Paljasta luovuutesi hedelmät

Utelimme lukijoiltamme millaisisissa yhteyksissä heidän luovuutensa on ilmennyt tai ilmenee. Monella luovat ideat tulevat urheilun ja tarkoituksellisen ideoinnin yhteydessä kun taas toisien luovuus kukkii vasta pakon edessä.

Vastanneiden kesken arvoimme 3kpl 30€ lahjakortteja verkkopuotiimme. Voittajia ovat nimimerkit ”patsaantakana on nainen”, Henkka sekä Mimmi. Voittajiin ollaa yhteydessä sähköpostitse.


Olen aina haaveillut kirjoittamisesta, mutta koskaan ei muka ollut aikaa. Sairastuttuani kolme vuotta sitten rintasyöpään aloin kirjoittaa kokemuksistani blogia. Se on auttanut minua ja olen itsekin yllättynyt kirjoittamisen voimasta.

-Rintarinnan


terveys
ystävällisyys
rehellisyys
perhe ja varsinkin lapsenlapset
usko Jumalaan ja hänen jokapäiväiseen varjelukseensa ja armoonsa
Suomen kaunis luonto ja sen ihmeet

-heisku


Vapaassa ilmapiirissä luovuus pääsee valloilleen silloin kun minulta ei vaadita mitään. Mieheni on saanut minussa luovuuden kukoistamaan, oon niin liekeissä monesti, kiitos hänen! Ideoita tulee enemmän kuin ehdin toteuttaa, mutta kun kirjoitan tai piirrän ne paperille, ne tuppaavat toteutumaan. Käytän luovuutta kodin sisustukseen ja pihan laittoon, lapsien leikkipaikkojen kehittelyyn jne.

-Innostuja


Rakensimme maalle omakotitalon eläkepäiviä varten. Tuli kellarin ja puuliiterin vuoro. Sain idean ja sanoin rakennusmestarimiehelleni: ”Rakenna niin, että puuliiteristä mennään kellariin.” Meillä oli rinnetontti, johon toteutus onnistui. Talvella ei koskaan ole kellarin oven edessä lunta ja kesällä puuliiteri suojaa kellarin ovea auringolta. Jotkut vieraammekin ovat halunneet käyttää tätä ideaa, joka on vapaasti käytettävissä. Emme ole hakeneet sille patenttia!

-Irja


Silloin, kun olen yksin, minulle tulee hyviä päähänpistoja! Esim fillarilenkillä, kun oikein on hiki ja väsyttää, minä mietin vaikka sitä, millaisen puheen pidän lapsenlapsen rippijuhlassa, häissä jne.. Sitten vain kirjoitan sen ylös kun tulen pyörälenkiltä hikisenä kotiin. Toinen on se, kun saan yksin siivota, eikä kukaan häiritse! Siirtelen huonekaluja, kokeilen uutta järjestystä ja saan joskus hyviä juttuja esiin, eikä kukaan häiritse! Vasta kun koti on siivottu ja mies ja lapset tulevat kotiin, he voivat iloisesti yllättyä, että tämäpä järjestys on kiva näin!

Kirjoittelen ylös erilaisia asioita, talletan ne omaan vihkooni, en koskaan koneelle! Sieltä vihosta minä ammennan runoja ym kivoja juttuja ystäville, kun laitan vaikka perinteistä postia. Voin myös kokeilla luovuutta ruuanlaitossa ja leivonnassa. Yleensä niistä on tykätty ja ne ovat olleet hyviä. Rohkeasti pitää vain kokeilla!

-mummi59


Näin joulun jälkeen muistuu mieleen, että kun liottelee lipeäkalaa ennen keittämistä, tahtoo se siitä huolimatta hajoat veteen keittämisen yhteydessä. Jos ripottelee teelusikallisen sitruunahappoa litraa kohden liotusaikana, tulee lipeäkalasta hyvä, eikä häviä keittoveteen kun sitruunahappo neutralisoi kalan.

-Anna


Paikkaan vanhan lakanan toisesta rikkimenneestä lakanasta sydämen muotoisilla paikoilla ja laitan aluslangaksi tai päällyslangaksikin punaisen värin. Hieno lakana tuli.

-Mummo 80 v


Tärkein viimeaikaisista oivalluksistani on se, että kun asiassa pääsee alkuun, homma alkaa sujua… Esimerkiksi kaappeihin kertyneet lukemattomat aikakauslehdet painoivat mieltäni kauan aikaa, koskaan ei tuntunut olevan aikaa tai energiaa niiden läpikäymiseen. Kunnes sitten vain aloitin. Ryhdyin työstämään asiaa eli plaraamaan lehtiä aina silloin, kun aikaa oli pieni hetki. Selasin lehdet pääpiirteittäin läpi, otin talteen kiinnostavat artikkelit ja lopun lehden sainkin laittaa keräyspaperiastiaan. On kuin pieni voitto aina, kun saan kassillisen lehtiä vietyä keräykseen viemästä tilaa kaapistani. Kummasti aikaa ja energiaa vaan ilmestyy kun on asiasta innostunut!

-Lehtienpoistaja


Luovuuteni kukkii ruuanlaitossa, käsitöissä=korjaustehtävissä, kuvataiteissa, taitaa olla toinen luontoni, kun on vaikeaa muistaa…

Käytän esim.

  1. Matjessillin liemet pienissä erissä ruokani mausteena samoin kuin Felixin kurkkujen liemet. Pientä säästöä ja valmiit marinadit punasipulisilpulle tai keväällä voikukannupuille…
  2. Oman polkupyörän koristelu kynsilakalla varastamiskelvottomaksi.
  3. Ulkotakkiin pyykkikoneessa revenneen palkeenkielen päälle kiinnitin heijastusnauhasta leikatun kuvion heijastuslangalla ommellen, joskus niissä on liimakiinnitys.
  4. Vanhasta yöpaidasta kuluu hihansuut ja kaula-aukko, niihin voi ommella uudet resorit ja taas mennään vuosi pari.

-Leikkimieli


Vanhasta hetekasta tein tamppaustelineen. Kiinnitin sen saranoilla seinään. Sitä voi käyttää myös kesällä puutarhaletkutelineenä.

-Olavi


Luovuuteni tulee esille runoja kirjoittaessani ja toisten kirjoittamia runoja tulkitessani. Ruoanlaitossa keksin ohjeita tai muutan katsomaani ohjetta luovasti.

-Koku


Askartelen onnittelukortit tai tuunaan valmiin kortin persoonallisemmaksi käyttäen Positiivareiden värssypankin antia.

-Pipe


Brain storminkia kannatta harrastaa ryhmässä – 1 aivo on 1 aivo – 2 aivoa vastaa 3 aivoa jne.

-Jorma


Säästäminen on luovaa ja hauskaa. Kappaleissa muuntuu kutkuttavaksi tehtäväradaksi kun leipähyllyltä etsii aleleivät (-25 prosenttia = 1-piste, -30 prosenttia = 3 pistettä ja -50 prosenttia = 5 pistettä) ja ruokalista muodostuu kulloinkin tarjouksessa olevan tuotteen pohjalta. Lopuksi lasketaan säästö normaaliin hintaan ja juhlitaan merkitsemällä säästö vihkoon. Ajan kuluessa kehityt säästömestariksi!

-Täti Vihreä


virkkaan ite kukat.. pringles-putkilot käsityörasiaksi… vanhat kahvinpurut huoneenraikastajaksi / ihonkuorintaan… kahvipusseista kori/kassi… munakennoihin yrttejä kasvamaan… tölkinnipsuista korvakorut… luovuuteni kukkii sil

-HelenaTuulikki


Käytän pyykinpesussa nestemäistä tahranpoistoainetta. En annostele sitä koneeseen, vaan laitan täsmähyökkäyksen suoraan vaatteessa olevaan tahraan. Käyttämäni tahranpoistoneste myydään suurisuisessa pullossa, joten siitä kaatamalla nestettä hulahtaa enemmän kuin tarvitaan.

Olen ratkaissut ongelman seuraavasti: kaadan tahranpoistonestettä eläinkaupasta saatavaan jyrsijän juomapulloon. Sen metallisen imuputken päässä on annostelijana metallipallo. Kun pyöritän putken päässä olevaa palloa tahraa vasten, tahranpoistonestettä annostuu juuri oikea määrä ja täsmällisesti oikeaan kohtaan.

-Anjuta


Luovuus vain putkahtaa esiin. Tässä yksi.

Käytän tiskatessani kumihansikkaita kuivia käsiäni suojaamaan. Kyllästyin räpläämään hanskojen kanssa: kumpi vasempaan, kumpi oikeaan käteen. Äsh! Ostin kahdet eriväriset kumihanskat. Nyt vasemmassa kädessäni on keltainen, oikeassa turkoosi hanska. Siihen loppui räplääminen.

-Leena-mummi


Jos en ole pitkään aikaan toteuttanut luovuuttani, huomaan, että voin pahoin. Se on minun energiavirta, joka pitää hengissä.

Luovuuteni suurin tukahduttaja on itsekritiikki. Kaikkein paras aika luovuudelle on, kun onnistun heittämään ”aivot narikkaan”. Silloin jopa yllätän itsenikin. Eli, lähden vain ”kokeilemaan” miltä ideani voisi näyttää, mikä voisi olla lopputulos.

-Helmi


Kun joku sanoo/tekee sellaista mistä lähtökohtaisesti olet eri mieltä, niin yritä selvittää miksi hän toimi kuten toimi. Ts. hänellä oli joku syy! Tästä ”syystä” – erittäin suurella todennäköisyydellä – olisi hyötyä myös sinulle. Kunhan otat sen myös omaan käyttöösi!

-Jorma


Usein tuntuu, ettei osaa tai tiedä riittävästi, tai asia tuntuu jotenkin muuten vaikealta tai tylsältä. Kun kuitenkin rohkeasti lähtee käsittelemään asiaa, huomaakin puhuvansa opettaessaan tai kaverin kanssa keskustellessaan ihan järkeviä. Tietoa kertyy ja jäsentyy pikkuhiljaa, ja se jalostuu käyttöön jotenkin automaattisesti ihan yllättävissä tilanteissa. Kokonaisuuksien hahmottaminen ja laatikon ulkopuolelta ajattelu tuovat sekä itselle että kuulijalle uusia näkemyksiä, ja yhtäkkiä irralliset asiat loksahtavat kohdalleen ja asioille syntyy yllättäviäkin yhteyksiä ja merkityksiä. Luovuus ansaitaan aktiivisuudella ja hyödynnetään passiivisuudella, kun annetaan ensin aivoille ruokaa ja sen jälkeen työrauha eikä pelkkiä vaatimuksia.

-määrätietoisesti mutta rennosti


Kun oivalsin, että luovuus ei ole pelkkää taiteen tai kirjoittamisen tms. ns. luovan taiteen osaamista, vaan että luovuutta on myös se, että osaa yhdistellä omia vahvuuksiaan, tietojaan ja taitojaan aina uudella tavalla, niin tajusin, että minäkin olin luova.

-Elsa1957


Toinen juuri voidelluista luistelusuksistani katkesi takaosastaan niin, että suksen pohja säilyi kuitenkin ehjänä. Idealamppu syttyi, kun samalla muistin takaterassilla kaatopaikalle lähtöä odottavan Ikean nahkaverhoillun nojatuolin. Ruuvasin sukset nojatuolin jalkoihin kiinni, jolloin erikoinen, mutta mukava mäenlaskukelkka oli valmis! Kyllä siinä naapuri taisi yhden jos toisenkin kerran hieraista silmiään, kun laskimme lasten kanssa nojatuolilla mäkeä!

-Henkka


Aina kun olen allapäin ja tuntuu, että elämä potkii päähän, otan siveltimen ja maalit esille ja alan maalata. Maalatessa ajatukset keskittyvät tekemiseen ja sen jälkeen tuntuu hyvältä. Ilmeisesti se rentouttaa jotenkin. Ei tarvitse olla taitava maalari. Kunhan vain alkaa maalailemaan jotain. Voi syntyä vaikka minkälaisia taideteoksia.

-Niina


Luovuus tarvitsee polttoaineekseen levollisen mielen. Olen jo pitkään harjoittanut meditointia ja joogaa, joiden avulla luovuuteni kukkii kuin itsestään. Käytän luovuutta ihan arkisissa tilanteissa vaativampien sekä rutiininomaisten työtehtävien äärellä sekä ongelmanratkaisussa. Vapaa-ajallani teen paljon luovia juttuja: neulon, askartelen ja väritän aikuisten värityskirjoja.

-Anu Aurinkoinen


Hoidan työkseni vanhuksia, käytän luovuuttani monella tapaa, ohjatessani/kävelyttäessäni vanhusta wc:hen laulan ” mummolaan kun pyöräilemme … tai heiliä karjalasta…. matka taittuu huomaamatta. Aika monelle tämä sopii.

-haavemaa


84-vuotias anoppini oli tukehtumassa pullaan. Meni jo ihan mustaksi ja tajuttomaksi. Heimlichin ote ei toiminut pyörätuolissa istuvalle. Sitten sain idean. Vetäisimme anopin lattialle vatsalleen, pään käänsimme hieman yläviistoon, niin että hengitystiet olivat auki ja sitten ihan ronski painallus lapaluihin vähän yläviistoon sekin. Pullapala lensi kaaressa ulos, väri palasi ja ambulanssikin tuli. Heille anoppi ilmoitti voivansa ihan hyvin. Tarjoilin tätä elvytyskeinoa SPR:llekin. Ei kelvannut. Ei kyllä kertoneet mikä siinä oli vikana. Vastaavassa tilanteessa olisin valmis toistamaan.

-Kaarina


Minulle tulee viikkolehti. Mitä voin tehdä sillä kun olen sen lukenut?
– leikkaan siitä neuleohjeet ja lähetän ne sellaiselle joka neuloo
– samoin ruokaohjeet joista pidän; säästän itselleni tai lähetän ystävälle
– leikkaan kauniiden kukkien kuvat, liimaan kartongille ja lähetän onnitteluina
– säästän lasten ja aikuisten tehtävät jotka ratkaisen itse tai lähetän muille.

-Talvikki


Koskettavat asiat puhkeavat runoiksi, alakuloa voi joskus maalata tai vain kuvittaa väreillä. Käytän eniten huopakyniä. Viime aikoina olen löytänyt polun varrelta kaarnanpaloja, joista on syntynyt erilaisia hahmoja Mariasta joulupukkiin. Tein mieheni kuoleman jälkeen (surutyönä) arkulle tuoduista ruusuista särkyneen sydämen. Nyt kokoan syntyneistä runoista toista runokirjaa ihmisen ikävästä.

-Eilukka


Suunnittelen ja teen mm. kuoromme konserttijulisteet ja -ohjelmat sekä hoidan muunkin viestinnän. Olen lapsesta saakka rakastanut piirtämistä, kirjoittamista ja myös lukemista ja laulamista.

Teen mielelläni neuleita ja virkkaustöitä sekä itselleni että muille sillä tavalla, ettei toista samanlaista tulisi vastaan. Suunnittelen siis itse.

Myös keittiössä luon uutta kakkujen, piirakoiden ja ruuanvalmistuksessa.

Siis ihan yksinkertaista käytännön tarpeita hyödyttävää luovuutta.

Kivaa kevään jatkoa teille 😊

-Marzu


Luovuus on mielestäni ajatus, joka yhdistää tuttuja asioita toisiinsa uudella tavalla. Minulla luovuus näkyy usein arkipäivää helpottavina pikkukikkoina, esimerkiksi että verhon nipsusta ja hiuslenkistä saa helposti tehtyä pidikkeen pyyhkeelle, josta on katkennut lenkki. Luovuus voi näkyä myös uutena ruokareseptinä tai vaikkapa runona. Se on myös sitä, että saa kiukun käännettyä nauruksi.

-Tiiu


Valitettavasti tämä kyky puuttuu minulta tai en kyllä keksimälläkään keksi. Olen enemmän rationaalinen. Elämä on ihmisen parasta aikaa!

-peukki


En ole mikään huippukokki ja arkisin ruuat tuppaavat kulkemaan kohtalaisen samaa kiertokulkua. Olen kuitenkin parhaimmillani/luovimmillani kun jääkaapin sisältö alkaa olemaan vähissä, miltei loppu. Loihdin mitä pienimmistäkin raaka-aineista täyttävää ja hyvää ruokaa (tai ainakin nälkäisenä se maistuu taivaalliselta!). Olen ottanut tavaksi ostaa varuiksi kuivakaappiin ainakin riisiä, pastaa, tomaattipyrettä, tonnikalaa ja kikherneitä. Niillä pääsee jo hyvin pitkälle jos jääkaapista löytyy esimerkiksi munia, eilisiä ruuantähteitä tai niiden raaka-aineita.

-AnskuK


Vanha puolalainen sanonta on, että kun kaadatte patsaita, säästäkää jalustat seuraaville patsaille. Karjalatalon Evakkoäitipatsaan kylkiteksteistä on viimeaikoina kiistelty. Voitaisiinko luovasti laittaa teiteteksti patsaan toiselle puolelle ja näin patsaan ihailija voisi katsoa taideteosta omasta näkökulmastaan.

-Patsaan takana on nainen


Käytän luovuutta silloin, kun haluan jotain uutta, mutta en tahdo ostaa mitään. Vaatteiden ja huonekalujen tuunauksessa voi käyttää loppumatonta luovuutta. Myös vanhojen tavaroiden ottaminen uusiokäyttöön esim. Mariskoolit jälkiruokakulhoiksi tai tuikkukupit säilytyskulhoiksi pikkutavaroille. Mahdollisuudet tässäkin loputtomia 🙂

-Luovasäästäjä


Jäin irtisanottujen joukkoon TAAS kuukausi sitten. Olen kovasti hävennyt sitä ja pysynyt kotona kyräillen. Eilen illalla se jysähti. Niistä ominaisuuksia joita tuleva työnantajani etsii, saan harjoitusta juuri nyt. Preaktiivisuutta (ennakointikykyä), tehokkuutta, organisointia, motivointia ja positiivista otetta monella suunnalla. Ja puhumattakaan alkoholittomuudesta ja lenkkeilyn hyödyistä!

Olen Elämän Koululainen taas! Nyt aion laittaa tuon ansioluetteloihini kevyellä mielellä!

-KATIA


Luovuuteni ilmenee yleensä siinä kun kohtaan ongelman, olipa se mikä tahansa niin aivoni alkavat välittömästi raksuttamaan uutta tietä tavoitteeseen pääsyyn. Olipa se irronnut ruuvi, puhjennut rengas, lapsen kouluongelma, likainen paita tai mikä tahansa muu este elämässä, niin aina keksin kiertotien. Jostain sisältä ja syvältä se tulee ja olen hyvin ylpeä siitä 🙂 Olen oikea elämäni Niksipirkka 😀

-Piitu


Vuosituhannen vaihteessa julkaisin viljelyoppaan tankoparsalle. Huomasin puutteen etsiessäni tietoa suomenkielellä ko. asiasta. Viljelyopasta tehdessäni siihen rinnalle ystävät toivat ohjeita parsaruuista, niinpä kokosin niistä parhaimmat. Näin syntyivät ”Valkoinen kulta” ja ”Parsaherkut”.

Nyt on runot ja tarinat halunneet tulla esiin laatikoistaan. Uskon löytäväni niille julkaisijan, eläketulolla ei tehdä omakustanteita.

Luovuus näkyy monessa askareessa, jopa narulle kuivumaan ripustetut pyykit näyttävät erilaiselta luovan esteetikon laittamana.

-paulasulevi


Tiskikoneen tyhjennys kannattaa aloittaa alhaalta, sillä jos ylhäällä on jäänyt astioihin vettä, niin ei kastele alimpia astioita.

-Raili


Olen ammatiltani kirjanpitäjä ja työ on välillä myös tylsää. Luovana ihmisenä tässä työssä ei kovin laveasti pysty itseään toteuttamaan, säännöllisestä palkkatyöstä en kuitenkaan tässä elämäntilanteessani pysty luopumaan. Mutta on kuitenkin jotain; eräänä päivänä tilintarkastuksen jälkeen tilintarkastajamme sanoi minulle ”Tuula on ainoa, joka tekee tilinpäätöksetkin niin kauniilla fontilla”

-Kauniit fontit


Luovuus kukkii virhetilanteessa, jossa asiaa ei voi korjata perinteen mukaisesti (esimerkiksi resurssit eivät riitä tavalliseen menettelytapaan). Yksi esimerkki: ompelin itselleni leninkiä, ja leikkasin kauluksen väärin. Kangas ei riittänyt uuden kauluksen leikkaamisen. Ratkaisuksi tuli koristenauhan käyttö tuon ylimääräisen saumakohdan ”piilottamiseksi”. Leningistä tulikin alkuperäistä ohjetta yksilöllisempiä.

-Teija JM


Olen oppinut tekemään maukasta ruokaa vähistäkin aineksista.

-Mimmi