Värssypankki Värssypankki

Olin 13v kun muutimme ruotsiin. Ikävä ottaa kovan otteen lähtijästä eikä koskaan tunnu hellittävän vaikka yli 40 vuotta on muutosta. Ikävä tuntuu tältä: Sinivalkoiset kyyneleet. Muistan kesäyöt valkoiset, muistan järvet siniset, muistan taivaan ja kauniin maan. Kodin, jonka jouduin jättämään, ystävät, joille selän kääntämään, pois, muualle, näin lähtemään. Palata en varmaan koskaan enää voi, muistot rakkaat vain lauluissa nyt soi. Taakse mitä jäi, uudelleen vain uni loi. Hetkeks´vain sinne joskus mä palaan, ystävät vanhat kohtaan ja halaan. kyyneleet mä silloin heiltä salaan, Muistot taas minua sinne kotiin vie, vaikka mutkainen, pitkä, sinne on tie. Määränpää satua, unta, sitä vain se lie. Muistot mua kauas, sinne taas kantaa, kohti lapsuuden aikaa, sen sinistä taivaanrantaa, rauhan mieleen, kaipuuseen se hetkeksi antaa. Lapsuuden kodin ja maan, sydämeen jättäneet, silmäkulmiin, ajoiksi, ikusiksi, kiinni jäätyneet, kaipuun ja muistojen, sinivalkoiset kyyneleet. Emppu Vuoluterä, Mariestad, vappuna 2017.

Eino ”Emppu” Vuoluterä

Presidentti Mauno Koiviston muistoruno: ”Jätin taakseni rakkaan maan, kaikki rakkaat ihmiset, mutta elän heidän muistoissaan. Laulamaan minut on luotu, taivaallisen laulukuoron osa myös minulle suotu. Täällä taivaan valossa saan odottaa; me jälleen kohdataan. Mutta ennen sitä huomatkaa; jokainen kevään kukka, sinivuokot, valkovuokot, kielot ja tuomet ne soittavat viuluaan ja linnut kertovat laulullaan; vain sen minkä sieluni kantaa jaksoi, se on mun mukanain; se olethan yksin sinä, mun rakkaani ainoain.”

Kaija Munne

Elämän parasta ennen päiväys on merkitty kullatuin kirjaimin hautakiveen.

Pekka Makkonen

Aikaa ei voi pakastaa hetket ovat elämän suola

Pekka Makkonen

Elämän kiteet hiekka tiimalasissa ne valuvat papin hiekkakauhasta maaksi pitää sinun jälleen tuleman

pekka makkonen

Tartu hetkeen Et saa kiinni aikaa tartu hetkeen pidä sitä kuin perhosta kämmenellä

Pekka

Hyvä päivä, illalla hyvä mieli, uneen kun painan pään, rauhaisan levon, hyvän huomisen, uskon,toivon, olla olemassa, selviytyä.

leeaorvokki

Virheet tulee hetkessä ja suunnittelematta. Oikein tekemiseen menee joskus koko elämä.

risto

Muistolle. On kevät, koivun silmut aukeaa, muistot, menneen, Sinetän, Tule uniin.. Pohjoisen kauniit maisemat. Ihmiset, ihanat. On Rovaniemi mielessäin, oletko mennyt Luojan luo, tarhaan luojan armaan.

leeaorvokki

Jossain äiti Amma halaa. Jossain itkee äijä salaa. Ihminen jos koskettaa, aina joku onnen saa. Kun avoin oli äidin syli, niin pääsin pahan päivän yli. Äidin käsi lohdun antoi. Yli suuren surun kantoi. On äitii vailla orpolapsen elon alku vaivaista. Saattaa puute kosketuksen piltin elon katkaista. On sanat joskus voimattomat lohdutusta jakamaan. Älyn keinot avuttomat surullisen kohtaamaan. Halaus taikka kosketus on joskus ainoo lohdutus. Kun sanat loppuu oikeat, niin riittää, että kosketat. Ihminen voi pihdata vaikk’ kaiken sai hän lahjana. Näin estyy lämmön virtaus ja pysyy moni surkeus. Aurinko ei vanhene, vaikk valoaan ei säästele. Rakkaus kasvaa jakaen. Myös antaja saa rakkauden. Rakkaus on vastalääke himon rumaan ahneuteen. Omistaen ei hän koske, ken avun tarvii murheeseen. Ei kaikkiall’ oo peikkoja, vaikk’ oomme usein heikkoja. Ken sitten päättää uskaltaa, hän uuden auvon oivaltaa. Sääliä voi häntäkin, ken aina kylmin askelin kulkee ohi surevan, et säästäis oman aseman. Ken aina pelkää koskettaa, hän saattaa itse vaikertaa. Kuka häneen pahoin koski? Miksi hehkuu toinen poski? Vain Pyhä koskee saastaiseen. Tavis säästää prameuteen. Rakkaus yltää taivaiseen. Se on altis nöyryyteen. Kaikella on aikansa. Ajoitus avain kaikessa. Sana sanottu ajallaan – kultaomena hopeamaljassaan. Mut’ älä silloin ohi käy, kun tietä muut’ ei ulos näy. Voi ihmishengen pelastaa, ken oikein taitaa koskettaa. Tiedekin sen todistaa: Kosketus voi parantaa. Koskettava tohtori tietämättään paransi. Kosketus voi ottaa mukaan, tai sitten oven sulkea. Ken kädet joskus haliin avaa, ei vielä ole julkea. Jos vaikka sanat näyttää tuonne, niin tärkeempi on teon juonne. Sanoilla jos hämäätkin, niin keho kertoo varmemmin: ’Sinua en kosketa, sill’ en pidä sinusta.’ Ei yksin pärjää yksikään. Me luotiin yhdess’ elämään. Äl’ ohi kulje surevan, vaan ole käsi Jumalan. Sill’ kenties jopa huomenna on elos täynnä surua. Silloin siipi enkelin koskee muodoss\’ kumppanin. Raimo Kivioja

Raimo Kivioja