Mistä on hyvät isät tehty?

Hyvät isät on tehty:
-vastuuntunnosta
-kärsivällisyydestä
-kannustuksesta
-lämmöstä
-rakkaudesta

Aijelet


YHDESSÄOLOSTA, VÄLITTÄMISESTÄ, ARKIPÄIVÄN LÄSNÄOLOSTA!

MUMMELI


Oma isäni on jo vanha mies, mutta edelleen hän on minun isäni. Muistan isäni ahkerana, jämäkkänä, turvallisena, huolehtivana, peräänantamattomana sisupussina. Vielä nytkin hän on hyvä esimerkki ikääntymisestä Edelleen yritetään ja uskotaan, että elämä jatkuu ikuisesti.
Tytär-Airi


Rakkaudesta ja huolenpidosta, raittiudesta ja tupakoimattomuudesta, positiivisesta ajattelusta ja periksi antamattomuudesta, kannustajavoimista ja unohtumattomista leikkihetkistä, sekä isosta ihanasta sylistä, johon voi aina kiivetä. Näistä on hyvät isät tehty.

Äiti


Rakkaudesta, huumorintajusta, kärsivällisyydestä

Alli


Sitkeydestä, viisaudesta, huumorista, poikamaisuudesta, lapsuuden muistoista ja kokonaisvaltaisesta rakkaudesta

vunukka


Isä ottaa syliin, kun itkettää. Isä opettaa luonnon ihmeet ja tähtitaivaan tähdet. Isä tekee autoremontin, kun vanha rottelo irtisanoo taas kerran sopimuksen. Isä opettaa isättömille pojille miten naisia kohdellaan. Isä kannustaa ja kun elämä näyttää mustalta, sanoo: uppoaahan laivojakin.

Hermione


Hyvälle isälle on iso lämmin syli, johon voi kiivetä kertomaan kaikki iloiset, ja surulliset asiansa. Hän kuuntelee ja on läsnä. Hän on turvallinen jokaisessa tilanteessa ja hellä. Isän täytyy olla myös jämäkkä, pysyä sanojensa takana. Rakastava ja kaikki huomioon ottava.

Tästä on hyvät isät tehty


Mansikoista, mustikoista, suklaasta, jäätelöstä, pippurista ja kahvista. Kärsivällisyydestä, hymystä, pehmeästä sylistä, viisaudesta, sydämellisyydestä, kiireettömästä hetkestä ja vankasta tuesta.

ansku


Hyvä isä on tehty ”tarvaskannosta”, jymäkkä ja tasapainoinen, empaattinen ja huolehtiva. Hyvä isä on lapsen tukena joka päivä. Antaa aikaa, kuuntelee miten lapsella oikeasti menee. Varsinkin pojat kaipaavat tänä päivänä isiään kotiin ajoissa työpaikoiltaan, harrastuksistaan jne. Pojissa näkyy tänä päivänä isien läsnäolon puute. Tarhoissa ja kouluissa on liikaa naispuolisia tätejä, joiden hermot eivät kestä murkkuikäisten poikien energisyyttä. Pojista tehdään liian helposti ”ongelmatapauksia”. Isänpäivästä on tehty kaupallinen juttu, toivoisin että päivä saisi isät miettimään sitä, minkälaisia isiä ovat lapsilleen.

Anne


Hyvä isä kannustaa lasta, on lapselle hyvä esikuva, josta lapsi voi olla ylpeä. Hyvä isä on toisaalta periksi antamaton ja pysyy omissa päätöksissään, ja on silti hellä ja huolehtivainen. Lapsen on pystyttävä luottamaan myös isäänsä kuten äitiinsä.

Annu


Hyvät isät ovat sellaisia ,jotka ovat läsnä olevia. Vaikka lukisivat lehteä ja makaisivat sohvalla niin voi häiritä eikä kiukustu vaikka häiritään.

Anni


Eilen tyttö lähetti viestin ”isä minä rakastan sinua” – siitä on hyvät isät tehty tai ainakin todistus siitä.

isä


2 silmästä, joilla ihastella lasten lasten touhuja, 2 korvasta, joilla kuunnella 1 nenästä, jolla haistella hänelle rakkaudella leivottuja pipareita, 1 suusta jolla kannustaa ja keskustella 2 kädestä joilla halata ja rutistaa 2 jalasta, joilla pidellä väsynyttä lapsen lasta sylissään 1 suuresta lämpöisestä sydämestä, johon mahtuu lapset ja lapsen lapset
Minulla on tällainen isä.:)

Ansku


Rohkeudesta, viisaudesta, ymmärryksestä ja tietysti huumorista. Siitä on hyvät isät tehty 🙂

Mona


Hyvistä hermoista,
hellistä halauksista,
varmoista vastauksista,
mukavasta naurusta,
rakkaudesta lähimmäisiin.
Niistä on hyvät isät tehty.

Raaka-Arska


Hyvät isät on tehty rehellisyydestä, luotettavuudesta, turvallisuudesta, hellyydestä, kannustavasta keskustelutaidosta, joustavuudesta, läsnä olemisesta, vanhemmuudesta, huoltajuudesta, huumorista, hyvästä esimerkistä, osallistumisesta, auttamisen halukkuudesta jne.

ATSALEEA


Rakkaudesta ja ennen kaikkea KÄRSIVÄLLISYYDESTÄ!

Arja


Hyvästä mielikuvituksesta, iloisesta mielestä, anteliaasta, auttavaisesta ja kärsivällisestä asenteesta, kyvystä antaa aikaa lapsilleen, lämpöisistä halauksista, turvallisesta kyydistä, hyvistä ja esimerkillisistä tavoista, kannustavista sanoista
Armi


Välittämisestä, oikeudenmukaisuudesta, empatiasta ja ennen kaikkea aidosta kiinnostuksesta perheensä ja lastensa elämään.

Asta


Huumorintajusta, leikkimielisyydestä, turvallisuudesta, luotettavuudesta ja vahvasta sitoutumisesta perheeseen.

Crisse


Hyvät isät on tehty Kodista, Uskonnosta, Isänmaasta ts. Uskosta, Toivosta, Rakkaudesta. Hyvät isät on tehty rakkaudesta, rajoista, hellyydestä, jämäkkyydestä, uskollisuudesta, positiivisuudesta, luottamuksesta, valoisuudesta, huumorista, auttavaisuudesta…

mumma


Siitä pienestä pojasta, joka hän oli: mm. leikkisä, tosi mies, impulsiivinen, sitkeä, uskollinen, vallaton, hellä, hellyydenkipeä, vahva, avuton, jämäkkä, iso, pieni. Aikuisuuden myötä hän tarvitsee myös mm. kärsivällisyyttä, nöyryyttä sekä kykyä pyytää ja antaa anteeksi, uskallusta olla heikko…

mummo


Viisaudesta, huumorista, sitkeydestä, pitkäpinnaisuudesta, tasapuolisuudesta, urheilullisuudesta mm.

Eikka


Isä on tehty, vahvoista käsistä, lempeistä silmistä, ymmärtäväisestä mielestä, anteeksi antavasta luonteesta, auttavaisuudesta ja rakastavasta luonteesta.
Minun maailmaan tuloni teki sinusta isän, sen maailman parhaan isän.

Eikku


Rakkaudesta, kärsivällisyydestä, toisen välittämisestä, jaksaa kuunnella ja opastaa, halua olla lähellä tarvittaessa ja muulloinkin. Kyky näyttää jokaisesta yllättäviä hyviä puolia ja jaksamista aina vain uudestaan. Huumoria vaikka toisella meinaa itku tulla. Yllättävän runsaasti aikaa tarvittaessa ja tarvittamattakin. Suukoista ja halauksista ja ohi mennessään hipaisuista.

Eija


Kysyin asiaa 6-vuotiaalta pojaltani ja hän vastasi: ”Sellanen joka aina painii mun kaa ja käy pyörällä kaupassa mun kaa ja tekee ruokaa.” Voiko sitä enää täydellisemmin tähän kysymykseen vastata.

Eizi


Rakkaudesta lasten äitiin ja lapsiin.

Eitzu


Isi välittää, kannustaa, on mukana vaikkei olisikaan paikalla, omaa suuren sylin, opettaa, ohjaa, opettaa nauttimaan kaurapuurosta omenahillolla, metsän ihmeistä, joen liplatuksesta kanootin kyljessä, osaa olla tiukka mutta myös pehmeä riippuen tilanteesta.
Rakastaa lapsiaan ilman vaatimuksia jostain mikä on itseltä jäänyt tekemättä. Ei pidä lapsiaan välikappaleena millekään muulle. Osaisi pelkällä katseella antaa tarvittavan tunteen. Ja myös katsoisi syvälle sisimpään.
Itselläni ei ole koskaan ollut isää, hautasin hänet tuntemattomana yli 10 vuotta sitten. Nauttikaa kanssaihmisistänne ympärillänne, oli ne sitten samaa perhettä tai tuntemattomia. Älkääkä odottako vain jotain tiettyä päivää, vaan muistakaa heitä myös tänään.

Kuukkeli


Parasta omassa isässäni oli, kun hän ei koskaan ollut liian aikuinen, vaan ymmärsi asioita muultakin kuin aikuisten kantilta. Tärkeintä oli myös, että hän oli läsnä ja luotettava. Ei hän tuputtanut juttuja, vaan teki asioita niin kuin parhaaksi uskoi ja eli, kuten sanoi, ei niin ,että tehkää kuten sanon, vaan niin kuin teen. Hän oli esimerkki. En sano, että hän oli täydellinen, mutta sanon, että hän oli ISÄ isoilla kirjaimilla.

Eila


Hyvä isä rakastaa, tukee, kannustaa, on läsnä, on luotettava, laittaa loogiset rajat, antaa aikaa, ei häivy sihteerin kanssa… Saisi oppia paljon hyvältä äidiltä!

Monta vuotta isätön


Kävin jälleen kerran eilen ISÄN JA ÄIDIN haudalla, toisella paikkakunnalla. ISÄ oli syntynyt 27.9.1912, siis liki 100-vuotta sitten ja kuitenkin hän on läsnä ajatuksissani, sanoissani ja toivottavasti myös teoissani lähes päivittäin. Hänessä oli sitä toisen ihmisen aitoa välittämistä, joka tuli suoraan sydämestä koruttomasti ja ilman tänä päivänä opittuja korulauseita…. Kuitenkin hän opetti meille kuudelle lapselleen elämän arvot oikeassa järjestyksessä, siinä oli myös sen verran auktoriteettia hellällä kädellä, että opimme kunnioittamaan häntä ISÄNÄ!
Usein vieläkin kaipaan keskusteluhetkiä hänen kanssaan, puhelimessa tai jommankumman kotona. Saihan hän elää 83-vuotiaaksi omassa kotonaan, kunnes aivo-infarkti vei hänet 4:ssä päivässä pois luotamme.
Yhdeksän vuotta on hänen kuolemastaan, mutta se ei himmennä isän elämälle antamia ohjeita, vaikka itsekin olen kohta 60-vuotta, esim. lause jota isä viljeli pätee tänäkin päivänä; ”Rasvanen on Rauhan kattila, vaikka siinä vettä keitettäis!”
Näinhän se on!
Tällaisista tavallisista, maalaisjärjellä ja oikeilla elämän-arvoilla varustetuista aineksista on ISÄT tehty!
ISÄN TYTTÖ


Ystävällisyydestä, avuliaisuudesta, aitoudesta. Lujasta rakkaudesta, läsnäolosta, kiinnostuksesta. Kaveruudesta, yhteisistä harrastuksista. Hyvä isä ei odota liikaa, iloitsee lapsensa menestyksestä, kannustaa… Hyväksyy epäonnistumiset. Hyvälle isälle voi kertoa huolensa ja haaveensa. Hyvän isän kainaloon voi käpertyä ja yhdessä voi muistella menneitä, lämpimiä ja rakkaita hetkiä.
Iitu


Hellyydestä, rakkaudesta, vastuuntunnosta, hulluttelusta, niistä on hyvät isät tehty.

Erja


Välittämisestä – olemisesta tarvittaessa paikalla – osallistumisesta yhteisiin tekemisiin – unohtaa kiireet, kun perhe tarvitsee.

Esko


Muitten isistä en tiedä… Omani on ”tehty” lämpimästä sylistä, rakkaudesta, kaikenlaisesta touhuilusta, kalastuksesta, lintujen bongauksesta, leipomisesta, … Vaikka mistä!

Hanna


Yhteisestä ajasta ja puuhasta. Ei ne kaiken maailman krääsät merkkaa mitään sen rinnalla, että isä tekee jotain yhdessä lapsen kanssa, lähtee kalaan, rakentaa majaa, pelaa Afrikantähteä, lukee iltasatua jne. Siihen vielä päälle kärsivällisyyttä ja huumorintajua sekä ymmärtämystä ja luottamusta, niistä on hyvät isät tehty.

Hanna


Hyvät isät on tehty: rosoisista käsistä, parran sängestä ja metsän tuoksusta. Ketteristä jaloista, vahvoista hartioista ja suuresta sydämestä. Niistä on hyvät isät tehty!
Hanna Julia


Pohja:
annos huumoria annos jämäkkyyttä annos kuuntelemisen taitoa Päälle reilusti rakkautta ja empatiaa Pinnalle sirotellaan oikeudenmukaisuutta.
Niistä on hyvät isät tehty!

Hansu


Hyvä isä on tehty halusta antaa lapselleen rakkautta, aikaa, turvaa, läheisyyttä, huomiota – juuri niitä asioita, joita lapsi oikeasti eniten tarvitsee.

MA


Isit on tehty mansikoista ja suklaakuorrutteesta.. iloisesta mielestä ja auttavista käsistä. huolenpidosta ja aurinkoisesta rakkaudesta=)

Heidi


Vahvoista käsivoimista. Uskomattomasta kestävyydestä. Mielettömästä huumorintajusta ja valtavasta rakkaudesta ja ymmärryksestä. Niistä on kunnon isit tehty.

Hege


Hyvät isät on tehty nallemaisen isosta sylistä ja säkillisestä välittämistä.

Iso hyvä nalle


Laajasta sydämestä, avarasta sylistä, aina niin avoimesta kiinnostuneisuudesta, uskomattomasta ymmärryksestä, rajattomasta rakkaudesta, turvallisista rajoista. Ja paljosta muusta mutta ennen kaikkea näistä rakennusaineista on hyvät isät tehty, ainakin meidän.

äitimuori


Isäni ei lapsuuteni aikaan voinut työnsä vuoksi olla kotona kuin muutamina päivinä viikossa. Siitä huolimatta hän ehti aina kannustaa ja tukea lapsiaan sekä suhtautumisellaan antaa meille tunteen siitä kuinka loistavia, ainutkertaisia ihmisiä me olemme. Hän ei koskaan tuominnut eikä vanhemmallakaan iällä puuttunut tekemiimme ratkaisuihin. Toki hän antoi kysyttäessä neuvoja, muttei patistanut niitä noudattamaan, vaan antoi löytää oman ratkaisun. Aina ei tietenkään osunut oikeaan, mutta kantapään kauttahan oppii koko lailla hyvin. Se arvostus ja luottamus jota hän osoitti, on auttanut minua elämäni jokaisena päivänä. Vaikka minulla on velikin, en koskaan joutunut tuntemaan ”huonommuutta” siitä että olin tyttö. Asia, jota sittemmin elämässä on ollut vaikea ymmärtää, kun sellaiseen suhtautumiseen on törmännyt. Hän osasi myös hullutella ihanasti ja olla sopivasti sekä leikkisä ja nuorekas että tiukka auktoriteetti. Olen nyt likipitäen nelikymppinen ja vietän edelleen isäni kanssa paljon aikaa. Harrastamme yhdessä musiikkia ja parannamme puhumalla maailmaa siinä sivussa. Moni ihminen on sanonut, ettei tiedä ketään jolla olisi vastaava isäsuhde. En minäkään ja olen siitä varsin ylpeä. Ymmärrämme toisiamme täydellisesti ja voin eittämättä sanoa, että hän on paras ystäväni ja kaiken lisäksi Maailman Paras ISÄ!

Paapun likka


No tietty jämäkkyydestä, huumorista, kannustuksesta, viisaudesta ja elämänkokemuksesta.

pyryharakka64


Hyvät isät on tehty luotettavuudesta, turvallisuudesta, oikeudenmukaisuudesta. Leikkimielestä ja hellyydestä. Järjestyksestä ja kurista. Lämmöstä, välittämisestä, omiensa hyväksymisestä, tukemisesta ja puolustamisesta.
Minulla oli onni omistaa tällainen isä. Nyt minulla on onni katsella rinnallani miestä, joka on omille tyttärilleen tällainen isä. Näistä tyttäristä toinen on jo löytänyt vierelleen miehen, josta aivan ilmeisesti kehittyy myös tällainen isä. Uskomatonta mutta totta. Mitähän minä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän…

elle


Hyvät isät on leivottu rakkaudella sekoittamalla sopivassa suhteessa aitoa välittämistä, turvallisuutta, yhdessä peuhaamista, arkisia puuhailuja ja iltasatuja. Maustetaan usein haleilla. Kypsyy vuosien saatossa aina paremmaksi.

Leipuri


Lempeistä silmistä,
isoista hellistä käsistä,
oikeudenmukaisuudesta,
turvallisesta sylistä,
arkisesta yhdessäolosta.
Siis rakkaudesta…
Siitä on hyvät isät tehty:)

Helmi


Isät ovat vahvoja ja lapsiaan rakastavia; ja heidät on tehty teräksestä ja rakkaudesta.

Ei enää isää jäljellä


Hyvät isät on tehty rakkaudesta, turvasta ja voimasta. Mukana ripaus hunajaa elämän makeuttajana ja maun mukaan elämän suoloja. Pienenä kirpakkuutena silloin tällöin sitruunan raikkauden hapokkuutta. Näistä eväistä ammennat elämän kasvupohjan. Leivo hyvä nouseva kakku!

Hilu


Hyvät isät on tehty rakkauden omenapuusta. Rakkautta ja välittämistä riittää joka oksalle eli perheenjäsenelle ja läheisille. Perheen runko ja juuret ovat erittäin tärkeät, kun äiti jaksaa hyvin, jaksaa koko perhe. Hyvä puu huolehtii myös itse itsestään.
Isä kuin omenapuu


Minun isäni on paras, mitä voi pojalla olla. Isän kanssa kalastamme, kun isä on ammattikalastaja ja teemme puuhommia. Porohommissakin olen isän apuna, tosin en kerkeä aina apua antamaan, mutta isä ymmärtää (Kun teen radiotöitä joskus). Hyvä isä on tehty positiivisista aineista, ymmärtämisestä, välittämisestä, mutta pitää olla myös kuria, että ei ala lapsi niskuroimaan.

Isä, poika ja metsänhenki


Tosimies on tehty:
– huumorintajusta
– taidosta kuunnella vaimoa / tyttöystävää
– taidosta huolehtia lapsista
– taidosta rakastaa vaimoa / tyttöystävää ja lapsia
– taidosta antaa tilaa vaimon elämälle.
– hellyydestä
– ”kaljakavereista”
– onnellisesta elämästä
Tosimies hellästi


Tosimiehet on tehty:
– periksiantamattomuudesta
– sitkeydestä
– huolenpidosta
– rakkaudesta
– äidin ja vaimon huolenpidosta
sekä:
– ruisleivästä
– atria-makkarasta
– äidin / vaimon lihapullista
– perunoista ja kaurapuurosta!

Niistä on tosi mies tehty.


”Hyvät isät on tehty henkisestä läsnäolosta, välittämisestä ja lämmöstä, mutta myös tietystä tiukkuudesta. Isän rooliin kuuluu myös kasvattaminen, mikä ei lasten / nuorten kannalta aina tunnu mukavalta. Vanhempana vasta tajuaa, kuinka tärkeää on rajojen asettaminen ja neuvot eri tilanteissa. Hyvän isän tapoihin ei kuulu ruumiillinen kurittaminen eikä henkinen alistaminen. Lapsen/nuoren tulee saada juuret ja siivet – isä voi joko kitkeä ne tai antaa ne lapselleen…yhdessä äidin kanssa.”

Auringonkukka


Lapsen hyväksynnästä sellaisena kuin hän on ilman arvostelua ja moitetta.

Tytär


Rakkaudesta

Ivi


Omaa isääni en saanut tuntea, mutta mieheni on lapselleen hyvä isä ainakin seuraavista syistä:
– saa lapsen kikattamaan hassutteluillaan
– osaa olla jämäkkä ja periksiantamaton, kun on sen aika
– antaa lapselle aikaansa

Krisse


Hyväksyvästä ja avoimesta mielestä, mutta rajat tietäen. Mukanaolosta muutenkin kuin rahapussin kautta. Hyväksymisestä, että ei ole aina oikeassa, ja vähättelyn sijaan myöntää, että lapsikin on toisinaan paljon viisaampi ja tietää asiat paremmin.

G Willaker


Rakkaista suudelmista, rakkauden halauksesta ja ihanista ajatuksista.

Jaana


Lempeästä mielestä, kannustavasta kielestä, suuresta sylistä ja ripauksesta hyväntahtoista veijaria. Eikä se rakkaus emoonkaan huonoa tee!
Jaana-emo


Vilpittömästä ja ehtymättömästä rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Sellaisesta isästä olen saanut nauttia jo kohta 25 vuotta. Kiitos Rakas Isä.

Rypsivaakku


Iloisesta ja leikkisästä mielestä sekä kärsivällisyydestä.

Jaana


Periksiantamattomasta päättäväisyydestä, kilometrien kärsivällisyydestä, ankarasta ahkeruudesta, loputtomasta lempeydestä, hehtaarittaisesta hellyydestä.
Taidosta rakastaa ja taidosta antaa sen myös näkyä!
Jefu25


Hyvä iskä on tehty suuresta luottamuksesta. Reilusta annoksesta rehellisyyttä itselleen ja lapsilleen ja avio- / avopuolisolleen.
Hyvä iskä hymyilee, eikä hän nurkassa lymyile.
Hyvä iskä rakastaa perhettään aidosti.
Hyvä iskä ottaa yhteyttä riittävän usein.
Hyvä iskä antaa käyttökelpoisia elämänohjeita joita voi käyttää omaan vanhuuteen saakka.
Hyvä iskä ei kiellä asiaa mistä ei kenellekään voi olla mitään haittaa.
Hyvä iskä on itse parempi kuuntelemaan kun puhumaan.
Hyvä iskä laittaa hyvää ruokaa.
Hyvä iskä antaa vastuuta kaikille muillekin heidän omien kykyjensä mukaan paljon he pystyvätkään sitä sitten vastaan ottamaan.

Iskän parhaat puolet


Hyvä isä on tehty rakkaudesta.
Hyvä isä on tehty vahvuudesta, jolla rakennetaan talo, raahataan joulukuusi metsästä, kaivetaan ojia, hakataan halkoja.
Hyvä isä on tehty herkkyydestä, joka silittää lasta, ottaa syliin, hellii, keikuttaa polvella, naurattaa ja hauskuttaa. Hyvä isä seisoo lapsensa rinnalla kuin vuori, kun maailman tuulet tuivertavat ja oma tasapaino horjuu. Hyvä isä ei tarvitse paljon sanoja. Hänen tekonsa sanovat kaiken tärkeän ja ne kantavat läpi elämän. Minun isäni on tehty rakkaudesta.

Tytär


Hellyydestä, silmän pilkkeestä, partakarvojen kutituksesta ja karhunhaleista. Niistä on hyvät isät tehty:)

Johanna


Vitsikkyydestä, välittämisestä, viisaudesta, vastuunkantokyvystä – niistä on hyvät isät tehty!

Aina voi toivoa…?


Hyvät isät on tehty luottamuksesta, taidosta opastaa ja kertoa miksi teit väärin, jos jotakuta loukkasit. Hyvä isä muistaa myös aina kannustaa ja opastaa lastaa oikealle tielle. Jos muuten joku on vaikeaa niin koettaa olla oman isänsä veroinen, joka minulle on aina antanut tukensa silloinkin, kun hänen mielestään olen väärässä. Ei väärässä olemisessa ole mitään väärää – vain siinä ettei opi korjaamaan tekemäänsä väärää.

Osainsinpa olla hyvä isä


Hyvät isät on tehty lämpimistä sylistä, hellistä sanoista, ahkerista käsistä, rasvaisista makkaroista, siitä on hyvät isät tehty.

Juulia


HYVÄT ISÄT ON TEHTY ILOISESTA MIELESTÄ AAMUIN ILLOIN. ISILLÄ ON TYÖNSÄ, OMAT HARRASTUKSENSA, PERHEEN YHTEISET HARRASTUKSET, AIKAA LEIKKIÄ, OPETTAA JA HARRASTAA LASTENSA KANSSA. HARRASTAA, HELLIÄ JA HERKUTELLA VAIMONSA KANSSA. HYVÄT ISÄT EHTIVÄT TÄMÄN KAIKEN, KUNHAN HE VAIN SUUNNITTELEVAT AIKATAULUNSA SEN MUKAISEKSI.

MEIDÄN ISÄT ON TEHTY HYVÄSTÄ MIELESTÄ


Hyvällä isällä on rakastava sydän, ja lämpöinen syli. Hän on oikeudenmukainen ja hauskasti hassu.

Kaisa


Rakkaudesta, huolenpidosta, lämpimistä lapsuusmuistoista. Luontoretkistä, juustovoileivistä, läksyihin annetusta avusta. Voimasta, viisaudesta ja jaloista arvoista. Asioista, jotka kantavat, nyt kun Sinua ei enää ole.

Isää ikävöivä


Kärsivällisyydestä, ymmärryksestä, luotettavuudesta, välittämisen halusta ja ennen kaikkea siitä, etteivät lakkaa koskaan olemasta isiä, vaikka lapset aikuistuvatkin 🙂 Kiitokset omalle isälleni siitä!

Kati


Hyvät isät on tehty ymmärryksestä, rohkeudesta, halusta antaa aikaa. Hyvät isät on tehty rakkaudesta, uskalluksesta, halusta osallistua lapsuuden taikaan. Niistä on hyvät isät tehty.

Kirsi


Hyvän isän tarvitsisi olla huumorintajuinen, sillä sitä ominaisuutta tarvitaan lasten kanssa, tavallisesta arjesta löytyy tahatonta komiikkaa vaikka kuinka paljon. Kärsivällisyys on tärkeä juttu, sillä lapsihan oppii elämisen taidot vuosien myötä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Hyvä isä osaa pitää myös rajat, niin että jälkikasvu tuntee olonsa turvalliseksi. Tärkeintä on kuitenkin rakkaus ja se tunne, että olet isälle tärkeä, vielä aikuisenakin.

Kirsi


Hyvät isät on tehty ajasta, innostuksesta, kiinnostuksesta. Painista, vitseistä, kepposista. Lämpimästä saunasta, lumihankihyppelyistä, nakuna juoksentelusta. Hellistä sanoista, isosta sylistä, hyvän yön suukoista. Niistä on minun kolmen poikani isä tehty!

Kirsi


Pehmoisesta olosta ja turvallisesta kainalosta. Ymmärtävästä kuuntelusta ja lohduttavista sanoista. Lämpöisestä sylistä ja tukevasta kourasta. Pistävästä parrasta ja aamupörröisistä hiuksista. Siitä on ainakin meidän iskä tehty.

meidän iskä


Rakastavista vanhemmista!

Tiina


Pehmeästä sylistä, rakastavasta mielestä, turvallisuudesta.

Laura


Hyvä isä on kärsivällinen lapsilleen. Kärsivällinen vielä sittenkin kun lapset ovat murkkuja ja kokeilevat niin viimeisen päälle hermoja, että äiti ei enää jaksa, niin isä jaksaa ja tietää ettei se kestä kuin korkeintaan viisi vuotta. Siis hyvät isät on tehty kärsivällisyydestä ja lempeästä jämäkkyydestä!

Lea


Hyvät isät on tehty aidosta läsnäolosta, karhumaisesta halauksesta ja syvästä rakkaudesta.

Leena


Hyvä isä on tehty reilusta ja luotettavasta mielestä. Isään pitää voida aina luottaa.

Lelle


Lämpimästä naurusta ja suuresta, turvallisesta sylistä.

Leila


LUOTETTAVUUDESTA, KÄRSIVÄLLISYYDESTÄ, EMPATIASTA, HUUMORINTAJUSTA JA HYVÄSTÄ ITSETUNNOSTA, JONKA HÄN PYSTYY SIIRTÄMÄÄN LAPSILLEEN.

LISBETH


Turvallisesta sylistä, metsäretkistä, yhteisistä kalahetkistä. Hymystä taputuksesta poskella, mukavista yöretkistä ja kaikista yhteisistä retkistä. Neuvoista ja kärsivällisyydestä.

Lissu


Hyvät isät ovat huolehtivaisia, ymmärtäväisiä, kasvatuksessa tukevia, lämpöisiä, hyväsydämisiä, rakastavia ja leikkisiä. Jaksavat pelata lasten kanssa pelejä, opastavat ja neuvovat. Hyvät isät pitävät riittävää kuria lapsille.

Perheessämme on hyvä isä


Lasten kanssa yhdessä olosta, pahana päivän lohduttamisesta, turvallisuudesta, tiedosta, että kotiin voi tulla vaikka mitä olisi sattunut. Oikeudenmukaisuudesta. RAKKAUDESTA

Maarit


Hyvät isät on tehty suuresta rakkaudesta, niin että sitä riittää lapsillekin vielä silloinkin kun nämä ovat jo aikuisia. Rakkaus saa heidät tukemaan ja kannustamaan, näyttämään, että välittävät, kuitenkaan liikoja holhoamatta.

Marianne S.


Hyvät isät on tehty siitä, että heillä on aikaa lapsille; leikkiä heidän kanssaan, harrastaa yhdessä jotakin kivaa, vaikka kalastaa ja retkeillä. Isien pitää osata vähän hullutella ja olla lapsenmielisiä, ei liian ankaria ja totisia. Siitä on hyvät isät tehty.

Isää ikävöiden


Luottamuksesta, tasapainoisuudesta, kannustamisesta, kuuntelukyvystä, hymystä – siitä, että vuosia sitten kotoa lähtenyt 25-vuotias voi soittaa ”mitättömästäkin asiasta” silloin kun siltä tuntuu. Minulla on maailman paras isä!

Marika


Hyvät isät ovat tehty aidosta välittämisestä, arjen pikku asioista, huomaavaisuudesta ja rakkaudesta!

Marika


Hyvät isät on tehty auringosta, luonnosta, vitamiineista ja raudasta.

Hymyilevä vitamiinipommi


”Lämpöisestä katseesta. Isoista turvallisista käsistä. Möreästä vahvasta äänestä. Ja tietty ISOSTA rahapussista” Näin tuumasi muuan murrosikäinen.

Martsa


Hyvät isät on tehty:
Pienistä pojista, jotka kasvavat suuriksi turvallisiksi miehiksi Hellyydestä ja rakkaudesta, joka on muuttunut persoonalliseen muotoon,
saaden jatkuvasti uusia muotoja.
Ympäristössä,
missä heitä arvostetaan ja tuetaan.
Maritta


Hyvät isät on tehty ymmärryksestä, kannustuksesta, yhdessäolosta, turvallisuudesta, lohdutuksesta… isosta paketista kultaa

Mappe


Rakkaudesta = rajoista ja ”tilasta”, tunteista ja niiden nimeämiskyvystä / ilmaisemishalusta, vastuuntunnosta, omasta itsestään…

Marja


Isällä on avara ja suuri sydän ja ihana iso pehmeä syli. Siellä on hyvä olla olipa suru, kiukku tai paha mieli. Neuvoa elämään löytyy vähän napakampaankin tyylin, kun on ihan pieni. Ohjeet viisaat löytyy vielä lastenlasten äideille ja isillekin ja sylikin on edelleen pehmoinen.

Marja


Hyvä isä on tehty MIEHESTÄ.

Marja


Hyvät isät on tehty hellyydestä, ymmärryksestä, kätevistä käsistä, kohtuullisista rajoista ja ennen kaikkia rakkaudesta.

pohjoisen tyttö


Lempeistä silmistä, huolehtivista käsistä, ymmärtävästä mielestä, hulluttelusta, tiukasta otteesta, välittämisestä, kärsivällisyydestä on hyvät isät tehty.

Marleeni


Rakkaudesta!

Maikki


Hyvällä isällä on välillä aikaa istua lastenhuoneen lattialle ja leikkiä lasten kanssa.

Meillä asuu hyvä isä


Hyvät isät on tehty huumorista, naurusta, ilosta, pään silittämisestä, isosta sylistä, pullan tuoksusta, lempeästä katseesta ja isoista korvista.

Merkku


Hyvä isä välittää oikeasti lapsen tärkeistä asioita. Jaksaa kuunnella ja olla kiinnostunut! Hän viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa ja on oikeasti läsnä lapselle. Ei esim. pohdi työasioita ja ole poissaolevana, kun lapsi tarvitsee häntä.

Isin tyttö


Hyvät isät on tehty aitoudesta, suuresta rakastamisesta ja lämmöstä. Mies, joka on oma itsensä juuri sellaisena kuin hän on. Häneltä vaatia voin kaikkea, mutta hän pysäyttää minut ja sanoo:” Kaikkea et tyttöseni voi saada”. Hän saa minut tajuamaan, että raha ei ole kaikkea, vaan perusarvot kunniaan. Hän ojentaa lämpimän käden ja sylin, kun minua itkettää maailman poluilla. Hän tukee, kun teen päätöksiä. Hän antaa elämän ohjeita, joita ymmärrän vasta 20 vuoden päästä. Hän lukee sadun, vaikka kiire painaa päälle. Hän ymmärtää, vaikka minä mokaan. Vasta nyt ymmärrän häntä täydellisesti, kun hän on jo kaukana pilven päällä, hyvä isä.

mertzi


Meidän isä osasi olla hiljaa silloin kun kysymys oli parasta jättää kysymättä, joutuu asiaa pohtimaan et miksiköhän se oli aivan hiljaa, ja se se vasta on opettanut elämässä.

Tytär


Kuuntelemisen taidosta ja suuresta sydämestä…

Keiju


…hyvät isät on tehty piparista , dippikastikkeesta ja hunajasta;)))
Ei vaan…
Hyvällä isällä on aikaa, aikaa ja aikaa.
Hyvät isät osaa kertoa kivoja juttuja omasta lapsuudesta.
Hyvät isät nauraa makeasti kepposille.
Hyvät isät suuttuu väliin, mutta vain asiasta, sillä isänä oleminen on myös vastuun ottamista.
Hyvät isät ovat hyviä pelikavereita.
Hyvän isän kanssa on kiva mennä metsään.
Hyvät isät on ihania!
Tindy


Sokerista, siirapista, sitruunasta, kermavaahdosta, leveistä hymyistä sekä suuresta ymmärryksestä…

Minna


Hyvät isät on tehty parransängest, henkseleist, hellist käsist, vahvoist haleist, pehmeist puheist ja paljost ajast….

minttu


Parasta omassa isissä on se, että kun tulee joku käytännön ongelma, tietää että aina on apua ja neuvoja puhelinsoiton päässä. Esimerkiksi ”pikkutytön” auton huoltaminen on isämäinen tapa osoittaa rakkautta, josta olen kiitollinen!

Mira


Hyvät isät on tehty rakkaudesta, rakkaudesta ja taas rakkaudesta. Joukossa on lempeyttä, huomioimista, syliin ottava, haliva, opettaa lempeästi elämän totuuksia, ymmärtää ja on kärsivällinen, TÄRKEÄ IHMINEN.

Mirra


Hyvä iskä on tehty kärsivällisyydestä, rakkaudesta ja huolenpidosta! Ihana iskä pitää yhteyttä jo kotoa lentäneisiinkin lapsiin ja tarvittaessa kiitää apuun remonttilaukkunsa kanssa kun putket vuotaa tai lamppua varten tarvitaan porausta. Iskä huolehtii ja vie lääkäriin jos omat voimat ei riitä. Iskä rakastaa, muistaa ja välittää! Vaikka sanoin rakkautta ei usein kuule, ei sitä tarvitakaan – teot kertoo rakkauden!
RAKASTAN SINUA ISKÄ!

Mirka


Isoista kumisaappaista ja vahvoista käsistä nostaa minut syliin!

Monica


Rakkaudesta, turvallisesta sylistä, kuulevista korvista, avarasta sydämestä ja aidosta läsnäolosta. Miehestä, joka asettaa lapsen itsensä etusijalle ja ohjaa tätä niin elämän iloissa kuin suruissakin – kasvattaa tätä kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja eläimiä, luontoa, elämän ihmeitä ja erilaisuutta. Hyvät isät rakastavat lastaan myös siten, että eron / vanhempien riidan sattuessa haluavat antaa lapselle mahdollisuuden olla lapsi, ilman aikuisten murheita ja omia katkeria ajatuksia. Hyvä isä sallii kuitenkin kiukun myös itselleen ja opettaa mm. anteeksi pyytämällä lapselleen elämän kultaisia taitoja. Hyvä isä kannustaa lastaan, eikä lannista tätä moittimalla. Myös lapsen äiti on isän mielestä tavalla tai toisella hieno ihminen – omista ajatuksista / totuudesta huolimatta.

Ainakin satukirjoissa ja unelmissa…


Kyvystä huomata, milloin äidillä meinaa napsahtaa ja kuin taikaiskusta muuttaa tilanne yhteiseksi nauruksi lasten kanssa!

Liisi


Suuresta sydämestä ja pyyteettömästä rakkaudesta, myös niinä elämän vaikeina päivinä! Isän suuri syli oli lapsena turvapaikka, ja sitä se on vielä näin isonakin!

isän tyttö


Hyvä isä on tehty rakkaudesta, ymmärryksestä, anteeksiannosta ja viisaudesta ohjata lapsiaan maailman kiemuraisilla poluilla.

isän tyttö


3½v vastaus kun kysyin: siitä, siitä…mullasta

Nitte


Innostuksesta olla nelinkontin lattialla legoja rakentamassa ja oppia ulkoa kaikki poikansa Lego Bionicle -hahmot ja niiden osat. Innostuksesta katsella Viiru ja Pesonen videota kerta toisensa jälkeen. Halusta lohduttaa yöllä itkevää sairasta lasta aamutunneille asti ja perua kaikki palaverit jäädäkseen kotiin lapsen seuraksi seuraavan päivänä. Näistä aineksista ja monesta muusta on hyvät isät tehty – ainakin meidän Jerryn (5 v) isä, joka on maaiman paras isä :->

onnellinen äiti (nina :->)


Suuresta määrästä rakkautta ja yhdessäoloa, maustettu hellyydellä ja kärsivällisyydellä, sekä ripauksella rajoja. Valmistettu vilpittömällä välittämisellä…

Nina


Hyvät isät on tehty :
-Suukoista
-Pienistä sormista ja varpaista
-Ensi hymystä
-Kärsivällisyydestä
-Hyvän mielikuvituksen omaamisesta
-Positiivisesta asenteesta
-Johdonmukaisuudesta
Lapsen sanojen mukaan
– Meidän Isi on hassu, hauska ja paras isi 😉
-Nina


Rakkaudesta ja kyvystä asettaa tiukasti, mutta silti lempeästi rajat lapsille. Rakkaudesta ja halusta olla isä lapselle, ottaa lapsi kainaloon, lohduttaa murheessa ja iloita yhdessä lapsen kanssa. Rakkaudesta ja leikkimisenhalusta, innosta pelata, lukea ja hassutella lapsen kanssa.

Outi


Isä otti kaikki huomioon, kuunteli ja auttoi avuntarvitsijoita. Aikaa riitti kiireessäkin. Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta mielestäni isän ääni ei noussut KOSKAAN, vaan asiat hoidettiin rauhallisesti ja keskustellen. Lapsesta tuntui todella turvalliselta, eikä mikään asia vaikuttanut olevan liian paha isän ratkaistavaksi. Erinomainen suhteeni isään on vaikuttanut minuun lähtemättömästi. Parempaa isää en voisi edes kuvitella. Olen todella ylpeä, kun minun sanotaan muistuttavan häntä.

Päivi


Ehdottomasta rakkaudesta =)

Päivi


Avoimesta sylistä ja lämpimästä kainalosta.

AasiAnneli


Minun isäni oli pitkään poissa elämästäni, 7 vuotta nuoruudestani. Kaiken lisäksi isäni on alkoholisti. Näistä rakennusaineista ei luulisi saavan kasaan hyvää isää. Kuitenkin isäni on parasta mitä olisin voinut saada. Minun isäni on tehty: elämäviisauksista, kädentaidoista, kuunteluntaidoista ja rakkaudesta. Näitä kun vielä jakaa lapsilleen koko elämän matkan varustuksiksi, niin voi taata lapsilleen hyvän matkan elämän taipaleella.

Pau


Suuresta sydämestä, kätevistä käsistä, rautahermoista, aamuvirkusta luonteesta ja silmistä, joilla äidin näkee vielä 20 vuoden jälkeenkin samana kauniina tyttönä, johon aikoinaan rakastui.

Sofla


HYVÄ ISÄ ON TEHTY… HELLYYDESTÄ, KÄRSIVÄLLISYYDESTÄ, HUUMORINTAJUSTA, LEIKKIMIELISYYDESTÄ, NÖYRYYDESTÄ JA ANTEEKSIANNOISTA ;O)

ÄITI LAPSINEEN


Kärsivällisyydestä ja rakkaudesta, siitä on hyvät isät tehty!

Pauliina


Jokainen isä on hyvä oli sitten hyvä taikka huono. Minun mielestäni hyvät isät ovat tehty koko perheelle sopiviksi. Heillä on aikaa, sekä aviopuolisolleen, lapsilleen ja itselleen. Oltava oikeudenmukainen, tasapuolinen kaikkia kohtaan. Opetettava lapsilleen oikean ja väärän merkitys. Oltava ulospäin suuntautuva positiivisuutta ja elämänmyönteisyyttä ympärilleen jakava. Ei pelkkä työnarkomaani kunnian, vallan ja taloudellisen etuisuuden pyrkyri. Vaan jämpti, hellä ja pehmoisä tiettyyn pisteeseen saakka. Ei läyhänen. Antaa liikkumavaraa jokaiselle eikä ole liian holhoavainen. Osaa kannustaa ja antaa jokaiselle oman arvonsa. Näistä on minun isä tehty.

Meidän ISÄ!


Hyvät isät on tehty rautaisista hermoista, pitkästä pinnasta. johdonmukaisuudesta, ymmärtäväisyydestä, läsnäolosta. Huolenpidosta, hymyistä ja hellyydestä on hyvät isät tehty.

Pipsa


Hyvä isä hyväksyy lapsensa sellaisenaan. Hyvä isä ei koskaan tule sanomaan sitä miten häpeää lastaan ulkonäön takia. Hyvä isä ei vertaa omaa lastaan koskaan muiden lapsiin. Hyvä isä on kiinnostunut lapsensa asioista ja huolehtii että asiat on hyvin, vielä sittenkin vaikka lapsi on jo aikuinen.
Minulla ei ole ollut hyvää isää.

Piikki


Rakkaudesta, pehmeydestä ja selkärangasta!

Pirjo


Hyvä isä …
Hänellä oli matala pehmeä lauluääni, jolla hän lauloi ”sinisen unen” minulle iltaisin. Syli aina avoin, kuin pienellä tytöllä oli hätää. Aina aikaa kuunnella, kun oli jotain kerrottavaa. Nyt isä on jo lukemassa ja laulamassa enkeleille.
Pirjo


Hyvät isät on tehty isosta sylistä, syvästä hymystä, lapsenmielisyydestä, ymmärtävyydestä, huumorintajusta ja elämänhalusta!

Pirkko


On kiinnostunut oman lapsensa / lastensa kuulumisista, viettää aikaa heidän kanssaan. Tekee yhdessä kaikkea kivaa ja tavallista. Ei pura omia huoliaan lapsiin kiukutteluna ja ärjymisenä. Asettaa turvalliset rajat joita ei ylitetä. Ei nolaa lasta vieraiden kuullen. Kotikasvatus muokkaa ihmistä tosi paljon, opitusta ja koetusta elämästä on vaikea myöhemmin opetella toisille tavoille! Muistaa myös puolisoa kahdenkeskisellä ajalla silloin tällöin että parisuhde on kunnossa, silloin molemmat jaksavat myös osallistua lasten elämään paremmin.

Raili


Hyvät isät on tehty huumorista, haleista, läsnäolosta, turvallisuudesta, rajoista ja rakkaudesta.

Rakkaudella isälle


Miehekkäästä rehellisyydestä.

Riitta


Hyvät isät on tehty läsnäolosta, välittämisestä, huumorintajusta ja rakkaudesta
Riitta


Isä kuuntelee, opastaa, kannustaa, auttaa, on hyvänä esimerkkinä.

Stone face


Rakkaudesta ja huolehtimisesta. Yhdessä olemisesta ja kannustuksesta, kannattelusta kun tarvitaan ja irrottamisesta kun sitä halutaan. unelmista ja tulevaisuuden mahdollistamisesta, tavallisen arjen asioista. turvallisesta aikuisuudesta.

RR


MINUN ISÄ (76 V ) ON TEHTY LÄMMÖSTÄ JA RAKKAUDESTA.
TYTÄR 50 V


Jaksaa kuunnella iloja ja suruja. Antaa rohkeutta, kun itse ei aina usko mahdollisuuksiinsa. On lähellä. Kyselee päivän kuulumisia. Auttaa tehtävissä.
Ritva


Luotettava ja läsnä oleva. Kuuntelee ja keskustelee.

Ritva


Hyvät isä on tehty välittämisestä, läsnäolosta, lämmöstä, siitä kaikesta että on isä.

margetta


Metsän tuoksusta, sienistä, mustikoista, puolukoista. Iloisesta mielestä ja käsistä suuren vatsan ympärillä..

Mistä on hyvät isät tehty


Isosta sylistä, lämpimästä katseesta ja ymmärtäväisestä sydämestä. Hellästä luonteesta ja johdonmukaisesta huolenpidosta. Tästä on meidän tyttöjen isä tehty.

Sanna


Hyvät isät on tehty kärsivällisyydestä, lempeydestä, rakkaudesta ja lämmöstä. Hyvät isät on tehty pitkäjänteisyydestä ja rakkaudesta. Niistä on hyvät isät tehty – minun isä ainakin!

Nanna


Hyvä isä asettaa rajat ja valvoo että niitä noudatetaan, on lempeä, jaksaa touhuta myös kotitöiden parissa ja samalla esimerkkinä, että myös mies voi hääriä keittiössä. Ottaa kaikki lapset tasapuolisesti huomioon. Näyttää tunteensa myös lapsilleen. Hyvä isä antaa lapsilleen aikaa!

Sanna


Kun isä tulee kotiin, hän menee ensimmäiseksi lapsen (meillä vauvan) luo. Siellä he sitten viettävät kahdenkeskistä hetkeä. Ilo on seurata, kuinka tärkeä lapsi isälle on. Toivottavasti tämä ”perinne” jatkuu lapsen kasvaessa.

Yhden lapsen äiti


Kärsivällisyydestä ja empaattisuudesta, hymystä ja kyynelistä. Tuesta ja kannustamisesta, naurusta ja hyväksynnästä. Niistä on hyvät isät tehty.

Elli


Sylistä, jossa saa halauksia, kurista, neuvoista ja opastuksista, joita saa tarvittaessa vielä aikuisiässä.

39 v. isin tyttö


Kärsivällisyydestä, lapsille ajan antamisesta, yhdessä olosta ja sääntöjen jakamisesta. Kysyin omilta lapsiltamme, joita on neljä kappaletta, että mikä tekee isästä hyvän isän. Ensin miettivät kovasti, mutta sitten he alkoivat ladella edellä mainittuja asioita ja olin todella tyytyväinen, että nämä asiat tuli heidän suustaan, olisin itse maininnut aivan samat jutut. Meillä isä tekee pitkää työpäivää ja olemme lasten kanssa paljon ns. yksikseen, mutta kun isä on kotona niin hän kyllä on edellä mainitunlainen.

sari


Kannustavista sanoista, partaveden tuoksusta, hymystä, leppoisasta olemuksesta…

Sari


Hyvä isä on tehty vahoista käsivarsista, joilla hän jaksaa kantaa väsyneen tai kiukuttelevan lapsen, ja joilla jaksaa pyörittää lasta ympäri ja taas ympäri. Hyvä isä on tehty elämänilosta, hyvästä itsetunnosta, ja kannustavuudesta. Näillä isä antaa lastensa elämälle turvallisen ja hyvän pohjan.

Santtu


Hyvät isät on tehty:
– rakkaudesta,
– hellyydestä,
– kärsivällisyydestä,
– iloisuudesta,
– positiivisuudesta,
– ymmärtäväisyydestä,
– kannustavaisuudesta ja
– hymyistä.

Hyvät isät osoittavat tämän kaiken viettämällä aikaa perheensä kanssa ja nauttimalla arjen sekä hyvistä että vähän huonommistakin hetkistä yhdessä rakkaidensa seurassa. Tärkeintä on siis antaa aikaa ja huomiota lapsille ja osoittaa näin heidän olevan tärkeitä.

Sari


Hyvät isät on tehty , hyvistä lähtökohdistaan, eli lapsuudenkotona. Me voimme vielä vaikuttaa näihin tuleviin ”hyviin isiin”.. Hyvät isät on tehty välittämisestä, lähellä olemisesta, aidosta tunteesta.. rakkaudesta.
sari69


Hyvät isät on tehty positiivisesta voimasta. Pehmoisää en omastani saa, mutta on se ainakin oma itsensä.

Ei aina suolahappoa silmille


Hyvän isän resepti
30 % hellyyttä, huumorintajua ja joustavuutta
30 % kuuntelutaitoa ja johdonmukaisuutta
30 % kärsivällisyyttä ja oikeudenmukaisuutta
loput 10 % jämäkkyyttä, tiukkuutta
Kaikki ainekset sekoitetaan, annostellaan päivittäin sopivina suupaloina.

Tilkkumummi


Meidän hyvä Iskä on ainakin tehty peruspositiivisesta luonteestaan, lämminsydämisyydestään, pitkäpinnaisuudestaan, avarakatseisuudestaan, jne. Ei siis ihme, että lapset (6-, 7- ja 27-vuotiaat) rakastavat häntä ihan varauksettomasti.

Karavaanari58


Rakkaudesta, lämmöstä, turvallisuudesta, lujuudesta, pehmeydestä, päättäväisyydestä, jämäkkyydestä, yhteisestä ajasta, läsnäolosta, uskosta Taivaan Isään, rehellisyydestä, lempeydestä, armahtavaisuudesta, jne.

Sirpa


Hyvät isät on tehty sydämen lämmöstä, silmäkulman veitikasta, läsnäolosta, muttereista, halisylistä, jämäköistä rajoista ja äidin rakkaudesta.

Soile


Hyvät isät on tehty sopivasta palasta huumoria, ymmärrystä ja anteeksiantoa.

sohvi


Hyvät isät on tehty pitkästä pinnasta – isä selvittää riidat ja ratkaisee pulmat. Hyvät isät on tehty väsymättömyydestä – loputtomia painimisia ja lapsien hyppyyttelyjä… ”lisää, lisää” huutavat nassikat. Hyvät isät on tehty urheilutaidoista – isin kanssa lenkille tai jalkapalloa pelaamaan… Hyvät isät on tehty rikkaista ideoista – leffaan, hampurilaiselle, retkelle… ja nassikat ovat iloisia. Hyvät isät on tehty isoiksi – kiva halia ja pusia!

SusaF


Hyvä isä on rakennettu rakkaudesta, puhallettu pusuista, täytetty tunteilla, ryyditetty raudalla, pehmitetty pumpulilla, muokattu mausteiseksi; tuliseksi, suolaiseksi, happamaksi, makeaksi, maukkaaksi äidin herkkupalaksi, lasten esikuvaksi, ihanaksi isäksi, koko perheen nalleksi!

suviemmavera


Isä puolusti lapsiaan ja osasi olla sopivasti meidän tyttöjen pikkusormen ympärillä.
mamma


Läsnäolosta, menetin omani taivaan isälle ollessani 8 vuotta, olisin häntä niin monesti tarvinnut.

tarja


Hyvät isät ovat tehty lempeydestä ja sitkeydestä. He ovat tehty rakkaudesta ja pitkäpinnaisuudesta.
Heidän sylinsä on aina avoin ja he ovat vahvoja myös henkisesti. He huolehtivat perheestään läpi tuulien ja myrskyjen. Parhaimmat isät osaavat tehdä tämän jopa toisen miehen lapsille…
merikapuiskät


Hyvät isät on tehty rakkaudesta jota he tuntevat lastensa äitiä kohtaan. Kärsivällisyydestä, luottamuksesta, hellästä huolenpidosta on hyvät isät tehty.

Tarja


HYVÄT ISÄT ON TEHTY LÄSNÄOLOSTA, ILOISESTA ILMEESTÄ JA PIENISTÄ ARJEN OIVALLUKSISTA….
Tarja 😉


Hyvät isät on tehty kivenkovasta luotettavuudesta; vaikka ”maailma kaatuisi”, isään voi aina luottaa. Isä on aina tukena ja turvana. Pitkämielisyydestä, avoimuudesta, myötäelämisestä. Isälle, jolle perhe on paras, aina etusijalla. Isä, jonka elämä perustuu perheen hyvinvointiin, yhteenkuuluvuuteen, yhdessäoloon sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Olen itse saanut nauttia tämmöisestä isästä jo yli 40 v sekä lasteni isästä lähes 20 v.
Tiedostan kyllä onnekkuuteni!

Tarja


Mielikuvituksesta. Hymystä. Isosta sylistä. Hullutuksista. Ajasta. Pitkästä pinnasta. RAKKAUDESTA.

Oma isäni oli tuollainen ja omien lasteni isä myös. Perheen ”viihdytysjoukko”, joka antaa turvaa koko porukalle.

Taru


Siitä että ottaa syliin ja että ei koskaan tarvitse pelätä hylätyksi tulemista. Siitä että silittää lapsensa hiuksia ja kertoo että tämä on tärkeintä maailmassa. Siitä että antaa rajat ja hellyyttä. Siitä että rakastaa puolisoaan ja ainakin kunnioittaa ent. puolisoaan. Siitä että on poissa ja paikalla ollessaan läsnä. Siitä ettei jätä ulkopuolelle. Siitä että rakastaa.

Taru


Hyvät isät on tehty rakkaudesta, rehellisyydestä ja arvostuksesta sekä lapsiaan, lasten äitiä, että itseään kohtaan.
Teija


HYVÄ ISÄ ON TEHTY
– H HUOLEHTIVASTA
– Y YMMÄRTÄVÄISESTÄ
– V VASTUUN TUNTOISESTA
– Ä ÄKÄISESTÄ, (KUN SIIHEN ON AIHETTA)
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE JA OMAN LASTENI ISÄLLE.

TEIJA


Hyvät isät on tehty pehmeäksi pumpulista, mutta samalla lujaksi kuin kallio, jos turvaa ja puolustajaa tarvitsemme. Pehmeän isän syliin voi mennä kun väsyttää ja on huolia samalla isäkin saa voimaa sylissä olijan hyväilyistä.

sylissä viihtyjä


Rakkaudesta, hellästä huolenpidosta, omaa aikaa lapselle antavasta mörököllistä. Päälle ripaus rehellisyyttä ja jämeryyttä. Niist on isit tehty!

Tee Tee


Hyvät isät on tehty: ennen kaikkea rakkaudesta (sekä lastaan / lapsiaan, itseään ja toivottavasti lapsen / lasten äitiäkin kohtaan – vaikka liitto olisi jo ohikin!); lisäksi rohkeudesta olla oma itsensä ja näyttää muillekin, että joskus on lupa olla heikko (aina ei tarvitse olla vahva – ei henkisesti eikä fyysisestikään); rehellisyydestä, uskollisuudesta ja monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi siitä, että pitää lupauksensa. (Eikä lupaa sellaista, mitä mahdollisesti syystä tai toisesta ei edes ole mahdollista toteuttaa.)

Teresa


Hyvät isät on tehty annetusta ajasta, lämpimästä sylistä, voimakkaista käsivarsista, autotallissa touhuamisesta, iltasadun lukemisesta ja äidin kanssa elämän jakamisesta!

Hyvän isän vaimo


Hyvä isä välittää lapsistaan ja näyttää sen myös heille, osallistuu perhe-elämään, antaa aikaansa ja huolenpitoaan sekä lapsille että puolisolle. Hyvä isä osaa pyytää ja antaa anteeksi. Hyvä isä on tavallinen, rehellinen mies, hyvine ja huonoine puolineen!

Isä on hyvä olla olemassa!


Hyvät isät on tehty, ruuduista ja flanellipaidoista.
Suurista hartioista ja mahtuvista kainaloista.
Niiskuttavista nenistä, ja kangasnenäliinoista
Hyvät isät on tehty työnkarheista käsistä, jotka tuoksuvat sahanpurulle.
Ne karheat kädet tuntuvat aina lämpimiltä kun silittävät pientä päätä.
Hyvät isät on tehty suurista sydämistä ja maireista hymyistä.
Kirkkaista silmistä, jotka taipuvat onnen ja empatian kyyneliin.
Hyvät isät on tehty tarmosta työstää ja kantaa.
Halusta auttaa ja tukea.
Palavasta tarpeesta rutistaa, rakastaa ja kasvattaa.
Hyvät isät on tehty pitkistä pinnoista ja suurista malteista.
Taskukelloista, joista aina löytyy aikaa.

Tiina


Haleista, hassuttelusta,
pusuista, paijauksista,
rajuista rutistuksista,
pontevasta painista,
kalareissuista,
saunan lämmityksistä,
itse keksityistä iltasaduista…
Esikoisellamme on ”kaverikirja” johon äiti ja isäkin saavat täyttää oman aukeamansa. Isi oli kohtaan ”asia josta pidän eniten” kirjoittanut lasten nauru ja pikku jalkojen tepsutus. Voi sitä onnen hulvahdusta kun sen luin, tajusin että lapsemme ovat hänelle oikeasti tärkein asia maailmassa. Voiko hyvältä isältä muuta toivoa?

zilla


Isä on pienelle lapselle turvallisuuden kuva, vähän isommalle lapselle opettava ja kärsivällinen, nuorelle kannustava ja edelleen kärsivällinen, nuorelle aikuiselle tukeva ja auttava, aikuiselle lapselle: kun on isä olemassa ja tavoitettavissa. Näistä asioista minun isäni tehty ja on paras isä juuri minulle!

Tiina


Hyvät isät on tehty siitä uskomattomasta voimasta nousta taistelemaan tyttäriensä (lastensa) puolesta silloin, kun asiat muuten ovat luisumassa pahasti hakoteille. Siitä pohjimmaisissa sopukoissa palavasta rakkaudesta hänen lastensa äitiä ja lapsiansa kohtaan. Rakkaudesta, joka ei hevillä näyttäydy, mutta jonka voima tarpeen tullen siirtää ties mitä tuntureita tieltä pois. Hyvät isät on tehty siitä luottamuksesta joka lapsilla on (vielä aikuisenakin…), että lapsi tietää saavansa roimat, suorat haukut toilailuistaan, mutta myös ehdottoman tuen selviytyäkseen.

Tiina


Rakkaudesta, luottamuksesta, läheisyydestä, kuuntelutaidosta, hyväksynnästä, mm. näistä ominaisuuksista on minunkin isäni (70v.) tehty.

Kotkanpoika ilman siipii


Hyvä isä on luotettava, turvallinen, ohjaa ja neuvoo lasta, antaa aikaa lapselle (puuhastelee kaikkea mukavaa lapsen kanssa, siirtää perinteitä lapselle), pitää perhettä arvossaan. Isälle voi puhua kaikesta, hän kuuntelee ja auttaa. Rakastava ja lämminsydäminen… ”iso nallekarhu”.

Tuikku


Hellyydestä, huolenpidosta, kurista, rakkaudesta, kaiken tietämisestä(ainakin arvelemisesta), jämäkkyydestä, kädentaidoista, kainaloon ottamisesta, välittämisestä, kunnioituksesta
Tuikku


Hyvät isät on tehty hellydestä, huolehtimisesta, turvallisuudesta ja RAKKAUDESTA.

Tuula


Rakkaudesta, jämäkkyydestä, opetuksesta. kannustamisesta ja turvallisesta sylistä. Niistä on hyvät isät tehty.

Tupu


Moottoriöljystä, sahanpuruista, autonrenkaista, golf-bageista, hikisistä, pesemättömistä treenivaatteista. Sekaan on sotkettu sivistystä, karvaita kyyneliä, satuja ja sylissä pitoa, suloisia suukotuksia, sokerilientä ja hieman hunajaa. Sekoitusta on ravisteltu ja kaadettu miehen muottiin. Siitä on hyvät isät tehty.

Jin jang tasapaino


Lämpöisestä lohduttavasta sylistä, johon voi AINA luottaa vaikka olisi tehnyt tyhmyyksiäkin.

Tupu


Rakkaudesta, kärsivällisyydestä, kekseliäisyydestä, auttamisesta, tukemisesta, rajojen laittamisesta, yhdessä harrastamisesta, paikalla olemisesta.

ameeba


Hyvä isä on tehty jäätelöstä, hän kun on niin hyvä sulamaan, varsinkin kuumassa.

hyvä isä


Hyvät isät on tehty
– suuresta lämpöisestä sylistä
– isoista turvallisista käsistä – matalasta äänestä, joka ohjaa ja kertoo iltasadun
– lempeistä silmistä, jotka seuraavat lapsen touhuja ja tietenkin
– suuresta sydämestä, johon mahtuu iso määrä rakkautta !

Isän tyttö


Hyvä isä on tehty isosta sylistä,
huumorista ja hymystä.
Turvallisuuden tunteen antavasta vahvuudesta,
kaiken kestävästä rakkaudesta.

Viivi


Isät on mm. tehty lämpimästä ja turvallisesta sylistä, hassun hauskoista jutuista, yllätyksistä taskun pohjalta, metsäretkistä ja hyvistä kärsivällisistä neuvoista. Ja paljon muuta….

Virpi


Lehtevästä puusta, jonka alla on suojassa myrskyiltä.
Oksaisesta puusta, jonka oksista saa ottaa tukea ja jotka kietoutuvat ympärille suojaamaan puun asukkaita.
Tiiviistä puusta, joka kestää ja kannattaa, kun siitä on tehty kanootti.
Kovasta puusta, jonka palaa kuumasti ja hehkuu pitkään.
Vahvajuurisesta puusta, jonka juuret tuovat ravintoa ja elinvoimaa kaukaakin.
Korkeasta puusta, joka kurkottaa määrätietoisena tavoitteeseen.
Sitkeästä puusta, joka sitkeydellään selviää hankalista oloista eikä luovuta.

virve