Jonna ja Rauha , CM, Kokkola
Kiitos erittäin ystävällisestä asiakaspalvelusta.
– Johanna
Kuninkaankadun Seppälä, Tampere
Olin uuden kevättakin tarpeessa maanantaina 12. huhtikuuta. Vähän olin allapäin, kun entinen ei enää talven jälkeen mahtunut, olo oli muutenkin nuutunut ja väsynyt. Olin jo aikeissa luovuttaa kokeilut, mutta pelastava enkelimyyjä saapui harvinaisen ystävällisesti ja asiantuntevasti paikalle. Myyjättären nimeä en valitettavasti tiedä, mutta murre ei ollut suomalaisperäinen. Heti hänen ansiostaan löytyi vartalolleni sopiva malli. Sain kaupan päälle myös shampoota ja kahvinäytteen. Takkini olisi myös silitetty jos olisin ehtinyt odottamaan. Tässä liikkeessä oli muutenkin hyväntuntuinen ilmapiiri. Kiitos Sinulle, pelastit päiväni!
– Minna Heikkinen
Ensiavun ja sydänvalvonnan henkilökunta, Hyvinkään sairaala, Hyvinkää
Mieheni sai sydänifarktin viikko sitten maanantaina (15.8.). Ystävä kuljetti mieheni autolla sairaalan ensiapuun, hänelle ensimmäinen suurkiitos. Toinen, ratkaiseva kiitos sille hoitajalle, joka ei laittanut miestäni hakemaan lähetettä kotikuntamme terveyskeskuksesta, vaan otti miehen suoraan sisään ensiapuun. Hoito aloitettiin välittömästi ja seuraavana päivänä siirto sydänvalvontaan jatkohoitoa odottamaan helpotti kotiväen huolta, koska olimme vakuuttuneita siitä, että mies oli hyvässä hoidossa. Pallolaajennus Peijaksessa onnistui hyvin, sinne myös lämmin kiitos! Harjoittelemme tällä hetkellä uutta, terveempää elämää kotona kiitollisena saamastamme mahdollisuudesta. Lämmin kiitos terveydenhuoltohenkilökunnalle sekä kaikille ihanille ystäville, jotka ovat olleet tukenamme!
– Eine Kuismin
Simo, B&B City-Autohuolto Oy, Turku
Ei ihan uusi kulkupelini sai ammattitaitoisen huollon ja kaupanpäälle vielä hoito-ohjeet. Näki, että Simo on sisäistänyt vuosien aikana keräämänsä tieto-taidon asiakkaidensa hyväksi.
– ”Asiakas”
Mieshenkilö, Alko / Stockmann, Tampere
Saimme erinomaisen ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua viiniä valitessamme. Meidät huomioitiin mainiosti ja vielä jälkikäteen vilkutettiin iloisesti. Käynti piristi koko loppupäivää, kiitos!
– Ricardo Sand
Erja Kuisma, Tervon Terveysasema, Tervo
Asiansa osaava lääkäri, jolla on aikaa kuunnella potilasta ja jota on helppo lähestyä asiassa kuin asiassa. Myös Hoitajat Maarit, Helena ja Sami! Olette oikealla alalla! Kiitos!
– potilas
Miespuolinen opas, Turun taidemuseo, Turku
Ajelimme puolisoni kanssa lauantaina 17.9.2011 Turkuun katsomaan vasta avattua Carl Larssonin näyttelyä Turun taidemuseoon. Kun olimme riisumassa päällysvaatteitamme naulakkoon, yksi museon oppaista (nuori mieshenkilö) tuli tervehtimään ja kysymään, kumpaa näyttelyä olimme tulossa katsomaan. Kun vastasimme, että Larssonin näyttelyä, opas kertoi, että ensimmäisessä salissa oli parhaillaan suuri ryhmä, joten jos haluaisimme nähdä Larssonin maalaukset kunnolla ja sopivalta etäisyydeltä, meidän kannattaisi ehkä aloittaa kierros toisesta päästä. Niin teimmekin, ja olimme otettuja tästä huomaavaisesta vinkistä. Näyttely oli hieno, suosittelen kaikille taiteen ystäville. Kauniit kiitokset vielä oppaalle huolenpidosta!
– Kaisa Mäkisarka
Lääkäri Sirpa Rekonen, Terveydenhoitaja Nina Rautio, Opiskelijaterveydenhuolto, Svinhufvudinkadun toimipiste, Lahti
Sydämellinen kiitos upeasta palvelusta ja asioiden hoitamisesta Lääkäri Sirpa Rekonen ja terveydenhoitaja Nina Rautio. On ilo ottaa yhteyttä kun hoitoa ym. tarvitaan. Hommat hoituu ja jää aina hyvä mieli. Oikein mukavaa kevään odotusta.
– Juhana ja Susanna Koponen
Kotikajaani, Kajaani
Nyt on välillä kiitosten aika lehden henkilöstölle.Hieno lehti …Ja tipahtaa kotiin jo ennen aamupäivän kymmentä.. KIITOS..
– Arigato
Minna Apajalahti, Fysiopodo, Joensuu/Savonlinna
Minulla on ollut jalkojeni kanssa vuoren korkuisia ongelmia. Kun pääsin huippuammattitaidolla valmistamiesi pohjallisten käyttäjäksi koko elämänlaatuni parani! Sinulla on mittaamaton määrä upeaa ammattitaitoa, olet aina askeleen edellä:) SUURkiitos Sinulle, olet oikealla alalla ja aivan ihana huippuammattilainen ja asiakaspalvelija työssäsi. Voin vain lämimästi suositella kaikille. Aurinkoa ja iloista mieltä elämääsi.
– Riitta Haaranen