Kiitoskeskus | Page 479 of 1457 | Positiivarit

Glitter, Turku

Vaikka Glitter on lähinnä nuorten itsensä koristelemiseen kohdennettu myymälä, niin siellä saa tälläinen myöhäisnuorikin tosi hyvää palvelua ja apua. Sinne menee mielellään jo ihan sen palvelunkin vuoksi, vaikka ei joka kerta mitään ostaisikaan. Fiksuja tyttöjä töissä siellä.

– Pirjo Laulajainen

Liedon Helmi, Lieto

Kiitos reippaille ja aina niin iloisille hoitajille. Olette todellisia aarteita, jaksatte olla iloisia, sekä otatte vanhukset hyvin huomioon kaiken sen kiireen keskellä.

– eräs omainen

Harri Moilanen, KPO, Kajaani

Kiitos, Harri, ystävällisestä ja asiantuntevasta asiakaspalvelusta. Oli ilo hoitaa asioita kanssasi. Aurinkoisen iloista kevättalvea Sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi.

– Anneli Hänninen

Petri Sallinen & huollon pojat, Autoliike Mutanen, Joensuu

Isot lämpimät kiitokset jälleen kerran huoltopäällikkö Petrille ja pojille todella hyvästä palvelusta! Niin naisihminen kuin olenkin, Petri jaksaa aina selittää automme oikkuilun syyt hymynaamalla ja siten, että minäkin ne tajuan. Näissä uudemmissa autoissa kun on kaiken maailman sähköisiä systeemejä, joista en aina tajua hölkäsenpölähtävää, etenkään silloin, jos ne menevät epäkuntoon. Viimeksi tänään perheellemme tuikitärkeä ”Cessi” oli Petrin & poikien hoivissa ja nyt saamme taas ajella kaikessa rauhassa seuraavaan isoon huoltoon saakka.

– Satu P.

Kirsi Otronen, Oulunkylän terveysasema, Helsinki, Helsinki

On ilo asioida neuvolassa, kun saa lämmintä ja rohkaisevaa palvelua. Kirsi-terveydenhoitaja osaa puhua lapsille ja aikuisille kauniisti mutta samala kokeneesti ja asiantuntevasti. Moni äiti on saanut hänen vetämästään imetystukiryhmästä avun imetyksen pulmiin.

– eräs äiti

Positiivareiden puoti ja sen laskutushenkilöstö, Positiivarit, Lahti

Tilasin keväällä nipun kortteja ja laskun saapuessa laitoin sen heti tietokoneeni viereen tarkoituksena maksaa lasku välittömästi. Mutta sitten tuli työkiireitä ja lasku sattui hautautumaan papereiden alle. Taisi kulua kuukausi, kun sain sieltä uuden laskun, jossa oli ystävällinen muistutus. Ihmettelin, että olinhan maksanut sen, mutta huomasin olevani väärässä. Suurta ihmetystä ja iloa herätti se, että laskuun ei oltu laitettu mitään perintäkuluja tai sakkoja vaan summa oli edelleen sama. – Ei missään muussa firmassa enää ymmärretä tällaisia vahinkoja. Todella positiivista positiivisuutta levittävältä firmalta!

– Päivi Kallionpää

Tampereen taksi, Tampere

Olimme iäkkään ja liikuntarajoitteisen äitini kanssa Tampere-talossa konsertissa. Meillä oli konsertin jälkeen kiire aikataulu, koska piti ehtiä kaukojunaan, olimme tulleet Seinäjoelta. Tilasin varatun taksin väliajalla kiireessä juoksin ulos etsimään taksia. Se oli oven edessä ja kuljettaja vastassa ulkona, eli ensimmäinen jolta kysyin mistä löydän jne. Hän oli kohtelias ja avulias. Tämä oli erityisen mukavaa, koska vuotta aikaisemmin systeemi ei toiminut, joten jouduimme jäämään myöhään illalla odottamaan seuraavaa junaa. Se ei ollut mukavaa. Silloin taksia ohjaavat henkilöt eivät noteeranneet kysymyksiäni mitenkään, vaan huitoivat vaan ihmisiä nousemaan järjestyksessä kiireesti takseihin.

– Pirjo Källi

Riitta, Kampaamo Mazic, Lahti

Iloinen, ystävällinen, rento – ja ennen kaikkea taitava kampaaja, aina onnistuu! Riitalla on näkemystä ja ideoita, luotan hiukseni hänen käsiinsä 🙂

– Heidi V.

Korutaivas, Helsinki

Äärimmäisen hienoa asiakaspalvelua puhelimessa tiedustellessani tilaukseni viipymistä, jota 9v. tyttäreni oli odottanut jo jonkun päivän. Mutta oli niin ihana persoona toisessa päässä ja pahoitteli ja laittoi terveiset tyttärelleni, että ei se tuntunutkaan niin harmilliselta, päinvastoin piristys päivään voi olla tämmöinenkin puhelu. Kiitos vielä, valitettavast en laittanut niemeäsi ylös, toivottavasti tunnistat itsesi.

– Kirsti Törölä

Juustohyllyjä täyttänyt myyjä, Rantakylän S-market, Mikkeli

Etsimme tänään (26.8) juustohyllystä punaleimaista Emmentalia raasteena ja sitä ei löytynyt kuin julmetun isossa pussissa. Kysyin asiasta myyjältä, joka täytti juustohyllyä ja hän totesi, että valitettavasti sitä ei ole pienemmänssä pussissa, joten ostimme sitten muuta juustoa tilalle. Päästyämme kassalle samainen myyjä tuli pienemmän Emmentalpussin kanssa ja kertoi sitä löytyneen kuormasta ja kysyi haluaisimmeko vaihtaa valintaamme. Otimme mielihyvin vastaan hänen tuomansa pussin ja samalla hän vei aiemmin valitsemamme pois.

– Merja