Kiitoskeskus | Page 966 of 1456 | Positiivarit

Psykologi Leena Rantamäki, Te-keskus, Karkkila

Leena on tukea antava, empaattinen ihminen. Tekee paljon enemmän asiakkaan eteen kuin olisi tarviskaan. Meillä piti olla tapaaminen ja sairaudestani johtuen olin todella huonossa kunnossa. Sovimme että käyn seuraavalla viikolla te-keskuksessa hoitamassa erään asian. Puhelun päättymisestä n 10 min. kuluttua Leena soitti uudelleen ja kertoi käyneensä hoitamassa asian puolestani. Tälläinen palvelu lämmitti mieltäni kovasti varsinkin kun harvinaisen sairauteni kanssa olen joskus kipuineni todella huonossa kunnossa.

– Tuula R_P

Kainuun maakunta -kuntayhtymä/Hammashoito, Kajaani

Varasin puhelimitse aikaa vuositarkastukseen Kainuun maakunta -kuntayhtymän hammashoidosta. Olin varautunut odotusaikaan, mutta sainkin ajan jo samalle päivälle. Palvelu hammashoidossa oli ystävällistä ja asiakasta kunnioittavaa, kiitos!

– Kiitollinen asiakas

ARTEMIS Ravintola, Vuokatti

Lämmin kiitos ystävällisestä palvelusta ja erinomaisesta kreikkalaisesta ruuasta. En arvannutkaan, että Vuokatista löytyy myös pala kreikkalaista kiirettömyyttä ja tuulahdus Välimeren lämpöä! Kannattaa kokeilla!

– PH

Terhi Sundholm, Forssa-Loimaan käräjäoikeus, Forssa

Terhi kuunteli empaattisesti ja auttoi perinnönjakokirjakirjan tekemisessä. Lainhuutoasia sujui näin supersujuvasti. Kiitos hänelle ja myös Anne Simille!

– Rauha Hätönen

Sari Heikkinen, Parturi-kampaaja, Kajaani

Äiti ja tytär kiittävät loistavasta ammattitaidosta! Otat asiakkaasi toiveet huomioon ja sinulla on saksitaidon lisäksi uskomaton terapiataito. Sari, YYA pelaa 🙂

– Anne ja Pauliina

Satu, R-kioski, Uimaharju

Aina hyväntuulinen ja palvelunhaluinen. Myyjä omalla alallaan. Ilo asioida silloin kun hän on vuorossa.

– vakioasiakas

Tarmo-kauppias, Tarmo kauppa, Oulu

Huippuhyvä palvelu ja ennen kaikkea siisti kauppa. Noin puhdasta pikkupuljua (Rautatieaseman luona) en ole nähnyt ikinä. Kotiinkuljetuskin vielä pelittää. Kiitos ja kunnia kuuluu nyt sinne!

– Tuija

Asiakaspalvelijat, Anttila, Kajaani

Kiitokset hyvästä ja iloisesta asiakaspalvelusta! Nyt vedenkeitin toimii niin kuin pitääkin 🙂

– Kuitin hukannut

Henna Tauriainen, Lehtikankaan hammashoitola, Kajaani

Kiitos kaikille terveyskeskus hammashenkilökunnalle todella ystävällisestä palvelusta.Viimeksi tarvitsin aikaa lohjenneeseen hampaaseen ja soitin tk:n hammashoitolaanaikaa, joka järjestyi samalle päivälle. Vaiva korjattiin ja muutakin, mitä en ollut huomannut. Sain todella hyvää ja ystävällistä palvelua.

– Yksi monien puolesta

Sofia Seppälä, Neste Motorest Hatanpää, Tampere

Sofian iloinen hei jokaiselle aamun kävijälle auttaa alkamaan päivän oikealla jalalla. Tällä työpaikalla on muutenkin asiat kohdallaan ilmeisesti, koska muutkin tytöt ja pojat ovat aina palvelumielellä.

– Elina El-Sayed