Markus ja Seija Määttä/Keinänen, K-Kenkäkauppa Määttä, Heinävesi
Käyn usein kauppareissujen yhteydessä katselemassa kenkiä, monissa Itä-Suomen kaupoissa. Joka vuosi kuitenkin löydän itseni Heinävedeltä, pienestä reilun 4000 hengen kotikylästäni kenkäostoksilta. Ostan monet kengät kerralla, koska palvelu on erinomaista; ystävällistä, ei liian tyrkyttävää, asiantuntevaa, rentoa ja omistautunutta. Kengät on valittu erittäin osaavasti, paljon eri tuottajien muodikkaita malleja. Minut on koukutettu erittäin miellyttävällä tavalla kenkäkauppaan, ja tulen suosittelemaan sitä kaikille Heinävedellä pistäytyville tai ohiajaville kenkäfriikeille. Käykää ihmeessä tutkimassa tämä kenkäkauppojen helmi!
– Tiina M-R
Turkkilainen Ravintola Keravan keskustassa, Kerava
Oli hienoa käydä pyhäinpäivänä perheen kanssa syömässä Keravan keskustassa Turkkilaisessa ravintolassa.Mieheni kankea asenne ulkomaalaisia kohtaan oikein silmin nähden suli, kun omistaja jutteli sujuvasti lapsillekin, tarjoili asiallisen huomaavaisesti ja lammas, josta hän oli ennakkoluuloinen, vielä maistui hänellekin. Pois lähtiessä omistaja vielä muisti jatkaa juttua lasten kanssa, tuntui hyvältä ! Se tuli niin luonnostaan, että suomalaiset miehet saisivat ottaa siitä oppia.Kiitos mukavasta ruokahetkestä.Äitinä huomasin, että totuttuja rajoja kannattaa yrittää murtaa !
– kahden lapsen äiti
Piruetti
En muista missä olisin saanut samassa paketissa yhtä iloista ja asiantuntevaa palvelua kuin viime keskiviikkona Piruetissa. Kiitos myyjälle, jonka nimen jo autuaasti unohdin. Täydet kymmenen pistettä loistavasta asiakaspalvelusta! Harvasta kaupasta tulee lähdettyä noin hymyssäsuin ulos kuin teiltä!
– Virve Torniainen
Ecoway
Kaunis kiitos Ecowayn asiakaspalvelun henkilökunnalle ystävällisestä ja aina auttavaisesta palvelusta. Kiireenkin keskellä jaksatte ilolla palvella.KIITOS!
– Pirjo Sollo Nastolasta
Vesala Anna-Liisa, Sairaala Botnia Oy, Oulu
Kiitokset ammattitaitoisesta ja ystävällisestä palvelusta 13.5.2009 ollessani leikkauksessa. Ei tarvinnut jännittää seurassanne.Kiittäen koko tiimiä, erityisesti hoitaja Kaisu Miettistä.Olette oikealla alalla.
– Anu Rytinki
Anja, Kekäle, Lahti
Tammikuun alkupuolella todella ammattitaitoinen, myönteinen, iloinen myyjä tuli auttamaan etsiessämme pitkälle ja hoikalle pojalle pukua synttärijuhliin. Silmäys poikaan ja Anja sanoi, että yksi puku häneltä löytyy (pukuja kyllä oli tangot täynnä).
– Piija ja Oskari
Jussi Kinnunen, Lumon Oy, Vantaa / Kouvola
Tilasin keväällä parvekelasituksen. Otin usealta tarjouksia, poikani suosituksesta, päädyin LUMON lasitukseen (hyvä laatu, laakeroidut kiskot, mitä lie tarkoittanee? iso yritys, takuu pitää, yritys on pystyssä vielä 10v kuluttua). Päätös oli oikea!Erinomainen palvelu, työn tulos on loistava, istun ja nautin, kauniin kesän jatkumista, lämpimällä parvekkeella. Kiitos Jussi Kinnunen ja Lumon, olen onnellinen!
– Taina Madol
Kaupungiteatterin lipunmyyjä, Hämeenlinna
5.12.2008 loistavaa palvelua kun oli liput hävinneet ja näytös alkaisi klo 19 hän hoiti homman hienosti ja pelasti neljän hlön illan. Kiitos, olet hlö paikallasi suurella sydämellä.
– Erja Hakala
Vaalea tyttö, Powerpark, lasten vankkurikaruselli 14.6, Alahärmä
Olet oikea asiakaspalvelija, iloinen ja ystävällinen niin vanhemmille kuin lapsillekin. Ne kaksi äitiä olivat ilahtuneita kun pääsivät lastensa kanssa leppoisaan kyytiin karjavankkureissa. Siinä oli meille sopivaa menoa. Mukava mieli jäi koko päivästä, siitä sinulle iso kiitos. Kaikkea hyvää elämääsi.
– kahden pikkupojan äidit
KUNNALLINEN HAMMASHOITO, HYVINKÄÄN KAUPUNKI, HYVINKÄÄ
Olen aina saanut hyvän palvelun Hyvinkään kunnallisessa hammashoitolassa. Elokuussa menin taas ajallani paikattavaksi oikeaan aikaan, mutta ajatuksissani väärään toimipisteeseen. Tuli kiire, mutta ystävällinen virkailija kertoi, että hän on juuri lähdössä siihen oikeaan hoitopaikkaan ja tarjosi minulle autokyydin. Ehdin ajoissa ja sain hoidon. Kiitokset siitä
– RISTO NIHTILÄ