Kesä- vai talviaika

Kysyimme teiltä mielipidettä siitä, tulisiko Suomen siirtyä kesä- vai talviaikaan. Voiton vei selkeästi talviaika, jonka kannalla oli kaksi kolmesta.

Perustelut osoittavat, että talviajan kannattajat pitävät talviaikaa ”normaalina” ja kehon puolesta luonnollisempana vaihtoehtona. Myös aamuvirkut arvostivat enemmän aamun aurinkoisia tunteja.

Kesäajan suosijat ovat usein yökyöpeleitä, jotka toivovat lisää aurinkoista aikaa illan harrastuksiin, eivätkä halua talven pimeinä aikoina viettää harvoja aurinkoisia tunteja töissä tai koulussa.

Kyselyyn vastasi 1400 henkilöä jättäen 780 perustelua, jotka pääset lukemaan alta.


Talviaika

Kellojen siirtely laittaa kokko elämän sekaisin keväällä.

Kesäaika

Illat valoisempia

-riitta

Kesäaika

Pitkät valoisat illat. Aamulla valoisuus ei ole niin tärkeää, koska aamut ovat aina vaikeita oli valoisaa tai pimeää.

-Alma

Kesäaika

Kesäaika on luonnollinen, universaalinen aurinkoaika.

-Raili Koponen

Talviaika

Meidän normaaliaika.

Talviaika

Se on ”normaaliaika”

-Maikki

Talviaika

Se on ennenkin ollut meillä pysyvänä,ehkä meidät on luotu siihen aikaan 😀

-Suvi

Kesäaika

Iltaisin olisi pitempään valoisaa.

-Kesään

Talviaika

Herään aamu kuudelta, työt alkavat klo 7. En hyödy valoisista kesäilloista. Elokuussa on ihana sytytellä lyhtyjä hämärään, nyt en jaksa niin myöhään valvoa! Sisäinen kelloni ei totu edes kesän aikana klo ”5” herätyksiin! EHDOTTOMASTI TALVIAIKA!

-Reepe

Talviaika

Olen kokenut tämän luontevammaksi. Eikös aikoinaan ollutkin juuri talviajassa.

-Sinitiainen

Talviaika

Ihan hirvittäisi talvella nousta pimeään aamuun vielä tuntia aiemmin!

-Pippi Nevalainen

Talviaika

Se on perinteinen alkuperäinen aika ja sopii valve- ja unirytmiin paremmin.

-unirytmi sekaisin

Kesäaika

Pidän valoisimmista illoista

-Hannele

Kesäaika

Illalla on pidempään valoisaa.

-Marke

Talviaika

Minulle ei ole oikeastaan mitään väliä kumpaa aikaa elämme, kunhan ajan siirtely vain loppuisi. Elämä menee viikoksi ihan sekaisin, kun aikaa siirrellään.

-Korppi

Talviaika

Se on se ainoa oikea! ’Kummiteltu’ on monet kerrat menneisyydessäkin ja aina päädytty tuohon nykyään nimettyyn talviaikaan. Siihen on ihmisen elonrytmi sisälletty.

-Anna-Maria

Talviaika

Sopii meidän aikavyöhykkeelle.

-Jote

Talviaika

Koko kesäaika on ihan keinotekoinen. Luonto ei ala yhtäkkiä käyttätyä ”kesäajan” mukaan. Eläimet on tässä(kin) asiassa viisaampia kuin ihmiset!

-Luonnollinen

Talviaika

Minusta tämä on ns.normaliaika.En pidä kellojen siirtystä.

Kesäaika

Valoisat illat!

-Kesän lapsi

Talviaika

Talviaamun ei tarvitse olla pimeä yhtään pidempään.

Talviaika

Eikös talviaika ole se alkuperäinen Suomen aika? Sama joka vyöhykkeen muilla alueillakin on käytössä.

-Hansu

Kesäaika

Enemmän valoisaa aikaa iltaan 🙂

-Tuulikki

Talviaika

Normaaliaika eli talviaika. Päästäisiin kosteista viileistä kesäaamuista eroon.

-Toimistosihteeri

Kesäaika

valoisammat illat

-maija

Talviaika

Ainoa oikea aika, jota ehdin elää elämästäni 28 vuotta.

-mummu

Talviaika

Aikuiset tottuvat kumpaan vaan, mutta pienet koululaiset vielä Suomessa usein kävelevät kouluun. Heille soisin valoisemmat aamut.

-Susanna

Talviaika

enempi valoa aamuisin

-Sologato

Talviaika

Se normaali aika!

-Mummeli

Talviaika

Haluaisin mieluiten saman ajan kuin Ruotsi ja Keski-Eurooppa.

-Yhteydet länsinaapuriin ja Eurooppaan

Kesäaika

Aamu alkaa aiemmin.

-Johanna

Kesäaika

Pidän valoisista illoista.

-Maija W.

Talviaika

Se vanha ja hyväksi havaittu 😉

-Mia

Talviaika

Parempi nukkuminen kaiken kaikkiaan.

-Senja Kemppainen

Talviaika

Se on normaaliaika!

Kesäaika

VALO ☺

Talviaika

Sillä on menty ennenkin, pimeys ja valoisuus tulee jokatapauksessa riippumatta kellon ajasta. Yökyöpelille ihan sama onko aamulla valoisampaa 1 tunti.

-Yökyöpeli

Talviaika

Talviaika antaa mahdollisuuden nukkua pidempään (pimeässä)

-Kaktus

Talviaika

Sairastamikseni takia en tahdo päästä sängystäni aamuisin .siis talviaika on aina vähän helpompi.aamulaboratoriokäynnit aina vaikeita

-Mama

Kesäaika

Sopii paremmin tällaiselle ilta- ja yöihmiselle. Muutenkin mukava kun illat valoisia. KIva puuhailla ja harrastaa työpäivän jälkeen kun on pitkä valoisa ilta edessä. Arkisin nousen aiemmin mutta koska kuitenkin menen töihin jo kuudeksi aamulla niin aivan se ja sama onko valoisaa vai pimeää silloin.

-Sirpukka

Kesäaika

On jo päätetty että lokakuussa-21 käyttöön tulee talviaika. Luki jo jossain lehdessä.

-Eija Aalto/ eijali

Kesäaika

Illat on valoisampia ja tuntuvat näin pidemmältä. Valoisat illat innostavat ihmisiä enemmän ulkona liikkumiseen joka taas auttaa masennukseen ja muihin mielenhäiriöihin. Ja kesä sanana on jo paljon iloisempi kuin talvi!

-Annukka

Talviaika

Se on se normaali aika!

-Päivi

Kesäaika

Monta PAINAVAA ETUA sekä itselle, lähimmille että Suomelle! Valitaan RUOTSIN AIKA!!!! ☀️🌝

-Valoa, kiitos!

Talviaika

Alkuperäinen, luonnollisempi vaihtoehto.

-Satu Voutilainen / Tinkerbell

Talviaika

luonnollinen aika

-talviaika

Kesäaika

Illat ovat pidenpään valoisia

-soili eskola

Talviaika

Se mikä on alkuperäistä niin tietenkin.

-”tavallistaelämää”

Talviaika

Tämä talvi-aika on ns. normaali auringon kiertoon perustuva aika. Palauttaa ihanat., valoisat lämpimät aamutunnit. Myös nukahtamine, etenkin lapsilla, on helpompaa kun ilta hämärtyy aikaisemmin.

-Koiviston mummo

Talviaika

Talviaika on normaalimpi ja luonnollisempi ja alkuperäisempi, kesäaika on keinottelua.

-Luonnonlapsi

Talviaika

Se on normaaliaika..

-Tellervo

Talviaika

Omaan sisäiseen kelloon sopii paremmin.

-Sr

Talviaika

Talviaika on alkuperäinen, kesäaika keksitty.

-AamuAikainen

Talviaika

On normaaliaika jossa mennään luonnonmukaisest

-tyssi

Kesäaika

Nykyihmisen elämä on entistä iltapainotteisempaa. Sen vuoksi olisi hyvä, että iltaisin olisi valoisaa mahdollisimman pitkään.

-Raija

Talviaika

Talviajalla Suomen kansa on pärjännyt ennen näitä muutoksia

-Kun aika on……

Talviaika

Se on oikea aika eikä keksitty

-RA

Kesäaika

Valoisat elo-syyskuun illat saa kesän jatkumaan pitempään. Kyllä meillä ilmankin synkkää aikaa riittää.

Talviaika

ainoa oikea.

-sirpa

Kesäaika

Valoisat illat syksyllä helpottavat ulkoliikuntaa.

-Leena

Kesäaika

Kesäaikaa noudatettaessa illat ovat loppukesällä ja alkusyksyllä valoisampia, mikä antaa paremmat mahdollisuudet ulkoliikuntaan, ulkoilmaharrastuksiin ym. Myönteiset terveysvaikutukset ovat väestötasolla suuret. Kun noudatetaan kesäaikaa, suurempi osa valveillaoloajasta osuu valoisaan aikaan, mikä säästää ainakin valaistussähköä. Tämähän on alunperinkin ollut tarkoitus, ja se on kulutuspisteiden valtaisan määrän takia edelleenkin merkittävä asia, vaikka valaistuksen energiankulutus onkin uuden tekniikan ansiosta pienentynyt.

-Vilkas

Kesäaika

Lisää valoa mielummin iltaan kun aamuun, koska ihmisten vapaa-aika on usein illalla eikä aamulla.

Kesäaika

Olen ymmärtänyt että ennen talviajan klo 24:ää nukutut tunnit ovat terveellisimmät ihmiselle. Jos se on totta, niin kesäaika ”helpottaisi” nukkumaan menon aikaistamista tunnilla. Mutta ellei se ole totta niin siinä tapauksessa valitsisin talviajan.

-Kevättä ilmassa

Talviaika

Ihmisen elimistö muuttuu.kasvit ja luonto Myös.

-R.M

Talviaika

Miksi turhaan kelloja siirrellä kahdesti vuodessa

-Sini

Talviaika

kesäaikahan on nyt kokeiltu ja siirtykäämme ns. normaaliaikaan, talviaikaan!

-talvikki

Talviaika

Se on Suomen normaaliaika….

-Ritu

Kesäaika

Maalla asuessa pimeää riittää. Valoa kiitos elämään.

-Päivi

Talviaika

Talviaika eli normaali aika. Onhan tehty tutkimuksia ja todettu, että terveyden kannalta huono tuo kesäaika.

Kesäaika

Valoisammat illat

-Benita

Talviaika

Illat ovat kesällä muutenkin valoisia. Kesäajan aamut alkavat.liian aikaisin. Ja sehän on se normaali aika.

Talviaika

sopii elämäntapaani ja -rytmiini

-Tuttan

Talviaika

Talviaika on normaaleina.

-Pirjo Vettenranta

Kesäaika

Olen illanvirkku ja mitä kauemmin on valoisaa iltasella, sen parempi. Jaksan paljon paremmin!

-Pirste

Talviaika

Talviaikahan on se normaaliaika. Yhtäkaikki pimeää, hämärää ja valoisaa on saman verran kummassakin vaihtoehdossa.

-Marie

Talviaika

Talviaika eli normaaliaika on luonnollinen.

-Tuuli

Kesäaika

Aivan sama. kunhan turhan päiväinen siirtely loppuu !!!

-Ape

Talviaika

Talviaika vaan on vanhalle parempi . ON ON ! ! 6%

-Mummeli .

Talviaika

Talviaika on NORMAALIaika ennen kun keinotekoinen kesäaika tuotiin rahanahneudesta. Yksinkertaisesti tuo ylimääräinen paha keinotekoinen aikasiirtymä jätetään siis vain pois käyttämättä. Normaali aika on ”talviaika”.

-Kyl keskiajallakin oli joillain kivaa

Talviaika

Eikös se ollut se alkuperäinen ?

-Olli

Talviaika

Ilman muuta luonnon oma aika.Se mikä on ollut aikojen alussa.

-Kaarina Tolppanen

Talviaika

12.00 aurinko korkeimmillaan, tai lähes (kevät, kesä 1/2 tuntia eteenpäin). Todettu Suomen ajaksi jo aikoinaan. Hyvä aika. Luonto ja eläimet toimii auringon mukaan.

-Elvira, pirttiviljelijän tytär

Kesäaika

”Luonnollinen” aika eli se, jossa aurinko on suoraan etelässä klo 12.00. Tarvittavat lisämääritteet tehkööt asiantuntijat.

-Luonnollinen

Talviaika

Eikö talviaika ole tutkittu paremmaksi terveyden kannalta

-Terttu

Talviaika

’-

-Tuulikki Tilsala

Talviaika

Luonnolinen aikamme

-”Pikku-Jussi”

Talviaika

Sinänsä aivan sama millä nimellä tuota aikaa kutsutaan, kunhan ollaan samassa ajassa Ruotsin, Saksan, Ranskan, Italian kanssa. Se on perustellusti paras vaihtoehto sekä maantieteellisesti, kauppapoliittisesti, kulttuurisesti että loppujen lopuksi myös yksittäisen ihmisen kannalta. Valoa tässä maassa jaetaan hyvin epätasaisesti. Kesällä yli tarpeen, talvella liian vähän. Joillekin kaikki on hyvin, toisille asia on huonosti meni asia miten päin vaan.

-Hartzan

Talviaika

Eikö tuo talviaika ole se normaali vanha aika Suomessa , niin silloin on luonnollista ottaa käyttöön se

-Tuulitukka

Talviaika

Siitähän sitä alettiin kelloja kääntelemään

-Mamski

Talviaika

Lapset ja nuoret saavaat ehkä hieman enemmän tarvitsemaansa unta.

-Heikki 67

Talviaika

Olen aamuihminen:: voin aloittaa työni aikaisin, saan pidemmän valoisan illan. Vkl voin jopa nukkua, ilta pitenee. Liukuvat työajat voivat ”unohtaa” kellon.

-siirtelyyn kyllästynyt

Talviaika

Normaaliaika on normaalimpi!

-Tuula

Talviaika

Keskipäivä olisi lähempänä klo 12. Aamukastetta vähemmän. Talviaika on se ns. normaaliaika vaikka onkin vain 5kk ajan nykyään.

Kesäaika

Olen paremminkin iltaihminen, tykkään pitkistä valoisista illoista.

-Hilppa Korpisalo

Talviaika

Yli 40 vuotta minäkin olen elänyt pelkästään talvi- eli normaaliaikaa ennenkuin jotkut ”viisaat” menivät sen muuttamaan, minkäänlaista ongelmaa ei ennen ollut, mutta heti kun muutettiin kahteen aikaan niin johan kaikki sekosi eli takaisin normaaliaikaan palaaminen on ainoa oikea teko.

-mummi vm.57

Talviaika

Talviaika on se ”normaali” aika.

-Karin

Kesäaika

Talvellakin on illalla pidempään valoisampaa, voi nauttia ulkoilusta.

Talviaika

Sopii paremmin minun sisäiselle kellolle

-Aila

Kesäaika

Talviaamut ovat kuitenkin pimeitä, joten otan mieluummin valoisat kesäillat.

-Pia

Talviaika

Koska se on oikea aika ja muksut osaa mennä oikeaan aikaan nukkumaan eli syksyllä ja keväällä.

-Soivapeli

Talviaika

Koska TALVIAIKA on Suomen TODELLINEN AIKA eikä sen pitäisi olla mikään mielipidekysymys!

-Tepa

Talviaika

Kumpi vaan kunhan loppuu eestaas siirtely

-Iltavirkku

Kesäaika

Ei oikeastaan väliä kumpi, kunhan kellojen siirtely loppuu!

-Ninni

Talviaika

Ihan sama. Pääasia on kun kelloja ei tarvitse siirrellä alvariinsa.

-Mr Holiday

Talviaika

’=normaaliaika

-Sapa

Talviaika

Talviaika = normaali aika

Kesäaika

Usemmiten ihmiset haluavat tehdä asioita koulun/töiden jälkeen kuin ennen niitä. Kesäajan pidemmät valoisat illat auttaisivat siinä

-Liisa Ihmemaassa

Talviaika

Valoisuutta ja vireyttä aamuun. Iltaunisena aamut vaikeita muutenkin.

Kesäaika

Illalla valoisampaa ulkoilla ym. Valo tuo energiaa

Talviaika

Suomessa on pimeitä aamuja aivan tarpeeksi ilman että niitä tehdään ehdoin tahdoin lisää.

-Anjaorvokki

Kesäaika

Suurin osa Euroopan maista on jo tuossa ajassa. Itsekkäästi: olen aamuvirkku 😊.

-RiPe

Talviaika

Vanha perinteinen aika, joka on jo äidin maidossa saatu.

-Risto Reipas

Kesäaika

Säästä energiaa, kun iltaisin voi valot laittaa päälle myöhemmin. Monet ovat töissä tai opiskelemassa päivisin, joten kesäaikaan on iltaisin pidempään valoisaa ulkoilla.

Talviaika

Näin iltavirkkuna pysyisi edes jonkinlainen roti vuorokausirytmissä.

-Helinä

Kesäaika

Illaksi enemmän valoisaa aikaa

-Liikunta ja raikas ilma

Talviaika

Se on luonnonmukainen aika.

-Terttu

Talviaika

Keskipäivällä klo 12 aurinko korkeimmillaan…

-Illanvirkku mummo

Talviaika

Joku on sanonut, että pitäisi ottaa vielä tunti lisää (Ruotsin aika). Talviaika on ns, normaaliaika.

-Tilkkumummi

Kesäaika

Kesäaamuisin ei tule valoisaa liian aikaisin ja toisaalta kesäillat ovat valoisia pidempään. Talvella ei niin väliä tuleeko pimeä tunnin aikaisemmin vai myöhemmin.

-Anneli

Kesäaika

Pimeinä aikoina (syksy – talvi – kevät) päivät olisivat pidempään valoisia

-Anni

Talviaika

Ruotsin kanssa samaan aikavyöhykkeeseen.

Talviaika

Valoisat aamut ihmisille jotka lähtevät kouluun, työhön, minne ikinä….

-Aamulintu

Kesäaika

Pidempään valoisat illat kesäajassa mahdollistavat paremmin ulkoliikunnan ilot.

-Jouni

Talviaika

Se on vain paluu normaaliaikaan mihin elimistö on paremmin tottunut

Kesäaika

Illat ovat valoisampia syksyllä.

-Pipsa

Talviaika

Tärkeintä on ettei kelloa käännetä, Tarkalle ajalle otettavat lääkkeet,rytmi menee sekaisin ainakin kaksi viikkoa kestää uuteen aikaan sopeutuminen, ja olo on kurja siihen asti

-Parkison

Talviaika

Oma sisäinen kello tykkää enemmän talviajasta, valo on toki mukavaa syksyllä pidempään mut sisäistä ääntä on kunneltava 🙂

-Marja Virtanen

Talviaika

Talvella on joka tapauksessa aikaisin pimeää ja kesällä pitkä valoisa aika. loppusyksyllä valoisa aamu on erittäin tärkeä!

Talviaika

Normaaliaika on luonnollinen, Miks ihmisen pitäisi toimia luontoa vastaan…

Kesäaika

Kesäaika on ehdottomasti valoisuuden kannalta paljon parempi. Tätä mieltä olen minä ja työnantajani, joka sanoi myös omaksi kannaksi kesäaika (hänelle ei tule aamusivuja).

-Sarita ja Kaisa

Kesäaika

Kesäaika. Silloin aurinko on keskipäivällä etelässä. Puolen päivän merkki.

-Olavi

Talviaika

Jotenkin vain se tuntuu paremmalta!

-Mummu 87 v

Talviaika

Talvisika on luonnollinen aurinkoaika, aurinko etelässä kli 12 – ainakin jossain kofti Suomea tarkastikin.

-Titu

Talviaika

Talviaika se on normaali aika

-sinikka

Talviaika

talvella aamulla ei olisi niin kylmä

-2710

Talviaika

Ehdottomasti talviaika eli normaaliaika. Jos joku haluaa valvoa myöhään, sen voi tehdä hämärässäkin, ei tarvitse kelloja sen takia siirrellä. Jos jotakuta aamuaurinko häiritsee ja herättää, voi hankkia pimennysverhot. Kesäaika ja liika valoisuus häiritsi meillä aikoinaan lasten iltanukahtamista (pimennysverhot auttoivat kyllä siinäkin).

Talviaika

Kello on 12, kun aurinko on korkeimmillaan Suomessa.

-AnriJaa

Talviaika

Kunhan vaan viimeinkin on sama ympäri vuoden.

-Riitta-mama

Kesäaika

Illat etenkin syksymmällä olisivat tosi pimeitä, jos olisi talviaika. Ulkoilu vähenisi – etenkin nuorilla ja työssä käyvillä.. Rikokset lisääntyisivät. Aamunousu on vaikeaa mutta niin se on joka tapauksessa.

-Irkku

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika, joka on ollut olemassa aina.

-Sinttu

Talviaika

Alkuperäinen

-Ansku

Kesäaika

Ilta-aurinko

-Uffe

Talviaika

Olen aamuihminen ja valoisat aamut ovat minulle mieluisia.

-Milja

Kesäaika

Ulkoilmaihmisenä arvostan valoisaa iltaa-aikaa keväisin ja syksyisin. Ei haittaa yhtään vaikka talviaamut pimenevät entisestään, kun silloin ei kuitenkaan ulkoilla vaan ollaan sisällä sähkövalon ulottuvissa.

-Tintsu

Talviaika

Talviaika on niin synkeävaloltaan, että on vain hyvä jatkaa esim. aamua yhdellä tunnilla, ennen kuin on aika aloittaa askareet. Kesä kulkee keveämmin, eikä sen ole väliä milloin aloittaa askareet kun on kaiken aikaa valoisaa.

-tama

Talviaika

Sopii paremmin nykyiseen elämääni.

-Helena Kuusisto

Kesäaika

Iltavirkkuna kesäaika sopii minulle enemmän kuin hyvin!

-Ansku

Talviaika

Talviaikaan siirryttäessä olisimme muun Euroopan kanssa samassa aikavyöhykkeessä.

-Lissu

Kesäaika

Valoisat illat ja hämärät aamut

-Kesänlapsi

Talviaika

Se on normaaliaika eli luonnollinen ja sopii useimmille ihmisille parhaiten.

-Mai

Talviaika

Talviaikana on vuoden mittaan yhteensä enemmän valoisaa aikaa.

-Valo on hyvä asia

Kesäaika

Ehdottomasti normaali kesäaika, joka on sekä eläimille että ihmisille luontevampi.

Kesäaika

Olen ilta ihminen. Rakastan valoisampia iltoja. Pimeä tulee talvella niin nopeasti.

-Sirkkiss

Talviaika

Se on oikea-aika.

-Ritva

Talviaika

Onhan se meidän normaaliaika ollut iät ja ajat.

-A. M. K.

Talviaika

Meidän – tai minun – lapsuuden kello on jäänyt siihen talviaikaan, eihän me muuta tiedetty. Se on siis se ’normaali’ aika, mennään takaisin siihen!

-Tuikku Lahdesta

Talviaika

Talviaika on meidän normaaliaika, siis palattaisiin normaaliaikaan 😊

-Pirpana

Talviaika

Talviaika on meidän normaaliaika.

-Noitanormaali

Talviaika

Se on entinen normaaliaika ja toimii auringon mukaan. Kello 12.00 aurinko on etelässä.

-Mummo09

Talviaika

Talviaikaa ei ole, mutta tämä on Suomen normaaliaika.

-Riitta

Kesäaika

Mieluummin valoa iltaan! Aamun valoisa tunti kuluu kuitenkin työssä. Jos taas pysyisimme talviajassa, näkisin arkisin (talvella) päivänvaloa vain ikkunasta. Työ- ja kotimatkat olisivat aina pimeän aikaan.

-Johku

Kesäaika

Oikeastaan minusta tärkeintä olisi päätyä samaan aikaan muun euroopan kanssa

-Sirpuli

Talviaika

Elokuun pehmeät hämärät illat, hyvin nukutut yöt. Normaaliaika eli talviaika on se, mihin synnyin ja mitä edelleen kaipaan. Alas kellojen siirto teennäiseen kesäaikaan😉!

-Syksyn lapsi

Kesäaika

Koin aikanaan suurena ja uskomattomana LAHJANA kesäajan! Tunti lisää valoisaa aikaa 7 kuukautta. Työt ja opiskelut oppilaitoksissa päättyvät yleensä iltapäivällä. Todella tunti lisää toiminnallista aikaa merkitsee paljon, Luonnossa ja harrastuksissa ja yleensä ulkosallaliikkumista valoisassa, Esim. elo-syyskuussa marja-, omena- ja sienihommat sujuvat illemmallakin hyvin. Vastustajat puhuvat iltapainotteisuutta vastaan, mutta kyllä klo 22-23 ehtii jo rauhoittumaan nukkumaan. Kellonsiirtovaihe ei ainakaan osallani ole haitannut, koska en muutenkaan nukahda tai nouse täysin samalla aikataululla. Monet vastustajista matkaillevat usein eri aikavyöhykkeillä aivan sujuvasti. Monet normaaliajan kannattajat eivät ole kokeneet ainakaan aikuisena hämäriä elokuun ja pimeitä syys-lokakuun iltoja. Ne kauhistuttavat jo etukäteen, koska Pohjolan kaamokseen on muutenkin vaikea siirtyä. Aina pimeää ja keinovalot päällä!

-Leena Seppälä

Kesäaika

illat ovat valoisampia kesäajassa

-Kukamuumuka

Talviaika

Seurataan todellista luonnonlakia. Kesäaokaan Suomessa valoisaa aikaa riittää muutenkin.

Talviaika

Normaaliaika, josta alun perin siirryttiin ensimmäisen kerran kesäaikaan 🙂

Kesäaika

Illalla on myöhempään valoisaa.

-Kukkanen

Talviaika

talviaika on normaali aika !!!!

-M. I.

Talviaika

Talviaika = normaaliaika

-Anja

Kesäaika

Illat in silloin valoisammat

-Katri

Talviaika

Tähän on totuttu jo syntymästä asti. Mitä järkeä on ruveta sitä muuttamaan. Useinkin se vanha hyvä tapa on parempi kuin pussillinen uusia-

-Leena

Talviaika

Talviaika on rytmiini sopivampi. Kesäa-amujen valoisuuden nauttiminen.

-Hulda

Talviaika

Talviaika on normaaliaika.

-thar

Kesäaika

Valoisammat illat. Olen nimittäin illanvirkku ja aamuntorkku :=)

-Kari-t

Talviaika

Talviaika on se meidän oikea aika, kesäaika on keksitty

Talviaika

Suomessa kesällä on niiin paljon valoa lähes ympäri vuorokauden. Talvella sen sijaan olisi tosi ankeaa lapsien sekä aikuisten lähteä aamulla tuntia aikaisemmin pimeyteen ja pakkaseen juuri aamun kylmimpään aikaan . Suomessahan ei ole kokeiltu miltä tuntuisi olla kesäajassa talvella.

-normaaliaikaansyntynyt

Kesäaika

Pitkään valoisat kesäillat on vaan niin minun juttuni😊

-Tultsi

Talviaika

Talviaika on normaaliaika

-Kellon siirtelyyn kyllästynyt

Kesäaika

Valoisuudesta voimaa!

-Kaija

Kesäaika

iltaihmisenä kaipaan enemmän valoa iltaan

-Marletti

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika, jota on noudatettu ennen kellojen siirtelyä. Talviaika on myös luonnon kannalta se oikea, illalla on vaikea käydä nukkumaan, kun valoisaa on pitkään. Aamuisin taas on vaikea herätä töihin, kun illalla valvonut valoisuuden kanssa pitempään ja aamulla on mentävä töihin tuntia aikaisemmin (norm. klo 8, kesäaikana klo 7), luontokaan ei ole vielä herännyt. Ja myös normaaliaikaan on yöttömän yöt kesäisin.

-Marrain

Talviaika

olen aamu-uninen

-aittu

Talviaika

Ihan hyvä aika. Ei auta vaikka kello näyttäisi tuntia enemmän. Pimeys tulee talvella meidän korkeudella. Kai sitä pääsee nukkumaan vähän aikaisemmin, kun pimeys iskee. Se on alun perin ollut käytössä.

-Siru

Talviaika

Vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Ei se valoisa aika siitä mihinkään lisäänny. Syksyllä kiva, että valoisat aamut jatkuvat pidempään. Talviaika on luonnonmukainen aika.

-Nunu

Talviaika

Se on se alkuperäinen oikea aika

-Tintti

Kesäaika

Illalla olisi tunnin verran valoisampaa aikaa. Jaksaisi ulkoilla työpäivän jälkeen. Aamun valoisuus ei ole niin tärkeätä.

-Rusetti

Kesäaika

Positiivisempi ajatuksena ja illat syksyllä valoisampia:)

-Anne

Kesäaika

enemmän valoa iltoihin, niin keväällä kuin syksylläkin.

-Eppu

Talviaika

Normaaliaika

-VeeKooo

Talviaika

Kesäaikaan siirtyminen on luonnotonta eikä siitä ole mitään hyötyä kenellekään. Terveydelliset haitat ovat suuremmat kuin hyöty ja tämä tosiasia pitää ottaa huomioon, kun päätetään Suomen ajasta.

-Leena Mattila

Talviaika

On normaali aika.

Kesäaika

oltasi edes jonkun kanssa samassa ajassa kun työntekoa ajatellaaN

-jATTA

Talviaika

Kesällä on valoisaa melkein läpi vuorokauden. On mukavampaa, että aamulla näin keväällä on valoisampaa. Iltaisin jo nyt, vaikka eletään vielä normaaliaikaa, valoisaa on 19.30 asti.

-Eikku

Talviaika

Talviaika on normaali aika! Ei huvita nousta aikaisemmin ylös ja kuitenkin mennä samaan kelloaikaan nukkumaan kuin annan ja ön tosi valoisaa! Kesäaika keksitty ja hankala aamu torkuille!

-Antakaa meidän nukkua aamulla

Kesäaika

Kesäillat ovat pidempään valoisia.

-Valon ystävä

Kesäaika

Kesäiaikana kesällä kivempi valvoa pidempään, talvella mukava mennä aikaisemmin nukkumaan.

-Aulikki

Kesäaika

Illalla olisi tunti valoisampaa aikaa.

-SamaSe

Talviaika

Talviaika: tuttua ja turvallista aivotoimintaa ja unta. Pysytään siinä.

-Pihlamaaria

Kesäaika

Kesällä päivä on pitempi ja valoisaa enemmän.Siksi kesäaika

-Rinkula

Talviaika

Talviaikaan on synnytty; se on ”oikea” aika.

-Raista

Talviaika

Talviaika on ”luonnonmukainen”.

-marittamummi

Talviaika

Siirtyisimme lähemmäksi keski-eurooppalaista aikaa.

-Leena

Kesäaika

valoisammat illat ehtii töiden jälkeen valoisassa olla ulkona

-valonlapsi

Kesäaika

Useiat (valtaosa?) työssäkävijöistä m.l. opiskelijat ja koululaiset ovat päiväsaikaan töissä. Kesäaikaan siirryttäessä tulisi enemmän valoa iltaan. Aamuisin, ennen töitä, on joka tapauksessa pimeää, oli sitten kesä- tai talviaika.

Talviaika

Vakio juttu – aurinko on klo 12.00 etelässä eikä klo 13.00

-Joppe

Talviaika

Ainoa oikea aika,alkuperäinen,biologisen kellon mukainen

-T

Talviaika

Talviaika ehdottomasti oikeine pimeineen ja valoisineen, kesäaika tuntuu tekemällä tehdyltä pakkomuutokselta eikä luonnon kiertokulkua ole perusteltua muuttaa tuntiakaan.

-aina talviaika

Talviaika

totutumpi

-B

Kesäaika

Kesäaika tarkoittaisi, että meillä olisi illat pidempiä ja valoisampia kuin talviaikana. Senhän näkee nyt tänäkin vuonna, kun siirrymme kesäaikaan. Valoisista illoista on kiva nauttia.

-Viiriäinen

Kesäaika

Illasta on pitempään valoisaa.

-kirsikka

Talviaika

Ehdottomasti TALVIAIKA. Me suomalaiset ja mukaanlukien myös Ruotsi ja Norja, ehkäpä myös Tanska , olemme tottuneet vuosisatojen saatossa talviajan rytmiin. On hankalaa muuttaa meidän totuttua biologista kelloamme. Meille yllämainituille kansakunnille on ehdottomasti talviaika se oikea aika!!

-ritva hänninen

Talviaika

Sehän se oli aikaisemmin

-Eläkeläinen

Talviaika

N.s. ’talviaika’ oli ennen ajan ihmisen mielivaltaista vääntelyä !

-von Görsloff

Kesäaika

Illat ovat pidempään valoisampia 🙂

-Aamu-uninen Lapin tyttö

Kesäaika

Se vain sopisi minulle paremmin, kun valoisaa hereilläoloaikaa jää enemmän!

-ai

Talviaika

-Aamuvirkku

Kesäaika

Kesäaika koska syksyllä kellon siirtäminen talviaikaan pimentää entisestään lyhyitä iltoja

-kesä ympärivuotiseksi

Talviaika

Ei tule ottaa käyttöön enempää kesä- kuin talviaikaakaan, vaan normaaliaika, jota nykyisin kutsutaan talviajaksi.

-Normaaliaika

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika!

-Elina ja varsinkin Veijo

Talviaika

Talvi- eli normaaliaika on ehdottomasti oikea aika. Kesäaikaan veivaaminen on aivan typerä asia ja sotkee unirytmiä, varsinkin keväällä esim. koululaiset ovat uupuneita talvesta, vielä täytyy herätä tuntia aiemmin..

-Mummo 70v

Kesäaika

Valoisammat illat ovat työssäkäyvälle tärkeitä. Sama aika kuin EU:ssa yleisesti.

-Anne

Talviaika

Aamujen valoisuuden on tutkimuksissa todettu olevan ihmisen jaksamiselle ja mielialalle parempi kuin iltavaloisuuden.

-JannaS

Talviaika

Se on vain oikeampi.

-Tuula R

Talviaika

Näin kevätaamut ovat lämpimämpiä ja Suomessa kesäillat ovat muutenkin valoisia. Tämähän on aluperin daylight saving time.

-Aamu-uninen

Talviaika

Olen aamu-uninen. Vaikka tiedän, että aikaisin kesäaamuna luonto on kauneimmillaan, en silti jaksa nousta sängystä. 🙂

-muori 71v

Talviaika

Suomalainen luuonto noudattaa ns talviaikaa. Esimerkiksi karkeasti ottaen koko Suomessa on silloin klo 12 aurinko etelässä. En ole huomannut kesäajan tuoman ns. valoisan ajan lisän tuovan mitäänb lisäarvoa normaaliin elämään ja kaiketi karjatiloilla kellojen siirtely on aiheuttanut ongelmia.

-OhLaVie

Kesäaika

Täällä on aivan tarpeeksi pimeää talvella! Vähentäisi liikenne onnettomuuksia.työmatkojen paluuliikenteessä.

-Eveliina

Talviaika

Terveysvaikutteet

-Irkku

Kesäaika

Talvella on muutenkin aina pimeetä – ei merkitystä. Kesällä sillä on merkitystä.

-SP

Talviaika

Inhoan pimeitä aamuja!

-Birgitta

Talviaika

Normaaliaika. Mielestäni noudattaa paremmin ihmisen sisäistä kelloa.

-Leena Lindhol/LML

Kesäaika

Valoisuus jatkuu illalla pidempään, kun töistä ja koulusta ihmiset palaavat kotiin ja mahdollisesti lähtevät harrastuksiin tai kävelylenkille.

-valoa kansalle

Kesäaika

Se on normaali aika.

-Suomalainen

Kesäaika

Valoisaa aikaa enemmän kesällä, talvella pimeää on ihan tarpeeksi.

-kaksonen

Kesäaika

Syksy ei tuntuisi niin pitkältä ja pimeältä.

-Anita

Talviaika

Talviaika on se vanha oikea aika.

-Maire

Talviaika

Muutenkin aamuvirkut hallitsevat niin ei enää kesäaikaa!

-Oili Holopainen

Talviaika

Pysytään normaaliajassa 🙂

-Anne

Talviaika

Esim.päiväkotilapset ja koululaiset jotka joutuvat sopeutumaan taas tästä kellonsiirtelystä. Onhan se todettu,mikä ihmisen sisäinen kello on,terveydelle on ollut haittaa. eräs

-normaali-aika.!

Talviaika

Lääketieteellinen. Lisäksi jo nyt on ongelmia nuorison heräämisessä syksyisin ja talvisin, vaikka on talviaika.

-Ikinuori

Kesäaika

Valoisammat illat. Ehdottomasti kesäaika!!! Aina syksyisin on hyvin ikävää kun kellonsiirron myötä illat pimenevät turhan aikaisin. Pimeyttä Suomessa riittää muutoinkin. Ilman kesäaikaa jo elokuussa illan pimeneminen tuntia aikaisemmin tuntuu pahalta. Otetaan valoa kun mahdollisuus on. Sen myötä myös liikunnan houkuttavuus lisääntyy iltaisin.

-Valon lapsi

Talviaika

Kesäajka ei ole ollut muuta kuin sotkemassa kaikkia systeemejä ja aiheuttamassa jonnenjoutavaa kellonajan siirtelyä!

-Vanhassa vara parempi

Talviaika

Sopii paremmin Suomen olosuhteisiin

-Tuula Hytönen

Talviaika

Talviaika on normaaliaika, johon elimistömme on sopeutunut.

-Kartsu

Talviaika

”luonnonmukainen” eli oikea aika vyöhykkeellämme

-Pertsa

Talviaika

Talviaikahan on se, josta kaikki lähti liikkeelle, eli se OIKEA AIKA. Toisaalta kumpi vaan aika käy, kunhan kelloja ei enää tarvitse siirrellä edestakaisin ja ihmetellä joka kerta, otetaanko se tunti pois vai saadaanko se lisää ja miten samalla pitää vekslanta lääkkeiden ottoa, aiemmaksi vai myöhemmäksi, ja miten se vähiten haittaisi elimistöä.

-Piikukainen

Talviaika

Talviaika on se oikea aika ”sisaiselle” kellolle!

-tontontoo

Kesäaika

Yksikin tunti lisää valoisaa aikaa illalla on paljon parempi vaihtoehto talvella kuin jatkuva säkkipimeys. Jaksaa olla aktiivinen ja harrastaa, olla ulkona ja tehdä vaikka pihatöitä / lumitöitä paljon paremmin kun valoa riittää enemmän.

Talviaika

Auringon mukaan.

-Heb

Kesäaika

illat valoisampia

-Eija Henttonen

Talviaika

Helpompi elimistölleni, sisäiselle kellolleni.

-rk

Talviaika

Talviaika on oikea aika, kesäaika on keksitty myöhemmin

Talviaika

Lämpimät, valoisat kesäaamut takaisin .

-Tuula Halonen

Kesäaika

Kesäiltojen valoisuus ja lämpö.

-Kiuru

Talviaika

Talviaika on meidän normaali manipuloimaton aikamme.

-Jurvanleena

Talviaika

Aamu-unelias

-mummu

Talviaika

Se on luonnon mukainen normaaliaika.

-Tanja

Talviaika

se on oikea ja alkuperäinen aika….ja ne kesäaamut aivan ihania !

-piksu

Talviaika

Olen aamu-uninen, joten talviaika on minun kehoni toiminnan vuoksi sopivin.

-40950 Anelma

Kesäaika

Syksyllä illat pitempään valoisia.

-Aiju

Talviaika

Olen aamuntorkku, ja kesäaika rasittaa sitä vielä lisää. Mm. maatiloilla eläimille kesäaika on iso muutos, vaikuttaa mm. paljonko lehmät lypsää.

-Ellukka

Talviaika

sen mukaan me vanhat olemme eläneet suurimman osan elämästämme.

-Eläkeläinen

Talviaika

Tutkitusti suomalaisen elimistölle luontevampi valinta.

-M.

Talviaika

Se vaan tuntuu oikealta ajalta.

-tsuppa

Talviaika

Ehdottomasti. Minun kroppani ei ole koskaan tottunut kesäaikaan.

-amalia

Talviaika

Oikea virallinen aika (ennenkö kelloja alettiin siirrellä) ja luonnostahan sen näkee.

-Marjukka

Kesäaika

Valoisuuden vuoksi

-Jone

Talviaika

Normaali eli luonnonmukainen aika.

-Helka Pärssinen

Talviaika

On tutkittu, että kesäaika tulisi luultavasti aiheuttamaan enemmän univaikeukisa. Muutenkin valoisammat aamut enemmän mieleen.

-Aamu

Kesäaika

Valoisat illat vielä syksylläkin, kesä jatkuu pitempään.

-kesäilloista nauttiva

Kesäaika

Kesäaika tuo yli 200 tuntia valoisaa liikunta-aikaa kaikille työssä ja kouluissa käyville. Näen että tämä on niin tärkeä asia että se on tärkeämpi kuin pienen määrään unihäiriöisiä heräämisongelmat.

-Leena

Talviaika

Yhtenäinen Eurooppalainen aika Suomeen.

-Illan virkku-aamun torkku!

Talviaika

Se on mielestäni normaali.

-Marja-Liisa

Kesäaika

Valoisammat illat syksyllä

-Minna

Kesäaika

Pidemmät valoisat illat syksykkä ja talvella.

-tiina

Talviaika

Ainoa ”oikea” aika mielestäni

-Maamo

Talviaika

Asiantuntijoiden suosittelema ja mielestäni ”oikea” aika.

-sally

Talviaika

Minuun on purrut perustelu, jonka mukaan valoisat aamut ovat heräämisen kannalta tärkeitä, toisin kuin valoisat illat (jolloin olen kyllä aktiivisimmillani), aamu-uninen kun olen. Siksi valitsisin mieluummin talviajan. Kaikkein tärkeintä minulle kuitenkin se, että kellonajan siirtely lopetetaan. Lisäksi, kun lopullinen aika valitaan, olisi fiksua, että se tehdään jonkinlaisessa harmoniassa muiden kanssa.

-aamu-uninen

Talviaika

”Talviaika” = NORMAALI aika ja tätä ei mielestäni sopisi unohtaa. Jos noudatettaisiin ympäri vuoden kesäaikaa, todellinen ”iltapimeän” lisääntyminen on marginaalista. Minulle yksilönä sopii normaaliaika paremmin kuin kesäaika

-Takaisin pysyvään normaaliaikaan

Kesäaika

Sopii fysiikalleni paremmin. On kuitenkin huomioitava, että pysyisimme naapureidemme suhteen samalla aikavyöhykkeellä kuin nyt.

-Nina M

Kesäaika

Valoisat illat harrastuksiin ja maanviljelijäin kesätoimiin. Ehdottomasti kesäaika. Minulle tulee syysmasennus heti lokakuussa kun muutetaan talviaikaan. Pimeä jo klo 15.

-ruusupuu44

Talviaika

Talviaika pitää luonnollisen rytmin. Pimenevä ilta rauhoittaa yöuneen ja niin voi herätä paremmin valoisaan aamuun. Ihmettelin muutamana vuonna, mihin ovat hävinneet lapsuudesta tutut lämpimät ja pimeän hämyiset illat? Oli ihanaa käydä savusaunasta pimenevässä illassa uimassa ja myrskylyhty valaisi laiturilla. No, nythän ei ole elokuun pimeneviä iltoja, koska kello näyttää kesäaikaa! Joku on perustellut, että liikunnan kannalta on parempi, että illat ovat valoisampia. No siinä on se vika, että voi liian myöhään liikkua ja kun ilta ei pimene keväällä/alkukesästä ollenkaan, niin ei meinaa saada unen päästä kiinni! Kesäaika siis sekoittaa normaalia unirytmiä. Tämä on lisäksi tieteellisesti todistettukin ja iltayön uni on tärkeämpää kuin aamuyön uni, joka on kevyempää. Ja kamoon – talvella on joka tapauksessa pimeää ja kesällä on joka tapauksessa valoisaa!

-AnnikaK

Talviaika

Se on luonnonmukainen

-pena k.

Talviaika

On ollut kautta aikain Suomen oma aika!

-Martti Markkanen

Talviaika

Luonnollisempi vaihtoehto Suomen maantieteellisen sijainnin mukaan.

-Luna

Talviaika

Normaaliaika

-RHL

Talviaika

Lapsesta alkaen olen tottunut siihen

-Lasse

Kesäaika

On enemmän hyötyä siitä, että keväällä ja syksyllä riittää valoa alkuillassa kuin aamussa.

-Ari

Talviaika

Oikea aika ihmisen terveydelle, tutkitusti !

-Terttu Aalto/mummeli

Talviaika

Se on ollut valmiina aina.

-Tuntuu oikealle!!

Kesäaika

Valoisat illat, liikuntamyönteisyys, työssäkäyvillä parempi mahdollisuus iltaharrasteisiin, mm. liikunta, marjastus, puutarhanhoito jne. Siis: KESÄAIKA!!!!!

-PIrjo

Kesäaika

Valoisat illat-onnellisempi mieli.

-Pipsa

Talviaika

se on se normaali

-Merja Tuomi

Talviaika

Oikea luonnonrytmi Suomessa. Meillä pohjoisessa on aina valoisammat yötkin emmekä tarvitse ns. päivänvalon säästöaikaa, joka on mm. kansainvälisessä lentoliikenteessä. Elämä kulkee kuun ja auringon kiertokulun mukaan, mitäpä sitä enää rukkaamaan ihmisen ja eläinten rytmin sekoittamiseksi.

-Kuukalenteri

Talviaika

On mielestäni meidän normaali aikamme.

-Marjatta

Kesäaika

Iltaan tarvitaan lisää valoa!

Talviaika

Sehän se on ”oikea” aika, kun kellojen siirto alkoi, niin silloin tuli kesäaika.

-Siru

Kesäaika

Muutaman päivän ajan syksyllä olisi illat työpäivän jälkeen valoisampia ennen ”täydellisen” pimeyden saapumista. Aamu kahvi menee pimeämmässäkin, kun sytyttää kynttilän seurakseen.

-Iltalenkkeilevä aamuvirkku

Talviaika

Luulen että talviaika on se maamme ennenvanhainen aika ja siihen totuimme aikoinaan. On hyvä ja selkeä ! Siihen vaan pikimmiten: heti kun mahdollista.

-tarja pajukanta

Talviaika

Sopii minulle paremmin, koska siihen on jotenkin paremmin tottunut

-MK-I

Talviaika

Talviaika on ns. normaaliaika, jota elettiin ennen kellojen siirtelyn hullutusta. Lisäksi olen lukenut artikkelin, jonka mukaan normaaliaika on Suomessa edullisin valoisan ajan suhteen, kun puhutaan valveillaoloajasta. Kumpikaan aika ei sinänsä lisää valoisaa aikaa – se lienee vakio. On omasta uni- / valveillaolorytmistä kiinni, kuinka paljon päivään mahtuu valoisaa aikaa.

-Eeva

Talviaika

Sopii Suomelle maantieteellisen sijainnin huomioonottaen paremmin.

-Osku

Talviaika

Tähän aikaan on Suomessa synnytty 🙂

-Tuikku

Talviaika

Sopivampi suomalaisille

-Terttu

Kesäaika

Ehdottomasti kesäaika, jotta iltaisin olisi valoisampaa harrastaa, liikkua jne.

-Janne

Talviaika

Talviaika on Suomen ns. normaaliaika. Normaaliajalla on mahdollisimman pieni aikaero keskieurooppaan.

-dew

Kesäaika

On mukavaa, että illat ovat pidempään valoisia. Aamulla on yleensä jokatapauksessa kiire töihin ja puuhiin. Ulkoiluun jää aikaa iltaisin ja se on toki mukavampaa valoisassa. Valoisat illat innostavat myös lähtemään liikkeelle sen sijaan, että jäisi sohvalle television ääreen.

-Reija

Kesäaika

Näin talvihorrokseen vaipuva kaipaa enemmän ja pitempään valoa. Jos mentäisiin talviaikaan olisi pitkälle keväälle pimeää melko jo aikaisin illalla. Pääasia kuitenkin että tuosta kellon siirtelystä päästään eroon.

-Aurinkoa päin

Talviaika

Koen sen vaan ainakin itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi.

-Mumppa

Talviaika

Talviaika on terveellisempi vaihtoehto ihmisille monen asiantuntijan ja tutkimusten mukaan. Aiempien suomalaisille tehtyjen kyselyjen mukaan yli puolet suomalaisista kannatti talviajan säilyttämistä. Vastauksiin vaikuttivat monen henkilökohtaiset sisäisen rytmin kokemukset. Tämä viittaisi siihen, että talviaika on myös laajemmin luonnon oman rytmin mukainen ottaen huomioon vuorokausikierron ja valon. Talviaika on myös se alkuperäinen käytäntö ennen kuin lähdettiin siirtelemään kelloja kesä- ja talviaikojen mukaan.

-Pauliina

Kesäaika

Enemmän valoisia tunteja vuodessa

Talviaika

Se on Suomen normaali aika.

-Nappi

Talviaika

Se vain on oikea aika mielestäni

-RATU

Talviaika

Kello on 12 kun aurinko on zenitissä..Ruksasin summassa.

-Astrohan sen sanoo, ja järki

Talviaika

40-luvulla syntyneenä sisäinen kelloni on normaaliajassa! Kesäaika tuonut minulle unettomuutta siitä saakka, kun se otettiin käyttöön täällä Pohjolassa. Olen peloissani ajatuksesta, että Suomi siirtyisi vallan tuohon kesäaikaan. Ehdottomasti normaali- eli talviaika!

-Anita

Talviaika

Normaaliaika, joka oli ennenkuin tämä hulluttelu kesäajasta alkoi

-Liinu

Talviaika

Kaikkein paras aika Suomelle olisi nykyinen Keski-Euroopan aika. Jos talvi- ja kesäajasta pitää valita, talviaika olisi sitä vähän lähempänä.

-Pekka

Talviaika

Tämä mikä nyt on.pääasia että viisareiden kääntely loppuu. (Harva kelloja siirtellee)

-saippa

Kesäaika

Illat valoisampia.

-Marjo

Talviaika

Se on ”normaali aika”

-Paula

Talviaika

Talviaika sopii paremmin ihmiselle, joka elää näillä leveysasteilla maapallolla.

-Leena

Talviaika

Ei talvi vaan alkuperäinen. Sitä ennen elettiin. Auringon mukaan

-Haija

Talviaika

Talviajasta siirryttiin aikoinaan kesäaikaan. Talviaika sopii muutenkin paremmin minun keholle ja mielelle, vaikka kumpikin kellojen siirtäminen vie minulta viikoksi voimat.

-Helmi

Talviaika

Tämä on ns. normaaliaika ja kesäaikahan tuli sitten myöhemmin.

-Piude

Talviaika

minun sisäinen kello tikittää talviaikaa

Kesäaika

Olen iltavirkku ja rakastan valoisia iltoja!

-’-anne-

Talviaika

Oikea unirytmi

-Kari Sorjonen

Talviaika

Se on alkuperäinen normaaliaika täällä. Sitäpaitsi on aivan sama milloin aamu alkaa, täällä on talvella aina pimeää ja kesällä aina valoisaa, koko päivän ajan.

-Katiriti

Kesäaika

Valoisat illat

-Kesän lapsi

Kesäaika

Valoisat illat ehdottomasti! Ihmisten aktiivisuudelle ja hyvinvoinnille on paljon tärkeämpää valon lisääntyminen illasta kuin aamusta!

-Sara

Talviaika

normaali aika ennen

-aikaliisa

Talviaika

Ihmiselle luonnollinen.

-Merja

Kesäaika

Valoisat illat.

-Noonia

Talviaika

’-

-Aimo Tilsala

Talviaika

Perinteet kunniaan! Talviaika on se ”oikea” aika, jonka on tottunut auringostakin katsomaan.

-Pike

Talviaika

Ihmiselle on kuulemma tutkimusten perusteella parempi olla aamulla valoisampaa ja illalla pimeämpää

-Valotar

Kesäaika

Vaoisat illat.

-iltavirkku

Talviaika

Valoisammat aamut.

-Hannu Pitkänen

Talviaika

Luonto herää kesällä talviajan mukaan😊

-Raija

Talviaika

Talviaika = normaali aika Suomessa. Aurinko paistaa etelästä klo 12.00 jne.

-Jussi A.

Talviaika

Se on auringn mukainen

-Elina

Kesäaika

Aamuihmisen sykliin sopiva.

-Pirjo-Riitta

Kesäaika

Ehdottomasti kesäaika, jotta valoisa aika valveillaollessa lisääntyisi. Aikaisten aamujen valoisuus on suurelle osalle ihmisiä hyödytöntä, aivan sama onko valoisaa tai pimeää nukkuessa, kun taas valoisampaa ilta-aikaa pystyy suurin osa hyödyntämään. Puheet siitä, että tunnin siirtymä vaikuttaa haitallisesti, tuntuu kummalliselta. Jos näin olisi, matkustaminenkin olisi hyvin vaarallista ja sitä kuitenkin tehdään ihan vapaaehtoisesti todella paljon eikä tunnu missään! Syksyn kellonsiirto on tutkimusten mukaan haitallisempaa, mikä onkin ihan järkeenkäypää, koska silloin tulee pimeä kertaheitolla sekä aamulla että illalla. On aivan selvää, että se masentaa! Siirrytään kesäaikaan ja pysytään siinä, se on minun mielipiteeni.

-Merja

Talviaika

Koska silloin voi suunnistaa kellon mukaan, kun aurinko on klo 12 suoraan etelässä. Se on luonnollisempi kuin tämä myöhemmin keksitty systeemi. Turhia siirtelyjä pitäisi välttää.

-Luonnosta kiinnostunut

Talviaika

Koska silloin voi suunnistaa kellon mukaan, kun aurinko on klo 12 suoraan etelässä. Se on luonnollisempi kuin tämä myöhemmin keksitty systeemi. Turhia siirtelyjä pitäisi välttää.

-Luonnosta kiinnostunut

Talviaika

Olipa lopputulos mikä tahansa, tulisi ajan olla mahd. hyvin synkroonissa EU-ajan kanssa eikä tätäidioottimaista ja luonnonvastaista kellojen siirtelyä saisi enää ikina ottaa käyttöön.

-ratatosk

Talviaika

Talviaika on luonnollinen aika. Silloin aurinko on etelässä klo 12. Ihminen on luonnon tuote, eläin, siinä missä kaikki eläimet. Eläminen luonnon kanssa sopusoinnussa rauhoittaa mielen. Jos yhteiskunta alkaa vaatia mahdottomia, on aika laittaa stoppi. Ei meidän tarvitse olla joka hetki passissa, jonka tueksi halutaan kesäaikaa muka muutaman valoisan tunnin vuoksi. Tai että säästetään enrgiaa. Tunnit tulevat ja menevät, välillä on pimeämpää, välillä liikaakin valoa. Täällä Pohjolassa joudumme siihen sopeutumaan. Jos haluaa muuta, voi kokeilla elämistä muissa aikavyöhykkeissä. Aika rankkaa on sekin, että aamulla klo kuusi aurinko nousee (myös vapaapäivinä) ja illalla klo 6 laskee, vaikka kuinka tekisi miei lähteä lenkille. Monet sanovat, ettei voi ulkoilla työn jälkeen, kun on pimeää. Tai että aamulla on kiva mennä töihin kun on valoisaa. No, nyt on ollut valoisaa, vaan mitä tapahtuu kun kellot taas siirretään kesäaikaan eli eteenpäin. Aamulla on taas pimeämpää ja iltapäivällä tunnin valoisampaa. menettekö nyt ulos työn jälkeen?

-Normaaliaika

Kesäaika

Silloin illat ovat pidempään valoisat, mikä lisää päivittäistä ”aktiiviaikaa” koko vuoden mittakaavassa. Aamuohjelmat ovat yleensä kaikilla suurimmalta osin lukkoonyödyt, eli koululaiset lähtevät kouluun, aikuiset töihin jne. oli sitten valoisaa tai pimeää. Valoisa ilta antaa myös enemmän mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan ja – harrrastuksiin.

-Pirkko Varpasuo

Kesäaika

Ehtisi paremmin ulkoilla työpäivän jälkeen kun olisi talvellakin valoisaa edes hieman pitempään.

-Mirva

Talviaika

Sisäinen kelloni on syntynyt talviaikaan 🙂

-Eeva-Liisa Leinonen

Talviaika

Iltaihmisenä aamulla herääminen on muutenkin vaikeaa saati sitten jos aamupimeä/hämärä jatkuu myöhään. Työpäivän jälkeen on mukavaa, kun illalla voi harrastaa ulkoilua pitempään ennen pimeän tuloa.

-aamu-uninen

Talviaika

Ihan niin kuin ennen oli !

-Marjatta Tala

Talviaika

Olen kuunnellut asiantuntijaa, professori Timo Partosta ja hänen mielestään talviaika on parempi, koska se vähemmän häiritsee päivärytmiä pimeänä vuodenaikana ja muutakin edullisempaa hän mainitsi selostuksessaan. Olisin itsekin kannattanut talviaikaa, vaikka en oisi kuullut tätä Timo Partosen suositusta..

-Terttu Heikkinen

Talviaika

Se perustuu enemmän maapallon liikkeisiin ja toimi hyvin ennenkin. Normaali aika siis.

-Aihtäti

Kesäaika

Valoisammat illat.

-Raine Roihuvuo

Talviaika

Se on itselle se normaaliaika, kesäaikaan en ole vieläkään tottunut, vaikka ikää on jo liki 70 v.

-mummi mustikka

Kesäaika

Valoisammat illat. Tällöin ehtii helpommin tekemään ulkotöitä ja liikkumaan valoisalla.

-Asio Otus

Talviaika

Siinä on meidän luonnollinen rytmi.

-90520

Kesäaika

Illat valoisampia 😊

-Maru

Kesäaika

valoisammat illat

-Tapsa vaari

Talviaika

Iltavirkulle tunnin ”etuajassa” oleminen tietää tunnin myöhempää nukkumaanmeno aikaa. Sisäinen kello kun ei niin vaan sopeudu.

-Pipsa

Talviaika

Minä ’käyn’ talviaikaa, kesäaika on konstailua ja siihen siirtyminen aiheuttaa joka kevät elämääni ’rytmihäiriöitä’.

-Oinasmuori

Talviaika

Se on virallinen Suomen aika, johon olen tottunut ennen kellojen siirtelyä

-Hellu2

Kesäaika

Valoa iltoihin, jotta työpäivän jälkeenkin olisi talvella edes pilkahdus valoa 🙂

-Paavali

Kesäaika

Iltaan jää enemmän valoisaa aikaa

-Nina

Talviaika

kesällä/syksyllä jatkuu päivä pidempään. esim maataloudelle paras sää töiden tekoon jatkuu iltapäivästä iltaan.

-entinen maatilan emäntä

Talviaika

Luonnollinen aika. Aurinko kertoo klo 12 etelän.

-Raija

Talviaika

Syntymästä asti elimistöni tottunut siihen 😁

-Mummi Satakunnasta

Talviaika

Valoisat aamut!

-Unelias

Talviaika

Koska talviaika on normaaliaika

-Heli S.

Talviaika

Se on se alkuperäinen

-Saija Peltonen

Talviaika

On inhoittavaa muutella kellon aikoja. Varsinkin talviajasta kesäaikaan, Illan virkuile se on jotka tykkää nukua pitkään. Yhden tunnin herääminen on kamalaa. Ei kelojen siirtämistä!

-Raili Jokela

Talviaika

Aamut olisivat lämpimämpiä. Kun vertaa klo 7 ja 8 aikoja, niin lämpötila kohoaa jo huomattavasti. Kun valostuu aikaisemmin, niin herääminenkin on helpompaa ja taas kun illalla pimenee aikaisemmin, niin nukkumaanmenokin on helpottuu.

Talviaika

Minusta se perustuu luonnolliseen elämän rytmiin

-JOs

Talviaika

Talviaika on toimivampi suomessa. Aamut valoisemmat ja illat pimeämmät. Aamulla herää pirteämpänä ja illalla nukkuu paremmin. Talviaika oli silloin kun alettiin kääntämään kelloja.

-Mummeli

Kesäaika

Valoisammat illat innostavat ulkoilemaan ja puutarhatöihin.

Talviaika

koska talviaika oli ennen kellon siirtoa

-hillevi

Talviaika

Suomessa kesäaikaan siirryttäessä vielä aivan liian kylmää. Talviaika on normaaliaika. Kesäaikaan siirryttiin aikoinaan. Illalla liian kauan valoisaa ns. Kesäaikaan.

-Toini Marketta

Talviaika

Auringon ja ihmisen luonnollisempi rytmi

-XM

Kesäaika

Pidän siitä, että illalla on valoisampaa.

-Malle

Kesäaika

Illasta pitempään valoisaa….mutta pääasiassa että ois vaan yksi aika.

Talviaika

Se on normaaliaika ihmisille

-Leena

Talviaika

Talviaika on se oikea aika alun perinkin

-Tuija Lehtelä

Talviaika

Uniongelmaiselle talviaika on parempi. Kesällä on iltaisin muutenkin valoisaa, joten ehdottomasti talviaika!

-Minä

Talviaika

Jos olen oikein antanut itselleni kertoa, niin terveyden kannalta talviaika on parempi.

-Maippi

Talviaika

Ns. talviaika = normaaliaika.

-HartAila

Talviaika

Asiantuntijoiden mukaan teveysvaikutukset paremmat.

-Mummeli

Talviaika

Normaalia.

-Marita Smeds

Kesäaika

Pidempi valoisa aika illalla

-Markku Lehtonen

Talviaika

Talviaika on luonnollinen, auringon mukainen. Kellojen siirron tavoite oli alun perin sähkökulutuksen vähentäminen. Nykypäivänä kellojen siirto ei vaikuttaa merkittävästi ihmisten aktiivisuutteen /sähkökulutuksen vähentämiseen kun kaikki (työpaikat, palvelut, median ja laitteiden käyttö) on käytännöllisesti 24/7.

-Martina

Talviaika

Ei kai mihinkään Venäjän aikaan mennä.

-mietteliäs

Kesäaika

Illat valoisammat ja sopii aamuntorkulle ja illanvirkulle! 😊

-Marja

Talviaika

Varsinkin syksyisin on hyvä, kun ilta on pitempään valoisa. Silloin on paljon myös ulkotöitä tai liikuntaa, jolloin lisätunti valoista aikaa on hyvä. Voidaan tankata liikunnan avulla talveksi kuntoa. Aamusta riittää talviaika myös,

-aurainkeri

Talviaika

Silloin keskipäivä on klo 12 maissa eikä vasta iltapäivällä.

-Piipana

Kesäaika

Illalla pidempään valoisaa 🙂

-S.M.

Talviaika

eli normaaliaika. Ehdottomasti. Tässä pitäisi kuunnella asiantuntijoita: unitutkijoita, pikkulapsia, eläimiä.

-Eija

Kesäaika

Ei ole väliä. Pääasia on, että kevään tultua valoa taas riittää aamuun sekä iltaan.

-armi

Kesäaika

Valoisaa

-Suksee

Talviaika

Normaaliaika.

-Irma

Talviaika

Normaali ja pohjoiseen sopiva.

-kevätaurinko

Kesäaika

Talvella on niin pimeää, että tunti lisää valoisaa aikaa iltaan on tarpeen ja kotiin ajaminenkin töiden jälkeen olisi mukavampaa.

-Tiina K

Talviaika

Normaali rytmi

-Rita

Talviaika

Talviaika on normaali aika, Kesäaamut on kesäajassa kylmempiä, esim. töihin pyörällä mennessä tarvitsee aamuisin enempi vaatetusta.

-Raijeli

Talviaika

Se vaan on kaikken kaikkiaan järkevämpää. Se on se ”perusaika”, ei mikään keinotekoinen valoisat illat aika

-Talviaika rules

Talviaika

Se on se alkuperäinen ja luonnollinen.

-Tuikku

Kesäaika

Mieli pysyy virkeämpänä tunnin kauemmin kun saa nauttia valosta.

-Sari

Talviaika

On mukavaa herätä kun on valoisaa, ja valoa riittää vielä iltapuolellekin. Linnut livertää ja kevättä on ilmassa.

-AnSa60

Talviaika

Elimistöni sanoo niin

-Terttu

Talviaika

Itse herään aikaisin ja menen vastaavasti nukkumaan aikaisin, joten valoista illat haittaavat valoisuudellaan unen saantia 🙂

-Aikainen mato

Talviaika

Tutumpi

-TirJaa

Talviaika

Turhaa entisajan käytäntöä on muuttaa.

-Tuula

Talviaika

Talviaika on ”normaaliaika”. Silloin auringon mukaan voi suunnistaa. Täällä pohjoisessa kaamoksen aikaan on pimeää niin aamulla kuin illallakin. Kesällä valoisaa on yötä myöten, joten kellojen siirtely on täysin turhaa. Aiheuttaa vain vaikeuksia niin ihmisille kuin kotieläimille.

-Mallas

Talviaika

Ei ole suurta väliä kumpi aika otetaan käyttöön, kunhan vain tästä kellonajan siirrosta päästään. Suomessa on kesällä todella valoisaa ja talvella pimeää, kellon ajasta riippumatta.

-Toimisto-Tytti

Kesäaika

Vain siksi, että se sopii paremmin minun unirytmiini. Sama aika koko euroopassa olisi kuitenkin käytännöllisempi, on se sitten kumpi vaan.

-Kesäheinä

Talviaika

Normaaliaika eli talviaika on paras.

-Mimu

Talviaika

Mielestäni talviaika on se ”oikea” aika, jota sisäinen kelloni käyttää.

-PR

Talviaika

Talviaikahan on nk. normaaliaika, jossa on eletty iät ja ajat.

-PP

Kesäaika

valoisat illat

Talviaika

Se on se meidän normaali aikamme, johon meidän kroppamme on luotu. Aikasiirrot kuormittaa elimistöä pitkään ja aiheuttaa terveydellisiä haasteita / ongelmia.

-Iltauninen

Talviaika

Valoisat aamut, sopii tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle kuin nakutett.

-Aamunautiskelija

Talviaika

Lähempänä luontaista rytmiä.

-Maritta

Kesäaika

pitkät valoisat illa, säästyy sähköä ja mielialalääkkeitä!

-Kesäheinä

Talviaika

Se on alkuperäinen normaaaliaika! Piste,

-Ansku

Talviaika

talviaika tuntuu paremmalta

-mika kourula

Talviaika

Normaali vanha tuttu

-Leeris

Kesäaika

Illalla on valoisampaa pitempään, aamuhan valkenee joka tapauksessa😁

-Marketta kariluoto

Kesäaika

Illat valoisempia

Talviaika

Olen iltavirkku, joten mielummin näen että aurinko nousee ja laskee ”tuntia myöhemmin”. Tosin mielestäni tärkeintä olisi kuitenkin etta pohjoismaiden aikaero pysyisi tunnin eroituksella,

-Petski

Talviaika

Valoisat aamut.

-illan hämärä

Kesäaika

Illalla pidempään valoisaa

-Mapa

Talviaika

On terveydellisestikin paraskaun

-Kauniita unia

Kesäaika

Hyvä aika minulle 😊☀️🌺🤗 ja jotenkin se tuntuun mielekkäämmältä 👍 Tv Marja

-Marja

Talviaika

aamu-uniselle ehdottomasti parempi!

-Marttamummu

Talviaika

Normaaliaika !

-Pirjo Mäkitalo ö

Kesäaika

Olen aamuihminen. Odotan nytkin että kelloa siirretään kesälle, koska herään valon lisääntymiseen, enkä halua olla NIIN aamuihminen että nousen jo viideltä kun on niin valoisaa 🙂

-Marja

Kesäaika

Töiden jälkeen enemmän valoista aikaa ulkoiluun

Talviaika

Talviaika on ns. normaaliaika. Oma sisäinen kelloni tottelee täysin sitä ja kesät ovat täyttä tuskaa. Ihan viisaat unitutkijatkin ovat talviajan kannalla. On todella paljon ihmisiä, jotka kärsivät unihäiriöistä ja myös heitä kannattaisi ajatella. Unihäiriöt voivat olla tappava tauti. Kesällä on valoisaa muutenkin, miksi sitä ylimääräistä tuntia sinne tarvittaisiin? Talvella on taas pimeää oli se tunti sitten missä tahansa. Pääasia on kuitenkin, että tuo typerä siirtely loppuisi!

-Talviaika on pop

Talviaika

On oikea, aikavyöhykkeen mukainen aika. Kesällä on valoisat yöt, joten siirtely on tähänkin asti ollut ihan merkityksetöntä.

-Minski

Talviaika

Se vaan on sopivampi rytmi elämääni.

-Talvi-ihminen

Talviaika

Sehän on se normaaliaika, aurinko on silloin etelässä klo 12.

-Vuokko

Kesäaika

Enemmän valoa iltoihin

-Minna

Talviaika

Ei tarvi perusteluja. Se on paras.

-Talviaika

Talviaika

Ei ole sen kummosempia perusteluita.

-Maarit S

Talviaika

Se oli Suomessa ennen kellojen siirtelyä.

-Yks tavallinen tallaaja

Talviaika

Sillä on tultu toimeen ennen kesäaikaa ja tullaan edelleenkin.

-Talviaika

Kesäaika

Ottaisin ilman muuta kesäajan, mutta mielestäni paljon tärkeämpää olisi varmistaa, että aikaeromme Ruotsiin ja muuhun läntiseen Eurooppaan ei suurenisi. Siispä jos Ruotsi siirtyy kesäaikaan, voisi olla hyvä että Suomi pysyisi talviajassa, jolloin olisimme samassa ajassa. Nyt on mahdollisuus myös muuttaa aikavyöhykettä. Olisi todella kannatettavaa siirtyä samaan kuin muut Pohjoismaat. Olisi syytä näissä kyselyissä ottaa asia esille hieman laajemmin, jotta ihmiset ymmärtäisivät mitä heidän valinnastaan seuraa.

-SirpaHelena

Kesäaika

Silmien kautta tapahtuva ’valottamunen’ erityisesti ennen klo 12 mahdollistuu täten huomattavasti paremmin useimmille ihmisille. Näin myös sähkön käyttö todennäköisesti vähenee. Ja aamun valon/maiseman kauneutta ei voita mikään!

-Tulkoon valkeus

Kesäaika

Silloin oltaisiin muun Euroopan kanssa samassa ajassa

-Leils

Kesäaika

Kesäaika toisi talvellakin iltapäiviin pidemmän valon.

-Pertti

Kesäaika

Illat pitempään valoisia. Suurin osa ihmisistä ns. päivätöissä, jolloin sekä syksyllä, että keväällä pitenisi töiden jälkeinen valoisa aika houkutellen pimeää paremmin lenkkeilemään ja ulkoilemaan. Tällä terveyden kannalta merkittäviä vaikutuksia. Illan valoisuudella oli tutkittu olevan myönteisiä vaiktuksia myös liikenneturvallisuuteen.

Talviaika

Valoisat aamut

-JAP

Kesäaika

Valoisammat illat mahdollistavat paremmin ulkoilun työpäivän päätteeksi

-Suvi

Talviaika

Sehän on meidän NORMAALIAIKA.

-Siru

Talviaika

Moni asia yksin kertautuu. Itsellä esim. Lääkkeen otto jos otat lääkkeen aamulla tyhjään vatsaan kesällä kello 6 talvella olisi herättävä kello 5.

-Kaisu Kunttu

Kesäaika

Suomessa on pitkä pimeä talvi, valoisat ja lämpimät kesäillat ovat ihania. Eniten etua siitä on keväällä ja syksyllä, kun työpäivän jälkeen on vielä valoisaa.

-tkk200

Kesäaika

Enemmän valoisia iltoja syksyisin ja keväisin ulkoiluun!

-Leena

Talviaika

Normaaliaika, ”aurinkoaika”

-Titu

Talviaika

Se on luonnonmukainen aika.

-Pauliina

Kesäaika

Aamuvirkkuna mummona ehdottomasti kesäaika.

-Raili Eronen

Talviaika

Se ei ole talviaika, vaan suomen oikea aika!

-sjö

Talviaika

Hei, Hienoa kun lopultakin saatiin tämä asia päätökseen ja loppuu ainainen kellojen siirtely – siis TALVIAIKA tietenkin 🙂 Se on meidän suomalaisten normaaliaika,.

-Ulla/HoivaKäpälä

Talviaika

Luonnollinen valinta ! Terveellisempi vaihtoehto sisäiselle kellolle !

-Leeni

Talviaika

luonnollinen päivärytmi perustuu päivän kiertoon

-kaarina

Kesäaika

Kesäaika tuntuu vaan jotenkin mukavammalle❤️

-Tuija Nordling

Kesäaika

Syksyllä on pidempään valoisat illat liikkua ja touhuta ulkona. Helpottaa selviytymistä syksyn kaamoksesta.

-minä

Kesäaika

Olis päivä lyhyempi ja myös valoisampaa

-Ninni

Kesäaika

Valoisat illat 🙂

-Ritu

Kesäaika

Enemmän valoisaa aikaa lokakuusta maaliskuuhun iltaisin => vähemmän kaamosmasennusta ja murheita.

-Salonki

Kesäaika

Valoisaa hereillä oloaikaa enemmän. Pohjoisen ihminen kaipaa valoa.

-Marja

Talviaika

Pimeän aikaan on valoisampi päivä! Silloin sitä valoa oikeasti tarvitaan eniten, kun on muuutenkin niin synkkää 🙂

-Auringonsäde

Talviaika

se on perusaika

Talviaika

Ihan käytännöllinen.

-Maukka.

Talviaika

Ainoa oikea.

-Minä

Talviaika

Se on alkuperäinen aika.

-Oikea-aika

Kesäaika

Syysillat valoisampia.

-Pake

Talviaika

Hyvä, mikä kautta aikojen!

Talviaika

Oman kehon rytmi on tyytyväinen talviajalla.

-Maisa

Talviaika

Kesäaika ei ole saanut aikaan säästöjä. On aiheuttanut monille vaikeuksia. Ikuinen kesäaika merkitsisi vieä aikaisempaa koulujen ja töiden alkua myös talvikaudella kun koululaiset jo nyt aloittavat koulupäivän uneliaina tai liian vähän nukkuneina. Merkkasin Talviajan, koska en halua kesäaikaa koko vuoden, en edes nykyistä liaan pitkää kautta maaliskuun lopulta lokakuun loppuun. Kesäajan ensimmäinen kokeilu minun elämäni aikana – sota-aikana on ollut porrastettuja sellaisia – huhtikkun lopusta syyskuun loppuun oli inhimillisempi. Mutta minkä takia tekin käytätte sanontaa ”talviaika”? Eihän sellaista ole koskaan missään kokeiltu! Että siirrettäis kellot tunnin taaksepäin. Kysymys on normaaliajasta, siis aikajärjestelmästä, joka meillä on käytössä ennen nimeltään GMT nyt UTC.

-Armi Roth-Bernstein-Wiesner

Talviaika

Talviaika on normaaliaika. Pysytään siinä.

-Riitta Saarikangas

Kesäaika

’-

-Timo/ napsu

Talviaika

Älyää mennä vähän paremmin nukkumaan ajoissa eikä kesäaamuna ole niin järkyttävän kylmää töihin pyöräillessä

Kesäaika

Illat olisivat pidempään valoisia.

-eijuli

Talviaika

Talviaika on normaaliaika, eli klo 12 aurinko on korkeimmillaan ja aamut ovat valoisia. Valoisat aamut ovat tärkeitä ihmisen normaalille uni-valverytmille.

-Salla

Talviaika

Sopii paremmin Suomen vuodenaikojen kulkuun.

-MaPe

Talviaika

Talviaikaan olen syntynyt ja elänyt suurimman osa elämästäni. Silloin minusta kaikki oli kohdallaan, myös eläimet.

-Kesäihminen

Talviaika

Aamut ovat riittävän valoisia kesällä ja illat eivät hämärry syksylläkään liian aikaisin. Talven pimeys on pimeätä kellonajoista huolimatta! Mokomaa vemputusta vuosikaudet ollut yhden tunnin takia kellojen kanssa😉

-Allu48

Talviaika

Kellojen siirtely on turhaa,

-Hippiäinen

Talviaika

Koska se on ollut juuri se aika jota elettiin vuoden ympäri ennen kuin aloitettiin tämä hölmö kellojen siirteleminen. Kun keväisin päästään aikaan juuri ennen kellojen siirtelyä, on ihanaa nauttia valoisista aamuista ja lintujen laulusta, muuttolintujakin tullut jo paljon. Kellojen siirtelyn jälkeen sitten taas aamusta pimeää, väsyttääkin enemmän pitkän aikaa ennen kuin pääsee taas tasapainoon.

-Aamuihminen

Talviaika

Talviaikaan aurinko on klo 12 ylimpänä.

Talviaika

Se on meidän normiaikamme, eikä silloin talvella pimeys ala ihan niin aikaisin kuin se alkaisi kesäajassa.

-Marita

Talviaika

Hyvä vanha aika

-pirheta

Talviaika

Talviaika on paras, sillä jo aamuvarhaisella on valoisaa. Tänäänkin oli ihanaa pyöräillä töihin klo 5.45. Ensiviikolla kellon siirtämisen jälkeen kuljen autolla, en viitsi pimeässä pyöräillä. myös syksyn ihanat pimeät ja lämpimät illat on ihan huippua.

-Päivi

Talviaika

Ehdottomasti talviaika, koska se on luonnostaan normaaliaika. Sekaannusta saattaa syntyä, jos samaan aikavyöhykkeeseen kuuluvat maat eivät ota samaa aikaa käyttöönsä, mutta ei sekään olisi muuta kuin tottumuskysymys tavallisen ihmisen elämässä – talouselämä saattaa perustella toisin.

-Tiina

Talviaika

Se on kylläkin normaali aika, ei ole mitään talviaikaa olemassakaan.

-Meku

Talviaika

Rakastan valoisia kesäiiltoja ja -öitä.

-Mage

Talviaika

On tutkittu, että talviaika on keholle ja unirytmille terveellisempi. Siksi sille vahva ääneni. Painottaisin kuitenkin myös sitä, että olisi erittäin tärkeätä, että Pohjoismaat ja Baltiat olisivat samassa aikavyöhykkeessä kanssamme yhteistyön sujuvoittamisen kannalta.

-Helen

Kesäaika

Illat olisivat pitempään valoisia. Kiva ulkoilla myöhempäänkin. Aamuvaloisuudesta en välitä.

-Anne

Talviaika

Sais nukkua pitempään aamulla.

-Ansku

Talviaika

Alkuperäinen aika

-H.A

Talviaika

Paitsi että se ei ole mikään ”talviaika” vaan ns. normiaika. Ei ollut ennen kesäaikaa olemassa mitään talviaikaa. Aamuihmisenä tuo normiaika nappaa paremmin ja eikös se ollut se ns. luonnollinen ja luonnon mukainen aika kuitenkin.

-Mansikka

Talviaika

Talviaika eli normaaliaika tukee päivärytmiä paremmin. Jos talvella päivä valkenee vasta kymmeneltä niin en kestä.

-Meikku

Talviaika

Normaaliaika

-Pii

Kesäaika

Iltaisin olisi pitempään valoisaa, Etenkin syksyllä siitä olisi paljon hyötyä ainakin päivätyöläiselle, kun ehtisi viettää vapaa-aikaa myös valoisaan aikaan.

-talviuninen

Kesäaika

Syksyllä on ilta pidempään valoisampi.

-Satu Lehto

Kesäaika

Pidempi valoisuus tekisi hyvää suomalaisten psyykelle.

-Mia S

Kesäaika

Valoisat illat

-Ritva

Talviaika

Se normaali aika, mihin elimistömme on solutasolla tottunut. Nyt n 38 vuotta siirrytty maaliskuussa kesäaikaan ja seuraukset on nähtävissä sairauksina ihmisillä ja myös eläimillä. Jos kesäaikaan mentäisi, niin huomoitavaa olisi marras-, joulu-ja tammikuun aamujen pimeys. eli klo 10 olisi vielä tosi pimeää ja miten sitten hoitohenkilökunta ja klo7 aamuvuorot, samoin pienten lasten pelko pimeällä koulutiellä.. Kesällä on valoisaa yötä päivää, sekä kesä-, että talviajassa, ettei siihenkään voi vedota. Tämmösiä aatoksia.

-Tepa

Talviaika

Tutkijoiden mukaan parempi unelle.

-Päivi

Talviaika

Talviaikahan on ns. normaaliaika.

-Tapio

Talviaika

Normaaliaika!

-Pekka Lattu

Talviaika

se oli jo ennen kellojen siirtelyä

-28450

Talviaika

Aurinko olisi jälleen klo 12.00 etelässä

-amar

Kesäaika

Syyspuolen illat olisivat valoisampia. Huonona puolena siinä on kyllä talviaamujen pimeys. Minusta kesä- ja talviaika erikseen on ollut ihan hyvä juttu (vaikka toki ymmärrän sen huonot vaikutuksetkin).

-PH

Talviaika

Paluu entiseen, ennen tätä hullutusta

-vm 58

Talviaika

Palataan takaisin siihen aikaan mikä oli ennen koko turhaa siirtelyä.

-Mummo Lahesta

Talviaika

Alkuperäinen ja luonnollisempi

-Velu-Matti

Talviaika

Luonnollinen

-Hessussh

Kesäaika

Illat pidempään valoisia, enemmän aikaa töidän jälkeen olla valoisalla ajalla ulkona.

-Kirsukka

Talviaika

Talviaikaahan on eletty hyvällä menestyksellä yli puolet elämästä, silti kesä on aina tullut !!!

-Kerttu Sorvo tyytyväinen amiasen lukija

Talviaika

Talvi- eli normaaliaika. Aamu-unisena illan pidennetty valoisuus vaikeuttaa elämää entistäkin enemmän (allergiat). Tosin kokemusta on vain 7kk / vuosi ja siinä ajassa sisäinen kello ei ole pystynyt kääntymään kesäaikaan (= Moskovan aikaan).

-Harri

Talviaika

Normaaliaika

Kesäaika

Kuulun niihin ihmisiin, jotka työpäivän jälkeen mielellään suuntaavat ulos ja sauvakävelylenkille. Itselleni olisi tärkeämpää säilyttää pidemmät valoisat illat syksyisin, jotta työpäivän jälkeen saisi luonnon valoa ja palautuisi päivästä ulkona liikkumalla. Ovathan siellä ulkona myös monet muut harrastuksissaan – vaikkapa lapset jalkapallotreeneissään. Aamuilla ei itselleni ole niin väliä, sillä herään todellisuuteen vasta työpaikalla kahvikupillisen jälkeen.

-Päivi

Kesäaika

Valoisampia iltoja

Kesäaika

Illat valoisia

Kesäaika

Talvella näkisi töiden jälkeen enemmän valoa!

-Jane

Talviaika

Talviaikaan aurinko on klo 12 etelässä eli puolen päivän aikana.

-VL

Kesäaika

ehdottomasti kesäaika. Syksylläkin olisi vielä pitempään valoisaa aikaa esim ulkoiluun. ja kevät, oi kuinka nautin aina tästä ihanasta valon tulvasta. ihmiset jaksaisivat paljon paremmin nauttia ulkonaolosta kun ei olisi niin säkkipimeää.

-Hellu

Talviaika

Sopii minun sisäiselle kellolleni paremmin.

-Kirsti

Kesäaika

Enemmän valoa 🙂

-Inneliina

Talviaika

Talviaika on Suomen oikea aika, sitä on eletty siihen saakka kun tämä siirtely alkoi!

-Sini

Talviaika

Terveydelliset perusteet, joiden mukaan itse asiassa Ruotsin aikavyöhyke olisi vielä parempi.

-Anne T.

Kesäaika

Keväällä kaipaa paljon valoa ja illat ovat siten pitempiä. Syksyllä pimeys ei haittaa, kun muutenkin valmistautuu joulunodotukseen.

-Tiina

Talviaika

Se alkuperäinen aika (muistaakseni se oli juuri talviaika).

-Herkkäuninen

Kesäaika

Talvella valon määrä on vähäisempi, joten siitä olisi saatava kaikki irti, mielellään siitä nauttisi vapaa-ajallaan. Kesällä valoisuutta riittää lähes koko maassa vuorokauden ympäri, joten siitä pääsevät kaikki osallisiksi jokatapauksessa,

-MeK

Talviaika

TALVIAIKA OLI ALKUPERÄINEN SUOMEN AIKA . KESÄAIKA OLI SE HÖMPÖTYS ,JOHON LÄHDETTIIN MUKAAN ,KOSKA OLISI OLLUT NIIN VAIKEA TEHDÄ UUSIA AIKATAULUJA .

-’MUIDEN MUKAAN ,ILMAN JÄRKEE ’

Talviaika

Pysytään auringon mukana….

-Sinttu

Talviaika

Pysytään auringon mukana….

-Sinttu

Kesäaika

1. Työssä käyvillä ihmisillä olisi tunti enemmän valoisaa omaa aikaa virkistymiseen vaativien työpäivien jälkeen. 2. Lapsilla olisi tunti enemmän valoisaa aikaa harrastuksiin ja leikkeihin. 3. Autoilijoilla olisi tunti pidempään valoisaa ajoaikaa, vältettäisiin liikenneonnettomuuksia ja onnettomuuden uhreja. 4. Kaikilla olisi tunti pidempään valoisaa aikaa meille niin tärkeisiin elämänalueisiin: ulkoiluun, harrastuksiin ja sosiaaliseen elämään.

-Aili

Talviaika

Suurimman osan vuodesta aamuisin pilkkopimeää, muutenkin vaikea herätä.

-Tuula

Talviaika

Talviajassa elettiin ennen kuin kelloja alettiin siirrellä alun alkaenkaan joten se tuntuisi luonnollisemmalta vaihtoehdolta.

-”Ihanat kesäaamut”

Talviaika

Sopii parhaiten minulle, kuten varmasti erittäin monelle täällä Pohjolassa, Suomessa asuville. Unirytmi menee sekaisin siirtelystä sekä keväällä että syksyllä.

-Raija K

Talviaika

Valoisat aamut virittävät päivään.

-Kellon siirtelystä eroon haluava

Kesäaika

Mielestäni olisi hyvä, että eri puolilla Eirooppaa olisi koko ajan sama aika. Nykyinen talvi- tai kesäaika. Sillä ei ole suurta väliä. Itse eläisin mieluummin kesäajassa.

-Maisa Saloniemi

Kesäaika

Illat valoisampia.

-Hande

Talviaika

Normaali aika

Kesäaika

Syksyllä valoisammat illat harrastuksiin.

-Petra

Talviaika

Se on ”luonnonmukainen” aika suomalaisille ja eläimille. Aamulla ehtii aurinko lämmittää ilman, kasvit ehtivät kuivua yön kosteudesta jne.

-Ansku

Talviaika

Terveyden kannalta se on perusteltu valinta

-Nikke77

Talviaika

Aamut alkaa myöhemmin 😁

-Aamu uninen

Kesäaika

Pidemmät valoisat yöt ja aamut

-Merja K

Kesäaika

Valoisaa illalla pidempään, valveillaoloaikaan enemmän valoaa.

-TR

Kesäaika

Pitkä valoisa ilta on tärkeämpi mielenterveyden kannalta kuin pitkä valoisa aamu. Elokuussa ehtii vielä ulos valoisan aikaan ja kevät tulee nopeammin ja syksy hitaammin. Aamuyöllä nukutaan ja paremmin mitä pidempään on pimeää. Illalla vietetään vapaa-aikaa ja nautitaan valosta hereillä ollessa.

-Valoa iltaan

Talviaika

Sopii paremminihmisen luontaisen rytmiin.

-Pirtsukka

Talviaika

Alun perin normaaliaika.

-Helma

Talviaika

justiinsa sama kumpi, kunhan siirtely loppuu

Talviaika

Se on oikea aika

-Anja

Talviaika

kehoni viestintä kertoo

-37100

Talviaika

Normaaliaika on parempi. Illat ovat valoisia aina kesällä, mutta kesäajassa aamut ovat vielä kylmiä ja luonto heräämättä.

-Raila Lineri

Kesäaika

Valoisa aika lisääntyy merkittävästi vuoden aikana!!! 🙂

-Hannele

Kesäaika

Kesäajan valinnalla saadaan valoisat illat.

-Maahinen

Kesäaika

Valoisat illat, enempi ulkoilua valoisassa, parempi mieli, parempi terveys.

-Jouni/Valoisat illat

Talviaika

Talviajan on todettu olevan parempi terveydelle. Lisäksi kesällä päivät ovat pitkiä ihan luonnostaan. Ei ole tarvetta pidentää iltoja.

-Make

Talviaika

Kesäaikaan ilta on pidempi ja ehtii työpäivän jälkeen harrastamaan enemmän tai sitten vain nauttimaan kesästä puutarhatuolissa istuen.

-Anne

Kesäaika

Ehdottomasti kesäaika.Antaa pituutta päivälle .

-Mummo49

Kesäaika

Pitemmät valoisat illat

Talviaika

Vanha aika – hyvä aika

-Vm-52

Talviaika

Talviaika on normaaliaika. Kesäaika on kokeilu ja mielestäni humpuukia joka joutaa unohtaa.

-Irma

Kesäaika

tulee valoisammat illat myös talvella. koulun/työn jälkeen voi vielä nauttia valosta pidemmälle talveen. aamut ovat joka tapauksessa sydäntalvella pimeitä, oltiin sitten kesä- tai talviajassa. kesäajasta johtuvalla aamujen ”pimenemisellä” ei siten käytännössä ole merkitystä ainakaan niin kauan kuin työt ja koulut Suomessa alkavat pääsääntöisesti kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä.

-kesäaika kunniaan

Talviaika

Talviaika eli normaali aika on sopusoinnussa luonnon kanssa.

-Tuikku

Talviaika

’= normaaliaika

-Eero

Kesäaika

Hyvä, että lopetetaan typerä kellojen kääntäminen.

-Sandes

Talviaika

Tämä rytmi sopii minulle paremmin. Valoisat aamut ovat ihania!

-Maikku

Talviaika

se on se normaaliaika meikäläiselle.

-Emppu

Talviaika

Ihmisen fysiologia kaipaa valoa aamun heräämiseen. Venäjältä on tutkimustietoa pysyvästä kesäajasta, ja siellä todettiin että pitkät pimeät aamut lisäsivät ihmisten uni-, mieliala- ja syömishäiriöitä. Otetaan opiksi ja valitaan meille talviaika!

-Rouvva

Kesäaika

Pidemmmät valoisat illat

Kesäaika

Valoisammat illat.

-Valoa kohti

Talviaika

Siis siinä tapauksessa, että Keski-Euroopan maat valitsevat kesäajan, jolloin pääsemme samaan aikavyöhykkeeseen. Se piristäisi kauppaa ja helpottaisi asioita kovasti.

-Reino

Kesäaika

Illat ovat pidempään valoisat, kivempi ulkoilla yms töiden jälkeen

-Anskuli

Talviaika

Se on normaali luonnon rytmin mukainen aika, joka on ollut täällä ennen kellojen siirtelyä. Ei mitään kesäaikoja ollut, oli vaan tämä normaaliaika. Myöskin tutkimuksissa todettu ihmisen terveydelle parhaaksi…

-Luonnonrytmi

Talviaika

se on ”normaali”aika, Joka kesällä haluaa nauttia enemmän valosta, herätkööt ite tuntia aikaisemmin

-lispetti

Talviaika

Terveydellisistä syistä ehdottomasti normaaliaka

-Olli

Talviaika

Talviaika sopii suomalaisen elämänrytmiin luonnollisemmin.

-Kaijuska

Kesäaika

Jää enemmän valoisaa aikaa työpäivän jälkeen.

-Pirjo Pöntinen

Talviaika

Eikös aurinko ole ympäri vuoden korkeimmillaan klo 12?

Kesäaika

Pimeään aikaan kesäaika antaa hiukan enemmän valoa iltapäivään/iltaan, eli siihen aikaan kun 8-16 työssäkäyvän on mahdollisuus nauttia siitä ulkona 🙂

-Tanja

Talviaika

Minusta on ihan samantekevää siirretäänkö kelloja vai ei tai mikä aika.. voin nukkua ja herätä tarpeen mukaan. Tämä on taas sitä turhaa vouhotusta. Kun pitää valita, niin talviaika tuntuu luonnollisemmalta.

-Kage

Talviaika

Järkevää

-Mirve Lindhom/Lindhomlska

Talviaika

Olen aamu-uninen

-Saija

Talviaika

Se on aika jota olen elänyt suurimman osan elämästäni ja se on minun luonnollinen rytmini.

Talviaika

Ei ole mitään talviaikaa!! On normaaliaika ja kesäaika. Ja normaaliaikaa elettiin ennen kun jotkut keksi tuon kesäaika hömpötyksen. Eli ääni normaaliajalle-

-’-mummo-

Talviaika

Haluan ehdottomasti talviajan.koska se on aueingon kanssa yhteneväinen.

-sisko halonen

Talviaika

ns. Talviaika on vakiintunut normaaliaika

-Peksu

Talviaika

Talviaika on alkuperäinen oikea aika. Sopii paremmin rytmiin. Talviajassa ei tarvis kesällä nousta tuntia aikaisemmin

-Pauli Nikula

Kesäaika

Illat pidempään valoisia syksyllä.

-Tuula

Kesäaika

Syksyllä olisi pidempään valoisaa illalla. Syksy on just se masentava vuodenaika, kun on pimeää töihin lähtiessä ja töiden jälkeen.

-Anne Teileri

Talviaika

Terveyssyyt; niin moni kärsii kesäajasta.

-Mrspuuma

Talviaika

Fysiologisesti ihmisille Suomessa luonnollisempi

Kesäaika

Valoisat illat, varsinkin loppukesällä ja syksyllä mukavaa kun tulee töistä klo 16.00 jälkeen, näkee vielä ulkoilla.

-Maria

Talviaika

Valoisa aika keskitalvella osuisi paremmin aamuun. Vaikea herätä, kun aamulla on pimeää niin pitkään.

-Elisa Pitkänen

Talviaika

Talviaika on se normiaika mikä oli ennen kuin siirryttiin kellojen aikojen siirtämiseen ”kesä- ja talviaikoihin”. Olen aina ajatellut että on kesä- ja normiaika.

-Minnastiina

Talviaika

Kun syksyllä siirrytään kesäajasta takaisin talviaikaan, paljastuu, kuinka pimeät illat ovatkaan. Illat ovat sitä aikaa päivästä, jolloin vapaa-aikaa käytetään liikkumiseen ja sitä mielellään ulkona. Kannatan talviaikaa valoisempien syksyisten iltojen vuoksi, vaikka synkäthän ne ovat talviaikaankin!

-Mape

Talviaika

Sopii elimistölleni paremmin, olen illan torkku ja aamun virkku.

-Tuija

Kesäaika

Syksyn illat olisivat valoisampia.

-Hannu

Talviaika

Talviaika ehdottomasti,. Sehän on normaaliaika ennen tätä kellojen siirtelyä.

-Ritva Ikävalko

Talviaika

Illalla valosampaa myöhempään

-SA

Kesäaika

Tietysti kesä!

-kesänlapsi

Kesäaika

Päivä on pitempi myös talvella

-Tuija Kärkkäinen

Talviaika

Talviaika on normaaliaika

Kesäaika

Kannatan pysyvää kesäaikaa, koska kärsin joka syksy kaamosmasennuksesta ja kesäajassa jäisi syksyllä enemmän valoisaa aikaa iltaan.

-Kesän lapsi

Talviaika

Se on ainoa oikea aika

-Arja Pietikäinen

Talviaika

Talviaika on se alkuperäinen aika, joten palataan siihen 🙂

-Päivi

Talviaika

Talviaika on ns. normaaliaika ja jopa joissakin tutkimuksissa todettu olevan terveydellisestikin parempi vaihtoehto: ihmisten ’sisäinen kello’ on viritetty normaaliajan mukaan ja tämä vaihtelu kesäaikaan sotkee tämän rytmin ja aiheuttaa erittäin monille ongelmia.

-Pentti Tapanen

Talviaika

Turha on tällainen kysely, asia on jo selvä, tämä on Roskapostia.

-I

Kesäaika

Valoisat illat vielä syksylläkin.

-Aune Koskela

Talviaika

Alkuperäinen oikea aika 😊

Talviaika

Talviaika on normaali aika

-Jamppa

Talviaika

Ihmisen luontainen unirytmi

-MM

Talviaika

Meidän maantieteellinen aika

-JK

Kesäaika

Enemmän valoisaa aikaa

-Kesän lapsi

Kesäaika

Kesällä aamut lämpenevät tuntia aiemmin.

Talviaika

Se, jota nimitämme talviajaksi, on itse asiassa normaaliaika. Varsinaista talviaikaa meillä ei ole – jos olisi, se olisi tunnin verran normaaliajasta vastakkaiseen suuntaan. (Toki ymmärrän että normaaliajan nimi on vääntynyt kansan suussa talviajaksi, joka nimityksenä sopii kesäajan pariksi.) Normaali on se oikea, se normaali. On luonnollista, että aurinko on korkeimmillaan noin kello 12.

-No Name

Talviaika

Hei, Pääasia, että ollaan samassa Ruotsin ja Saksan kanssa, siltä pohjalta valinta.

-Pirteä Peipponen

Kesäaika

Se on kuulemma terveellisempi ja lisäksi saisimme valoisat aamut.

-ABC

Talviaika

Talviaika =normaaliaika. Työni alkaa klo 7.00 aamulla, herään kuudelta – kesäajassa klo 5! On ihanaa kun aamut lopulta valkenevat ja eritoten lämpenevät kesää kohti mentäessä. Kesäaikaan siirto saa aamut taas kohmeisiksi. Syksyllä kun siirrytään takaisin normaaliaikaan saan taas pariksi viikoksi vähän valoa aamuihin kuukauden pimeyden jälkeen. Jos ei oltaisi oltu kesäajassa olisivat kaikki aamuni olleet valoisia siihen mennessä.! Valoahan kesällä kuitenkin on ja talvella sitten taas ei – näytti kello mitä hyvänsä.

-Ebba

Kesäaika

Useammat ihmiset (7-65 vuotiaat) ehtivät olla ulkoilmassa koulun/opiskelun/töitten jälkeen kun illat ovat pitemmän aikaa valoisia,

-Annikki

Talviaika

Luonnollinen ja luonnon mukainen aika.

-Maria

Talviaika

Klo on 12, kun aurinko on korkeimmillaan eli on keskipäivä.

Talviaika

Meidän ikiaikainen sisäinen kellomme on viritetty juuri sille taajuudelle.

-Kevät sydämessä.

Talviaika

Luonnollinen aika suomalaiselle

-Isomummo

Talviaika

Olen syntynyt silloin kun oli pelkkä aika. Talviaika on minulle luonnollinen aika herätä, mennä nukkumaan ja ymmärrän ajan kulun auringon asennosta.

-Pauliina

Talviaika

Tuntuu luontevalta, onhan se ihan auringonmukainen.

-58200

Kesäaika

Ihanat valoisat kesäillat

Kesäaika

Tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

-Tta

Kesäaika

Valoisammat illat keväisin ja syksyisin.

-Aino

Talviaika

Oikea aika mun kropalle.

Talviaika

Aamujen on parempi olla valoisia, niin herää helpommin uuteen päivään.

-Anu Aurinkoinen

Talviaika

Kello soi aamuisin 5.45 normaaliaikaan,kesä ajalla se tarkoittaa 4.45,on yö,koko kesäaika menee puolitajuttomana,on aivan samantekevää onko illalla valoisaa tai ei kun ei pysty nukkumaan,univaje kasvaa.Eläimetkään eivät siirrä kellojaan,Silkkaa haittaa koko kesäaika vouhotus.

-Normaali aika,paras aika.

Kesäaika

Valoisemmat illat

Kesäaika

tarvitsen ehdottomasti valoisaa aikaa enemmän.

-690

Kesäaika

Olisi sama kuin suurimmassa osassa Eurooppaa. Espanja on jo vuosia pitänyt samaa aikaa kuin itä naapurit vaikka oikeasti kuuluu toiseen aikavyöhykkeeseen

-Tuikku

Talviaika

On ollut vuosia käytössä ja toiminut. Eikä mitään aikavyöhykevaihtoja!! Onneksi loppuu tämä typeryys, olisi pitänyt loppua jo aikaisemmin. Kyllä toiminta saadaan nopeasti käyntiin, mutta kun siitä tulee luopua löytyy jos jotain vastustusta!! Ihan kamalaa taas tämän kellojen siirto, vaikuttaa HYVIN NEGATIIVISESTI jaksamiseen.

-Sirpa

Kesäaika

Valoisa valveillaoloaika

-hoopeevee

Talviaika

Koska juuri talvella haluaisin nähdä joskus myös viikolla sen pilkahduksen päivän valosta. Valtaväestö pääsee töistä ja kotuituu pimeään… Säästö se olisi pienikin säästö kun voisi hetken olla pienemmällä sähkökulutuksella ja valaistuksen käytöllä. Oma mieli kaipaa valoa talven pimeyteen

-Valon kaipuu vapaa ajalla

Kesäaika

Aamuihmisenä maksimoi aamun ihanuudet

-Aamutyttö

Talviaika

Ei mene keväällä ja syksyllä niin paljon valoisaa aikaa hukkaan.

-Jukka

Talviaika

aamuisin on silloin valoisampaa

-inkeri72v.

Talviaika

Sehän on se normaaliaika..

-Norppa

Talviaika

Se on se normaaliaika ja siksi parempi

-Hanne

Talviaika

Talvisin aamut olisivat vielä kylmempiä jos oltaisiin kesäajassa

-Hanna

Kesäaika

Ei ole mitään perusteltua syytä miksi ei voisi olla kesäaika.

-Lissu

Talviaika

Ei ole olemassa mitään talviaikaa, vaan se on ollut aina NORMAALI aika.

-Elina

Kesäaika

Enemmän valoa illalla, että jaksaa tehdä jotain vielä töiden jälkeen.

-Erja

Talviaika

Jäädään siihen aikaan kun on siirretty kelloja taaksepäin, tuntuu kuin jäisi voitolle 🙂

-Katti

Kesäaika

Lisää valoa vapaa-aikaan! Mahdollistaisi ulkoilun ja liikkumisen luonnossa luonnonvalossa huomattavasti pitempään syksyllä ja aiemmin keväällä. Suomalaiset liikkuvat aivan liian vähän. Liikunta parantaa unta varmemmin kuin valon väheneminen iltapäivällä ja alkuillasta. Luonnossa liikkuminen lisää terveyttä.

-Sani

Talviaika

”Normiaika” eli luonnon oma . Suomessa muutenkin niin valoisaa, ei sen takia tarvitse vääntää väkisin ”kesäaikaan ”

-Kerttu

Talviaika

’= ”normaaliaika”

-Rrrr

Talviaika

Tämä on se normaali aika ja sopii elämänrytmiin paremmin ja luo sen vuoksi sitä hyvää oloa..

-Ancelique

Talviaika

Se on se meidän normaaliaika.

-’-piksa-

Talviaika

Normaaliaika sopii Suomeen parhaiten.

-Satu

Talviaika

Se on aluksi näin ollut ja annettais jotain pysyä kohdallaan!

-Talvi-ihminen

Kesäaika

illat pidempää valoisat

-ilta kukkuja

Talviaika

Talviaika on luonnollinen, ainoa oikea aika: klo 12 päivällä aurinko on etelässä jne. Kesäaika on tekaistu, ei seuraa luonnon rytmiä. Suomessa emme tarvitse ”kesäaikaa”, koska meidän kesä on valoisa joka tapauksessa.

-Heiniliisa

Talviaika

minulle on oikeastaan ihan sama kumpi aika otetaan käyttöön, kunhan ei tarvitse siirrellä kelloja kaksi kertaa vuodessa.

-susku

Kesäaika

Valoisuuttaa iltoihin, jotta ehtii harrastaa enemmän.

-Raikku

Kesäaika

Pitempi valon määrä.

-kurkki

Kesäaika

Iltaan pitää saada valoisuutta, koska silloin on ihmisillä yleensä vapaa-aikaa ja mahdollisuus mm. ulkoilla.

-Merja

Kesäaika

Edes hippunen valoa talvella työpäivän jälkeen ilahduttaisi.

-Kesäajan lapsi

Kesäaika

Enemmän valoisaa aikaa.

-Päivikki

Talviaika

Ei ole talviaikaa, vaan normaali aika!

-Marja-Leena Niikkonen

Kesäaika

Valoista illat!

Talviaika

Talviaika on luonnonmukaisempi.

-Kristina Juvonen

Kesäaika

Valoisat illat kesällä pidempään.

-Solmi.

Talviaika

On ns. normaaliaika

Talviaika

Talviaika oli alunperin ennen kuin tehtiin keinotekoinen muutos. Pysytään siis siinä.

-Tiimalasi

Talviaika

Normaaliaika (=talviaika) on meille paras. Kesäaika, eli Moskovan aika, ei tunnu omalta.

-migaim

Talviaika

Lähempänä Keski-Euroopan maiden ajan kanssa

-Tepsu

Kesäaika

Sopii paremmin unirytmiini.

-Illan torkku, aamun virkku

Talviaika

Talviaikahan on ns. normaali ja oikea aika, josta aikaa on siirretty kesäaikaan!

-SS

Kesäaika

Kesäillat olisi pitempään valoisia. Kun on pitkä työmatka, ehtii enemmän kotonakin tehdä jotain.

-Sirkka

Kesäaika

Mielellän vielä Ruotsin kesäaika

-PAT

Talviaika

Kesällä on niin valoisaa, että on oikeastaan ihan yhdentekevää, paljonko kello silloin on. Talviajassa kello on (kai) säädetty niin, että valoisaa aikaa olisi mahdollisimman paljon ”sopivana” aikana.

-Tiiu

Kesäaika

Olisi illat pitempään valoisia

-Ansku

Talviaika

Oikee aika

-jep

Talviaika

Olen tutkitusti iltaihminen. Piristyn iltaa kohden vaikka olisin miten väsynyt. Kun kelloja siirretään vain tunti, siinäkin menee monta viikkoa sydämen tykyttäessä aamuisin. Keho huutaa ’suurta vääryyttä’ mutta töihin on lähdettävä. Rakastan lintujen laulua ja kauniita aamuja mutta heräämisen raskaus vie niistä kauneimman sävyn. Talviaikakin ottaa tiukille. Menen kyllä ajoissa sänkyyn vaan en nuku. Jos menen yhtään liian ajoissa klo 22 ja nukahdankin, herään aina parin tunnin kuluttua kun keho luulee päiväuniksi. Ja sitten vasta valvotaankin. Luonnollinen unirytmi olisi klo 1-2 ja herääminen 9.30 – 10.00. Silloin olisin pirteä koko päivän. Mutta tällöinhän ollaan jo töissä.

-Aamut sumussa

Talviaika

Yksi ja sama aika kaikilla! Ei ole olemassa mitään talvi- tai kesäaikaa, sillä yksi tunti sinne tai tänne, ei ole mitään merkitystä kenenkään, siis EI KENENKÄÄN elämään. Lopettaisittejo puheet jonkun valon määrästä aamuin tai illoin. Vuosituhansia on eletty samalla valon määrällä ja niin on hyvin pärjätty, ettei kukaan ole aiemmin valittanut yhtään mitään!

-Karjalaispoika

Kesäaika

Nuorisokin jaksaisi herätä kouluun ajoissa, heissähän on tulevaisuus jonka vuoksi valintoja teemme.

-Tuula

Kesäaika

Valoisat illat.

-Kirmarkur

Kesäaika

Pitempään valoisaa iltaisin

Kesäaika

Valoisammat illat keväällä, kesällä ja syksyllä. Jis olisi aina kesäaika, jäisi enemmän aikaa harrastaa ja ulkoilla valoisammassa ajassa. On turvallisempaa liikkua valossa kuin pimeässä. Kaupungeissa olisi turvallisempaa liikenteessä. Naisia ei pelottaisi liikkua yksin, kun ei tarvitsisi pelätä pimeässä väijyviä raiskaajia. Talvella näkisi edes joskus valoa kun iltapäivät olisivat valoisempia. Meillä täällä maalla ei ole edes katu- tai tievaloja. Talvet ovat mustaakin mustempia.

-Kesän lapsi

Kesäaika

Valoisat illai

-Hiutala

Kesäaika

Kesäajan valinnasta huolimatta ehdottomasti kaikille maille sama aika! Ei väliä onko se kesä- vai talviaika. Kaikki olisi selkeämpää, kun olisi sama aika.

-rasmuska

Talviaika

valoisat aamut vaikuttaa vieystasoon positiivisesti

-Tarja

Kesäaika

Valoisat illat sopivat minulle.

-Johanna

Kesäaika

Pitkät valoisat kesäillat mahdollistavat mm. golfin peluun työpäivän jälkeen. Lisäksi yötön yö on hyvä matkailuvaltti. Talvella on joka tapauksessa pimeää aamusta tai illasta tai molemmista päistä, joten silloin ei ole niin väliä, paljonko kello on.

-Kesäihminen

Talviaika

Periaatteessa ei väliä kum tulee kunhan vaan loppuu koko kellojen siirtey!

-Päivi-64

Talviaika

Koululaisten kouluun lähtö tapahtuu normaaliaikaankin sydäntalvella pimeässä, jos jäädään pysyvästi kesäaikaan pimeät aamut lisääntyvät. Perustelen mielipiteeni lasten turvallisuudella.

-Hopeasalava

Kesäaika

On ihanan saada niin paljon valoa kuin mahdollista ja talvella on pimeä kuitenkin, joten satsataan kesään:)

-Leena

Talviaika

Kesällä on valoisaa koko ajan, mutta talvella jos joudut heräämään vielä tuntia aiemmin, se on kuin heräisit peikon perseestä joka aamu. Ei edesauta virkeyttä ja toimintakykyä tällä kaamosalueella.

-Torttu

Talviaika

Päästään läntisen-keskieuroopan kanssa samaan aikaan, tai aikaero säilyy samana kuin nykyään.

-Santtu

Talviaika

Talviaika on ns. normaaliaika eikä oikeasti kellojen siirtelyllä ole mitään merkitystä siinä, onko kesällä valoisaa vai talvella pimeää. Valon määrä ja vuodenajat ovat riippuvaisia maapallon liikkeestä akselinsa ja aurinkonsa ympäri. Talvella maapallo on kallistuneena auringosta poispäin, jolloin valon määrä on pienempi, oli kello tunnin edellä tai jäljellä. Kesällä maapallon on kallistuneena aurinkoon päin, jolloin valonmäärä on suurempi. Ihminen tarvitsee myös pimeyttä, jotta keho toimii normaalisti. Maailmassa on riittävästi keinovaloa pitämään meidät hereillä pimeään talviaikaan ja oikeasti, kuinka moni valvoo kellon ympäri kesälläkään vain siksi ,että on kesäaika ja valoisat kesäyöt?

-Höpötystä

Talviaika

Ei ole olemassa talviaikaa vaan normaaliaika, johon tietysti tulisi palata.

-aamuvirkku

Kesäaika

Luontevampaa ainakin minulle.

-Tarja55

Talviaika

Se on ennestään meidän normaaliaikamme

Talviaika

Oma biologinen rytmi.

-Talviaika

Kesäaika

Valoisaa ilta-ailaa jää pidemmälti.

-Maija Hyytiäinen

Talviaika

Biologinen rytmi sanoo, että talviaika on PARAS

-Tuisku

Talviaika

Talviaika on se alkuperäinen aika, jonka mukaan taivaankappaleidenkin liikkeitä mitattu

-Mummeli

Talviaika

Se on kehonrytmille sopiva.

-Liljuska

Talviaika

Aamut valoisampia..iltaa kyllä riittää. Kesäaikana liian kauan valoisaa illalla.!

-Markku

Talviaika

”Lasten ja työläisten” helpompi lähteä aamuisin liikkeelle!

-helna

Talviaika

Luonnollinen rytmi. Joka aamu tunti enemmän hyvää unta.

-Harri Lankinen

Talviaika

Se normaali entinen aika oli paras.

-Kaarina

Talviaika

Jos olen oikein ymmärtänyt, talviaika on lähempänä auringon vuorokausikiertoa eli kun on keskipäivä klo 12 niin aurinko on korkeimmalla kohdalla.

-Mä

Kesäaika

Oispa ainainen kesä ❣️

-Lillislii

Talviaika

Talviaika on se Suomen alkuperäinen aika. Se tuntuu luonnollisemmalta.

-Mummi68

Kesäaika

Valoisat illat

Talviaika

Ei oikeastaan väliä kumpi, mutta pääasia, että kelloja ei enää siirretä.

-Arja

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika ei sitä pidä mennä sotkemaan.

-Leena Räikkönen

Talviaika

Aamulla helpompi herätä kun on valoisaa.

-Sari

Talviaika

Oikea aika

-Sissi59

Kesäaika

Iltaisin valoisuus lisääntyy

-Hapa

Kesäaika

Biologinen kello

-Aamuvirkku

Talviaika

siitä lähdettiin keinotekoiseen kesäaikaan

-veera

Talviaika

Se oikee ja alkuperäinen ;👍sopii minulle parhaiten, etenkin unirytmin kannalta 😴

-Marja

Talviaika

Talviaika on ns. alkuperäinen aika, jota ryhdyttiin muuttamaan. Eli takaisin talviaikaan !

-Saaga

Talviaika

Luomuaika 😉

-Tuija 69

Talviaika

paluu vanhaan

-rixrax

Talviaika

Normaaliaika tietysti. Silloin keskipäivän aurinko on oikeassa paikassa. Kesäaika on keinotekoinen siirto.

-Sari

Talviaika

Se on Suomen normaaliaika.

-Tepa

Talviaika

Talviaika on ns. ’normaaliaika’

-1956 syntynyt

Talviaika

Talviaikahan on sen normaali aika, mikä vallitsi ennen kuin tähän joutavanpäiväiseen kellojen siirtely hömppään lähdettiin

-Hanski

Talviaika

Normaaliaika

-Katsa

Talviaika

Talviaikaa seuraa koko luonto!

-Raijaliisa

Talviaika

Talvi- eli normaaliaika joka Suomessa kuuluisi olla on mielestäni oikea.

-Aila

Talviaika

Siitä tulee turvallinen olo, luonnollinen valinta itselleni.

-Sari – siivooja

Kesäaika

Eipä tuolla suurta merkitystä ole. Vaan loppuupahan joidenkuiden kaksi kertaa vuodessa toistuva voivottelu kellonaikojen siirtelyn hankaluudesta. Toivottavasti ottavat tilalle jonkun positiivisen ajatuksen, eivätkä siirry seuraavaan keksimäänsä hankaluuteen… 😉

-Molempi parempi

Talviaika

Luontainen aika Suomelle – niin ihmisille kuin karjallekin.

-Ammuuu..

Kesäaika

Enemmän valoisaa aikaa kesäiltaisin

-Meimei

Talviaika

Ehdottomasti paras 😄

-Terttu

Kesäaika

Koska on mukava lähteä illalla harrastuksiin, kun on valoisaa.

-Emmi

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika josta on lähdetty tähän kellojen siirtelyyn.

-Ansku

Talviaika

Minulle luontevampi tämä talviaika.

-Maija K

Talviaika

Valoisat aamut. Tukee luonnollista rytmiä

-Miss Hanau

Kesäaika

Normaali aika.

-Matleena

Kesäaika

Pitkät, valoisat kesäillat!

-KH

Talviaika

UTC+1

-Esa

Talviaika

Aamuihmisenä nautin kun aamut ovat valoisia jo nyt maaliskuussa ja illatkin pitkälti jo ☀️👌🏼

-Hanne

Talviaika

Se on normaali aika, joka sopii parhaiten Suomeen. Ennen oli kesäaikana virastoissa ja liikenneyhtiöillä ja kaikki toimi hyvin. Maatalouteen ja luonnolle ei tarvitse kelloja siirrellä.

-Luonnollinen

Kesäaika

talvi-ilta olisi edes hieman pidempi

-HN

Talviaika

Oleellisempaa minulle on, että palataan yhteen aikaan. Konservatiivisena kannatan talviaikaa, joka oli ennen se normaaliaika.

-Päivi

Talviaika

Koska se on meidän alkuperäinen aikamme.

-Mewe

Talviaika

Terveydelliset perusteet, koska uniongelmat on niin yleisiä niin tarvitaan se tunti lisää joilloin vähentää myös liikenneonnettomuuksia.

-Talviunille

Talviaika

Talviaika on se normaaliaika, joka meillä oli ennen tätä siirtelyhullutusta. Lisäksi asiantuntijat ovat todenneet sen olevan ihmisen terveydellekin paremman.

-Eveliina Karoliina

Kesäaika

Valoisampaa pidemmän aikaa.

-Annukka52

Talviaika

On Suomen normaaliaika, aurinko luonnollisessa kohdin kello 12 sekä nousut ja laskut luonnolliseen aikaan.

-Hinkkuri Highland

Talviaika

Normaali rytmi, illalla pimeämpi auttaa nukkumaan ja aamun valo auttaa heräämään iltaihmistä. Terveydellinen syy

-Riitta

Talviaika

Aamut olisivat keväällä valoisampaa ja illalla voisi mennä nukkumaan ajoissa.

-Työssä käyvä aamuvirkku

Kesäaika

Suomessa on suurimman osan vuotta pimeää ja talviaikaan siirtyminen vie 150-200 tuntia pois valoisaa aikaa. Ehkä enemmänkin. Mitä hyötyä on siitä, että aamut on valoisia, kun suurin osa ihmisistä on töissä eikä voi nauttia päivän aikana valosta. Sitten kun töiden jälkeen haluat tehdä jotain ulkona, tulee aikaisin pimeää. Ajatus, että saadaan liike-elämää parannettua talviajalla, on typerä, koska se lisää ihmisten masentuneisuutta, kun aina on pimeää.

-Laura

Talviaika

Ihanat valoisat aamut.

-Tilda

Talviaika

Tämä on meidän luontainen aikamme. Pois turhat kellonsiirrot ja keho kiittää. Ikävää vaan kun vielä pitää pari pitkää vuotta vekslata tätä soopaa.

-Päikkä

Talviaika

Tärkeintähän olisi nyt vaan lopettaa kellojen siirtely, mutta itse tykkäisin, että pysyisimme normaaliajassa (ns. talviaika).

-Saska

Kesäaika

Ihan sama kumpi kunhan turhasta kellojen siirtelystä luovuttaisiin.

-Jaana

Talviaika

Ei peitto siitä pitene että leikataan alaosasta ja sama pala kiinnitetään yläosaan.

-Punnu

Talviaika

Talviaika on tutkitusti terveellisempi ihmisille, etenkin täällä Suomessa jossa valon määrä on vähäisempi.

-Antti R

Talviaika

Talviaika, joka on se luonnollinen aika, mikä tulee olla huomioitu maapallomme kolkalla kaikkialla alueellisen vuorokaisikäyttäytymisen mukaan. Tosin kullakin valtiolla on oikeus tehdä oma ratkaisunsa, mutta ainakin Suomen osalta toivon, että ratkaisuksemme tulisi talviaika, jotka juuri nyt vallitsee, muuttamatta kelloja tästä klo-ajasta muuhun. Kesäaikahan ei vastaa oikeata luonnon klo-aikaa. En edes tiedä, saimmeko tuolla aikanaan käyttöön otetulla kesäajalla juurikaan mitään hyvää aikaiseksi?

-Esko Nyyssönen / Efraim

Talviaika

Omakohtaisesti helpompi elää talviajan kellon mukaan. Toki pitäisi selvittää kuinka muut valtiot menettelevät, ettei tulisi hölmöjä aikaeroja.

-Tiina

Talviaika

Talviaika on normaali, luonnollinen aika jonka mukaan olemme eläneet ennen hömpötystä kesäajasta!

-Mummeli

Talviaika

Normaali rytmi

-Marja

Talviaika

Talven pimeisiin aamuihin aiemmin valoa

-Pimeät aamut on syvältä

Talviaika

Luonnollisempi rytmi

-Raili

Kesäaika

Valoisuus iltaisin keväällä ja etenkin syksyllä. Jos talviaika myös kesällä, aurinko nousee jo kahden jälkeen yöllä keskikesällä.

-A-L

Kesäaika

Haluan olla samassa ajassa jossa elin lapsuuteni toisella puolella maapalloa! ☀️😊

-Vaeltaja

Kesäaika

Valon määrä on suurempi pitkälle iltaan, siis kesä

-Kesä

Talviaika

Aamut ovat lämpimämpiä kesällä, kun eletään talviaikaa eli normaaliaikaa.

-Tarja

Talviaika

Valoisat ja pidemmät illat

-Yökyöpeli

Talviaika

Normaali luonnon, maapallomme aika

-Äiti49

Kesäaika

Ei ole merkitystä onko kello 7 vai 8 kun menee keskitalvella töihin.. pimeää on kuitenkin.. ja suurin osa ihmisistä työskentelee sisätiloissa. MUTTA sillä on suuri merkitys, että onko töiden jälkeen tunti enemmän valoisempaa ympäri vuoden: ihmisen henkiselle hyvinvoinnille kyky ulkoilla tai liikkua muuten päivittäin työn vastapainoksi: siinä on tarpeeksi syytä saada työpäivien jälkeiselle ajalle valoisempaa tunnin verran. Se korostuu toki ennenkaikkea täällä pohjolassa. Ja jos ei välitä ulkoilusta ja liikunnasta niin varmasti on energisempää, että työpäivän jälkeen on enemmän valoa kuin jos elettäisiin talviajassa ympäri vuoden. Joidenkin psykologien väitteet ns sisäisestä kellosta auringon nousun ja laskun perusteella on teennäisesti haettua.. tällä tunnin aikaerolla ei ole sisäiselle kellolle merkitystä koska joka tapauksessa pimeä aika on paljon pidempi kuin tämä tunnin ero, siis juuri aamusta, mutta vielä kerran.. tunti enemmän iltapäivällä antaa merkittävän valoisuusedun töiden jälkeiselle vapaa-ajalle talviaikaan jolloin muutenkin pimeys ja kaamos yrittää nitistää.

-saranasoul

Talviaika

On ollut ennenkin, mitä sitä vaihtamaan.:D

-M.H. Kesää kohti talviajassa….

Kesäaika

Valoa, valoa ja valoa iltoihin… ja sen myötä mieleen.

-T