Kirsi Lavonen, Someron Säästöpankki, Salo
Olen hoitanut edesmenneen ystäväni asioita Someron Säästöpankissa täällä Salossa ja siellä Kirsi Lavonen taas eilen osoitti, että asiointi voi olla mutkatonta edelleen pankissa, myös Matias Salolle kiitokset kyseiseen pankkiin, joka on hoitanut kuolinpesän lakiasiat. Itse en ole kyseisen pankin asiakas, mutta toivottavasti jonain päivänä olen.
-Rainer Holm
Asiakaspalvelu, Helkama
Ostin pari vuotta sitten Helkaman sähköavusteisen fillarin. Akku on temppuillut. Aina saa asiallista palvelua, ohjeet miten toimitaan. Ei yhtään tarvitse väitellä, selitellä tai riidellä kenen syy. En muista ihmisen nimeä, mutta tuhannesti kiitos hyvästä ja nopeasta palvelusta hänelle. En enää ikinä osta muuta polkupyörämerkkiä. Helkama toimii!
-Heli Kinnunen
OmaTays, Sairaala, Tampere
Olin Tays silmäpolilla potilaana 2/2019 verkkokalvon irtoamisen vuoksi – sitä sitten operoitiin pari muutakin kertaa samana vuonna, lopulta se on pysynyt paikallaan. Hoitajat ja lääkärit ovat olleet tosi mukavia. Jonkun kerran olen saanut kyselyn Omataysista voinnistani – toki se on koskenut muutakin vointiani, mutta myös silmiä! Nyt olen \”päässyt\” kaihijonoonkin toisen silmäni osalta, toisen silmän kaihin alku leikattiin verkkokalvon irtauman yhteydessä. Hienoa, että kyselevät vointeja potilailtaan!!
-Silmäpotilas 2/-19
Kiitos viisaudelle, Helsinki
Ajattelin ottavani tänään rauhassa työpaikallani. Kohtaan asiakkaan rauhassa ilman ennakkokäsityksiä. Tunsin, miten voimaantunut olin päivän aikana. Sain paljon ystävällistä palautetta. Saat sen, mistä luovut. Se tosiaankin toimii. Kiitos viisaudelle.
-Ike
Nimetön, Ompun terv.asema, Espoo
Olin jätttänyt huomiotta sairaalan lähetteestä merkinnän, että se pitää aktivoida terveysasemalla. Ihana hoitaja haki lääkäriltä hyväksynnän, joten pääsin uudelleen röntgeniin. Näin ollen homma hoitui todella mallikkaasti. Kiitos KULTAINEN hoitaja. Lämmöllä muistaen
-Tyhmä vanhus
Amina, Tiketti, Suomi
Konsertti siirtyi ja siirtyi ja lopulta se jouduttiin perumaan. Tiketti lähetti linkin lomakkeelle, jolla voisi periä rahat takaisin. Mulla oli puhelin vaihtunut lipun toimituksen jälkeen, joten pakollista lippu-ID:tä ei ollut käytettävissä. Lähetin viestin Tiketille ja kuvasin tilanteen, ja viipymättä Amina lähetti lippuni uudestaan ja sain kuin sainkin konserttirahan takaisin sijoitettavaksi uuteen tapahtumaan 👍 Nopeaa ja hyvää palvelua; tarina olisi voinut olla toisenkinlainen 😉
-Susa
Ulriika Kannas-Honkaniemi, Koulutuskeskus Salpaus, Lahti
Kiitos, Ulriika! Olet lehtori paikallasi. Kuuntelet opiskelijoita, kannustat ja iloitset vilpittömästi heidän menestymisestään myös valmistumisten jälkeen. Olet vilpittömästi positiivinen. Haluat myös itse kehittyä ammatissasi. Tuhat rautaa tulessa. Uusia näkökulmia tavanomaiseen.
-ikuinen opiskelija
Marko Posio, K-Market Inkivääri, Kuopio
Kauppias palvelee hymyssä suin, on huumorintajuinen ja luo ilmapiirin; \”kuin kotiin tulisi\”. Työntekijät näyttävät viihtyvän ja me asiakkaat koemme olevamme tervetulleita. Henkilökunnan iloisuus tarttuu, huumoria heitetään ja heidän asenne kertoo siitä, että heillä on kauppiaana osaava kaveri. Marko on avulias niin kassin pakkaamiseen kuin tilaamaan ne tuotteet, joita toivon myyntiin, jos on mahdollista saada valikoimiin. Hän kohtelee tasa-arvoisesti kaikkia ja on empaattinen, hyvä ihminen muutenkin. Ja se Markon savulohi! AA ETTÄ! On ilo ja kunnia saada olla tällaisen kauppiaan asiakkaana. Kiitos Marko ja henkilökunta.
-Virpi
Tuulia Kaiskola, Varha / Ikäihmisten palvelut, Kaarina
Suuri kiitos Tuulia Kaiskola! Olit muutaman kuukauden esihenkilönämme ja olisimme niin toivoneet sinun jatkavan tehtävässäsi. Olet aivan mahtava esihenkilö! Selvität asiat nopeasti. Infoat asioista heti ja annat väliaikatietojakin, mikäli asia ei heti selviä. Pidät alaistesi puolta. Olet aina positiivinen ja reipas. MItkä hermot! Onnea uusiin tehtäviisi! Rekryssä saavat loistavan esihenkilön sinusta. Toivottavasti osaavat arvostaa sitä!
-Sari
Juhani Töytäri, Positiivarit, Lahti
Olen ollut erittäin tyytyväinen Ajatusten Aamiaiseen! Aloitan sillä jokaisen arkiaamun, ja oikein odotan sitä. Väitän jopa, että se on muuttanut omaa ajatteluani aika paljon tässä vuosien varrella. Kun luin aamiaista nro 5095, mieleeni tuli, että olisin vaikka valmis maksamaan siitä, että saan Ajatusten Aamiaisen luettavakseni. Veikkaan, että aika moni lukijoista on samaa mieltä.
-Saija