Kiitoskeskus | Page 485 of 1457 | Positiivarit

My, Citymarket, Itäkeskus, Helsinki

Meitä on kaksi kertaa (lauantaisin) palvellut kassalla iloinen nuori nainen, nimeltään My. Lämpimät kiitokset ystävällisestä palvelustasi kiireen keskellä.

– Meeri ja Kari

Bussikuski, linja 12 Hallilasta, ke 10.10. klo 19.25 , Tampereen liikennelaitos, Tampere

Superkiitokset kuljettajalle!Pikkutyttö tuli Nekalassa bussiin ja kertoi kaverinsa tulevan ihan kohta ja pyysi odottamaan häntä. Jäit pysäkille odottamaan toista pikkutyttöä, joka siten ehti bussiin, eikä joutunut odottamaan puolta tuntia seuraavaa bussia.Hienoa toimintaa.

– Kristiina ja Aapo Siurola

Terveydenhoitaja, Ikätutkimusosasto,

Itselleni ei epäsäännöllisen työn takia sopinut terveystarkastukseen saatu aika. Peruin sen netissä eikä sieltä voi varata uutta aikaa. Ajattelin että tilaan ajan myöhemmin. Ystävällinen terveydenhoitaja soitti kerran puhelimeeni ja sanoi, ettei heiltä yleensä soiteta kotiin, mutta koska nyt on aikoja tarjolla, niin sopisiko joku niistä minulle. Ja näin sain itselleni sopivan ajan tuon ystävällisen hoitajan oman vapaaehtoisen toiminnan takia. Olin erittäin iloinen, koska hoitaja oli todellinen asiakaspalvelija.

– Leena

A hThe Old Skipper’s

Saavuttiin nuutuneena kuuden hengen porukassa Skippersiin, ja henkilökunta otti sekalaisen seurueen iloisesti vastaan. Ruoka oli erinomaista, juoma samoten, ja positiivisinta oli asiakaspalvelun laatu. Paikassa vierähti useampi tunti, ja etenkin loppuillasta pöytään tuodut pizzaslicet ja toastit maistuivat. Kiitos! Ja paikan asiakaspalvelun tasoa eteenpäin juorutessa on ilmennyt, että muutkin ovat samaa mieltä… Eli asiakaspalvelu kyseisessä on paikassa on ihana poikkeus pääkaupungissamme… 😉

– Sini Kallonen

Autoasi-korjaamo, Laune, Lahti

Automme ei lähtenyt käyntiin ja kotia oli päästävä. Saimme käynnistysapua Autoasi -liikkestä ja useampaan kertaan, kun auto ei meinannut pysyä käynnissä.

– matkalaiset

Kiki Levä, Kikin Hiuspalvelu, Kangaslampi, Jyväskylä

Ystävällinen, mukava, asiakkaan huomioon ottava, ammattinsa osaava kampaaja!Kiitos, on ollut antoisaa olla asiakkaana vuosia ja asiakassuhde jatkuu edelleen!

– Pipe ja Antti

Rouva asiakaspalvelussa, Miesten pukimo Lammervo Oy, Salo

Paikka, jossa voi vielä saada oikeaa ja AITOA asiakaspalvelua. Uskomaton kokemus kun ostettujen vaatteiden muutostyöt ja korjaukset järjestyivät ennen kuin asiakas ehti sanoa mitään! Ja kaikki aidon palveluasenteen ja lämpimän hymyn säestyksellä. 30 vuoden asioinnin jälkeen Suur-Helsingin alueen alan liikkeissä, tällainen tuntuu asiakkaan hemmottelulta. Ja aion mennä hemmoteltavaksi uudelleen!

– Juha Hallenberg

Liikkeen omistajat,

Veimme 1,5 vuotta vanhat tuplarattaat huollettavaksi, olettaen ettei takuu ole enää voimassa, mutta liikkeen isä ja poika korjasivat vaunumme ilmaiseksi, takuuseen, ja kaiken lisäksi toivat ne meille kotiin, kun niitä ei saatu heti korjattua!Kiitos erittäin hyvästä palvelusta!

– Liukkosen perhe

Aaro Raudasoja,

Aaro on esimerkillisen rehti ja oikeamielinen pohjalainen. Kun tämä mies sanoo on syytä kuunnella. Oikeamielinen luonne pistää kuriin niin herrat kuin narritkin eikä päästä helpolla itseäänkään. Silti aina pilke silmäkulmassa ja pieni koukutus mielessä! Suuri kiitos avustasi monissa pulmissa, niin isoissa kuin pienissäkin.

– kymmenen vuotta yhteistyötä

Teemu Väisänen, Wetteri, Kajaani

Kiitos nopeasta avusta käynnistys vaikeuksissa.

– Volvo S80