Kiitoskeskus | Page 435 of 1457 | Positiivarit

Mari Kuivalainen, KAKS:n päivystyksen lääkäri, Kajaani

Kiitos avusta ja loistavasta asiakaspalvelusta, jonka sain kesken työpäivän.

– Tiia Hietanen-Kalunga

Ville Salminen, Viihdetaso, Lahti

Soitin kiireisenä työpäivänä kysyäkseni yhtä pikku juttua telkkarista, jonka olin heiltä ostanut. Kuulin rapsahduksista, että puhelu yritti ohjautua useampaanvarattuun puhelimeen ja suljin omani, ajattelin soittaa joskus uudestaan. Ei kulunut kuin muutama sekunti kun puhelimeni hälytti – ja siellähän olitämä Ville-poika kysyen, että miten voisi auttaa, kunei ihan ehtinyt vastata äsken. En koskaan ole tällaiseen palveluun törmännyt, siis kiitos ja hyvää kesää koko henkilökunnalle sekä tietysti myös eläkkeellä olevalle Sepolle!

– Eija H.

Taksi 1296, Tikkurila, Vantaa

Meitä oli 5 ja tilataksia ei näkynyt tulevan, olimme hautajaisiin Malmille menossa. Taksin 1296 avulias kuljettaja alkoi soitella keskukseen… ja lopulta tilasi Koivukylän taksin. Todella mahtavaa asiakaspalvelua, tämä kuski halusi varmistaa, että ehdimme varmasti ajoissa! Ajoissa ehdimme, mukava Koivukylän kuskin viemänä. Häneltä sain nimen Tontsa, kun kerroin antavani positiivista palautetta julkisesti…Kesäterveisin kiitolliset Prustit Seinäjoelta

– Kiitokset Seinäjoelta

Isäntäperhe, Immelkartano, Levi, Kittilä

Olimme viettämässä hääjuhlaamme Levillä ja juhannuslauantaina saimme nauttia Immelkartanon rantasaunasta ja ulkoporeista – kerrassaan loistava paikka! Erityiskiitos isäntäperheelle lämpimästä vastaanotosta ja huolenpidosta! Näemme varmasti uudelleen!

– Terhi ja Timo seurueineen

Timo Hietala, Sykäräisen koulu, Sykäräinen

Kannustavaa opetusta.

– Henna

Nuori mieskassa, K-citymarket, Kajaani

Kiitos Citymarketin nuorelle mieskassalle kärsivällisestä ja ystävällisestä palvelusta ja neuvonnasta matkalaukkuostosteni ja epäselvien pyyntöjeni kanssa

– Matkalaukkujen ostaja

Henkilökunta, Pub Hölmölä, Hullu Poro, Levi, Kittilä

Vietimme juhannuksen Levillä ja haluamme välittää erityiskiitoksemme Pub Hölmölään loistavasta ja huumorintajuisesta palvelusta! Satulaakin saimme kokeilla vaikkei kauppoja syntynytkään 😉 Tapaamme uudelleen!

– Terhi ja Timo seurueineen

Markku Luoma-aho, Hautauspalvelu Luoma-aho, Rovaniemi

Kiitos lämminhenkisestä ja tosi ystävällisestä palvelustasi. Olet oikealla alalla. Vertaistasi en ole tavannut. Kiitos vielä kerran.

-Helena

Pasi + muut kuskit, Pohjolan Matka, Kajaani

On niin mukavaa istahtaa Pohjolan Matkan kyytiin. Mukavat kuljettajat. Kivoja juttutuokioita, matka taituu mukavasti.

-yksi kulkija

Vesivoimistelunvetäjä ”Hani”, Kumuke, Ylöjärvi

Kiitän Sinua niistä innostavista uinneista joita jaksat vetää kerta toisensa jälkeen. Ei siinä aina huomaakaan kuinka on vetänyt itsensä puhki voimiensa mukaan ja hauskaakin on ollut. Paikat vetreinä lähdemme naureskellen kotiin. Harvoin annetaan työstä vilpitöntä kiitosta, mutta nyt saat sylin täydeltä. Jatkathan samaan malliin: Ikäihmisenä mukana ollut. Kiitos, kiitos ja hyvää kesää ”Hani”.

-Mukana ollut!