Hauskaa tekemistä

Itselleni on jäänyt mieleen ”iltamissa” esitetty idän pikajuna. (laulu: pikajuna Mexicon, halki kiitää yö jo on..)
Lasten esittämänä niin, että lapset eivät pahemmin laulaneet… laulu tuli kasetilta, tuoleista oli tehty juna, lapset oli puettu aikuisiksi hattuineen, vanhoine matkalaukkuineen ja korkokenkineen…. aina välillä oli opeteltu tietyt asiat kun vanha mummo lyö rosvoa kassilla, muutama nostaa kädet ylös kun pari rosvoa hyökkää junaan huivit suun edessä, hatut päässä, pyssyt kädessä ja ryöstää korut jne.
Laulun sanoja mukaillen… tästä esityksestä on jo aikaa monta vuotta mutta aina sen muistaa….
Anette


Jos haluatte olla ulkona, niin meillä ainakin oli viime kesänä tuntitolkulla hauskaa MÖLKKY-pelin seurassa. Peliin voi keksiä omia sääntöjä ja pelipohjaa vaihtamalla saadaan ihan uudet hauskuudet. (Pehmeä hiekka tai nurmikko antaa mölkyille ihan erilaisen tuloksen.) Sitten vaan keksimään putoajille tehtäviä esim. laulettava joku laulu, kerrottava vitsi jne. Hauskaa oli koko kesän yhden pelin kanssa.
Anne


Lukekaa vuoron perään Mervi Mattilan kirjaa: Parantunut hoidosta huolimatta – päättömiä potilaskertomuksia (sis. lekurien humoristisia saneluvirheitä) taikka pelatkaa Heittäkää sikaa -peliä.

Huumorinkukka


Eräänlaiset olympialaiset. Niihin voi itse keksiä erilaisia rasteja kuten kysymyksiä, pussihyppelyä, tikanheittoa silmät kiinni, sokkotalutusta, esterataa jne. Olemme monena juhannuksena pitäneet hauskaa olympialaisten merkeissä ja naurua on piisannut. Ei kun vaan kokeilemaan

Anne


Otetaan koko joukolle kumilenkit, sellaiset että ylettyy pään ympäri korvien alta ja nenän alta. Nyt kun jokaisella on tämä valmiina, aletaan naamaliikkeillä ilman käsien apua (kädet on selän takana) saada kumilenkki kaulaan. Voi kilpailla, kenellä se on nopeimmin, mutta ne syntyvät ilmeet ovat niin hauskoja, että katsomaan ja ehkä kuvaamaankin jääneellä porukalla on hauskaa, sen takaan.

Anneli G.


Leikki jossa yksi on ”matkanjohtaja” ja muut matkalaisia, jotka haluavat mukaan esim. johonkin lämpimään maahan. Matkanjohtaja aloittaa sanomalla jonkin esineen, jonka hän haluaa ottaa mukaan, esim. auto. Istutaan ringissä ja muut sanovat myös vuoron perään yhden esineen, jonka haluavat matkalle mukaan. Tämän esineen perusteella matkanjohtaja joko ottaa matkalaisen mukaan tai jättää kotiin. Juju on siinä, että kaikki ne pääsevät mukaan joiden esine alkaa samalla kirjaimella kuin esine jonka he sanoivat ENSIMMÄISELLÄ kierroksella. Esim. matkanjohtaja ottaa mukaan aina A:lla alkavia asioita. Leikki loppuu kun joku hoksaa, että millä perusteella matkaan pääsee mukaan. On ollut hupaisaa katsella ihmisiä kun he yrittävät miettiä matkalle pääsyn perusteita!

Emma


Me leikimme ystäväpiirissäni ’kuka ensiksi nauraa’ -leikkiä. Yksi kerrallaan esitimme jotain, millä yritimme saada muut nauramaan ja ensin nauranut joutui seuraavana esitysvuoroon. Rekvisiittaa sai käyttää. Kyllä saatiin monet makeat naurut vaikka peli ei ollut tämän kummoisempi.

Kuka ensiksi nauraa


Naamiaiset. Niin hyvät naamiaisasut, ettette tunne toisianne. mummi


Nauroimme kyyneleet silmissä eräässä lukion kevätjuhlassa, kun opettajamme näyttelivät Punahilkan. Tarinahan sinänsä on tuttuakin tutumpi, mutta kun ne tarinan hahmot saivat yks kaks tunnistettavat kasvot, tarinasta tuli elävääkin elävämpi. Ja Iso Paha Susi oli tietenkin opettajistamme kaikkein pelätyin, joka oli monet kerrat pitänyt meitä piinapenkissä liitutaulun edessä. Aikeissani on toteuttaa sama idea työpaikalla, mikäänhän ei ole hauskempaa ja ilmapiiriä tervehdyttävämpää kuin nauraa sydämellisesti niille, joilla arjessa on armoton auktoriteetti itseä kohtaan.
Toinen kiva ja yksinkertainen järjestää on Maailman rumin mies/nainen, jonka kasvot peitetään hupun alle. Vuoron perään yleisö (siis apurit) saa käydä kurkistamassa tämän kasvoja, ja jokainen tietenkin järkyttyy suunniltaan rumiluksen kasvot nähdessään. Viimeinen kurkistaja, joka onnellisen tietämättömänä metkusta valmistautuu tapaamaan kasvotuksin universumin hirvittävimmän otuksen, yllättyy pahanpäiväisesti, kun tämä kirkaisee ja pakenee paikalta viivana 🙂

Pari vinkkiä


Tämä on kyllä ihan viime aikojen vinkki, mutta niin hyvä että kerron jos ei ole tuttu. Kuulin serkultani, jo ennen Suomessa myyntiin tuloa, Cranium-pelin monipuolisuudesta. Ostin sen itsellenikin ja olen tykännyt tosi paljon! Siinä saa mahtavat naurut. Esittämisosuudet ovat parhaita. =)
Esittämiseen liittyen myös Pictionary tai sovellus siitä Actionary – eli esitetään arvattavat sanat. Itse voi keksiä myös sanoja jos piirrettävät eivät sovellu.
Elina


Tilasin Positiivareiden julkaiseman Vekaroiden sanakirjan ja sen mukana tullut triviavihkonen kysymyksineen on ollut pitkään aikaan hauskinta missä olemme kavereiden kanssa kisailleet.

Lea


Etenkin juhannuksena meillä on tapana järjestää leikkimielisiä kilpailuja, joihin voivat osallistua kaikki ikään ja kokoon katsomatta. Yleensä tehdään suoritusrata, johon kuuluu monta osiota ja kilpaillaan pareittain, mieluummin epäsuhtaiset parit esim. lapsi ja mummo jne. Voittaja on se, jolla on parhain aika. Rataan kuuluu esim. seuraavaa:
– pallon heittäminen saaviin kohtuullisen matkan päästä
– tikanheittoa vasemmalla kädellä tai silmät kiinni (yhteistulos lasketaan)
– pujottelua silmät kiinni käsi kädessä esimerkiksi puutarhakalusteista tehdyn radan poikki
– pienimuotoinen suunnistus (puutarhaan on piilotettu rasteja, joissa annetaan seuraavan rastin vinkki, muutama rasti riittää)
– muutama krokettipelin portti ja pallon lyöminen paaluun – hyppynarulla hyppely (lasketaan määrä)
– vesisankoon tai kastelukannuun vettä kohtuullisesti ja henkilöstä riippuen sopiva määrä, että jaksaa kannattaa suorilla käsillä, aika ratkaisee
Tässä vain esimerkkejä. Yleensä tarvikkeet ovat niitä, joita mökeiltä aina löytyy. Täytyy olla paljon kannatushuutoja ja iloista mieltä. Voittajat palkitaan vaikka limpparipullolla.
Sitten niitä perinteisiä leikkejä, joissa kilpaillaan pareittain:
– kuljetetaan sokerinpalaa (tai kananmunaa) lusikassa ja lusikka suussa määrätyn matkan ja sitten vaihdetaan ja toinen palaa takaisin samalla tavalla; sitten laitetaan appelsiini polvien väliin ja taas kuljetaan ja vaihto ja toinen tulee takaisin; sitten kattilankansi päähän ja nappi nenänpäähän ja taas kuljetetaan ja vaihdetaan. Lisää voi keksiä vaikka kuinka paljon. Nopein pari voittaa. Aina kun tavara putoaa, se nostetaan paikoilleen ja jatketaan.
Myös perinteinen lipunryöstö on hauska, jossa porukka jaetaan joukkueisiin ja molemmilla joukkueilla on oma ”lippunsa” – joka voi olla vaikka kastelukannu.
Tämä ”lippu” piilotetaan puutarhaan tai lähimaastoon. Määritellään joukkueille rajat eli mikä on jo kotipesää ja mikä vihollisaluetta. Vihollisalueilla kiinniotettu joukkueen jäsen voidaan laittaa ns. vankilaan ja hänet voi pelastaa vain hänen oman joukkueensa jäsen koskettamalla häntä. Ensimmäisenä lipun löytänyt joukkue on voittaja. Mikäli koko joukkue joutuu vankilaan, voittaa heidät vangiksi ottanut joukkue. Tämä on ehdoton suosikki joka vuosi, naurua ja itkua riittää aina ja saa hyvää liikuntaa.
Mukavia leikkimielisiä kesäpäiviä

Galina


Kannattaa kokeilla Rappakalja-seurapeliä. Nauruhermot ovat totisesti koetuksella!

Airo


Tällaista leikimme joskus lapsena pikkuveljen kanssa, mutta sopii isommallekin porukalle: Laitetaan käsi kaverin vatsan päälle ja sanotaan Hah! Sitten on toisen vuoro laittaa käsi toisen vatsalle ja sanoa Hah hah! Sitten taas toinen ja sanoo Hah hah hah! Jne. Kovin pitkälle Hah-”sanojen” lisäilyssä ei pääse, kun alkaa jo muuten naurattaa! Uusintakierroksella ei varmaan pääse niinkään pitkälle…
Jossain lauta- /seurapelissä on erilaisiin luovuuden muotoihin liittyviä tehtäviä, mm. muovailuvahasta pitää muotoilla lapussa lukeva asia näyttämättä lappua muille, kun muiden pitää arvata, mitä keko esittää. Tuosta tuli mieleen, että ostakaa iso kasa muovailuvahaa (eri värisiä) ja kirjoittakaa kaikenlaisia asioita itse paperille. Jokainen kirjoittaa vaikka 10 sanaa riippuen porukan koosta; kaikkia lappujahan ei tarvitse käyttää! Ei kannata kertoa heti, mihin sanoja tarvitaan, niin tulee vähän haastetta, kun kukaan ei mieti valmiiksi, miten muovailu onnistuu! Laput vaan hattuun tai kulhoon ja on siinä miettimistä, miten muotoilet Elviksen, karjalanpiirakan, ystävyyden tai vaikka juhannuskokon muovailuvahasta! Joukkueittain tai kaikki kaikkia vastaan. Piste oikein arvanneelle.
P.S. Jos tunteet alkaa käydä kuumina, vesisota kunnon vesi-ilmapalloineen viilentää ja virkistää. Vanhat ketsuppipullotkin (tai vastaavat) käy hyvin aseiksi!

Hanna


Hei te ihanat leikkivät aikuiset!
Olette varmaankin jo pelanneet Aliasta. Hauskempaa peliä on vaikea löytää, kun ei pelaa ihan sääntöjen mukaan, vaan saa käyttää myös eleitä, ilmeitä ja esittää asiaa tarpeen vaatiessa. Pelattiin ystäväpariskunnan kanssa miehet vastaan naiset. No voitte arvata, kuinka siinä käy.
Oli mieheni vuoro selittää: ”Nää on niinku mitä pienemmät, sitä paremmat.” Toinen vastasi salaman nopeasti: ”Rinnat!” Olimme kuolla nauruun, koska vaimonsa rinnat on D-kupilliset. Olihan tuo raukka aika nolo, vastaushan oli tietenkin Bikinit.
Hauskoja peli- ja leikkihetkiä teille jatkossakin!

Hansu


Me ollaan porukan kanssa usein – enimmäkseen kylläkin tappavilla bussimatkoilla – väännetty juttu kulttuurieroihin ja niiden streotypioihin. Joku sen saa alkuun omalla heitollaan ja siitä se lähtee ja poikii ties mitä. Jutun juoni on se, että esitetään sanottava asia esimerkiksi siten, kuin kuvitellaan ruotsalaisen, venäläisen, kiinalaisen… tekevän. Matkitaan puhetapaa ja ajatuksenjuoksua. Oikeanlaisen porukan kanssa tästä sukeutuu hermoja kutkuttava tilanne, kun jokainen ottaa kiinni asiasta lennossa ja panee oman lusikkansa soppaan. Pian siinä väittelevät rrrranskalainen soro-ärrineen, englantilainen kaunopuheineen, italialainen käsillään puhuen, vjenaljainen pjehmeine kjonsonjanttjeineen – seassaan par oekeeta savolaesta… Iloinen älämölö valtaa tilan ja nauru raikaa!

Hartzan


Twisterin pelaaminen ehdottomasti! Pelihän on tarkoitettu lapsille, mutta sen pelaamisessa irtoaa takuuvarmat naurut kun jokseenkin kankeat aikuiset vääntelehtivät mitä oudoimmissa asennoissa 🙂 Pelin idea on suht yksinkertainen; lattialle levitetään pelialusta, jossa on eri värisiä palloja ja kukin pelaaja valitsee itselleen värin. Peli etenee siten, että pelaajat siirtävät jalkoja ja käsiä aina arvan osoittamille palloille ja se pelaaja, jonka vartalo (ei kädet/jalat) koskettaa lattiaa, putoaa.

Heini


Meillä oli noin 12 hengen suht tiivis tyttöporukka teini-iässä ja kerran vietimme aikaa taas yhdessä ulkona. Ei tuntunut olevan mitään tekemistä ja joku keksi, että näytellään toisiamme. Ehdottomasti positiivisella mielellä. Eli homma toimi niin, että se ketä näyteltiin, joutui hetken istumaan yksin ja muut menivät vähän matkan päähän ja suunnittelivat pikaisen näytelmän tästä henkilöstä. Näytelmä kertoi hänen piirteistään ja siitä, millainen hän on. Nauroimme todella paljon. Ja oli hauska nähdä, miten muut näkevät / kokevat minut ihmisenä. Ketään ei loukattu näillä näytelmillä ja kaikilla oli varmasti hauskaa. Porukkamme tosin tunsi toisensa monen vuoden ajalta ja oli jo tottunut toistensa puutteisiin ja hauskoihin piirteisiin.

Heli


Laita koira- tai lintukirjaan (jne.) lajin kohdalle tai jatkeeksi kaverin nimi (Tiina Talitintti) Luepa piruuttasi millainen hän on ja jatkakaa vuoronperään kunkin kaverin määrittelyä esim. niin että ko. henkilö saa määrätä sivun mistä ominaisuudet luetaan.
U-M


Yhteinen isojen lättyjen paistaminen kuuluu juhannukseen. Sitä voi tehdä vaikka kuistilla jos on sateista. Lättyjä pitää tehdä niin iso kasa, että juhannuspäivänä niistä saadaan juhannuskakku. Kylmän lätyn päälle laitetaan mansikkahilloa ja kermavaahtoa, uusi lätty, hillo ja kerma päälle jne. Ainakin 20 kerrosta. Siitä tulee oikea täytekakku josta leikataan kolmion muotoisia kakunpaloja kuten tavanomaisestakin kakusta, mutta se on yhdessä tehty juhannuskakku.

Juhannuslätty


Itse olen pelannut hillittömän hauskaa korttipeliä nimeltä Törkyturpa. Säännöt menevät näin: Jaetaan koko korttipakka pelaajille. Kortteja ei saa katsoa, vaan ne pidetään kädessä kuvapuoli alaspäin yhtenä pinona. Jokainen pelaaja kääntää vuorollaan kortin keskelle. Muut kortit eivät aiheuta toimenpiteitä, paitsi kuvakortit ja ässä. Ja tehtävät ovat: jätkä (sotilas): sanotaan ”Hei jätkä” tai tehdään sotilastervehdys, akka (rouva): vihelletään kuten kauniille naisille yleensä vihelletään tai sanotaan ”Tui tui” (molemmissa päätetään pelin alussa, kumpaa käytetään), kuningas: huudetaan ”Törkyturpa”, ässä: lyödään käsi kortin päälle. Se pelaajista, joka sanoo/viheltää/lyö käden viimeiseksi, joutuu nostamaan koko pinon käteensä. (Kannattaa olla tarkkana, että sanat menevät juuri oikein). Voittaja on se, jolta loppuu ensimmäisenä kortit. Tehtäviä voi tietysti muokata tai keksiä itse lisää. Peli voi alussa tuntua tylsältä, mutta kokemuksesta tiedän, että hetken päästä siitä ei meinaa tulla mitään, kun ei naurultaan pysty toimimaan!

Nanna


Aikanaan mekin pelailimme paljon ystävien kesken. Vanhat kunnon pelit Trivial ja Pictionary ovat olleet todella hauskoja. Varsinkin tuo piirtämispeli on todella hervoton juttu, isolla porukalla pelatessa. Myös vanhat pelikortti pelit isolla porukalla todella hauskoja.
Jaana


Tupperin palapallolla on leikitty useita kymmeniä kertoja, ja vähän haastetta peliin, voittaja saa aina ottaa ryypyn. Siinä sitä tulee peliin tahdonvoimaa voittaa… On kyllä saanut nauraa aivan kippurassa, koska miehet yrittävät ”nallisormillaan” oikeita paloja oikeisiin koloihin. Illan mittaan tehtävä yllättäin vaikeutuu… Jos ei ole montaa palloa, voi ottaa aikaa siitä kun aloitetaan siihen asti kun kaikki palat on pallon sisällä.

Kikka


Vesiviesti
Tarvikkeet: vettä, jokaiselle osallistujalle puolen litran muovipullo ja jokaiselle joukkueelle ämpäri. Jakaudutaan joukkueiksi, pullot täytetään vedellä. Tehtävänä on: – juosta/kävellä/hyppiä lähtöpisteestä ämpärin luo pullo jalkojen välissä (auttamatta käsillä, matka esim. 20 m),
– ämpärin luona kaataa vesi ämpäriin (edelleen ilman käsiä, muuten tyyli vapaa),
– palata joukkueen luokse ja
– lähettää seuraava matkaan.
Voittajajoukkueen ratkaisevat aika sekä ämpäriin saadun veden määrä. Soveltuu parhaiten ulkoilmaan!
JP


Kyllä kellonvetäjäleikki oli kaikkein hauskin lapsuudessani. Siinä yksi pyörittää kädestä toista niin kauan, että toinen on aivan ”juovuksissa” ja päästää ja toinen yrittää kävellä suoraan………. Sitä ei voi nauramatta katsella.

Jyrki J Kähönen


”Sotken savea, kätken kiveä, arvaa kellä on kultakivi? Onko se omassa taskussa vai toisen helmassa?” -tätä hokee se joka on istuvan ringin keskellä kiertämässä, käsi nyrkissä, vuorotellen nyrkkiä käyttää jokaisen sylissä ja pudottaa jollekin. Ringissä järjestyksessä arvaillaan ja kuka arvaa väärin saa ”sotkea savea… Suurin osa joutuu vuorollaan ringin keskelle.
Mantu


Tämä ei välttämättä ole hullunhauska, mutta aika kuluu kuin siivillä.
Meillä lähdetään matkalle ja otetaan mukaan tavaroita. Ensimmäinen ottaa hernepussin tai pallon tai jotain minkä voi heittää, eikä mene rikki eikä käy kipeästi. Sano Lähden matkalle ja otan mukaan (lisää tavaran). Heittää pallon toiselle, joka sanoo lähden matkalle ja otan mukaan (eka tavara) ja (lisää oman tavaransa). Heittää pallon seuraavalle. Jokainen toistaa rimpsun ja muut kontrolloivat. Jos ei muista tai ei saa korjattua pitkää tavaraluetteloa, niin tippuu ja seuraava onnistuessaan muistamaan lisää putoajan kohdalle ”aasin”. Aasi toistuu rimpsussa ja jokaisen putoajan kohdalla…
Leena


Tässä takuuvarman hauska, eikä koskaan samanlainen juttu. Sopii ainakin 5 – 100-vuotiaille. Leikkiä voi soveltaa seurueen iästä, harrastuksista ja yhteisistä kokemuksista riippuen.
Adjektiivileikki: Joku tai pari seurueen jäsentä kirjoittaa mielikuvituksellisen tarinan, jossa on mainittu kaikkien läsnäolijoiden nimiä. Adjektiivien paikalle kirjoittajat jättävät viivan. Tarina kannattaa kirjoittaa siten, että adjektiiveja on paljon ja ne osuvat usein henkilöiden nimien eteen. Kun tarina on valmis, kirjoittajat pyytävät muita antamaan adjektiiveja viivojen paikalle. Tarinaa he eivät tietenkään vielä saa lukea. Kun kaikki viivat on täytetty, kirjoittajat lukevat (jos naurultaan pystyvät) lopullisen tarinan kaikille. PULLEA leikki on KARMAISEVAN hauska ja kaikki SUOLAISET ystävät nauttivat.
Meillä leikkiä leikitään usein lasten kanssa tuttavaperheiden vieraillessa, eikä yksi tarina ole vielä koskaan riittänyt.

Leena 36, Saara 9 ja Mari 5


Minun lapsuudessani 1950-luvulla me leikimme itse tehdyillä paperinukeilla. Kehittelimme niille ihan hassuja persoonia ja ihan älyttömiä juttuja ja seikkailuja. Ja mitä älyttömämpi seikkailu, sitä enemmän kihersimme naurua.

Lelle


Ihmisveistosten teko mukavaa ajanvietettä. Olemme riparilla ja myöhemmin yliopiston tutustumisilloissa teettäneet muutaman hengen porukoissa ”Rakkauden kuvapatsasta” (vaihtoehtoisesti myös ”Ystävyyden patsasta”). Kolmen hengen porukasta yksi valitaan taiteilijaksi, joka muovailee kahdesta toveristaan haluamansa patsaan kuvaamaan ystävyyttä tai rakkautta. Kivaa erityisesti leikkimielisessä kisamielessä!

Maaret


Olin kylässä, jossa meitä vieraita oli 10. Isäntä jakoi meille laput, joissa oli läsnä olevan henkilön nimi. Piti kertoa ihmisestä niin, että ei heti arvattaisi oikeaa vaihtoehtoa. Kaikki kuuntelivat ja veikkasivat. Oli hauskaa. Esimerkiksi kun itsestäni kerrottiin en millään arvannut, että se olin minä. Kotiin tultuani olin ihan pollea kun olin kuullut että olin sympaattinen ym. hauskojakin piirteitä. suosittelen.
mp


Työtovereiden kanssa nyyttikesti pikkujouluissamme on tullut perinteeksi puhe, josta puuttuvat adjektiivit. Puheen runko esikirjoitetaan niin, että mahdollisimman monen, sopivan sanan eteen jätetään tyhjää tilaa kuvaavalle sanalle. Esim. paikallaolijat voidaan mainita kukin erikseen tms.
Sitten vaan kyselemään läsnäolijoilta adjektiiveja ja kirjaamaan ne siinä järjestyksessä kuin niitä tulee. Lopputulos on ollut joka kerta mahtavan hauska! Samaa voi soveltaa oman perheen juhlissakin, sillä lapsetkin tykkäävät tästä.
Hauskoja kekkereitä kaikille!

Maire


Leikkikää esim. rahan piilotusleikkiä (pääsiäisenä voi piilotella suklaamunia) tai leikkikää ”minä en ole koskaan leikkiä” eli missä jokainen saa pisteen, jos on tehnyt jotain sellaista mitä muut eivät ole..

Kesäkukka


”Leikimme” vieläkin, yleensä juhannuksena kun kokoonnumme yhteen sisarusten kesken, laiva on lastattu leikkiä. Grillikodassa viiniä nauttien peli etenee yleensä hauskasti ja se ei vaadi mitään suuria tiloja tai esineitä tai pöytää. Ilta on yleensä kulunut hauskasti ja aivoille töitä kun yrittää keksiä uutta sanaa….

Marjo


Nuoruudesta en sen kummemmin tiedä, mutta viime kesänä leffaa ohjatessani teimme yhdessä näyttelijöiden kanssa erilaisia mielikuva-, affekti-aistimuisti-, toistoharjoituksia ja hauskaa riitti!
Palauteltiin mieliin tuntemuksia, aistimuksia, keskityttiin tähän hetkeen…
Välitöntä kokemusta ja repliikkejä harjoiteltiin toistelun ja ”minulla on… sinulla on… sinä saat minut tuntemaan…” juttujen avulla.
Yksi erittäin hauska harjoitus oli puhua jokin kohtaus niin kuin puhuisi koko ajan seksistä, vaikkei kohtaus käsitellyt seksiä ollenkaan! Näitä harjoituksiahan voi soveltaa ja keksiä ”kohtausten” tilalle jotain omaa, tai plagioida vaikkapa suosikki tv-sarjasta.
Erilaiset improvisaatioharjoitukset ovat myös hauskoja.


Leikki etenee ringissä, jokainen keksii lintujen nimiä, joissa esiintyy R-kirjain. Linnun nimi sanotaan siten että hampaat eivät saa näkyä!
Ensimmäinen henkilö sanoo vieruskaverilleen esim. ”kurppa”. Vieruskaveri jolle ”kurppa” sanottiin toistaa tämän kaksi kertaa ”kurppa, kurppa” (koko ajan niin että hampaat eivät näy), sen jälkeen hän keksii itse uuden linnun nimen jossa on R-kirjain, esim. ”varpunen” ja sanoo sen ringissä seuraavalle, joka taas toistaa sen kahteen kertaan ”varpunen, varpunen” ja keksii oman lintunsa ”kolibri”.
Leikki jatkuu ringin ympäri ja naurattaa takuuvarmasti, koska on niin älytön! Ilmeet ovat hassuja kun hampaat eivät saa näkyä.
Hauskaa lintuleikkiä kaikille!

Maija


Mitä tiedät mun ystävästä
Laitetaan yksi henkilö hetkeksi esim. oven taakse ja keksitään hänelle ystävä. Porukka sopii yhdessä kuka (tai mikä) on hänen ystävänsä. Kun homma on sovittu, henkilö päästetään sisään ja hän kiertää jokaisen luona kyselemässä ”Mitä tiedät mun ystävästä”. Jokainen antaa jonkun vihjeen. Henkilön pitää vinkkien perusteella arvata, kuka/mikä on hänen ystävänsä. Leikistä voi saada tosi hauskan, ystävähän voi olla vaikka mikä hassu juttu….
Ja uskon että naurua riittää…
Päivi


Eräs mieleeni jääneistä leikeistä oli roolileikki. Yksi aina esiintyy muille, esim. soittaa pianoa, hakkaa nauloja, leipoo pullaa tms. Voihan myös esittää jotain eläintä. Muut yrittävät arvata, mitä esitetään. Leikistä voi saada tosi hauskan.
Päkä


”Valmis vastaus” -leikki. Jokainen leikkiin osallistuja kirjoittaa lappuseen sanan. Lappuset sekoitetaan ja jokainen leikkijä poimii itselleen sanan. Vuorollaan jokainen on vastaaja ja muut esittävät hänelle kysymyksiä, joihin hänen on vastattava lappuun kirjoitetulla sanalla, eikä saa nauraa. Kysyjät saavat nauraa ja naurattaa vastaajaa. Se joka pisimpään pystyy totisena vastailemaan on voittaja. Leikkiä voi muunnella vaikka idea pysyy samana.

”Ilona”


Tässä yksi meidän sakin kestosuosikkeja, josta pitävät niin nuoriso kuin vanhempikin väki. Kannattaa vähän valmistella etukäteen, jotta tekstit eivät ole tuoreessa muistissa:

Tarvitset kolme nippua paperiliuskoja.
1. nippuun kirjoitat vastauksia kysymykseen ”KUKA”
2. nippuun kirjoitat vastauksia kysymykseen ”MITÄ TEKEE”
3. nippuun kirjoitat vastauksia kysymykseen ”MISSÄ”
Leikki on muuten hyvin yksinkertainen. Leikkijöistä yksi kerrallaan nostaa jokaisesta nipusta yhden paperiliuskan ja esittää pantomiimina lapuissa lukevat asiat järjestyksessä: kuka – mitä tekee – missä. Muut yrittävät arvata, mitä leikkijä esittää.
Puhua eikä äännellä saa. Eikä myöskään piirtää ilmaankaan numeroita tai kirjaimia. Kaikki pitää näytellä.
Kuvittele ystäväsi esittävän esim. seuraavaa: Jorma Uotinen – poistaa viinirypäleen siemeniä – hammaslääkärissä tai lentokoneen kapteeni – pelaa curlingia – kylpylässä. Naurua riittää varmasti =D
Esitettävät asiat kannattaa miettiä myös leikkijöiden ikää ajatellen, jotta kaikki pystyvät olemaan leikissä mukana.
Päivi


Kaikki osallistujat tuovat lahjapaketin mikä on esim. yhden euron arvoinen. Paketit laitetaan keskelle ja aletaan heittää noppaa kukin vuorollaan, aina numeron 6 saadessaan saa valita yhden paketin itselleen ja heittää noppaa heti uudelleen. Kaikkien pakettien huvettua keskeltä, saa jokainen avata paketit ja katsoa mitä niissä on. Sitten laitetaan kello soimaan esim. 10-30 min. päästä. Pelaajilta otetaan kellot kädestä pois, ettei voi seurata ajan kulkua. Ja aletaan taas heittää samalla systeemillä noppaa ja aina 6. tullessa kohdalle saa ottaa (varastaa) yhden paketin keneltä tahansa itselleen ja heittää uudelleen noppaa, kellon soidessa peli on valmis ja pelaajat saavat pitää pakettinsa=)

päivittäin


Vaatteiden pukeminen ja riisuminen + tehtävän suoritus:
Kaksi joukkuetta. Leikkiin voi osallistua sekä lapset että aikuiset.
Kummallakin joukkueella (etukäteen valittu) vaatekasa viereen, jossa yhtä monta vaatetta, vaatteet voivat olla hassunkurisia tai muuten erikoisia (esim. kapealahkeiset housut on vaikea pukea päälle, jos ei huomaa ottaa kenkiä pois)
Ensimmäiset pukevat jonkin vaatteen päälle ja juoksevat esim. jonkun tietyn matkan tai tekevät jonkin tehtävän -> palaa joukkueen luo -> seuraava pukee seuraavan vaatteen päällensä ja tekee matkan tai jonkun tehtävän -> se joukkue voittaa joka on käyttänyt kaikki vaatteet ja tehnyt tehtävät ensimmäisenä.
Variaationa voi olla, että jokaisen pitää pukea samat vaatteet päälle + jokin tehtävä. ->lupaan että naurua riittää.

illanvietot ovat mukavia


Tällä leikillä ei varsinaisesti ole nimeä, mutta adjektiivipelinä se tunnettiin. Siinä toinen kirjoittaa tarinan (jota toinen ei näe) ja jättää kaikki adjektiivien paikat tyhjäksi. Sitten toinen sanoo adjektiiveja mitä mieleen tulee ja niillä täytetään tyhjät kohdat. Lopuksi tarina luetaan ääneen. Monta ratkiriemukasta tarinaa saatiin aikaiseksi.

pii


Meillä oli kahden tai kolmen hengen joukkueita ja kukin esitti kuuluisia elokuvia. Hyvät naurut syntyi kun joku yritti esittää Uuno Turhapuroa ja toinen, kun esitettiin Pretty Womania. Tätä kun tekee myöhään illalla jo vähän väsyneenä, niin jo nauru maittoi

Pia, Espoo


Niin helppoa ja mukavaa, kun juttu kulkee aina mukana eli meillä oli tapana improvisoida tarinoita niin, että jokainen lisäsi tarinaan yhden sanan. Joskus sovittiin aihe, toisinaan ei. Joskus mentiin sovitussa järjestyksessä, joskus vaikka niin, että pantin heittämällä valittiin seuraava. Tämähän toimii kaiken ikäisille, mutta nuorena aikuisena homma tuntui makeimmalta.

Sini


Yksi vanha, hauska leikki oli taannoin eräässä elokuvassakin: laitetaan appelsiini (tai sen kokoinen pallo) ensimmäisen henkilön leuan alle, josta seuraava henkilö yrittää saada sen oman leukansa alle käsin koskematta. Edellinen pallon haltija voi auttaa tai vaikeuttaa tehtävän suorittamisessa. Leikki jatkuu, kunnes pallo putoaa ja ainakin katsojillakin on hauskaa!
Raija


Tätä neuvoa tarvitsen, kun….
Jaa paikalla olijoille tyhjiä paperilappuja ja kyniäja pyydä heitä kirjoittamaan jokaiselle lapulle yksi hyvä neuvo. esim. pese kädet tms. Kerää valmiit laput pussiin tms. astiaan.
Ala kierrättämään pussia siten, että jokainen vuorollaan keksii jonkin sopivan uuden tilanteen ja sanoo seuraavasti ennen lapun nostamista esimerkiksi: Tätä neuvoa tarvitsen, kun tapaan anoppini: (ja lukee mitä lapussa sanotaan)
Monet naurut on naurettu niin lasten kuin aikuistenkin kutsuilla tämän pelin avulla.

Hyvät neuvot kalliit


Minulla on tuttavia, jotka tapaavat toisensa joka viikko, tekevät hyvää ruokaa ja pelaavat seurapelejä. Sain kerran osallistua heidän tapaamiseensa, ja leikimme ”kaivoa”. Siihen tarvitaan keskikokoinen matto tai ulkona esim. pressu. Siinä osallistujat asettuvat ensin maton reunalle, nenä keskelle päin. Kädet on oltava selän takana, toisella kädellä pidetään toisesta kiinni. Kun sovittu henkilö antaa aloitusmerkin, yritetään muita matolla olijoita saada matolta pois esim. lantion avulla työntämällä. Kädet on pidettävä selän takana. Jos joku irrottaa kätensä tai joutuu ulos matolta, hän on poissa pelistä. Viimeiseksi matolle jäänyt saa antaa aloitusmerkin seuraavalla kierroksella.
Taatusti hauskaa. Silmälasit, kellot ja korut kannattaa riisua ennen leikkiin ryhtymistä.

Riikka


Yhdellä kurssin virkistyspäivänä pelattiin tällainen viesti, jossa sai nauraa katketakseen.
Muodostetaan kaksi joukkuetta niin, että joka toinen on mies ja toinen nainen. Molemmille joukkueille annetaan viestikapulat, jotka voivat olla vaikka takassa poltettavia puuklapeja.
Jonkin matkan päähän joukkueista laitetaan merkit, jotka joukkueen jäsenen on kierrettävä ympäri.
Kilpailijat asettavat kapulan haarojensa väliin ja tuomarin merkistä lähtevät kiertämään omaa merkkiään ympäri. Viestikapulaan ei saa koskea käsin, vaan se on annettava toiselle haarojen väliin omasta jalkovälistä.
Kumpi joukkue on nopeimmin selvittänyt viestin, on voittaja. Hauskaa piisaa loppuun saakka!

Riitta


Adjektiivitarina
Kirjoitetaan etukäteen tarina läsnä olevista ihmisistä. Tarinasta jätetään adjektiivit pois. Sitten kukin vuorollaan sanoo jonkin mahdollisimman epätavallisen tai huvittavan adjektiivin, jotka täydennetään tarinaan. Valmis tarina luetaan ääneen.
Esim. Kirjoittaessani ____ (teatraalista) vastausta tämän _____ (kaoottisen) perjantain _____ (mullantuoksuiseen) kyselyyn paistaa ulkona ______ (ylensyönyt) aurinko. Vieressäni _____ (norsumaisesti) istuva ____ (äkämystynyt) kollegani ei taaskaan ymmärrä _____ (ilotyttömäistä) juttuani.
Näytelmätarina Jälleen kirjallista taitoa vaativa juttu. Tämäkin tarina kirjoitetaan läsnä olevista ja tarinassa jokainen tekee jotain. Tästä tarinasta jätetään nimet pois ja ne lisätään myöhemmin siten, että jokainen saa vuorollaan sanoa jonkun toisen nimen. Kun tarina sitten luetaan, näyttelevät ihmiset sen osuuden, missä heidän nimensä on. Tarinassa mainitut rekvisiitat tulee olla lähistöllä nopeasti saatavilla.
Esim. Eräänä kauniina päivänä _____ (Helin) teki mieli halata _____ (Jussia) ja hän käveli tämän luokse. Mutta kuinka ollakaan _____ (Leena) ilmestyikin siihen viereen hammasharja kädessään ja alkoi harjata hampaitaan. Jopa paikalle saapui _____ (Ollikin) uudessa mekossaan.
Satupantomiimi Lappuihin kirjoitetaan satujen nimiä ja kukin vuorollaan ottaa lapun ja esittää pantomiimina siinä mainitun sadun. Muut yrittävät arvata, mistä on kyse.
Leikkiä voi leikkiä myös ryhmissä ja erilaisilla teemoilla, esim. elokuvien nimillä.

Jatula


Miten olisi sananselitys pelit tai arvaa mitä piirrän! Tosi hauskaa aikuistenkin kanssa!

saturi


Kuutamojuttu, eli jokainen vuorollaan kertoo itsestään kolme asiaa, joista kaksi on totta ja yksi valetta. Toisten pitää arvata mikä oli se vale. Juttujen keksiminen käy sitä haasteellisemmaksi mitä tutumpi porukka on keskenään.

S. Anneli


Tämä sopii ulkokilpailuksi: Neljä mieskilpailijaa. Pöydälle neljä syvää lautasta, joihin laitettu jauhoja. Jokaiselle lautaselle 1 sokerinpala jauhojen sekaan. Sokerinpala löydettävä suulla, käsiä ei saa käyttää.
Katsojilla taatusti hauskaa, kun etsijöillä naamat ympäriinsä jauhossa, varsinkin jos leikkijät ovat partaisia miehiä.
Pari hauskaa kuvaa muistoksi ”Ulvovasta mylläristä” sokeripala huulten välissä.

Marketta


Pullon pyöritys on aina hauska, eikä ”kulu” koska voi aina keksiä uusia tehtäviä

TeeKoo


Miettikää ennen seuraavaa tapaamistanne, kukin tahollanne, jokin ihan oma lempilaulu tai lempilauluja levy- ja kasettikokoelmastanne. Ottakaa laulu mukaan seuraavaan tapaamiseenne. Laulut soitetaan niin, ettei kukaan tiedä muiden lauluvalintaa. Tämän jälkeen arvataan kenen lempilaulu on kulloinkin kyseessä. Laulun valitsija voi lopuksi kertoa, miksi on valinnut juuri tämän kappaleen. Aina on hauska kuulla, millaisia tarinoita ja muistoja ihmisten lempikappaleisiin liittyy.

Anni


Aikuisena improvisaatiokurssilla sai nauraa itselleen ja muille. Tätä on pari kertaa kokeiltu kurssin jälkeenkin seurustellessa. Valitaan etukäteen ”yhdenkoon” rooliasuja nippuun, jotka arvotaan ja sen jälkeen näyttämö on vapaa. Rooliasut eivät ole välttämättömiä, mutta lisäävät hauskuutta.
Näytelmän roolit kukin valitsee siinä hetkessä, kuten tilanteenkin, jossa ollaan. Asioita, paikkoja, tunnetiloja voi myös olla etukäteen lapulle kirjoitettuna esim. ollaan rippijuhlissa, syntymäpäivillä, ostoksilla suuttuneena, hilpeänä. Parasta on, jos nämä laput kirjoitetaan siten, että jokainen osallistuja saa kirjoittaa yhden, silloin kukaan ei tiedä, mitä siellä lukee. Lappuja sitten vedetään juonen edetessä ja taas on uudet naurut esillä, kun tilanne muuttuu.
Tuija


Tässä yksi helppo leikki: Ei vaadi paljoa, paitsi iloista mieltä ja mitä enemmän ihmisiä, sen hauskempaa 😉 Yksi on vetäjä. Loput ISTUVAT tuoleilla, sohvalla, penkillä tms noin suurin piirtein ringissä.
Vetäjä aloittaa kaikkien istuuduttua ja sanoo esim.: ”Ne, joilla on mustat nilkkasukat jalassa nyt, siirtyy yhden oikealle ja mustat nilkkasukat omistava(t) siirtyvät oikealle, ei väliä istuuko seuraavalla penkillä joku muu. Sen jälkeen vetäjä jälleen sanoo esim.: ne joilla on vihkisormus sormessa siirtyy kaksi penkkiä vasemmalle. Ja taas siirtymisen jälkeen vetäjä: ”Ne joilla on siniset silmät siirtyy kaksi penkkiä vasemmalle jne.
Vetäjän tehtävä on keksiä asioita, joita muilla mahdollisesti on päällä tai ihan mitä vaan. Nimet, syntymävuodet kaikki käy. Ja siirrellä ihmisiä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle niin ja niin monta tuolia. Seurauksena penkiltä toiseen syntyy hauskoja ihmiskasoja ja naurua riittää.
Peliä voi periaatteessa jatkaa loputtomiin. Itse päätin sen edellisellä keralla sanoin: ja nyt kaikki laulutaitoiset ja taidottomat nousevat seisomaan ja laulavat Maamme laulun 🙂
Eli leikki on erittäin helppo eikä vaadi muuta kun ihan hitusen mielikuvitusta vetäjältä ja kaikilta iloista mieltä…

Istu oikealle ja vasemmalle


Ehdottomasti paras peli meidän porukalle on Twister. Jopa meidän nelivuotias pojanpoikakin osaa sitä pelata ja hauskaa riittää. Porukalla on hauskaa kun jalat on vinksin vonksin ja kroppa mutkalla. Tässä pelissähän jalat ja kädet on määrätyn värisillä ympyröillä ja ja molemmat kilpailijat joutuu yhtäaikaa siirtämään niitä seuraaville väreille, mutta varokin horjahtamista. Olet silloin ulkona. Mukavia pelihetkiä.

Mummo


Varmin naurun hersytysleikki nuoruutemme Bailuissa (huom! ilman viinaa!) oli nenäliinanheitto leikki!
Meillä oli paljon ystäviä niin juhannuksena kuin muissakin vuoden juhlissa.
Illan kuluessa olimme näytelleet, pelanneet, syöneet, kilpailleet ja viimeksi kun porukka oli mukavan raukeana, aloitimme kyseisen leikin. Nauru raikui ja aamullakin vielä hymyilytti.
Leikin kulku: Johtaja heittää nenäliinan ilmaan. Liinan ollessa ilmassa porukka nauraa kova-äänisesti mutta lopettaa heti! kun liina koskettaa maata! Ja taas sama alusta. Se joka nauraa muulloin kuin liinan ollessa ilmassa, putoaa pelistä.
Muutaman kerran nauru on konemaista, mutta leikin edetessä monikaan ei enää kykene pitelemään nauruaan tauon aikana ja yksi sun toinen pelaaja putoaa naurusta röhisten pelistä pois.

tupsu


Tämä kyllä naurattaa aina ihan mahdottomasti; lienee kuitenkin tuttu ja toimii porukassa, missä kaiken ikäisiä!
Eli kukin kirjoittaa pienen tarinan (ja aikuinen antaa avun lapselle, jos hän ei osaa vielä itse kirjoittaa, mutta tarina kulkee) aiheeseen liittyvää (ja pitää jutun omana tietonaan) nyt siis vaikka juhannusjuhlista, mutta jättää = pyyhkii tyhjiksi sitten adjektiivit. Niitä saa sitten porukka kukin vuorollaan sanoa ja ne lisätään tekstin tyhjin kohtiin. Kun juttu on valmis ja sitä luetaan, alkaa nauru pian jo tekemään kipeää poskilihaksissa!
Tosikot älköön vaivautuko! Toimii synttäreillä, illanvietoissa jne.

Ulri


Pyydetään vapaaehtoisia, miehiä ja naisia. Nainen ja mies ovat aina yksi pari. Pareja pitäisi olla ainakin 3 – 4. (ei pariskuntia!). Otetaan leikkiin mukaan käytöstä poistettuja tai tosi huonoja/vanhoja pussilakanoita. Jokaiselle parille annetaan yksi pussilakana. Parit menevät pussilakanoiden sisälle ja vaihtavat vaatteita.
Eli nainen riisuu paitansa, mies pukee sen päälleen, nainen riisuu rintaliivinsä (siis jos kehtaa) ja mies pukee ne naisen paidan päälle, ja toisinpäin…Siis, nainen riisuu päältään vaatteita sen minkä ehtii/kehtaa (huom. pussilakanan sisällä ei ehdi paljoa toista tuijotella!) ja mies tekee samoin. Parit pukevat toistensa vaatteet päälleen niin nopeasti kuin pystyvät, sillä aikaa on vain 3 MINUUTTIA.
Kolmen minuutin kuluttua hauskan näköiset parit kömpivät ulos lakanoistaan ja se pari, joka on eniten vaihtanut vaatteita toistensa kanssa, on voittaja.
Katsojilla on hauskaa katsellessaan pussilakanoiden liikehdintää ja kuunnellessaan ähellystä ja puhinaa 🙂

Virpi


Otetaan (vapaa)ehtoisia miehiä 4-5, mielellään eri-ikäisiä ja kokoisia. Laitetaan sukkahousun lahkeeseen yksi tennispallo. Sukkahousut laitetaan toisen lahkeen avulla vyötärölle kiinni, siten, että se lahje, missä pallo on, jää roikkumaan miehen etumuksen kohdalle. Maahan/lattiaan merkitään lähtöviiva. Noin parin metrin päähän merkitään maaliviiva.
Miehet menevät riviin lähtöviivalle, heidän eteensä laitetaan tyhjä muovinen limsapullo pystyyn.
Tarkoituksena on lanteita heiluttelemalla/keinuttelemalla (tyyli on vapaa) saada pallo lahkeessa liikkumaan ja vieläpä osumaan limsapulloon. Näin pitäisi saada limsapullo liikkumaan maaliviivalle. Jonka limsapullo ensimmäisenä ylittää maaliviivan on tietenkin voittaja.
– Naiskatsojilla on hauskaa ja he repeävät naurusta!
Jotta hauska peli ei lopu liian pian, niin sitä voidaan jatkaa, siten, että, tietyn viivan kohdalla käännytään selkä menosuuntaan ja yritetään niin päin osua palloon, ja voittajalla on aihetta tuulettaa raskaan suorituksen jälkeen!!! 🙂

Virpi