Muuttovinkkejä

Pyri hankkimaan mahdollisimman paljon samankokoisia laatikoita. Samankokoisina ne on kätevä pakata kyytiin tukeviksi pinoiksi. Kirjoita jokaisen laatikon päälle paitsi laatikon sisältö, myös mihin huoneeseen laatikko on matkalla – helpotat muuttoapulaisten ja omaa työtäsi.
Kahteen kertaan toteutettu ja hyväksi havaittu!

Sanna


Aloita ajoissa.
Jopa liian aikaisin.
Pakkaa joka päivä jotain.
Ehdit hyvin lajitella ja inventoida tavarasi. Pistä tavara kierrätykseen jos et ole tarvinnut sitä vuoteen.

-Ritu


Meillä kahden viimeisen muuton pelastus on ollut se, että olemme saaneet uuden asunnon avaimet jo hyvissä ajoin ja siten olemme voineet viedä tavaroita pikkuhiljaa ja purkaa ne samantien paikoilleen (esim. vaatteet, astiat, kirjat yms.). Kun 10 muuttolaatikkoa mahtuu autoon, on se sopiva määrä jonka jaksaa työpäivän jälkeen pakata, ajaa uuteen paikkaan ja purkaa.

vm -75


Monesti muuttaneena on huomannut, että muuttomiesten ja auton vuokraus vähentävät huomattavasti stressiä ja muutto on nopeammin ohikin! Joissakin tapauksissa tulee myös halvemmaksi… Ja muutenkin kaikki apu kannattaa ottaa vastaan. Ja ylimääräisistä tavaroista kannattaa hankkiutua eroon, vie vaikka kirpparille tai kierrätykseen. Niillä rahoilla voi sitten hankkia uuteen asuntoon jotain kivaa!

Sapsu


Pakkaa ensin kaikki, mitä et päivittäin tarvitse. Hiljaa hyvää tulee, eli aloita pakkaaminen ajoissa. Ja kanna lopuksi sellaiset asiat, mitkä tarvitsevat päivittäistä hoitoa, esim. kukkaset. Itselläni nyt juuri muutto menossa toiseen kaupunkiin, ja todella pitää järkeistää tavaroiden kantojärjestys.

Papukeppi


Aikataulu muuton suhteen on tärkeä juttu. Milloin esimerkiksi hoidat muuttoilmoituksen, milloin laitat tavarat kasaan, milloin voit kantaa ensimmäisen kuorman uuteen asuntoon ja milloin vanhan asunnon on oltava luovutusunnossa sekä remontin että siivouksen suhteen.

Helinä


Pakkaa kaikki tavarat hyvin, esim. astioihin voi käyttää pyyheliinoja, ellei vanhoja pakkauksia ole jäljellä. Pakkaa kaikki valmiiksi ennen kuin muuttoporukka saapuu, ettei sitten enää tarvitse heidän ruveta pakkaamaan. On myös ikävä kantaa irtonaisia vaatekasoja yms. Laatikoista ei kannata tehdä liian painavia, siinä saa helposti selkävammoja, jos nostetaan väärin… Laatikoiden päälle kannattaa merkitä, mihin huoneeseen se viedään. Tämä helpottaa muuttajien työtä ja itsellä on mukavampaa, kun purettavat tavarat ovat jo ao. huoneessa valmiina. Jos on mahdollista, niin kannattaa mahdollisimman paljon viedä etukäteen uuteen paikkaan tavaraa pikkuautolla pikkuhiljaa, näin purkuhommatkaan eivät turhia rasita. Nämä on käytännössä hyväksi havaittu, opiskeluaikana tuli muutettua kerran vuodessa.

Kirsi


Aikaisemmin pakkasin muuttotavarat laadun mukaan, mutta viimeisellä kerralla kun tuli pikamuutto ja tieto siitä, etten voi heti purkaa kaikkia laatikoita, pakkasinkin tavarat laatikoihin sen mukaan missä ne vanhassa asunnossa oli. Tavarat löytyi laatikoista helposti, kun tiesin missä tavarat vanhassa asunnossa oli ja laatikoissa luki esim. ”eteisen 3. kaappi, ylin hylly” tai ”kylpyhuone, peilikaappi” tai ”makuhuone, viimeinen yläkaappi”.

Muutto jälleen edessä


Kaikkein parhaiten muutto sujuu, kun on aikaa. Käy läpi kaappi tai lipastonlaatikko kerrallaan, mukana kolme pahvilaatikkoa; yhteen keräät sellaiset tavarat, joita ehdottomasti tarvitaan, toiseen sellaiset, jotka haluat säästää, mutta voit viedä esimerkiksi varastoon. Kolmanteen laatikkoon pois heitettävät. Tässä täytyy olla itselleen luja. Olen käyttänyt periaatetta: ”jos en ole tarvinnut tätä kahteen vuoteen, en sitä tule tarvitsemaankaan”. Ja siihen kolmanteen ei enää kurkita, kun joku esine sinne on joutunut!!

Sama periaate sopii myös muuten kaappien siivoukseen.

Lisäksi vaatteita kannattaa käyttää hyväksi astioiden pakkaukseen: kääri paitoihin, housuihin jne lautaset ja kulhot. Lasit voit sujauttaa vaikka sukkiin, niin kulkevat sekä vaatteet että astiat yhdessä laatikossa perille!

Ananaska


Hei muuttaja

Kannattaa merkitä jokaiseen muuttolaatikkoon, mihin huoneeseen se on menossa. Ja, jos mahdollista, perillä viedä se suoraan oikeaan huoneeseen. Tai ainakin kirjoittaa laatikkoon, kenen tavaroita laatikossa, löytää omistaja paremmin uudessa kodissa omansa.

Muuttanut ”pari” kertaa


Varaa molempiin paikkoihin sakset, tussi ja teippirulla. Niillä pärjää pitkälle

Leena


Järjestää työesteitä muuton ajaksi niin muut joutuvat tekemään käytännön työt! Tosin minulle kävi näin olosuhteiden pakosta, kun olin suunnitellut muuton tapahtuvan lomani aikana ja ostaja tarvitsikin asunnon pari viikkoa aiemmin käyttöönsä niin silloin joutui muu perhe pakkaushommiin ja minulle jäi sitten laatikoiden purkaminen ja järjesteleminen. Kaikki tarpeellinen on kuitenkin löytynyt vaikka on vähän hakusalla ollut.

Eikka


Usein muuttaneena sanoisin, että jos mahdollista, vie huone kerrallaan uuteen kotiin. Näin kukaan ei kysy, mihin tämä ja tämä tulee, vaan jokaiselle konsepti on selvä. Jos olet järjestellyt kotisi jo mielessäsi lähes valmiiksi, niin siinä tapauksessa tavarat pystyy laittamaan suoraan paikoilleen.

annemami


Hei!

vuosien kokemusten myötä olen alkanut kirjoittaa joka laatikon päälle ruutupaperille listan sisällä olevista tavaroista. Tärkeimpien tavaroiden laatikot numeroin ja kirjoitan vihkoon, mistä laatikot löloytyvät.

Jouduin pari vuotta sitten varastoimaan tavaroitani neljään eri paikkaan, ja kun sitten pääsin muuttamaan omaan kotiin, tavarat löytyivät helposti.

Seikku


Tässä laskekelin olen muuttanut avioliiton aikana 5 kertaa ja kaikki on olleet tosi nopeita ja kivuliaita sillä miehelläni on tapana heivata vaan tavarat auton lavalle ja sitten mentiin toiseen paikkaan astiat hän kääräiseen vaatteitten seuraan ettei mene rikki. Minä kun suunnittelen että nyt minä sitten pakkaan kaikki hyvin laatikkoon ja laitan nimen päälle niin tietää mitä missäkin on ja mihin ne viedään uudessa paikassa. Tyhjät roinat joutaa heittää pois vaan vieläkin on samat tai ainakin melkein samat roinat varastossa mitä on välillä sitä siivottu niin on heitelty pois kun en kerkiä koskaan toteteuttaa aikeitani. Kerran poikani oli sairaalassa ja kävin häntä katsomassa, tulin sieltä ja ihmettelin että miten meillä on verhot kun on ikkuna kuin ei olisi verhoja laisinkaan ja niinpä niitä ei ollutkaan kun aukaisin oven niin oli vain puhelin lattialla hämmästyin ja ajattelin on se hyvä kun tietää mihin on muutettu muuten minun pitäisi jäädä odottaan että mieheni hakee minut aikani siinä lattialla istuin ja ajattelin jokohan täytyy lähteä ja tulla huomenna siivoomaan tänne koska mieheni oli vienyt kaikki siivousvälineetkin. Menin uuteen paikkaan siä oli jo melkein kaikki paikallaan ja verhot ikkunoissa jotka olin ajatellut vaihtaa muutonyhteydessä. Kaikki muutot on meillä olleet melkein samanlaisia en ole todellakaan kerinnyt lajitella mitään enkä juuri laatikoita ole tarvinnut mieheni on tosi kätevä muuttaja.

Maikki


voiko muutto olla vaivaton? tuskin, mutta muutto kantoapu saattaa helpottaa suuresti, samoin se että alkaa hyvissä ajoin pakkaamaan tavaroita laatikoihin eikä jätä viime tippaan.
myös muuttoon pitää varata reilusti vapaapäiviä, ettei käyliian rankaksi…

pikkumi


1.Kirjoita muuttolaatikon jokaiselle sivulle iso numero ja tee erikseen lista, johon kirjoitat, mitä missäkin laatikossa on. Silloin ei tarvitse isoja laatikkokasoja tarkistaa, kun ottaa selville, mistä laatikoista mitäkin hakee. Kukaanhan ei kuitenkaan jaksa kirjoittaa kuin laatikon yhdelle sivulle, mitä se sisältää ja se yksi sivu ei välttämättä ole se, jonka voi isosta kasasta nähdä purkamatta KOKO kasaa.
2.Laatikoiden siirtelyyn tarkoitetut kärryt ovat nykyään halpoja ja tosi kevyitä. Säästävät monelta selän venähdykseltä. 2.Muoviset muuttolaatikot eivät ole kalliita vuokrata, mutta voivat haukkua hintansa jo yhden astiaerän säästymisellä muutossa ehjänä!

Monesti muuttanut Marjatta


Kaikki särkymätön kannattaa pakata jätesäkkeihin, joiden päälle voi laittaa esim maalarinteipin johon kirjoittaa, mitä pusseissa on sekä mihin huoneeseen ne kuuluvat. Näin aikaa säästyy varsinkin jos on ”ulkopuolisia” muuttoapuna, kun tavarat löytävät paikkansa välittömästi eikä tarvitse miettiä mitä missäkin pussissa on. Lisäksi pussit on helppo taitella kasaan käytön jälkeen ja ne voidaan käyttää myöhemmin uudelleen. Astiat taas on helppo kääriä pyyhkeiden mutkaan, jolloin ei tarvitse kerätä papereita pyörimään eteen, varsinkin kun tavaraa kertyy yleensä muutenkin paljon. Jos porukkaa riittää, muutettavaan kohteeseen kannattaa varata muutama ihminen, jotka laittavat tavaroita jo heti kantovaiheessa paikoilleen ja voivat keittää vaikka kahvit muuttajille! 🙂 Tärkeintä on kuitenkin asenne – se ratkaisee, aina!

Lasviura


Pakkaa ensin kaikki sellaiset tavarat, joita et tarvitse päivittäin. Hommaa pahvilaatikoita, joissa on ”kantokahvat” ja ovat tarpeeksi vahvoja ja pieniä. Pahvilaatikoihin kannattaa pakkausvaiheessa kirjoittaa vedenpitävällä tussilla mitä mikäkin laatikko sisältää. Lisäksi kannattaa tyhjentää aina kaappi kerrallaan niin on sitten helpompi tulevassa paikassa purkaa. Kirjalaatikoista tulee yllättävän painavia, eli pakkaa kirjat pieniin laatikoihin! Käytä Pyyhkeitä ja liinavaatteita särkyvien kuljettamiseen. Koriste-esineiden pakkaamiseen voit käyttää talvivaatteita. Huolehdi, että molemmissa asunoissa on pesuainetta ja rätti, sekä korkea tuoli ja ruuvimeisseli. Itse muuton alkaessa kannattaa avaimet laittaa pitävällä lenksulla kiinni vaatteisiisi, jos ovi menee kiinni niin ei jäädä ulkopuolelle— Lisäksi täytyy muistaa tehdä muuttoilmoituksia erinäisiin paikkoihin, itse olen käynyt läpi vuoden aikana maksamiani laskuja, joista olen sitten poiminut eri tahojen asiakasnumerot ja tehnyt muutokset niihin paikkoihin joihin se ei mene muuttoilmoituksen kautta.— Pitää muistaa ottaa ylös vesi-, ja sähkölukemat, niin vanhassa kuin uudessakin paikassa.

Iina K


Älä stressaa etukäteen, älä stressaa itse hetkessä. Kun muuttolaatikot ympäröivät minua joka puolella viikkokausia (uudessa kämpässä remontti ja tavarat piti jo raahata entisestä..), loin itselleni kaiken kaaoksen keskelle pienen alueen, jossa iltaisin istuskelin ja unohdin hetkeksi koko kaaoksen. Muuttokaaos on vain väliaikaista!

otetaan rennosti


Jos sinulla on apuvoimia kantamisesssa ja mahdollisuus, printtaa laput tai tekstaa tussilla joka laatikon päälle, mihin ne ovat menossa: ”keittiö, makkari, varasto, kylppäri”…jne. Jää turhat kyselyt pois.

Mikko


Pakkaa entisen asunnon tavarat huone kerrallaan ja laatikon päälle teksti mihin huoneeseen uudessa asunnossa tavarat tulevat. Perheessä tämän tekee vain yksi henkilö eli se, joka ei hermostu tavaran paljouteen yms.Lähetä muu perhe pois jaloistasi useammaksi tunniksi. (Isovanhemmat, naapurit mutta kysy ensin saavatko lapset tulla) .Anna lapsille aikaa käydä omat tavarat läpi: mitä mukaan, mitä pois esim kirpputorille. Varaa paljon laatikoita, jätesäkkejä, AIKAA ja KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.

AYL 68


Kannattaa sairastua oksennustautiin muuttopäivänä. Minulle on käynyt kahdesti näin ja olen onnellisen tietämätön muuton vastuksista, kun sukulaiset ovat tarjoutuneet muuttoavuksi miehelleni. Olin siis kyllä ihan oikeasti sairaana molemmilla kerroilla. Oksennustaudistakin voi löytää positiivisuutta.

Miu


Lainalaatikot! Olen hentona naisena muuttanut useita kertoja, ja tarvinnut kantoapua. Ovat kiitelleet. Helppo kantaa, helppo merkata, helppo pinota.

Sussu


Petaa muuttopäivän aamuna sänkyysi puhtaat lakanat. Rullaa koko hoito petauspatjan kanssa tiukalle rullalle ja laita jätesäkkiin. Merkitse jätesäkki selkeästi esim. maalarinteipillä. Muuttopäivän iltana voit käydä suihkussa ja levittää petauspatjan sängylle… ah, kuinka ihanaa sukeltaa rankan päivän päätteeksi puhtaiden lakanoiden väliin!

Leena


Pakkaa tavarat siten, että ne tavarat, joita päivittäin käytät ovat omissa laatikoíssaan, ne tavarat, joita tarvitset kerran viikossa tai kerran kuukaudessa ovat omissa laatikoissaan ja harvemmin kun kerran kuukaudessa tarvitsemasi tavarat vielä erikseen. Pinoa ne varastoon vielä aikajärjestyksessä siten, että harvoin tarvittavat tavarat taakse ja päivittäin tarvittavat tavarat eteen.

Kun sitten purat niitä uudessa kodissasi hae varastosta aina vain ne tarvikkeet ja tavarat, joita todella tarvitset. Vuoden kuluttua huomaat kuinka paljon sinulla on turhaa tavaraa ja voit hyvillä mielin viedä ne kirppikselle, pelastusarmeijalle, kierrätykseen tai suoraan kaatopaikalle. Lopputuloksena sinulla on ihanan siisti ja väljä koti, joka on uudistunut ilman erityisiä hankintoja.

Iloa ja valoa muuttopuuhiisi

Tupuna


Olen muuttanut elämäni aikana yli 20 kertaa, joten puhun kokemuksesta.
Itse aina aloitan vaateista, ihminen pärjää muutaman viikon aika vähillä vaatteilla, pesee vaan välillä. Ajan kanssa käyn jokaisen perheen jäsenen vaatekaapit läpi, laitan kiertoon pienet ja ei pidetyt vaateet ja pakkaan suurimman osan jäljelle jäänneistä. Samoin pakkaan liinavaatteet, ei kenenkään tarvitse juuri muuton alla lakanoita alkaa vaihtamaan.

Lisäksi meillä jokaisella on keittiökaapeissa paljon sellaista tavaraa mitä käytämme harvoin. Pakkaan yleensä keittiötarvikkeet, jätän ainoastaan ruokailu ja ruoanvalmistus välineitä niin, että pärjäämme muutto vaiheen yli. Särkyvien pakkaamista varten olen varannut leikattavaa kuplamuovia, on kätevä käyttää.

Kaikkein järkevintä on vuokrata muuttolaatikoita. Pakattuja laatikoita on helppo kerätä kasaan huoneen nurkkaan.

Muistettavia asioita on paljon ja onkin hyvä tehdä lista niistä ja merkitä sitä mukaan tehdyksi kun saa asian hoidettua. Muistettavia on mm. sähkösopimus- entisen irtisanominen ja uuden tekeminen tai mahdollinen siirto. Osoitteenmuutos- sen voi tehdä hyvissä ajoin, ettei vaan uhohdu sitten muutto kiireessä. Jos on internet liittymä (laajakaista), sen siirtoon on syytä varata vähintään kuukausi, Riippuen palveluntarjoajasta siirto voi kestää viikkoja.

Nyrkkisääntönä: Varaa riittävästi aikaa ja muuttolaatikoita. Hosumalla homma ei hoidu.

Pirpana


Ota muutto mahdollisuutena, myönteisenä asiana! Tuhannen taalan tilaisuus päästä eroon turhasta tavarasta. Aloita muutto ajoissa; tyhjennä kaapit ja komerot, pyydät ystävät kotikirppikselle ostoksille, lahjoita loput turhat tavarat niitä tarvitseville (asunnottomat, ensikodit, Pelastusarmeija).
Ota uuteen kotiin mukaan vain tarpeellinen, kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat.

Pullahiiri


Jos muuttoajankohta on tiedossa jo ennakkoon, suosittelen aloittamaan ajoissa. Varmista kuljetus ja kantoapu (sitä ei koskaan ole liikaa) sekä kunnolliset muuttolaatikot jo kuukautta ennemmin vaikka se kuulostaa liian aikaiselta. Ensimmäiseksi aloita jo kuukautta aiemmin pakata sellaista, joka ei ole välttämätöntä päivittäisen elämän kannalta ja merkitse selkeästi laatikossa olevat tavarat ja mahdollisesti huone, jonne laatikko kuuluu. Samalla saat eroteltua tarpeettoman tavaran kierrätystä varten ja ehdit ehkä myydä tavaroita kirppiksellä ennen muuttoa! Jos pakkaat pari laatikkoa päivässä, et saa muuttostressiä. Ajatuksella pakatut laatikot on helppo tyhjentää uudessa kodissa toisin kuin kaoottiset hetkessä pakatut. Muuttoapua kannattaa hemmotella kahvilla ja pullalla, mutta osta suosiolla pullat kaupasta.
Ja MUISTA et voi olla useassa paikassa yhtäaikaa vaan sinun on luotettava apulaistesi osaamiseen.
Näin muuttoni olisin toivonut toimineen, toisin kävi…

Linnu


Aloita pakkaaminen aina kaksi kertaa aiemmin kuin mitä ajattelit, tavaraa riittää, varaa yksi kokonainen päivä vanhan asunnon siivoukselle jos mahdollista, siivoaminen kestää yllättävän kauan. Malta pakata tavarat järjestelmällisesti ja merkitse selkeästi laatikot, muuten joudut uudessa paikassa etsimään kaikista laatikoista, ja sekaisia laatikkoja on hidas purkaa. Jätä pakkaamatta siivousvälineet, ruokailuvälineet, sakset, teippi ja petivaatteet ja pakkaa vasta viimeisenä, niitä tarvitaan ensimmäiseksi, ota mukaan vessapaperia ja huolehdi sähkösopimuksesta, lamput kannattaa kiinnittää ensimmäisenä uudessa paikassa. Pyydä mieluummin liikaa muuttoapulaisia kuin liian vähän.

Kahdeksan muuttoa Suomessa ja ulkomailla


Vaikka ei muuttaisikaan niin paperit on hyvä pitää mapitettuna ja järjestyksessä.

Muista syödä ja nukkua tarpeeksi, ja aloita pakkaaminen ajoissa! Viime tippa tulee yllättävän äkkiä vaikka aikaa olisi kuinka paljon…

Vasta muuttanut


Pakkaa huolella, ajan kanssa, kunnolla ja heitä surutta turhat roippeet pois. Muista merkitä paketteihin, mitä niissä on sisällä, niin sijoittelu uuteen kotiin on helpompaa.

LLL


Olen muuttanut tällä kuuden vuoden aikana kahdeksan kertaa. Muutamien asioiden muistaminen helpottaa muuttoa.
1. Kerää etukäteen lista kaikista ulkopuolisista tahoista, joille tarvitsee ilmoittaa uusi osoite. Jotkut saavat uudet osoitetiedot väestötietojärjestelmästä, mutta joillekin pitää ilmoittaa itse uudet tiedot.
2. Muista sähkö-, netti- ym. sopimukset. Pura entiset ja avaa uudet. Tiedustele myös siirtosopimuksen mahdollisuutta, tällöin vältyt ylimääräisiltä odotuksilta.
3. Jos pakkaat pahvilaatikoihin, kirjoita kanteen mahdollisimman tarkkaan laatikon sisältö. Esim. kahvin- ja vedenkeittimet, lasit, kahvikupit ja ruokailuvälineet tulevat melko pian käyttöön. Varaa samaan laatikkoon keittimien kanssa pieni määrä kahviporoja, teepusseja, suodatinpussi ja sokeria.
4. Jos muutto menee myöhäiseksi ja uuteen kotiin pitää päästä heti nukkumaan, petivaatteet kannattaa pakata jätesäkkeihin lakanoineen. Tällöin vältytään monien pakaasien purkamiselta ja hermotkin säilyvät paremmin. Muutossa väsyy nopeasti ja väsyneellä on yleensä aika lyhyt pinna. Varaa myös aamupalatarpeet ensimmäiselle aamulle.
5. Pakkaa ämpäriin pesuaine, pari rättiä, siivouskäsineet ja talouspaperia. Uudessa asunnossa saattaa olla vielä yllättäviä paikkoja jotka tarvitsevat pikaista puhdistusta.
6. Teippaa kaukosäätimet ja johdot kuhunkin laitteeseen kiinni. Muista myös digiajan uusin tarkistettava asia: tarvitaanko uudessa asunnossa kaapeli- vai antenniverkon digiboksi?
7. Jos muutat ystävien avulla, muista tarjota syömistä ja virvokkeita kiitokseksi.
8. Älä unohda naurua ja lapsenmielisyyttä. Muuttopäivä voidaan muistaa joko torailuista tai hauskoista lentävistä lauseista ja naurun määrästä.
9. Evästä muuttoapu kaikella tarvittavalla varovaisuusinfolla, mutta tämän jälkeen luota heihin. Kukaan ei pidä jatkuvista muistutuksista ja varo tuota-kiljahduksista.

Oranssi muovipussi


Viimeisessä muutossamme maltoin tavaroita laatikoihin pakatessani merkitä laatikoiden päälle mitä sisältää ja mihin huoneeseen tai varastoon laatikko on menossa – Helpotti huomattavasti puuhaa päätepisteessä, kun talkoisiin tulleet tutut eivät tarvinneet kysellä mihin laatikot viedään eikä tarvinnut enää purkaessa siirrellä laatikoita huoneesta toiseen.

Eko


Käytä banaanilaatikkoja. Sisällä oleva pahvi puoliksi – toinen osa alle ja toinen tavaroiden päälle. Tämä ei toki pelasta koko muuton vaivaa, mutta banaanilaatikot ovat kestäviä, helppoja pinota, hyviä kantaa ja niistä ei kokonsa vuoksi saa pakattua liian painaviksi. Ovat ilmaisia ja voidaan palauttaa sinne mistä haettiinkin tai tavarat voi väliaikaisesti varastoida niissä. Viime muutossamme muuttoliike oli onnesta soikeana, kun huomasivat, että tavarat olivat banaanilaatikoissa.

Vain pikkuvinkki


Jos muutto pitää tehdä yhdellä kertaa eli kaikki pakataan isoon autoon, kannattaa käyttää kunnon muuttolaatikoita. Muuttolaatikoita on helppo pinota päällekkäin ja ne kulkevat nokkakärryillä helposti. Huonekalujen ja laatikoiden kylkeen selvät merkinnät, vaikkapa maalarinteippipalaseen kirjoitettuna, mihin huoneeseen tai varastoon tavarat viedään. Vaatii tietysti myös kunnon suunnittelun etukäteen kuka mihinkin huoneeseen majoittuu ja mitkä huonekalut sopivat minnekin. Siis myös mittanauha käyttöön, niin ei tule suuria yllätyksiä. Tarpeettomat tavarat hyvissä ajoin kierrätykseen tai roskiin, eivät turhaan ole mukana muutossa. Samoin kannattaa jo pakatessa pyyhkiä pölyt kirjoista, esineistä ja huonekaluista, niin voi vain laitella ne paikalleen uudessa kodissa.

Jos muuttaa vähitellen, voi viedä ensin ne tavarat, joita ei välttämättä tarvitse. Astioita, kahvinkeitin ym. kannattaa varata helposti saatavaksi, niin niin saa muuttoporukalle edes kahvit keitettyä. Kirjahyllyjen ja kaappien ym. siirto kannattaa miettiä niin, että saa ne suoraan omille paikoilleen ja tavarat niihin, niin ne eivät ole tiellä.

Eli huolellisesti suunniteltu muutto on paljon helpompi toteuttaa kuin jos tavarat vain pakataan ja sitten ruvetaan miettimään mitä tarvitaan heti ja mitä vasta ensi kesänä! Helposti särkyvät ja naarmuuntuvat tulee pakata huolellisesti. Ja kasvit suojata kylmästä ja pakkaselta.

Ja tässäkin asenne ratkaisee, aina: Tavaroita nostellessa ja kantaessa voi aina ajatella, että voi jättää muutaman kuntosalikerran ja lenkin väliin…

Eija


Pakkaa tukeviin muovilaatikoihin, vältyt sitten muuton jälkeen pahvilaatikoiden litistelyltä. Kutsu kaverit reisijumppaan kun kannat tavaroita varastoon. No, stressin paikka joka tapauksessa… vaikka asenne ratkaiseekin!

Riitta


Varaa tarpeeksi aikaa ja kunnon laatikot. Laatikoihin teksti, mitä laatikko sisältää. Hävitä tarpeeton ennen muuttoa. Sellaiset tavarat mitä luulet tarvitsevan harvoin, laita samaan laatikkoon. Toisessa päässä älä avaa tätä laatikkoa, ja jos et ole tarvinnut aukaista laatikkoa vuoteen, voit hävittää senkin laatikon.

Muutto 4 krt/vuosi


Ennen kuin aloitat muuttopuuhat, varaa tarpeeksi laatikoita – ei liian suuria – ja leveää teippiä & paksu tussi. Pakkaa tavarat huone kerrallaan ja merkitse pahvilaatikkoon sisältö ja se mihin huoneeseen laatikko viedään uudessa asunnossa. Käytä pyyhkeitä ym. lasiesineiden kääreinä. Laatikoista ei saa tehdä liian painavia.

Hyvin organisoitu, puoliksi tehty


Varaa aikaa ja tee suunnitelma. Ensin hyvissä ajoin eroon kaikesta turhasta, jota on aivan turha kanniskella uuteen paikkaan ja sitten hävittää. Ylimääräiset kirppareille ja risat ymv. lajittelun kautta poistoon. Ja sitten lootat täyteen astioita ym. tavaraa ja päälle lappu, minne huoneeseen se menee, vaatteita ja etenkin pyyhkeitä ja lakanoita on aikas näppärä siirtää jätesäkeissä. Useampia kantajia (ei kuitenkaan liikaa) ja riittävän iso pakettiauto tai peräkärryjä.
Jos asunto, johon muutetaan on jo kunnossa ja siivottu niin huonekaluillekin voi tehdä pohjapiirustuksen avulla sijoittelusuunnitelman ja sitten vaan suoraan roinat oikeisiin osoitteisiin. Asunnon ”perältä” aloittaen. Ja jos lipastot ja kaapit viedään ensin niin sittenhän muuttokohteessa voikin olla osaava järjestelijä ottamassa tavaraa vastaan ja laittamassa suoraan laatikoihin ja kaappeihin. Toimii takuulla. Itse olen saanut jo kahdesti kahdessa päivässä koko rumban tehtyä ja uuden kodin valmiiksi.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty


-Käy hyvissä ajoin ennen muuttoa läpi kaikki kaapit ja laatikot ja hävitä turha tavara etukäteen.
-Jos aiot vaihtaa huonekaluja, soita esim johonkin lähetystyön kirppikselle ja pyydä hakemaan vanhat kalusteet ennen muuttoa. Tilaa uudet suoraan tulevaan osoitteeseesi.
-Jos mahdollista, tee loppusiivous ensin 1 huoneeseen ja siirrä sitten sinne valmiiksi pakatut muuttolaatikot. Näin Sinulle jää enemmän tilaa muiden huoneiden järjestelyyn.
-Kun muutto lähestyy, pakkaa mieluiten 1 kaapin tai laatikoston tavarat samaan laatikkoon. Löydät uudessa kohteessa tarvitsemasi nopeasti kun avaat muuttolaatik. ja muistat mistä kaapista juuri ne tavarat ovat.
-Älä pakkaa laatikoita liian painaviksi. Muista että voit itsekin joutua niitä kantamaan.
-Vaatteet voi pakata jätesäkkeihin ja merkitä vaikka teipillä, mitä säkki sisältää, etteivät joudu vahingossa roskikseen:=)
-Varaa wc-paperirulla, laastaria, särkytabletit yms. siihen laukkuun tai laatikkoon, joka varmasti kulkee mukanasi ensimäisten joukossa ja josta ne löydät nopeasti tarvittaessa.
-Anna itsellesi lupa olla väsynyt urakan jälkeen – ystävät auttavat mielellään, jos annat siihen mahdollisuuden. Ja muista, että uudessa kodissa varmastikin saa hetken huokaista ennenkuin alat järjestellä kaikkea paikalleen.

Maire, viikko sitten muuttanut :=)


Muutimme juuri, edellisestä muutosta oli vasta pari vuotta, joten takaraivossa oli tuoreena vielä tämä kokemus. Pakkaaminen pitää aloittaa ajoissa. Täytyy miettiä mitä ei tarvitse muuttoon saakka, eikä heti sen jälkeen. Jos muuton voi tehdä pidemmän ajan kuluessa (esim. viikon aikana) on se paljon helpompaa, kuin kertarysäyksellä hoitaminen. Ensin voi viedä uuteen kotiin ns. tarpeettomia tavaroita ja harvemmin käytössä olevia asioita.
Hyvissä ajoin ennen varsinaista muuttoa kannattaa pyytää talkooväkeä mukaan. Mieti ketä itse olet auttanut ja ketkä ovat sellaisia, jotka mielellään tulevat auttamaan. Muista varata talkooväelle tarjottavaa.
Ennen muuttoa on hyvä hoitaa myös osoitteenmuutokset – muista ilmoittaa lehtiin erikseen, jos ne eivät tule postin kautta! Hesari jää tulematta, jos ei ilmoita sinne suoraan…
Muutto on niin mukava, kun siitä itse tekee. Turha panikointi ja stressi pois, pitää ottaa ihan rauhallisesti!

Susanna


Minulla on ollut tapana kerätä pahvilaatikoita joita voin numeroida eri värisillä kynnillä.
Esim. keittiötavarat ja kuivat ruoka-aineet punainen K (viedään muutossa keittiöön) ja kuivaruualle ja tärkeimmille asitioille numero laatikon kyleen ja sitten muistiin paperille. Näin voi jaotella eri huoneisiin vietävät ja ne laatikot mitkä pitää ensimmäisenä löytää ja purkaa. Tuntuu vaivaloiselta laittaa ylös paperille/vihkoon vähän laatikon sisältö, mutta helpootta valtavasti kun on purku vaiva.

Johanna


Pahvilaatikoihin selkeä tieto mihin ovat menossa (keittiö, makuuhuone), niin ovat heti oikeassa paikassa. Vaatteet kulkeutuvat helposti myös jätesäkeissä. Sopivasti muuttoapulaisia. Ja kaikki ylimääräinen kannattaa muuton yhteydessä hävittää, kierrätettävät kierrätykseen ja roskat roskiin.

Piitu


Muutettiin n. 2 kk sitten, ja tietenkin kovalla kiireellä. Äkkiä olemassa oleva asunto myyntiin, äkkiä muutto uuteen asuntoon ja äkkiä kaikki paikoilleen…matka Prahaankin oli siinä samassa nipussa ja stressihän siitä tuli kamaline oireineen. Kivahan se on saada asiat äkkiä kuntoon, mutta ei terveyden kustannuksella, sen siitä opin!

pirre


Mattoja ei pakata, toimivat hyvin huonekalujen välissä pehmusteena.
Kaupoista haetaan suuria pahvilaatikoita paljon ellei ole haettu muuttolaatikoita.
Ostetaan pakkausteippirullalle ”kahva”, teippiä monta rulaa, paksu tussi, jotta paketit tulee hyviä ja selvästi merkittyjä.
Jätesäkkejä pehmeille tavaroille. Säkkeihin teippiin sisältö. Toimivat autossa hyvänä tukena huonekaluille ja sopivat tilaan johon laatikko ei mene.
Epämääräisiä maljakoita ja ”taide-esineitä” aletaan pakkaamaan heti alkuvaiheessa pehmopakettien sisään, ei sitten vasta kun jokatoisella hyllyllä on esine mikä ei ole oikein sopinut turvallisesti mihinkään.
Kuorman tullessa uuteen paikkaan on oleellista että siellä on henkilö joka osoittaa paikat mihin huoneeseen ja mille puolelle huonetta tavara tulee. Yleensä tavaraa on niin paljon irrallaan, ettei huoneen kääntö esimerkiksi peilikuvaksi onnistu helpolla.

Varataan omaan pakettiin heti muuton jälkeen tarvittavat tavarat: kahvinkeittotarpeet ja kylpyhuonetavaraa.

Jos muuttomatka on lyhyt, pyritään viemään useampana iltana pieniä kuormia, jotka puretaan heti paikoilleen.

Parrakas


Muuttotavaroiden purkamista helpottaa huomattavasti, kun merkitsee laatikoiden tai kassien sisällön vaikka maalarinteipillä. Silloin on helppo kantaa oikeat laatikot oikeisiin huoneisiin, eivätkä ne kasaannu epämääräisesti. Jos huoneiston pohjapiirros on käytettävissä, niin se kannattaa suurentaa esim. 1:50 suhteeseen ja tehdä huonekaluista ”pienoismalli” eli mitata ne. Näin voi sovittaa kaikki kalusteet jo ennen muuttoa oikeille paikoilleen pohjapiirrokseen, ja taas muutto helpottuu, kun oikeat tavarat löytävät heti oikean sijoituspaikan.

Järjestelmällinen


Nettisopimukset ym. kannattaa muistaa irtisanoa ajoissa. Viime hetken tarkastuslistaan kuuluvat kaapit. Ainakin opiskelijalla on meinannut unohtua siivouskaapin ja keittiön kaappien tyhjennys. Kattilat jäi kerran vanhaan kaappiin, mutta talkkari päästi onneksi hakemaan. Samoin tietysti polkupyörä ulkoa, varsinkin jos sillä ei ole hetkeen ajellut, niin saattaa meinata unohtua.. 😉 Tarkistuslista kannattaa kirjoittaa paperille, niin siitä on sitten muuton touhussa helppo tarkistaa että kaikki on otettu mukaan.

Hande


Pakkaa ensin kaikki ennen H-hetkeä tarvitsemasi vaatteet ym. matkalaukkuun tai yhteen kaappiin. Sen jälkeen kaikki muu laatikoihin, tyyliin kaappi kerrallaan. Laatikon joka kylkeen ja päälle tussilla viesti mitä laatikosta löytyy, helpottaa purkua, vaikka laatikot olisivat miten päin kasattuna perillä. Voipa mukaan laittaa vaikka ison numeron ja perillä muuttoväki voi kantaa laatikot suoraan samoin numeroituihin huoneisiin. Pakkaamisen voi aloittaa yllättävän ajoissa, on paljon tavaraa jota ei oikeasti tarvitse pariin kuukauteen… Ja ne loppusälät myös laatikoihin ja menoksi, älä jätä mitään ”haen sitten henkilöautolla lopuksi” tavaroita, niitä kertyy aina liikaa:)

Muuttohaukka


toistaiseksi viimeinen muuttoni oli elämäni 31. Helpointa on, jos voi alkaa valmistautua muuttoon hyvissä ajoin hankkiutumalla turhista, pienistä tai muuten vaan itselleen sopimattomista tavaroista eroon, myös ”tärkeät” ja epämääräiset paperikasat on hyvä käydä läpi ja miettiä tarvitseeko sitä todellakin seitsemää eri versiota Hanna-tädin pikkuleipäreseptistä. Kaikkein oleellisin asia onnistuneessa muutossa on kyllä reipas, hyväntuulinen ja rivakka muuttoväki ja sitten ne murkinat, jotka rankan työn touhussa kohottavat mielialaa ja energia-tasoa. tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, asenne ratkaisee 😉 !

hulda v. huoleton


OTA RAUHALLISESTI VAAN JA YX ASIA KERRALLAAN.PAKKAA TAVARASI ETUKÄTEEN VALMIIKSI,SE HELPOTTAA!

RITU


ennenkuin alkaa muuttaa suunnittelee uudessa asunnossa kaikkien tavaroiden paikat. Kirjoittaa joka laatikkoon paksulla tussilla mitä siinä on. Pyytää tarpeeksi monta muuttomiestä. Muuttolaatikot ovat myös hyviä. menevät päällekkäin.

mape


Järjestelmällisesti alat tyhjentää kaappeja yksi huone kerrallaan. Toiseen pakkaat mukaan menevät ja toiseen pois heitettävät. Sieltä täältä pakkaaminen vie vain aikaa ja lopulta et tiedä mitä oot tehnytkään.

Älä pyydä liian paljon muuttoapua, ne vain sähläävät, muutama raavas mies on sopiva.

Laitat jonkun helpon ja maistuvan laatikkoruoan uuniin muuttajille palkkioksi, niin jää hyvä mieli muuttopäivästä!

Hessutyttö


Kannattaa muistaa, ettei vaivatonta muuttoa ole olemassakaan. Siksi kannattaa etukäteen varautua asioihin. 1. Jos joutuu muuttamaan usein, kannattaa hankkia sellaisia huonekaluja, jotka käyttäytyvät hyvin muutossa, eli esim. kirjahyllyt koostuvat palasista, joita on helppo sijoittaa minne tahansa. 2. Muistoesineet (myös kirjeet ja kortit) kannattaa lajitella ja arkistoida säilytettäviin ja poisheitettäviin jo silloin, kun tietää muuton olevan edessä. Silloin moinen lajittelu ei vie energiaa viimeisinä päivinä. 3. Kirjat kannattaa pakata suhteellisen pieniin laatikoihin ja merkitä isolla tussilla, mitä laatikot sisältävät. Silloin kirjojen sijoittelu oikeille paikoilleen käy juohevasti. 4. Muutenkin laatikkoihin kannattaa merkitä muuttomiehille tiedoksi, mihin huoneeseen ne tulevat. Silloin säästyy edestakaiselta kantamiselta. 5. Taideteosten suojaamiseen on syytä varata kuplamuovia tai paksulti sanomalehtiä. 6. Leveää teippiä kannattaa varata tarpeeksi. Yleensä se loppuu pakatessa kesken. 7. Muuttomiehiä kannattaa varata molempiin päihin tarpeeksi. Naapurustossa voi järjestää talkoot tai kutsua tuttujaan. Uudessa paikassa voi kutsua tuttunsa auttamaan ja jos joku tietää hyviä muuttoapulaisia, heille kannattaa maksaa. 8. Muuton jälkeiseksi päiväksi on syytä ostaa Calvadosia tai muuta hyvää juomaa, mennä ystävien luokse ja rentoutua kunnolla. Sen jälkeen jaksaa taas. 9. Kannattaa muistaa, ettei kaiken tarvitse olla paikoillaan seuraavana päivänä. On hyvä olla itselleen armollinen ja edetä voimiensa mukaan: hiljaa hyvä tulee.

Marjatta


Kirppikselle ylimääräiset tavarat ennen muuttoa. Kun pakkaat tavarat, merkitse laatikoihin mahdollisimman tarkkaan, mitä ne sisältävät, näin löydät ne helpommin uudessa kodissa, ja auttajat vievät ne oikeaan huoneeseen. Esim: keittiö: kupit ja lasit. Olohuone:kirjat, etc.

Kokemusta on


Kannattaa hankkia mahdollisimman paljon apujoukkoja jos mahdollista. Ja tottakai tarjoutua itsekin avuksi kun joku ystävä tai sukulainen muuttaa, apu tulee varmasti tarpeeseen! Jokainen osaa auttaa jotenkin! Ja unohtakaa kaupan banaanilaatikot. Kannattaa vuokrata muovisia muuttolaatikoita, ei tarvitse miettiä kestääkö laatikon pohja, helppo pinota päällekkäin ja kaikki tulee ehjänä perille. Laatikot ei ole edes kalliita.

Merja


– Pakkaa tavarat tulevan huonejärjestyksen mukaan ja merkitse laatikkoon, mihin huoneeseen se on menossa.

– Pakkaa itsellesi matkalaukku tms. valmiiksi parin ensimmäisen viikon aikana tarvitsemiasi tavaroita, vaatteet, hygieniatarvikkeet. Pakkaa samoin myös lapsille omat reput tai laukut. Näin ei ole niin paniikkia, jos jotkut tavarat eivät laatikkopaljoudesta löydy.

– Keittiön välttämättömimmät ruuat kylmälaukkuun ja kylmälaukku pihalle ellei muutto tapahdu kesähelteillä, kertakäyttöastiat pussiin ja pussi kiinni kylmälaukkuun (kun toinen löytyy, löytyy toinenkin). Muista nestetankkaus, kylmä mehu auttaa jaksamaan!

– Nämä apunyssäkät eivät sitten saa jäädä muiden muuttolaatikoiden alle uudessa kodissa, eli ne kannattaa viedä viimeisenä tai sitten siirtää johonkin eri paikkaan kuin muuttolaatikot.

– Kyllä se siitä organisoituu! On parempi purkaa vaikka laatikko päivässä kuin touhuta kaikki kerralla ja polttaa välit perheenjäseniin, apumiehiin ja -naisiin sekä pahimmassa tapauksessa uusiin naapureihinkin.

Sari


Aloita ajoissa, suunnittele.
Pakkaa astioita joita et tarvitse pyyhkeiden, ym liinavaatteiden sekaan jotta eivät särkyisi ja ei ole sitä hirveetä pakkauspaperimäärää, tarkista aina välillä jaksatko kantaa itse (ei liikaa painoa). Onko paljon kirjoja? tukevat muuttolaatikot on hyvä, tarkista paino välillä. vaikka ei kovin kaunista ole viikkotolkulla pakkauslaatikot esillä, vähän kerrallaan, sitä mukaa kun ei tarvitse, käy samalla läpi ja siirrä poisheitettävät omaan kasaan, mieti olisiko jollain käyttöä (saisko rahaa). toivottavasti sinun ei tarvitse tehdä kaikkea yksin, delegoi, jos ystäväsi on muuttamassa, anna auttava käsi, vie vaikka välillä kävelylle hänet. jätä seuraavalle asukkaalle vaikka uusi iloisen värinen tiskiharja tjsp

usein muuttanut


Muuttoa touhuavan pitää ihan ehdottomasti koota yksi vihko tai mappi tms., sellainen joka mahtuu joka kassiin mukaan. Sinne sitten kirjataan kaikki mahdolliset muistiinpanot, hoidettavat tehtävät, kaikki yhteystiedot eri tahoille sekä asunnon pohjapiirustus mittoineen – kannattaa käydä etukäteen mittaamassa tärkeimmät kohdat uudesta kodista – hankintoja varten. Itsellä on kokemusta kolmesta muutosta ja uudessa muutossa edellisen muuton vihko on ollut iso apu.

Satu


Muutin itse vajaat kaksi viikkoa sitten. Parhaiten muutosta selviää, kun heittää kaiken turhan tavaran pois jos vuosi ennen muuttoa, niin on vähemmän muutettavaa. Jos tiedät, ettei jotain huonekalua tms. isoa tarvita enää muuton jälkeen, hakkiudu siitä eroon jo etukäteen.
Muistilista riippuu siitä, muuttaako yhtiöön vai omakotitaloon: sopimukset kuntoon etukäteen, sähkö, vesi, öljy/kaukolampö, jätehuolto.
Maksetut miehet kantamaan ainakin painavimmat tavarat; pesukoneet, piano yms.
Riittävästi muuttolaatikoita, kaikki pitää mahtua laatikkoon etukäteen. Kannattaa käyttää vuokrattavia muovilaatikoita, ovat tukevampia ja kestävämpiä kuin pahvilaatikot, ja pysyvät varmasti pinossa. Jokaiseen laatikkoon päälle/kylkeen osoite, mihin huoneeseen se menee. Muuttopäivänä kuorman tulessa ovelle yksi liikenteenohjaaja, joka komentaa oikeaan suuntaan kaikki laatikot, että menevät valmiiksi oikeaan huoneeseen, eikä tarvitse kierrätellä jälkikäteen paikasta toiseen.
Pakkausapua jo paljon etukäteen, ja jos vaan pystyt, käytä purkamisapua.
Lamppujen irroittelu yms näpertely vie yllättävän kauan, varaa siihen apuvoimaa.
Muista tyhjentää myös vintit, ulkovälinevarastot yms. niissä on helposti paljon tavaraa!
Meillä muutto on aina kauhea kaaos, vaikka kuinka yritän muuta. Olen itse tällä hetkellä puhki laatikoiden purkamisesta ja kiertelystä. Huonekalujen järjestys oli etukäteen suunniteltu paperilla, mutta kaikille pienemmille tavaroille ei oikein vielä löydy paikkaa. Välillä hermo menee, mutta uusi koti on kyllä sen arvoinen, saatu lisätila ja piha kyllä ovat vaivan arvoisia.
Muuttofirmojen nettisivuilla on kans hyviä ohjeita pakkaamiseen ja muuttoon. Kannattaa käyttää niitä hyväksi, vaikkei firman palveluja ostaisikaan!

En muuta enää koskaan…


heitä pois tai laita kiertoon sellaiset tavarat joita et ole ”nähnyt”vuosiin. Se on silloin turha tavara. Sitä on turhaa viedä uuteen paikkaankaan ”unohtumaan ”.Pienet vaatteet voit antaa kirpputorille myyntiin. Laatikoiden päälle selvät laput mihin ne tulee esim, keittiö jne.

tuula korhonen


Pakkaa itse, mutta tilaa muuttoauto kahdella miehellä. Kaikki mahtuu kerralla mukaan ja kantaminen sujuu ammattitaidolla. Kokemusta viime kesästä kun muutin. Hintakaan ei turhan kallis, jos on porukkaa omasta takaa pitää kestittää ja pelätä että sattuu tapaturmia.

kee


Käytä hyväksesi ainutlaatuinen tilaisuus päästä turhasta eroon: mikään ei ole niin masentavaa kuin uudessa kodissa keksiä ”sälälle” paikkaa tai tunkea viimeksi 5 vuotta sitten käytettyjä vaatteita liian vähäisiin säilytystiloihin. Siis kaikki vaatteet joita et ole kahteen vuoteen käyttänyt pois (pesukoneen kautta esim. Pelastusarmeijaan/UFF), vanhoja leluja avoimiin päiväkoteihin, kirjat divariin jne. Vähemmän muutettavaa.
Kannattaa myös pakata itse ja miettiä jo valmiiksi minne uudessa kodissa kukin laatikko sisältöineen on menossa. Huoneen nimi laatikkoon ja homma helpottuu huomattavasti.
Jos muuttajia on runsaasti kirjakaappi mahdollisimman pian pystyyn ja joku jo purkamaan kirjoja hyllyyn, laittamaan astioita kaappiin jne.
Älä unohda talkooeväitä, tulee hyvä mieli kaikille vaikka noutopizzoista. Muista myös pyytää riittävästi väkeä auttamaan.

Muuttoja inhonnut


Olen itse muuttanut tuossa alkukesästä joten muuttaminen on tuoreessa muistissa… Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on että hanki kunnon tukevat muuttolaatikot, ei siis kauppojen hedelmälaatikoita tai muita joita ei voi kasta päällekkäin, ovat hankalia kantaa eivätkä useinkaan kestä niin paljon tavaraa kun niihin tulee laitettua. Toinen on että aloita pakkaaminen hyvissä ajoin. Näin ollen ei tarvitse hosua ja saa rauhassa käydä mukaan lähtevät tavarat läpi ja laittaa kiertoon sen mikä ei mukaan enää lähde. Usein meinaan kaapeista löytyy kaikenmoista tavaraa jota ei ole vuosiin muistanut olevankaan joten oletko varma että tarvitset sen mukaasi vai olisiko jollain ehkä sille parempaa käyttöä? Jos muuttomatka on vähänkään pitempi niin ota käyttöösi muuttofirma!! Näin ollen ei tarvitse miettiä mahtuuko tavarat kaverin Unoon tai Micraan ja montako kertaa saa ajaa edes takasin ennen kun tavarat on siirtyneet… Näillä bensan hinnoilla voi tulla jopa edullisemmaksikin vuokrata miehet ja auto! Itse olen kaikki muuttoni hoitanut niin että olen stressannut saako kavereita kantamaan, onko kenelläkään autoa, pitäs laittaa vielä ruokakin muuttoporukoille… Tällä kertaa toimin toisin ja voi että oli suorastaan ”kevyttä” tämä muuttaminen! Tärkeä sääntö siis tässäkin… älä tee kaikkea yksin, on olemassa ihmisiä jotka tekevät tätä työkseen ja voit siis samalla keventää omaa taakkaasi kun työllistät muita!

Pirre


Aloita pakkaaminen ajoissa. Karsi ajan kanssa turhat tavarat kipparille tai roskiin. Jos lahjoitat tavarat, vie ennen muuttoa, jos myyt, varaa kipparipaikka siten, että tavarat ovat muuton ajan kirpparilla. Merkitse laatikoiden päälle vähän sisältöä ja esim. ”Keittiö” jotta apulaiset osaavat viedä heti oikeaan osoitteeseen. Uudessa kodissa oviin laput ”lasten mh” tjs. jotta laatikoiden koodit täsmää. Laput myös huonekaluihin jos mahdollista. Pakkaa pehmeät tavarat säkkeihin, helppo pehmustaa ja tilkitä muuta kuormaa.

Varaa tarpeeksi aikaa ja liian iso auto. Hermot menee jos tavarat ei mahdu. Varaa naposteltavaa suljettaviin rasioihin ja juomista pulloihin ja pidä ne aina tarjolla. Varaa kunnolla aikaa ruokataukoon, mieluiten valmiin ruoan ääressä ravintolassa/huoltoasemalla. Pyydä tarpeeksi muuttoapua, isolla sakilla työ on hetkessä tehty ja kukaan ei rasitu liikaa.

Älä anna ulkopuolisten purkaa tavaroita ilman neuvoja, tai ollenkaan – itse laittamalla löydät ne tulevaisuudessa helpommin. Pariskuntien on paras yhdessä purkaa keittiötavarat ja muut yhteiset.

4. muutto tänä vuonna tulossa, 1 oma, muissa apuna


– pakkaa huolella ja aloita pakkaaminen hyvissä ajoin. Lopussa tulee kuitenkin kiire.
– vuokraa muuttolaatikoita, se satsaus kannattaa
– merkitse jokaiseen laatikkoon maalarinteipillä, mihin huoneeseen se kannetaan
– varaa riittävästi muuttoapua. Joukossa on voimaa!
– kun tavarat on kannettu uuteen kotiin, anna muuttoapulaistesi purkaa niitä paikalleen. Jos haluat siirtää neuleet toiselle hyllylle tai kattilat viereiseen kaappiin, voit sen toki tehdä myöhemminkin
– yleensä kaikkien keittiö toimii lähes samalla logiikalla. Löydät itsekin helposti toisen keittiöstä juomalaisin tai haarukan. Ja on kai sama, ovatko T-paitasi tällä vai ylemmällä hyllyllä. Älä siis sotkeudu lillukanvarsiin.
– ole itse työmaan mestari (kattilat ja T-paidat…). Kun apulaisesi kyselevät, mihin tämä tai tuo esine sijoitetaan, kerro ja johda töitä, niin illalla suurin osa laatikoista on tyhjiä ja tavarat paikoillaan
– muista kunnon eväät talkoolaisille! Hyvä ruoka, parempi mieli.
– ja kun homma on ohi, muista järjestää talkooväelle myös tuparit, joissa ei tarjoiluista tingitä.
– iso, iloinen ja energinen porukka tekee muutosta jopa hauskaa ja kaikki käy ripeästi

Lippe


Aloitathan pakkaamisen ajoissa.
Merkitse laatikoihin sisältö.
Astioita pakatessa pehmusteena voi käyttää pyyhkeitä, niin kulkevat nekin uuteen paikkaan 😉
Mieti mitä tarvitset jatkuvasti ja jätä niiden tavaroiden pakkaaminen viimeiseksi.

mimo


Olen muuttamisessa melkoinen konkari, sillä olen eräässä elämäni vaiheessa muuttanut 3 vuoden aikana 6 kertaa.
Valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa. Käy ensin tavarasi läpi ja heitä kaikki sellainen tavara pois jota et tarvitse. Kirppiksellä saa viikon aikana myytyä aika paljon ylimääräistä, jolloin saat myös lisärahaa uuden kodin laittamiseen.
Vaatteet pakkaa näppärästi jätesäkkeihin. Henkarissa roikkuvat vaatteet olen pujottanut säkkiin niin, että säkin suun saa teipattua henkareiden kaulojen ympärille. Niin vaatteet saa uudessa paikassa laitettua suoraan tankokaappiin.
Laatikoiden ja säkkien päälle merkintä mitä sisältä löytyy ja mihin huoneeseen on menossa auttaa muuttomiehiä saamaan tavarat juuri oikeaan paikkaan ja ne on nopeasti purettu paikoilleen.
Itse olen aina suunnitellut uuden kodin pohjapiirroksen päälle, miten aion huonekalut sijoittaa. Näin myös huonekalut löytävät heti oikean paikkansa.
Suuren muuttoauton vuokraaminen kannattaa, koska saat kaikki tavarat vietyä kerralla.
Tarkistuslista ilmoitettavista asioista ja tehtävistä sopimuksista auttaa muistamaan mitä on vielä tehtävä.
Näin ainakin minä olen päässyt asettumaan uusiin koteihin niin, että viikko muuton jälkeen, ei muutosta ole näkyvissä ainuttakaan pahvilaatikkoa…

Ansa


Aloita ajoissa luopumalla turhasta: vie roskiin, anna eteenpäin ja myy.
Ilmoita uusi osoite ystäville ja väestörekisteriin sekä tee postin kanssa sopimus postin kääntämiseksi.
Varaa ajoissa muuttoauto ja mahdolliset apumiehet.
Mieti kutsutko ystäviä talkooapuun ja jos, niin miten syötät ja juotat heidät ja milloin. Kerro se myös heille.
Pakkaa tulevien huoneiden mukaan ensin ne tavarat, joita et juuri nyt tarvitse. Laita selvät osoitteet lainalaatikoiden kylkeen.
Pakkaa viimeiseksi ne tavarat, joita käytät koko ajan ja anna niille kiireellinen maininta huoneosoitteen lisäksi, jolloin löydät ne helpommin myös uudessa paikassa. Jos tavaraa on menossa kellariin ja vinttiin anna niille suoraan se osoite.

kaija


Äitini oli auttamassa yhdessä muutossamme. Hän numeroi jokaisen muuttolaatikon ja teki listan, josta näkyi, mitä missäkin laatikossa oli. Muuttopäivänä oli helppo kantaa laatikot suoraan oikeisiin huoneisiin. Pieni lisävaiva pakatessa, mutta helpotti muuton aikana ja tavaroiden järjestämisessä.

Mumma


Mieti jo pakatessasi, mihin huoneseen ko. tavarat kuuluvat ja pakkaa tavarat laatikoihin huoneittain. Laita laatikoiden päälle huoneen numero tai nimi. Näin tavarat päätyvät oikeaan huoneeseen ja vaikka et heti ehtisikään purkaa niitä, löytyvät myös nopeasti.


Kaikki tavarat pitää pakata huolellisesti, ei viime hetken muovipusseihin sullottua pikku sälää. Itse olemme jo 4 muutossa vuokranneet muuttolaatikoita muuttofirmasta, ne ovat parhaita!Ystäviä auttamaan mutossa ja kunnon talkoot pystyyn. Aina on ollut tulijoita kun ”korvaus” on ollut sopiva eli ruokaa ja juomaa on ollut tarjolla, saunaankin on päässyt:)

Mare


Pakatessa on hyvä heittää kaikki ”ylimääräinen” roina pois. (kierrätykseen) Huone kerrallaan pakkaa laatikoihin ja päälle lappu mihin huoneeseen tavarat kuuluu uudessa paikassa. Siivoa kaapit, kylpyhuone ja vahaa lattiat uudessa kodissa ennen tavaroiden tuontia.

Helena


Muutto on hyvä aika tarkistaa, mitä kaikkea kodissaan pitää, samalla voi heittää joutavat roskiin, viedä pitämättömät vaatteet keräykseen ym.
Koska silloin on paljon puuhaa, kannattaa tehdä muistilistoja, kirjoittaa pakkausten päälle, mitä niissä on ja suunnitella jo muuttojärjestystä. Opiskelevien lasten muuttoja auttaneena voin sanoa sen, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, ettei loppukiireessä unohda tai hävitä mitään. Viimeisenä siivoustarvikkeet ja huoneiston loppusiivous on helppo tehdä samalla kun tarkistaa, ettei mitään unohdu nurkkiin pyörimään.

tiina


Aloita jo hyvissä ajoin kun tiedät, että muutto on edessä. Laita tarpeettomat tavarat kierrätykseen ja vie mukana vain ne mitkä tosiaan haluat säilyttää.

-IrmeliL-


Kirjoita laatikon päälle, mitä se sisältää tai mihin huoneeseen se kuuluu, esim. ”astioita” tai ”varastoon”. Helpottaa uudessa kodissa tavaroiden löytymistä.

M


Koska tiesin jo hyvissä ajois että muutan, tein listaa paikoista joihin tarvii tehdä osoitteenmuutos, lisäksi muuttoapu on tärkeä ilman sitä ei tule mitään, pitää uskaltaa reilusti pyytää apua! vaivatonta muutosta ei saa sittenkään, mutta helpottaa, tärkeää on myös kirjoittaa jokaiseen laatikkoon tarkasti mitä se sisältää, helpottaa taas purkamista toisessa päässä! tulihan tehtyä kunnon siivous, kun olin 19 vuotta asunut samassa paikassa, paljon ylimääräistä tavaraa löysi uuden kodin!

Tarja


Aloita pakkaaminen ajoissa. Varaa laatikoita joko pahvisia tai muuttolaatikoita. Banaanilaatikot ovat erinomaisia pakkauslaatikoita, sillä niissä on käsin mahtuvat aukot kantaa. Järjestä kodissa tila mihin voit pakattuja laatikoita kasata. Aloita pakkaaminen niistä tavaroista, joita et välttämättä tarvitse päivittäin esim. kirjahyllyn voi tyhjentää ensimmäisenä. Suojaa huonekalut, taulut ym huolella jotteivät vahingoitu kuljetettaessa. Tilaa muuttoauto, pyydä ystäviä, sukulaisia, tuttavia muuttoavuksi ajoissa. Pyydä vaikka anoppi tai ystävä huolehtimaan muuttotarjoilusta. Vanhan ajan lihakeitto tumman leivän ja juoman kera maistuu varmasti. Päälle vielä pullakahvit niin menestys muutossa on taattu. Suojaa lattiat kummassakin päässä. Molemmissa kohteissa joku neuvomassa mihin mitäkin viedään. Oma viimeinen muuttomme sai kehuja muuttofirman kavereilta, sillä kaikki oli pakattu ja valmiina ja hyvin suunniteltu. Muutto sujui nopeasti ja ongelmitta.

Maarit


– Jokaiseen laatikkoon kiinnitetään lista mitä se sisältää ja huone johon se viedään. Tietokoneaikana se talletetaan ecxeliin, jolloin hakukin on helppoa.
– älä pakkaa kirjoja suuriin laatikoihin (niitä ei jaksa kantaa)
– remontti ja siivous kannattaa tehdä ennen kuin tavarat ovat sisällä uudessa kodissa
– isot huonekalut ensin oikeille paikoilleen

kerran erehdyin vain


Olen muuttanut 16 kertaa 21 vuoden aikana. Oikeastaan kaksi viimeisintä on sujunut helpoimmin. Olen ajoissa alkanut heitellä kaikkea turhaa roskiin ja pienet, mutta ehjät vaatteet olen vienyt kirpputorille ja jättänyt sinne. Vaatteet saa parhaiten kuskattua jätesäkeissä uuteen paikkaan, mutta astiat vien muuttolaatikoissa. Muuttaessani useasti en edes pura kaikkia tavaroita vaan ne on varastossa säilössä. Jos on mahdollista niin vien aina pikkuhiljaa uuteen kotiin säkkejä ja puran ne heti niin sitten ei tule kiire eikä kaaos. Viimeisenä tuon huonekalut ja lakanatkin ovat valmiina laitettavaksi joten melkeinpä sen muuttopäivän aikana kotini on valmis asuttavaksi.
Muutto ei ole mitään herkkua, päinvastoin, se kysyy hermoja kaikilta. Yleensä jotakin hukkuu muuton aikana, mutta sekin on estettävissä, kun kaikkiin laitetaan teipit mitä mikin sisältää niin eipä sitten vahingossa heitetä kaatopaikkakuormaan.

hermoton muuttaja


Olemme muuttamassa kuun vaihteessa. Olen jo hyvissä ajoin kantanut kotiin pahvilaatikoita. Aina kun on tullut vastaan tavara, jota en tarvitse kun vasta uudessa kodissa, olen laittanut sen laatikkoon. Varsinaista pakkausrupeamaa en ole pitänyt ja pahvilaatikoita on täyttynyt jo kiitettävä määrä kuin itsestään. Saman olen tehnyt vaatteille. Kun olen vaatteita valitessa huomannut vaatteen, jota tuskin käytän ennen muuttoa, olen sujauttanut sen jätesäkkiin. Yhtenä päivänä olen hoitanut vakuutusasiat, toisena sähköasiat jne. Näin ei hommat kuormitu loppumetreille muutamalle viimeiselle päivälle.

Jebbu


Merkitse uuden asunnon pohjapiirrokseen huoneen numero ja merkitse kaikkien laatikoiden sivuille numero, mihin huoneeseen se on menossa.Pohjapiirroksessa tietysti näkyy huonekalujen sijoittelu; piirros joka huoneen ovella, johon yliviivaustussilla väritetty ao huone ja sen järjestys .

Pertti


Merkkaa jo lähtöpäässä tavaroita pakatessa mahdollisimman tarkasti, mihin mikäkin on menossa. Vähintäänkin huoneen ja ehkä jopa kaapin tarkkuudella. Ja ennen muuta heitä mahdollisimman paljon turhaa tavaraa pois jo ennen pakkaamista.

Ari


Kaikki byrokratian puolen asiat kannattaa hoitaa hyvissä ajoin, siis ns paperihommat; osoitteenmuutokset, lehtitilaukset, vakuutukset jne.
Suunnittelu on tärkein.
Konkreettisen tavaroitten muuton suhteen parhain – mutta myös kallein vaihtoehto on palkata muuttomiehet pakkaamaan vanha koti, siirtämään tavarat uuteen kotiin ja suurimman osan tavaroistakin he voivat laittaa paikoilleen uudessa kodissa. Huomioitava on vain se, että muutto on otettava urakkasysteemillä – ei tuntipalkalla, sillä silloin muuttomiehet tekevät kaiken hidastetusti ja ns tupakkatauot ovat joka toinen tunti. Muuttoyritykset vakuuttavat henkilökuntansa tapaturmien ja onnettomuuksien varalta ja jos jotain särkyy, varastetaan tai katoaa, he korvaavat tietyin rajoituksin. Omat vakuutukset kaikilta osin on hyvä olla kunnossa ja ilmoitettava vakuutusyhtiölle muuttopäivät.
Ystäviä tai kavereita en palkkaisi, sillä esim tapaturmatilanteissa on tosi hankalaa kuka maksaa ja entäs jos tulee elämän ikäinen vamma; miten on korvaukset. Ystävät ja kaverit tietysti sillä ehdolla, että heidänkin kanssaan teet – suorastaan – kirjalliset sopimukset. Palkkaihmisille et tarvitse huolehtia ruokaa etkä juomaa, he pitävät taukonsa. Ja kaikki sovitut asiat kaikkien kanssa on erittäin tärkeää kirjata paperille – siis ihan kaikki muutossa tarvittavien lattiasuojausten, silkkipapereitten, pahvisten muuttolaatikoitten ja muuttolaatikoitten sekä jopa aiheutettujen ovenpielten kulumisten tai muun tällaisen suhteen.
Muuttopäivinä on itse hyvä olla paikalla katsastamassa hommien sujumista, vaikka useimmilla muuttofirmoilla on ns vastaava muuttoporukan joukossa.
Korostan edelleen, että tämä on kallista ja kannattaa ehdottomasti tehdä urakkapohjainen juttu, siis sopia klönttäsumma – muutoin summa kasvaa mielettömäksi. Samoin tarkat päivämäärät – kellonajat ovat vaikeita, onneksi päivässä on ne 24 h.
Voimia – niin henkisiä kuin fyysisiäkin muutto aina kysyy – mutta se on aina askel johonkin uuteen!

Harvemmin muuttava


Äitini oli auttamassa yhdessä muutossamme. Hän numeroi jokaisen muuttolaatikon ja teki listan, josta näkyi, mitä missäkin laatikossa oli. Muuttopäivänä oli helppo kantaa laatikot suoraan oikeisiin huoneisiin. Pieni lisävaiva pakatessa, mutta helpotti muuton aikana ja tavaroiden järjestämisessä.

Mumma


Kun muuttaa tarpeeksi lähelle, voi siirtää tavaroita vähitellen ja järkevässä järjestyksessä ja laittaa ne jo saman tien paikoilleen. Minä muutin viime keväänä kilometrin päähän aikaisemmasta asunnosta. Oli ihanaa, kun uusi koti näytti lähes koko ajan siistiltä.

Kokemusta kaoottisestakin muuttamisesta


Meillä toteutettiin muutto pikkuhiljaa. Muuttoon valmistautuminen aloitettiin paria-kolmea kuukautta ennen siten, että pätimme olla ostamatta enää mitään muuta kuin tarvitsemamme ruoka. Ensin hävitettiin rikkinäiset lelut ja astiat.
Veimme kirpputorille kaikki pieniksi käyneet tai käyttämättä jääneet vaatteet ja kaikki muut kirjat, levyt, pelit ja tavarat joista saatoimme luopua. Ne jotka eivät kirpparilla menneet kaupaksi, vietiin kierrätyskeskukseen sillä niistä luopuminen oli helpottunut jo sillä kun ne olivat olleet kirpputorilla tyrkyllä pari viikkoa.
Kävimme läpi liinavaate-varaston ja laitoimme rikkinäiset roskiin.
Pakastimeen ei hamstrattu lisää ruokaa vaan se syötiin tyhjäksi sekä kuiva-aine varasto syötiin niin tyhjäksi kuin mahdollista.
Shampoot ja muut pesuainepullot käytettiin loppuun jne.
Vanhentuneet ruuat ja mausteet laitettiin kylmästi roskiin.
Voisi sanoa, että melkein kaikkien tavaroiden kanssa käytiin läpi miettimiset, että mitkä niistä on tärkeitä säilyttää ja mitkä tulee mukaan ja mitkä jää (eli annetaan pois tai laitetaan roskiin).
Toteutimme muuton kahdessa päivässä; ensimmäisenä päivänä lapsemme oli mukana auttamassa ja toisena päivänä veimme hänet mummolaan ja pyysimme muutamaa kaveria mukaan.
Uuteen kotiin soputuminen tapahtui pikkuhiljaa ja noin kuukauden sisällä tavarat löysivät omat paikkansa. Tavaroiden paikalleen löytämistä vauhditti loppukuusta se, että päätin pitää vihdoin lapsemme synttärijuhlat, jotka olivat muuton aikana ”unohtuneet”.

Anne


Hanki ihan ehdottomasti AKRO-TAIKASIENI sillä saa kaikki hankalimmatkin tahrat hellasta ja kaappien ovista kaakeileista ja vaikka mistä. Murretaan vain sopivan kokoinen pala.

opiskelijapojalle monta muuttosiivousta tehnyt äiti


Muuttamisessa on mahdollisuus! Pakkaaminen on hyvä aloittaa ajoissa ja samalla käydä tavarat läpi. Mitä tarvitsen, mistä voin luopua? Tavarat, jotka itselle on turhia, voivat olla toiselle tarpeellisia, eli ne voi viedä kierrätyskeskukseen, kirpputorille tai antaa lahjoituksena jollekin järjestölle tms. Turhat paperit silppuriin.
Pakkaa särkyvät liinavaatteiden sisään, näin nekin tulee pakattua eikä tarvitse kuljettaa sanomalehtiä uuteen kotiin roskikseen.
Painavat kirjat pakataan pieniin laatikoihin, kevyet tavarat isompaan laatikkoon.
Kirjoita laatikoiden kylkeen mitä laatikossa on (esim. kirjat, lasit SÄRKYVÄÄ…) ja mihin huoneeseen laatikko uudessa asunnossa viedään. Näin ei tarvitse etsiä tavaroita muuton jälkeen joka laatikosta.
Ennen muuttoa tee oikeilla mittasuhteilla pohjakartta ja leikkaa kalusteet paperista. Suunnittele sisustus tässä vaiheessa, jotta tiedät mihin mikäkin huonekalu menee muuton yhteydessä. Kun ne ovat oikeissa huoneissa, ei tartte siirrellä turhaan huoneesta toiseen. Samalla voit tehdä listan hankinnoista.
Muuttamisen ammattilaisten palkkaaminen säästää omaa vaivaa, eikä tarvitse pohtia saako tarpeeksi ystäviä apuun. Isolla autolla muutto sujuu kivuttomasti. Suosittelen!

Muista tehdä muuttoilmoitus hyvissä ajoin, niin postikin siirtyy vaivattomasti uuteen kotiin. Ilmoita uusi osoite lehtiin järjestöihin, sukulaisille yms.

Heidi


kirjoita joka laatikkoon mitä on sisällä ja minne se menee. esim. ’tiinan talvitakit – vaatehuone’, ’arki juomalasit – keittiö’ jne siten laatikko jo viedään oikeaan paikkaan eikä tarvitse etsiä ja helpottaa paikalleen laittamistakin.

astiat pakkaa pyyhe- ja pöytäliinoihin, siten säästyy pyyheliinojen laatikolta.

laatikostot narulla tai teipillä kiinni siten ei tarvitse irroitella laatikoita eivätkä ne aukeile ikävästi kantovaiheessa.

minulla oli joitakin vuosia sitten aikakausi jolloin muutin vuoden välein työni takia joten muutto muuttui mielekkääksi kun otin sen itsekin positiivisesti, samalla tuli myös siivottua turhat roinat pois.

minusta kaiken alusta on kunnon välineet eli laatikoita paljon eikä kamalia jätesäkkejä jotka saattavat hajota.

aika on myös ratkaiseva, usein tietää paljonkin etukäteen koska on muutto, monia tavaroita voi jo paketoida valmiiksi eikä jättää kaikkea muutamaan edelliseen päivään, siten säästää hermojakin.

kannattaa myös kysellä maksullisia apumiehiä huonekalujen kantamiseen ja kuorma-autoon, siten säästyy oma selkä ja voimia jää pakkaamiseen ja purkamiseen.

on tilanteita joissa kannattaa maksaa vaikka sen pystyisi tekemään itsekin. vasta viimeiseen muuttoon tajusimme kysyä maksullista kantoapua ja kadun etten tajunnut sitä aikasemmin. siinä säästyi voimia…ja hermoja.

muutto voi olla hauskaa – se riippuu sinusta!

kati


Paras tilanne on, jos on liikennettä uuden paikan ja vanhan paikan välillä (esim. rakennusvaiheessa oleva talo, josta osa valmis) ja aikaa muuttoon. Tällöin tulee tuotua tavaraa vähitellen melkein huomaamatta ja aina suoraan paikoilleen.

Nopeassa muutossa ennakkosuunnittelu pelastaa paljolta;
– hanki todella paljon hyviä
laatikoita (niitä EI koskaan ole liikaa – muovikassit eivät ole muutossa kivoja) ja sanomalehteä (astioiden pakkaamiseen)
– aloita pakkaaminen ei-usein-tarvittavista ja kellarin tavaroista; heitä isolla kädellä turhaa tavaraa pois/kierrätykseen, myy/lahjoita turhat huonekalut
– syö pakastin ’tyhjäksi’
– muista laittaa laatikon sivulle esim. teipillä tiedot sisällöstä (kun laatikot pinossa näet mitä missäkin on)
– pakkaa vaatteet yms isoihin mustiin jätesäkkeihin (laatikoissa vievät turhaa tilaa ja jätesäkit toimivat isossa autossa pehmusteena)
– varaa yksi huone laatikoille (ko. huoneen huonekalut esim. yhteen nurkkaan kasaksi): aloita takanurkasta pakattujen laatikoiden pinoaminen
– varaa muuttopäivä, -auto(t) ja -porukka
– kun kaikki kaapeista ja laatikoista laatikoissa (kaappien sisällä on YLLÄTTÄVÄN paljon tavaraa) on huonekalujen vuoro: irroita purettavat huonekalut – muista teipata ruuvit johonkin pussiin huonekaluun kiinni!
– irroita verhot ja lamput ja pakkaa ne yhteen
– pese ikkunat
– varaa muuttajille ruokaa ja juomaa jääkaappiin
– siivoa uusi paikka jos tarvetta
MUUTTOPÄIVÄ:
– varaa muutama henkilö siivoamaan ja koordinoimaan muuttoa vanhassa paikassa
– joku/jotkut koordinoimaan muuttoa uudessa paikassa, pitämään ovia auki ja järjestelemään laatikoita oikeisiin huoneisiin ja kokoamaan huonekaluja
– muuttajien tarkoituksena on kantaa laatikot autoon, ajaa auto uuteen paikkaan ja purkaa laatikot autosta
– viimeisenä muutossa tulee siivousvälineet ja jääkaapissa olevat tavarat
MUUTON JÄLKEEN:
– Vanhassa paikassa vielä kerran tarkastetaan paikat (muista myös kellari, pyörävarasto jne)
– Uudessa paikassa puretaan laatikot

yli 10 muuttoa takana


Mustat jätesäkit vaatteita varten: Ota vaatekaapista henkareissa riippuvia vaatteita nippu kerrallaan (ehkä 10-20 vaatetta), kierrä nippu väljälle rullalle ja rulla (tietysti puhtaaseen) jätesäkkiin. Ei tule liian painava, vaatteet eivät rypisty ja on helppoa purkaa suoraan rullalta uuteen vaatekaappiin. Myös villapaitoja ym. vaatteita voi laittaa suoraan jätesäkkiin, ilman rullausta. Yhteen jätesäkkiin mahtuu paljon.

Nimim. Inhoan muuttoja


Pakkaa itsellesi kassi aivan samaan tapaan kuin olisit lähdössä reissuun. Laita sinne kaikki ne tavarat, joita uskot tarvitsevasi seuraavalla viikolla muutettuasi uuteen asuntoon. Näin aamukiireessä yhdestä paikasta löytyy vaatteet töihin, hiusharja, meikkipussi, pyyhe…ja päivä alkaa mukavammin.
Hyväksi havaittu kassi:)

Outi


Ensin viet kierrätykseen/roskiin ne tavarat mitä et ole käyttänyt kahteen vuoteen.
Kaikki mitä päätät ottaa mukaan pakkaat laatikoihin ja päälle laitat mitä laatikossa on ja mihin huoneeseen se kuuluu. Astiat ja särkyvät tavarat pakkaat huolellisesti, väliin voit laittaa pyyhkeitä, lakanoita jne. Ja päälle merkintä SÄRKYVÄÄ!!!!!
Jos Sinulla on varasto täynnä tavaraa, tarkista tarvitsetko niitä vai kannatko ne mukanasi vain muodon vuoksi.
Vanhoja lehtiä jne ei kannata raahata mukana, vaan viedä lehtikeräykseen.
Varaa muuttoauto ja runsaasti reippaita auttajia muuttoon.
Aloita pakkaaminen ajoissa.
Varaat muuttoporukalle sinne minne muutat ruokaa, jota voit tarjota heti, kun tavarat on saatu kannettua sisään.
Ja runsaasti huumoria ja iloista mieltä muuttoon.

Riitta


Olemme muuttaneet usein ja helpottavinta oli kun keksein pakata astiat puhtaiden pyyheliinojen sisään, pysyivät puhtaina eikä tullut mustetta sanomalehdistä ja säästyi iso kasa jätettä.

Muoris


– älä pakkaa astioita sanomalehteen, joudut muuten pesemään ne kaikki (muste sotkee)
– pakkaa astiat taloutesi pyyhkeisiin, niin astiat kuin pyyhkeetkin pysyvät puhtaana ja astiat ehjänä
– vuokrattavat muuttolaatikot ovat edullisia ja kaikkein helpoimpia muutossa, kestäviä, tilavia ja pinottavia, vuokraa niitä riittävästi!
– pakkaa sängyn petarin kanssa samaan säkkiin puhtaat lakanat, saat sängyn valmiiksi, se houkuttaa eniten muuttourakan jälkeen
– pakkaa kahvinkeitin kaikkine kahvinkeittotarpeineen samaan laatikkoon, pääset uudessa paikassa keittämään heti kahvit muuttoporukalle
– nosta vaatteet pino kerrallaan muovipussiin ja tilavaan muuttolaatikkoon, purkaminen on helppoa!
– kun ostat roskispusseja ja käytät puhtaat pussit pakkaamiseen, jää sinulle uutta käyttöä varten roskispussit
– pakkaa tavaroita pusseihin ja nosta pusseissa muuttolaatikoihin, purkaminen on nopeaa ja saat tyhjennettyä vuokralaatikot joutuisasti

Katti


Liekö vaivatonta muuttoa olemassakaan, mutta kivaahan se on, uuteen kotiin asettautuminen! Tässä joitain vinkkejä: hanki tarpeeksi laatikoita, joihin tavarat pakata. Vuodevaatteet, verhot yms. kulkevat myös jätesäkeissä – laatikot ovat tosin helpompia kantaa. Tavaraa ei liikaa, jotteivät paina paljoa. Merkkaa laatikon päätyyn JA pitkälle sivulle sisältö. Laput voivat olla myös erivärisiä tai värein merkattu, jotta kuhunkin huoneeseen kannettava tavara löytäisi suoraan oikeaan huoneeseen (siniset laput olohuoneeseen, punaiset makuuhuoneeseen, vihreät keittiöön jne). Myös suoraan varastoon tai kellariin vietävät tavarat kannattaa merkata. Pyyhkeitä voi käyttää pehmusteina astioille tai ostaa kuplamuovia (ei kovin kallista). Näin sanomalehden muste ei tahraa. Hyvää muuttoa!

Marika


Muutto on oiva tilaisuus tehdä inventaario! Aloita pakkaaminen hyvissä ajoin. Lajittele vaatteista pieneksi käyneet/muuten käyttämättömät ja vie kierrätykseen tai kierrätykseen kelpaamattomat roskiin. Muuta astioista uuteen kotiin vain ne, joita todella käytät. Muut kirpparille. Leikkaa tai kopioi säilyttämistäsi lehdistä ne artikkelit, jotka haluat säästää. Loput paperinkeräykseen tai isoina nippuina kirpparille. Lajittele kirjahyllystä ne kirjat, joista olet jo valmis luopumaan. Joku muu lukisi niitä varmaan mielellään. Tarkastele jokaista taulua ja koriste-esinettä sillä silmällä ja mieti, onko se sinulle todella tärkeä. Uuteen kotiin on myös kiva viedä uusia huonekaluja. Vaihda vähintään patja ja vuodevaatteet.

Sen sijaan älä tuhoa lastesi tekemiä askarteluja ja piirrustuksia! Älä tuhoa tärähtäneitäkään valokuvia. Osta kaunis muistojen arkku, johon voit säilöä kaiken sen, mitä olet rakkaimmistasi tallettanut.

Onnea Uuteen Kotiin!

Johanna


Uuden asunnon valmistumista odotellessa jouduin muuttamaan muutamaksi kuukaudeksi väliaikaiseen asuntoon, jonne en halunnut ottaa mukaan kuin välttämättömimmät. Loput tavarat vietiin täksi ajaksi varastoon.

Pakkasin varastoon menevät tavarat tukeviin pahvilaatikoihin, joiden joka sivulle kirjoitin sisällön sijasta vain suuren numeron. Ruutuvihkoon kirjoitin ”pakkauslistan” kunkin laatikon sisällöstä.

Kun tarvitsin varastosta jotakin, oli helpompaa tarkistaa vihosta, missä laatikossa tavara on, kuin mennä aukomaan kaikki 20 samanlaista pahvilaatikkoa tai saada laatikoiden sisältö kirjoitettua laatikon kylkeen paksulla tussilla.

Muuttovaiheessakin oli helpompi ohjata auttajia viemään laatikot heti oikeisiin huoneisiin (’1-4 keittiöön, 5-8 olohuoneeseen, jne).

Saman neuvon olen antanut ystävillenikin, ja metodi on toiminut myös heillä.

malla


Pakkaa tärkeät asiapaperit ym, kuten passit, avaimet, ”vararahapussit”, lasten neuvolakortit, erilleen. Jos ne katoavat, seuraa hankaluuksia. Jos niitä tarvitaan äkillisesti, löytyvät sitten helpommin.

Annika (takana 10 muuttoa)


Jos muutto ei tule yllätten ja siihen on aikaa valmistautua, voi kaappeja käydä läpi vähitellen ja karsia turha kierrätykseen. Pakatessa kannattaa pussien ja laatikoiden päälle kirjoittaa, mitä ne sisältävät ja mihin huoneeseen ne uudessa asunnossa kuuluvat. Jos pääsee uuteen asuntoon etukäteen mittailemaan ja suunnittelemaan, helpottaa se kantajien urakkaa: tietävät, minne sohva lasketaan eikä tarvitse siirrellä moneen kertaan. Talkooväki palkitaan tietysti hyvillä eväillä!

Tanja


Aloita tavaroiden pakkaaminen hyvissä ajoin, jotta niiden purkaminen on sitten helpompaa uudessa asunnossa. Jos muutat omaan kotiin niin pidä entinen asunto myös, helppoa kun voi kantaa ja heti purkaa sitä mukaan tavarat uuteen asuntoon.

Hyvä vinkki on myös kirjoittaa muuttolaatikoiden päälle että mitä laatikko sisältää, esim.taulut,astioita…

OmaKotiKullanKallis


Laita jokaiseen kolliin sisällysluettelo, niin löydät helposti etsimäsi tavaran.

Hepuli


Jos muutto ei tule yllätten ja siihen on aikaa valmistautua, voi kaappeja käydä läpi vähitellen ja karsia turha kierrätykseen. Pakatessa kannattaa pussien ja laatikoiden päälle kirjoittaa, mitä ne sisältävät ja mihin huoneeseen ne uudessa asunnossa kuuluvat. Jos pääsee uuteen asuntoon etukäteen mittailemaan ja suunnittelemaan, helpottaa se kantajien urakkaa: tietävät, minne sohva lasketaan eikä tarvitse siirrellä moneen kertaan. Talkooväki palkitaan tietysti hyvillä eväillä!

Tanja


Osoitteenmuutokset; Käy läpi ”laskumappisi” se kertoo hyvin, mihin kaikkeen tuttavien ja sukulaisten lisäksi täytyy osoitteenmuutos tehdä, sekä sähkösopimukset yms.

Kun pakkaat, aloita vähemmän tärkeistä tavaroista ja kohteista (kellari, vintti, komerot yms., sillä ei haittaa vaikka ne seisoisi pidempäänkin laatikoissa ennen ja jälkeen muuton. Kirjoita laatikkoon aina huone/nimi/tai sisältö, tämä auttaa huomattavasti tavaroiden purussa, esim. keittiö – kattilat, OH – kirjat jne.
Ja mikä fiksuinta; kun tuleva koti (ellei ole ihan uusi) on vielä täysin tyhjä, tee siellä kunnon siivous ennen muuttoa mm. lattioden pesut ja vahaukset, kunnon peruspesut; ikkunat pesutilat, sauna, keittiökaapit ym. ja on ihanampaa muuttaa puhtaaseen kotiin. Muuton ajaksi voi suojata lattioita tarvittaessa, jollain matoilla tai paperilla tai pahveilla.
Halutessasi, voit valita ja silittää verhot valmiiksi, jotta ne saa pian ikkunoihin.

Carita, 6 krt muuttanut.


Muutimme uuteen kotiin puoli vuotta sitten. Muutto meni erinomaisesti, koska
1)suunnittelimme kaiken huolellisesti etukäteen,
2)pakkasimme tavarat etukäteen,
3)hankimme tarpeeksi apulaisia ystävien ja tuttavien joukosta avuksi,
4)tiesimme mitkä laatikot menevät mihinkin huoneeseen,
5)emme stressanneet liikaa
6)pidimme tarvittaessa tauon ja
7)purimme tavarat rennosti, ilman tiukkaa aikataulua, jolloin kaikilla pitäisi olla paikka.

Sanna


Me haimme aikoinaan paikallisen Alkon takapihalta pahvisia viinilaatikoita ja pakkasimme niihin astiat ym. Eivät painaneet liian paljon, olivat tukevia ja pystyi pinoamaan päällekkäinkin. Kaikkien päälle kannattaa merkitä kunnolla mitä laatikko sisältää.

bertta


Varsinaisena muuttopäivänä kannattaa pakata kassiin hammasharjat ja muut pesuvermeet sekä puhtaat vaatteet. Kassi omaan autoon, niin se löytyy sitten illalla, eikä tarvitse purkaa kaikkia laatikoita niitä etsiessä. Lisäksi on hyvä varata uuteen asuntoon mukeja janoisia muuttomiehiä varten. Vaatteet ja petivaatteet voi pakata jätesäkkeihin ja teipillä tiedot kylkeen. Säkkejä on helppo tunkea laatikoiden väliin. Sitten kannattaa pakata kaikki valmiiksi muuttopäivää varten, niin homma sujuu sutjakkaasti.

Ansku


Kokemusta on useasta muutosta viimeisen 10 vuoden sisällä.
1. Riittävä määrä muuttolaatikoita
2. Pakkausteippiä ja suojamuovia.
3. Merkitse laatikoihin maalarinteipillä, mistä huoneesta olet laatikon tavarat ottanut, toisin sanoen, mihin huoneeseen laatikko uudessa osoitteessa kannetaan.
4. Huonekalujen ruuvit tms. pieneen pussiin ja pussi kiinni teipillä huonekalun kylkeen.
5. Uuteen kotiin riittävästi huonoja mattoja lattialle, niin lattiat eivät pilaannu kannettaessa.
6. Hälytä ystävät ja tuttavat apuun.
7. Koira ja pienet lapset hoitoon.

Lopuksi repullinen iloa ja positiivista mieltä !!

Elmeri91


kun alkaa pakkaushommat ajoissa ettei jää muutamalle päivälle koko homma. laittaa roskiin ylimääräisen roinan. ja tilaa vaikka niemen muuttolaatikoita, joita on helppo kantaa ja säilyttää päällekkäin. varaa molempiin päihin aikaa ja riittävästi (työ)miehiä/(kanto)apua. meillä eräässä onnistuneessa muutossa oli äidillä tarpeeksi aikaa pakata. lapsilla oli lastenhoitaja. siivottiin uusi kämppä ennen muuttotavaroiden vientiä ja laitettiin kiinteisiin kaappeihin tavarat (vaatteet vaatekomeroihin ja astiat keittiön kaappeihin) ennen varsinaisten muuttotavaroiden ja huonekalujen tuontia. näin on vähemmän roinaa kun kaikki ei ole kerralla kasassa, sikinsokin. tietysti riippuu tilanteesta, onko tälläinen mahdollista jos muuttaa esim. kauas ja on töissä tms. ja oli ripeitä työmiehiä joista osa jäi kasaamaan tavaroita/huonekaluja uuteen kotiin jne. tsemppiä muuttoon!

pirre


Pakkaa tavarat laatikoihin hyvissä ajoin aina siinä vaiheessa kun et niitä enää tarvitse asunnossasi ja pakkauksen päälle kyltti mitä niissä on ja mihin huoneeseen ne esim. menevät.
helpottaa todella paljon purkuvaiheessakin.

kymmenen xmuuttanut


Puhu muutosta ystäville avoimesti, kysy neuvoja – sitä kautta löytyy usein auttavia käsiä.

Hanki pahvilaatikoita AJOISSA ja pakkaile tavaroita niihin heti, kun tiedät muuton olevan edessä.

Sulje laatikot pakkausteipillä niin tiiviisti, että et enää halua aukaista niitä kuin vasta perillä.

Kirjoita jokaisen laatikon päälle ja myös kylkeen, mistä huoneesta tavarat ovat/ mihin huoneeseen ne kuuluvat sekä mitä laatikossa on (Esim. olohuone, koriste-esineet yms.)

Laita erikseen laatikko/säkki, jonka kylkeen saat kirjoittaa ”kierrätykseen”. (Jos haluat antaa jotakin ystävällesi, kirjoita laatikon kylkeen hänen nimensä).

Muuttopäivä on laatikoiden kantamispäivä, ei pakkaamispäivä.

Muuttoavun palkitsemiseksi varaa hyvää syötävää (esim. keitto/kahvi ja karjalanpiirakkaa sekä tietenkin makeaa joku pala)

Iloitse joka hetki muutosta, niin asunnon riisumisesta kuin uuteen kotiutumisen alkamisesta.

Käy silti ulkona. Jossakin välissä. Vaikka roskapussin viennissä.

Päivi Myllynen


Tässä testattua kokemusta perheen muutosta:

1. Tietenkin kantajien ja kulkuvälineiden värväys tai tilaus etukäteen on avainasia. Varsinkin kantajien, jos muutat hissittömään taloon.

2. Hanki riittävästi tukevia muutto- tai pakkauslaatikoita ja pakkaa ne niin, että ne voi vielä pinota toistensa päälle (näin tavarat säilyvät ehjinä muutossa. tekstiilit ym. voi pakata myös jätesäkkeihin.

3. Etukäteen ja viimeistään pakatessa voi miettiä, mistä voisi luopua, ettei tule kannettua turhia tavaroita uuteen asuntoon. Pidä kirppis, lahjoita pois tai vie kierrätyskeskukseen.

4. Numeroi pakatessasi laatikot ja merkkaa vihkoon sisältö melko yksityiskohtaisesti numeron viereen (auttaa silloin, kun etsit jotain tiettyä tavaraa muuton jälkeen epätoivoisesti) ja merkitse vielä kantajia varten laatikon päälle, minne huoneeseen (vai kellariin) se kannetaan perillä.

4. osoitteenmuutoksen voi tehdä puhelimitsekin kätevästi. Muista tehdä sähkösopimus uuteen paikkaan.

5. merkitse perillä huoneet numeroin (kuten olet merkannut laatikot) niin kantajat tietävät minne tavarat ovat menossa.

5. Muista varata talkooväelle helppoa syötävää ja juotavaa sekä lähettää kutsu tupaantuliaisiin kiitokseksi.

Helena


1. Etsi tarpeeksi pakkauslaatikoita. Muuttopäiväksi tilaa sopiva auto tai sovi jonkun tuttavasi isohko auto käyttöösi. Masinoi tuttavat ja sukulaiset kantoapuun.
2. Käytä taloutesi pyyheliinat ja lakanat, kun pakkaat astioita. Ei tarvitse pestä purkaessasi uuteen huushollin kaappeihin.
3. Käytä muovisäkkejä vaatteiden pakkaamiseen. Helppo nostaa roikkumaan henkareihin. Saatavat vähän rypistyä, mutta oikeavat kyllä. Käytä laukkusi kirjojen pakkaamiseen. Laukut kestävät kirjojen painon paremmin kuin laatikot ja eikä niistä tule liian painavia.
4. Älä aloita liian aikaisin. Et varmaakaan pidä huushollisi sotkuisuudesta montaa viikkoa.
5. Toimi johdonmukaisesti. Mitä et arjessa tarvitse, ota ne ensin pakaasiin, kirjat, taulut,ylimääräiset vaatteet, jne.
Viimeisenä keittiön tavarat.
6. Tyhjennä huushollisi autoon. Muista siivota myöskin, on kiva jättää siisti huusholli seuraavalle
asukkaalle.
Näin olen toiminut ja hyvin olemme saaneet kamppeet uuteen paikkaan. Hermostua ei kannata. Tässäkin on hyvä motto; asenne ratkaisee, aina. Iloinen mieli ja uusiin ympyröihin muuttaminen on aina mukavaa!!

kasniin


Pakkaa kaikki tavarat laatikoihin/muovisäkkeihin. On ihan turha jättää pientä irtotavaraa (harjaa, mopin varsia jne.) irtaalleen. Irtotavaraa on hankala kuljettaa. Viherkasvitkin voi laittaa pahvilaatikoihin. Siivoustarvikkeet voi pakata banaanilaatikkoon, niin näet mitä purkkeja ja purnukoita siellä on, jos vielä tarvit niitä.

Kuplamuovilla voi suojata huonekaluja kolhiintumiselta.

Suojaa lattiat pahveilla (revi pahvilaatikoita auki), muuttomiehet saavat kulkea rauhassa kengät jalassa.

Pakkaa posliinilautaset ja syö muuton ajan kertakäyttölautasilta. Helppo tiskata.

Sanna


Pakene paikalta ja ota muuttofirma!
Ammattitaitoista porukkaa!

Helpottunut


Painavia esineitä varten on ehdottoman hyvä olla renkailla varustettu mikä tahansa levy. Siten ei painavia huonekaluja tms. kodinkoneita tarvitse kantaa kuin portaat ylös tai alas ja sitten laittaa kyytiin. Siinä voi olla vielä vaikka vetonaru kuin pulkassa.

Eläköön renkaiden keksijä!


Asuin kerrostalossa jossa oli kellarikomero alakerrassa. Siivosin sen ensin ja sitten kun pakkasin laatikoita niin vein ne saman tien varastoon. Muuttopäivänä osa porukasta alkoi purkaa varastoa ja osa kantoi jäljellä olevia tavaroita alas. Näin ei syntynyt ruuhkaa hissiin ja rappuihin. Kannoimme kaikki tavarat valmiiksi pihalle ennen kuin muuttoauto tuli ja sitten vaan tavarat autoon niin että sängyt ja muut isot tavarat viimeiseksi että saatiin ne ensin sisälle ja niiden päälle oli sitten hyvä kasata laatikoita ja näin ei syntynyt kaaosta huoneisiin.
Muutto kävi tosi sutjakkaasti ja sain jopa muuttoauton kuljettajalta kiitosta hyvin organisoidusta muutosta.

ikuinen muuttaja


Pyydä Ystäviä avuksi.

Suunnittele huolellisesti. Jos mahdollista, niin vie tavaraa huone / kaappi kerrallaan ja pura ennen kuin haet uutta kuormaa. Kierrätä / lahjoita / myy kaikki itsellesi ylimääräinen ja turha tavara. Muista järjestää muuttoporukalle syömistä ja juomista, tämän homman voi myös delegoida Ystävälle.

Jaana


Muuta vain tarpeellinen. Poista ensin kaikki se jota et tarvitse. Ja pakkaa vasta sitten.

Jopo


Tavarat kannattaa pakata eri huoneista eri laatikoihin. Näin ei tarvitse kuin raottaa laatikkoa ja tietää mitä tavaraa se sisältää, jos ei halua kirjoittaa laatikon päälle sisältöä. Särkyvät tavarat kannattaa tietysti pehmustaa sanomalehtipaperilla tms. Sitten vain muutama ystävä kantoavuksi ja autoa pakkaamaan. Muuttoauto kannattaa tietysti pakata mahdollisimman tiiviisti, joka sentti hyväksikäyttäen. Auton pakkausta kannattaakin suunnitella hieman ennen kuin alkaa toimia. Jos pakkaa tavaraa henkilöautoon, on apukuskin penkki hyvä matkatelevisiolle! Viltti penkille ja sitten telkku ruutu vasten penkkiä, ”naamalleen”. Lopuksi vielä turvavyöllä kiinni. Siinä pysy ku terva eikä mee rikki!

Hande


Mitäs siinä kummempaa kun kimpsut ja kampsut kantoon, ilman mitään turhempia stressejä. Jos jotain jäi sen voi hakea perästä ja yleensä se mitä jäi ei sitä edes kaipaakaan. Minusta itsestäni on aina mukava muuttaa uuteen paikkaan…matkailu avartaa! 😉

JaniP


Ehdoton apu muutossa on se, laatikoiden päälle kirjoitetaan mihin huoneeseen se uudessa kodissa kannetaan. Ja jos mahdollista, ole laatikoita vastassa uudessa kodissa ja vahdi, että muuttomiehet vievät ne oikeisiin huoneisiin. Olin itse aikanaan kirjoittanut selkeästi ISOILLA kirjaimilla, mihin laatikot tulee kantaa. Ja silti kellarin tavarat uhkasivat mennä vintille. Kun miehet kantoivat muutaman laatikon edestakaisin, oppivat lukemaan laatikon päältä minne menee.
Kun tavarat on oikeissa huoneissa, on helppo laittaa aina yksi huone kuntoon kerrallaan ja urakka tuntuu pienemmältä.
Lopuksi jää laatikoita, joille ei ole paikkaa, ja ne viedään varastoon. Jos vuoden päästä ne ovat edelleen varastossa avaamattomina, ne kannattaa viedä kierrätykseen niin, ettei edes avaa laatikkoa. Jos vuoden aikana et tarvinnut, et tarvitse vastaisuudessakaan….

ennätys vuosi: 5 muuttoa


Kun muutto on tehty ja uuteen asuntoon on kaikki tavarat kannettu, niin ei muisteta missä on mitäkin. Tähän auttaa, kun laittaa lapun laatikkoon päällimmäiseksi ja kirjoittaa siihen laatikon sisällön. Näin löytää tavarat, vaikka niitä joutuisi säilyttämään pidempään laatikoissa.

Joka päivä käytössä olevat astiat on kätevä pakata laatikkoon puhtaiden astiapyyhkeiden sisään. Näin säästyy niiden pesulta uudessa asunnossa.

Pakkaaminen kannattaa alkaa hyvissä ajoin ja sieltä vaatehuoneen tai varaston peränurkasta, jotta ei tule ihan hirmuinen kiire. Samalla miettiä, mitä tavaroita vielä tarvitse ja mitkä voi viedä kierrätykseen. Käytä myös pieniä laatikoita, näin ei tule laitettua liikaa tavaraa ja jaksaa kantaa laatikot paremmin. Varsinkin kirjat ovat petollisia pakattavia.

Järjestelijä


Ole reippaalla ja avoimella mielellä. Heitä kaikki turha kama oikeasti roskiin, älä siirrä sitä työtä uuteen asuntoon. Saattaa olla, ettei sitä tule koskaan sitten tehtyä (kokemusta on). Nimikoi laatikot ja pussukat. Älä jätä tavaroita ”välivarastoihin”, sinne ne sitten jäävät – vuosiksi! (kokemusta on tästäkin)

Onnea matkaan!


Aloita ajoissa pakkaaminen ja pidä ”ylimääräinen” laatikko koko ajan vierelläsi. Mieti jokaisen tavaran, vaatteen, ym. kohdalla: tarvitsenko tätä todella, käytänkö tätä, voisinko kierrättää sen, tarvitseeko sitä enemmän joku muu (hyväntekeväisyyteen). Näin saat karsittua ”varastojasi” ja ehkäpä saat laatikollisen hyviä vaatteita/jalkineita ym. jotka voit antaa vaikkapa tulvauhreille. Tietysti kannattaa pakata uuden kodin tilaratkaisuja ajatellen; saman huoneen tavarat samaan laatikkoon. Ja päälle kannattaa merkitä mihin huoneeseen mikäkin laatikko menee, näin on helpompi aloittaa purkaminen. Ja vielä, muista että elämässä on muutakin kuin muutto – älä stressaa!

HannaM


Itse olen muuttanut yli 30 kertaa ja sen lisäksi lasteni muutoissa moneen kertaan mukana.
Tavaroiden pakkaaminen huoneittain ja merkitseminen laatikoihin auttaa uudessa kodissa viemään tavarat jo alun perin oikeisiin huoneisiin. Kaikkein tärkein on kaiken pienen sälän pakkaaminen, joka yleensä pyörii tiellä koko muuton ajan, eli se rompe jota et oikein tiedä mihinkä laittaisit, se tulee nimeen omaan pakata. Se on muuten koko ajan tiellä niin vanhassa asunnossa kuin uudessakin ja vie mahdottomasti aikaa, jos sitä joutuu koko ajan siirtelemään tieltään pois!
Ja muutama rivakka kaveri on paikallaan pyytää ystävistä apuun, niin homma sujuu.

Mara


Läpinäkyvä pakkausmuovi helpottaa tavaroiden pakkaamista ja kantamista. Sillä voi sitoa esim. lipaston laatikot kiinni tai pakata irtonaiset lasihyllyt yhteen helposti kannettavaan pakettiin.

Lassi


Kaupoista saa käteviä vaippalaatikoita ilmaiseksi, niissä on kantokahva-aukot.
Kirjoita laatikkoon mitä se sisältää ja mihin huoneeseen se on menossa, näin jää ”turhat” kyselyt pois. Laatikot saa myös litistettyä kätevästi varastoon, seuraavaa mahdollista muuttoa varten=)

Päivittäin


Yleistä

-irtisano vuokrasopimus tai ilmoita taloyhtiöön muutostasi
-tee osoitteenmuutos (posti käännetään kuukauden ajan ilmaiseksi uuteen osoitteeseen, tänä aikana kannattaa seurata, mitkä postit tulevat siirtokuoressa ja ilmoittaa tarvittaviin uusi osoite), muista informoida myös ystäviä ja tuttavia!
-muuta internet yhteys uuteen osoitteeseen ajoissa (uudelleen kytkeminen saattaa pahimmillaan kestää 6vkoa)
-irtisano sähkö itse (voit määrittää päivän jolloin muutat, näin ollen mittarinluku tapahtuu oikeaan aikaan, ja maksat vain itse käyttämästäsi sähköstä) ja tilaa se uuteen asuntoon

1. aloita ajoissa niin vältyt ylimääräiseltä stressiltä. Ajoissa voi pakata ainakin kirjat, sesongin ulkopuoliset vaatteet, ylimääräiset lakanat, pyyhkeet ym.
2. luovu rohkeasti, ei käytetyt tai turhat vaatteet/astiat/kirjat/tavarat kiertoon (sukulaisille, kierrätyskeskuksiin, päiväkoteihin, sairaaloihin)
3. varaa muuttoporukka ja auto ajoissa (ja järjestä muuttoporukalle ainakin juotavaa ja pientä välipalaa). Varmista myös, että muuttajia on tarpeeksi. Osa voi kantaa tavaraa, osa auttaa loppusiivouksessa tms. Mitä enemmän sitä nopeammin ja helpommin keikka on ohi.
4. kerää pahvilaatikoita kaupoista (kannattaa olla aamulla liikenteessä, iltapäivällä laatikot ovat jo yleensä kierrätyksessä)/vuokraa muuttofirmalta muovisia
5. pakkaa sopivan kokoisia laatikoita (liian painavia ei pysty kantamaan, liian isot ovat hankalia kuljettaa)
6. pakkaa laatikot niin, että mahdollisimman monet voi kasata päällekkäin
7. merkkaa laatikot selvästi (varasto/olohuone/makuuhuone/työtavarat tms)
8. muuttoauton koosta/huonekalujen painosta ja koosta riippuen, kuljeta mahdollisimman moni huonekalu kokonaisena (nopeuttaa uuden asunnon asuttamista)
9. käytä mattoja tms. pehmikkeenä muuttoautossa huonekalujen tms. väleissä
10. varaa pressua tai jätesäkkejä suojaksi tai viimeisten tavaroiden, roskien tms. pakkaamiseen
11. ole muuttopäivänä valmis kun muuttajat tulevat!
12. varaa rutkasti kärsivällisyyttä ja iloista mieltä!
13. muista avainten palautus!

Jos joudut muuttamaan kiireessä tai yksin, turvaudu ammattilaisten apuun! Kustannus on pieni siihen nähden kuinka paljon helpommalla pääset.

5 kertaa vuoden sisällä muuttanut


Kun pakkaat tavarat, kirjoita jokaisen laatikon päälle, mitä se sisältää ja mihin huoneeseen se viedään. Näin voit purkaa laatikot tärkeysjärjestyksessä ja kantajat tietävät, mihin huoneeseen laatikko viedään.

Kokemusta on


Vaivattomin muutto: osta koko muutto muuttopalveluyritykseltä. MUTTA jos sinulle ei ole tarpeeksi ylimääräisiä seteleitä toimi esim. näin: Tee tarkistuslista! Hanki hyvissä ajoin leveää maalarinteippiä ja kunnolliset muuttolaatikot (pahvikin käy) sekä varaa muuttoauto ja positiivinen/iloinen muuttotalkooporukka. Pakkaa kaikki tavarat laatikoihin (ei mitään pieniä irrallisia ”nyssäköitä”.) Merkitse teipillä ja tussilla laatikoihin sisältö ja mihin huoneeseen se on tarkoitettu; keittiö, olohuone, jne sekä yksi laatikko kierrätystavaroille. Kun teet pakkaustöitä, laita soimaan itsellesi sopivaa inspiroivaa musiikkia, pidä välillä kahvitauko. Järjestä pakatut laatikot yhteen huoneeseen järjestykseen. Ohjeista muuttoporukka ja jaa heille kullekin oma tehtävänsä, lapsille taitojen mukaan. Osta hyvää syötävää ja pitäkää tarvittaessa kahvi-/limutaukoja. Kerrostalossa (sekä vanhassa että uudessa kodissa) muistathan laittaa rappuun ilmoituksen muutostasi ja siitä aiheutuvasta ylimääräisestä metelistä. Varustaudu muuttoprojektiin positiivisella ja iloisella asenteella ja osoita kiitollisuutesi muuttoapureille!

Rilla


Kirjoita joka laatikkoon mahdollisimman tarkasti sisältö sekä se, mihin huoneeseen se on tarkoitettu. Näin muuttoapulaisesi tietävät onko laatikossa painavaa vai kevyttä, särkyvää tms., voiko laatikoita pinota ja tärkeintä kaikessa: tavarat menevät heti oikeaan huoneeseen! Helpottaa huomattavasti jatkossa. Viimeistään pakatessasi heitä sumeilematta kaikki turha pois! Jos et ole jotain tarvinnut vanhan asuntosi yläkaapista vuosiin, tuskin tarvitset sitä uudessa paikassakaan.

Muuttanut 15 kertaa elämäni aikana


Ennen muuttoa kannattaa hukata kaikki turha ja tarpeeton tavara pois. Esim. pihamyynnilla tai itsepalvelukirppiksellä. Pakkaus laatikoihin kannattaa merkita huolella mitä ne sisältää.

Muuttolintu


Tee muuttoa varten lista hoidettavista asioista: osoitteenmuutos maistraattiin, pankkiin, työpaikalle, sähköfirmaan lukema jne. Iso kasa osoitteenmuutoskortteja postista. Jos käytät pahvilaatikoita, kirjoita sen sisältö laatikon päälle tai numeroi laatikot ja käytä erillistä listaa. Jos käytät muovilaatikoita, jätä tarpeeksi tilaa laatikoiden yläosaan, jotta ne voi pinota. Muista, että kirjat painavat tosi paljon!
Pakkaa särkyvät käyttöastiat mieluummin pyyhkeisiin tai talouspaperiin kuin sanomalehteen. Lehdestä lähtee painomustetta. Talouspaperit voi käyttää uudelleen. Aloita pakkaaminen ajoissa. Ehdit jopa karsia tarpeetonta tavaraa ja viedä kierrätykseen.
Jos ei ole rivakoita muuttoapulaisia omasta takaa, palkkaa muuttofirma. Ei tule kovain kalliiksi ja homma hoituu nopeasti. Kukaan ei venähdytä selkäänsä, kun on ammatti-ihmiset asialla hyvine apuvälineineen.
Tee uudesta asunnosta pohjapiirros vaikka ruutupaperille ja sijoita isommat huonekalut valmiiksi ”paikoilleen”. Helpottaa huomattavasti muuttoporukkaa. Vie lamput ja särkyvät etukäteen, jos suinkin voit. Varsinkin pimeänä ajankohtana on mukavaa, jos edes joku valaisin on jo paikallaan.
Keitä lihakeitto talkooporukalle. Kulkee paikasta toiseen helposti vaikka kannellisessa ämpärissä.
Pyydä jotain hyvää tuttua tekemään loppusiivous entiseen asuntoon. Siinä vaiheessa on yleensä niin väsynyt, ettei jaksa millään ajatella vnhaa asuntoa.
Vie pakasteet etukäteen, jos mahdollista. Mittaa verhojen pituudet, ettei tule yllätyksiä. Pidä mielialasi korkealla. Pääset uuteen asuinympäristöön!

N 15 kertaa muuttanut


Laita kaikkiin pahvi- tai muuttolaatikoihin ”osoitelappu” mihin huoneeseen laatikot menevät, jotta kantajat veisivät ne suoraan oikeisiin huoneisiin.
Jos perheessä on lapsia, kalustaisin lasten huoneet muuton jälkeen ensiksi täysin valmiiksi, jolloin lapsilla on turvallisempi ja helpompi sopeutua uuteen kun kaikki ikiomat tavarat on omilla paikoillaan. Aikuisten vaatteet ja kattilat löytyvät kyllä muutaman päivän/viikon ajan laatikoistakin.

kike


Kun valmistelet muuttoa ja pakkaat tavaroita, karsi ”kovalla kädellä” kaikki se mitä et ole tarvinnut moneen vuoteen tähänkään mennessä ja jolla ei tunnearvoa ole niin kovasti. Kirppis/kierrätys on hyvä vaihtoehto tällaiselle tavaralle. Tuntuu paljon paremmalta kantaa sellaista tavaraa jota oikeasti tarvitsee…. Muistilista kannattaa tehdä etukäteen ja suunnitella muuttopäivän ruokailut sekä varata juomista runsaasti mukaan!

Jenna


Pakkaa ajoissa, vähitellen. Kirjoita jokaisen laatikon päälle sisältö. Heitä surutta pois kaikki tarpeeton. Hanki riittävän monta henkilöä muuttoavuksi, mutta ei yhtään ylimääräistä jaloissa tiellä pyörimään. Uudessa kodissa nosta kuormasta tavarat valmiiksi oikeisiin huoneisiin, niin vältyt edestakaisin kantamisilta. Nyt hyödyt siitä, että kirjoitit kaikkien pakkausten päälle, mitä sisällä on. Ja lopuksi: pura kaikki mahdollisimman nopeasti paikoilleen – älä jätä kulkemaan laatikoita, jtka aiot purkaa sitten joskus…

Tuula


Muutto on hyvä tilanne inventoida kodin tavarat, vaatteet ja jopa huonekalut. Kirpputorilla kun myy kaikki vaatteet, joita ei ole käyttänyt kahteen vuoteen ja ylimääräiset tavarat, niin jopa tavara vähenee. Turhille huonekaluille voi soittaa ”kyydin” Pelastusarmeijan kirpputorilta, josta ”noutajat” hakevat ylimääräiset pois, vaivatonta vai mitä. Näin jää vähemmän pakattavaa, tulee muuttorahaa eikä taloyhtiön roskis täyty. Lisäksi saa hyvän mielen, kun Pelastusarmeija auttaa tarpeessa olevia.

Ritva Sirainen


Ensinnäkin tavaroiden pakkaaminen kannattaa aloittaa jo viikkoja ennen muuttoa, vaikka itsestä tuntuisikin, että eihän tässä kauan mene. Myös jokaiseen laatikkoon kannattaa pistää päälle merkintä, mitä se sisältää- näin tärkeimmät jokapäiväiset tavarat löytyvät uudessa kodissa helposti.Muutto on myös hyvä hetki heittää pois ylimääräiset, tarpeettomat tavarat.Siivoukseen menee myös yllättävän paljon aikaa, joten hyllyjä ja komeroita voi siivoilla sitä mukaa kun tavaroita niistä pakkailee(varsinkin silloin kun muuttaa toiselle paikkakunnalle, eikä voi tehdä siivousta myöhemmin kun muuttopäivänä)Postista saa muuttajan listan, jossa näkyy mihin paikkohin osoite muuttuu muuttoilmoituksen mukana.On kuitenkin myös paljon paikkoja joihin uusi osoite täytyy erikseen ilmoittaa.

Paljon muutellut


Pakkaa loogisesti, hyvät laatikot ja laput päälle – ja mihin huoneeseen mikäkin laatikko on tarkoitettu.

Kikka


Varaa tarpeeksi muuttolaatikoita: Yleensä, kun alkaa pakata, joutuu toteamaan: ”Luulin tämän kaapin sisällön mahtuvan kahteen laatikkoon, mutta siihen tarvitaankin kahdeksan!” Ala pakata ajoissa. Kaappien sisältä paljastuu yllättävän paljon aikaa vieviä yksityiskohtia. Kun pakkaamiseen on tarpeeksi aikaa, sen voi tehdä siististi ja loogisesti, yhteen kuuluvat tavarat samaan laatikkoon. Tämä helpottaa purkamista uudessa asunnossa. Lasien ja posliinien suojeluun käytän kodin tekstiileitä, jotka eivät ole päivittäisessä käytössä. Eli kiedon särkyviä tavaroita pyyhkeisiin ja lakanoihin ja täytän laatikoihin jäävät välit vaikka sukilla, ettei herkkä sisältö hölsky. Kun tavarat alkavat poistua paikoiltaan, olo on kaoottinen, ja siksi teen hyvin mietittyjä muistilistoja etukäteen. Jos uudessa paikassa joutuu odottamaan nettiyhteyttä, hoida moni muuttoilmoitus netin kautta alta pois jo ennen muuttoa. Vasarat, naulat, pihdit ym. työkalut pidetään erikseen, jotta ne ovat käden ulottuvilla vanhassa ja heti löydettävissä uudessa asunnossa. Ja sitten: itse muuttopäivänä mahdollismman monta hyväkuntoista auttajaa! He ovat kiitollisia, jos siihen mennessä irtaimisto on todellakin laatikoissa, eikä enää loju ympäriinsä.

Ahkerasti muuttanut


Nyt on oiva aika tarkistaa, mitkä tavarat seuraavat uuteen asuntoon ja mitkä roskiin, kierrätykseen jne.
Pakkaa taulut,kirjat, astiat ja muut irtotavarat laatikoihin ja kirjoita laatikoiden päälle, mitä sisältää ja mihin huoneeseen uudessa kodissa viedään.
Tee uuden asunnon pohjapiirustus ja suunnittele mihin huonekalut asetetaan. Remontoi/siivoa uusi asunto. Kerää muuttoporukka ja pyydä heitä kuljettamaan tavarat suunnitelemisiin huoneisiin.
Siivoa vanha asunto ja tarkista että esim. lieden alakaappi on tyhjennetty.
Hae luettelo esim. postista, mihin Sinun pitää ilmoittaa muuttosi.
Sitten uudessa asunnossa pura laatikko kerrallaan ja aseta tavarat paikoilleen.
Älä kiirehdi taulujen asettelussa. Totuttele ensin uuteen asuntoon ja katso että suunnittelusi on mennyt nappiin.
Onnea muutolle!

Helmiina


laittaa joka laatikon päälle mitä laatikko sisältää , mistä se on täytetty tai vain minne huoneeseen se kuuluu tulevassa asunnossa.

tarja


Pakatessasi tavaroita heitä pois ne mitä et koskaan ole tarvinnut/käyttänyt ja laita laatikon päälle sisältö ja mahdollisesti huone/paikka johon sisällä olevat tavarat sijoitetaan.

Käy siivoamassa uuden asunnon kaapit yms etukäteen jolloin pääset siirtämään tavarat laatikoista suoraan kaappeihin. Ja muista jos aiot vahata uuden asuntosi lattiat suosittelen tekemään sen ennen kuin kannat yhtäkään tavaraa sisään asuntoon, selviät huomattavasti helpommalla ja nopeammin ja vahatut lattiat on vielä muuttomiestenkin jäljiltä helpompi puhdistaa.

merja


Jo yli puolet elämästäni on ollut muuttoja,joten kokemusta onkin kertynyt.Kannattaa kirjoittaa ylös ajoissa jo,mitä kaikkea pitää tehdä ”viralliselta” taholta (posti,pankki,sähkö,muuttoauto jne).Sitten vain ruksia asioita yli sitä mukaa kun ne on hoidettu.Muuttolaatikoita saa ilmaiseksi kaupoista,kannattaa heillekin ilmoittaa ajoissa,laatikot kun litistellään päivittäin.Laatikoita pakatessa kirjoita niihin päälle mitä sisältö on ja mihin huoneeseen ja lisää-varovasti-jos on särkyvää.Tuo kaikki helpottaa muuttokavereitasi, eikä sun tartte olla valvomassa joka laatikkoa.Jätesäkkeihin on kätevä pakata vaatteet(niihin teipata laput kenen ja mitä),säilyvät puhtaana ja ovat hyviä pehmusteita tarvittaessa.Sanomalehdet ovat hyviä astioiden pehmusteita.Matoilla voi erotella huonekaluja toisistaan naarmujen estämiseksi.Parhaimpana neuvona-nuku hyvin edellinen yö ja ota rauhallisesti muuttopäivänä.Sinä selviät kyllä.

nainen 43v.


Kestipä muuttosi sitten 2h tai 4 pv, pakkaa ennen muun pakkaamisen aloittamista itsellesi vaatteet yms. tarvittavat pesuaineet eri laukkuun (ikään kuin lähtisit viikon reissulle). Ei tule paniikki, kun ei sitten pahvilaatikoiden keskellä muista, mihin lootaan tuli pakattua työvaatteet ja hammasharja…

Toinen vinkki: kun saavut uuteen asuntoon, asenna ensimmäisenä kattoon muutama lamppu! Vaikka aamupäivällä paistaisi aurinko, illan pimeys yllättää aina liian nopeasti… eipä sitten tarvitse taskulampun kanssa yhdistellä piuhoja ja taiteilla katon korkeudessa.

Zeny


Olen itsekin kohta muuttamassa ja olen jo hyvissö ajoin alkanut pakata laatikoihin sellaisia tavaroita joita ei tässä lähitulevaisuudessa tarvitse. Postin muuttolomake kannattaa täyttää myös tarpeeksi ajoissa niin ei tarvitse huolehtia vanhaan kotiin menevästä postista. Kun muuttopäivä koittaa olisi kaikkien tavaroiden hyvä olla pakattuna niin muutto käy nopeasti ja selkeästi ja pääsee purkamaan tavaroita uuteen kotiin. Itse myös tarkistan tulevan kotini siivouksen ajoissa että se on puhdas ja voin heti alkaa täyttää kaappeja ym.
Särkyvät astiat pakkaisin aivan juuri enne muuttoa ja käärin ne sanomalehtiin.
Kirjoitan myös laatikoihin mihin ei näy läpi suunnilleen mitä tavaroita niissä on jotta tarpeellisimmat tavarat saa heti esille.
Muuttoauto, peräkärry tms on hyvä varata ajoissa ja kysyä tuttavilta tai ketä haluaisi muuttoon avuksi, että he tietävät varautua.

Saara


Itse olen muuttanut aina niin että pakkaan kaikki tavarat ripeästi ja setvin vasta uudessa asunnossa turhat pois. Tulee kannettua ehkä vähän ylimääräistä mutta ei tarvitse käydä tavaroita kahteen kertaan läpi. Uudessa asunnossa kun kuitenkin pitää ajatuksella laittaa tavarat paikalleen jotta ne läytää vastakin. Samalla siinä heittelee turhat pois.

Haidi