prisma, Espoo
Prisman nykyinen uudistusruljanssi vaatii valtavat ponnistukset henkilökunnalta koko tavarapaljouden siirroissa uusiin kohteisiin. Siinä samalla he joutuvat neuvomaan hermostuneita asiakkaita/missä on se ja se, ja samalla pitää laittaa hyllyrivit järjestykseen. Uskoisin olevan stressaavaa, vaan ei se heiltä ulospäin näy. Kuinkahan sitten kotona. Ei multa vaan luonnistuis. Kiitokset kaikelle henkilökunnalle. Asiakkaat odottavat mielenkiinnolla mitä siitä kaikesta tohinasta muodostuukaan. Nyt kaikki käyvät kuumina eivätkä kertasekoilun jälkeen tule hetkeen koko ruljansiin, koska mitään ei löydä mistään eikä aina viitsi vaivata touhukasta muuttohenkilökuntaa. Tseppiä…
– Severi
Jukka-Pekka, Wellan kouluttaja, Helsinki
Kiitos sinulle Jukka-Pekka. Koulutit Kemi-Tornio alueen parturi-kampaajia Peräpohjolan Opistolla torstaina 4.9.14. Leikkasit hiukseni koulutettavien ollessa paikalla klo 18 jälkeen. Olen tosi tyytyväinen. Kiitos ammattitaitoisesta työstäsi!Kiitos myös Lappian parturi-kampaaja opiskelijoille.Samoin kaikille teille mukana olleille malleille. Oli tosi mukava tilaisuus.
– Hellevi
Anja Kemppainen, Leena Kärki, Kaisa Taskinen ja Inkeri Tolonen, Kajaanin Seudun Diabetesyhdistys, Kajaani
Kiitos Kajaanin Leideille upeasta ja todellakin virkistäneestä viikonlopusta. Olitte nähneet uskomatonta vaivaa edestämme! Kiitos keittiön uutterille naisille Inkerille ja Leenalle makoisista pöydän antimista ja täysistä vatsoista, Anjalle ja Kaisalle hauskoista ja persoonallisista ohjelmista ja ”terveysluennosta”! Ihana teatterillinen iltanumero vielä yllärinä Kaisalta – olisimme nauttineet pitempäänkin. Ylipäätään seurasta ja kaikesta meidän ajattelemistamme Teille Kajaanin naiset Pohjanmaan kokoinen KIITOS! Teitte meille kovat paineet, nährään ja olette niin Superia!
– Raahen makiat naiset
Janne Törrönen, Kuusakoski Oy, Heinola
Jouduin auto-onnettomuuteen Porissa. Rekasta lensi kivi tai tiiliskivi autoni etulasiin, joka meni aivan säpäleiksi. ”Suojelusenkeli” istui olkapäälläni, eikä suurempia vammoja syntynyt itselleni. Kuljettaja ei asiaa huomannut, mutta näin yrityksen nimen rekan katolla olevasta kyltistä. Janne Törrönen ystävällisesti selvitti auton kuljettajan tiedot, vaikka hänen ei olisi sitä tarvinnut tehdä. Tämä on todellakin hyvää palvelua
– Tanja Koski
Hoito-ja muu henkilökunta Verisuonikirurgian vuodeosasto, Meilahden sairaala, Helsinki
Taas 4 viikkoa ”vierailleena” täytyy antaa suuri ja lämmin kiitos erinomaisesta hoidosta kaiken kiireen keskellä. Olette mahtavia! Ja erityiskiitos syntymäpäiväni huomioimisesta, lämmitti mieltä todella paljon!
– Sari Holkko
Asiakasneuvoja, Elisa Shopit, Tampere Lielahti
Uusi puhelimeni ei lähettänyt eikä vastaanottanut MMS-viestejä. Menin liikkeeseen, jonotin, ja sain todella hyvää ja ammattitaitoista palvelua. Nainen liikkeessä ei pystynyt minun ongelmaani ratkaisemaan mutta soitti henkilölle, joka sitten pystyi. Seuraavana päivänä MMS-viestit taas toimivat. Minulle jäi todella hyvä mieli kun asiakkaan vaikeaan ongelmaan paneudutaan ja etsitään ratkaisu vaikka väkisin. Kiitokset ihanalle ihmiselle.
– Terhi
Virpi Muikku, Kosmetologi, Ikaalinen
Kiitos Virpi jokaisesta hoitokerrasta, samalla saan myös ”sielunhoitoa” koko rahalla! Ihanaa syksyä ja paljon voimia sinulle! Suosittelen! Kauneushuone Valo!
– Maija-Liisa Järvinen
Sirkus Finlandia Ovipojat, Järvenpää
Tavaroita putosi lavan alle useampi ja aina ystävällinen ovipoika haki ne hymyn kera.Hienoa palvelua. Kiitos!
– Leena
Pirjo Orava, Alpuan valinta, Alpua
Pirjo on aina ystävällinen ja avulias. Kiitos hyvästä palvelusta.
– kyläläinen