Mieleenpainuvin joululahja

Joululahjat

Kun utelimme millaisista joululahjoista on jäänyt elämän mittainen muisto, emme arvanneet millaisen aarrearkun saisimmekaan vastausten myötä avattavakseni.

Valtaosa muistoista on sotavuosilta, ajalta, jolloin oli pulaa kaikesta. Silloisen nuukuuden keskellä aattoiltana koetut yllätykset ovat vuosikymmenten saatossa säilyneet kirkkaina mielessä. Kaukaisin muisto on 91-vuotiaalla vastaajalla!


Mieleeni painuvin joululahjani nousi heti ajatuksissani ylimmäksi ykköseksi. Tummansiniset huopatossut!! Ne olivat niin kauniit ja ihanan lämpöiset, että en ottanutkaan niitä jaloistani pois vaan pidin niitä koko jouluyön nukkuessani. Olin pikkutyttö silloin ja pula-ajan tallukkaat olivat jo täysin palvelleet.

haniani


Marjatta-kummin neulomat ihanat punaiset villalapaset. Muistan tasan tarkkaan millaiset ne oli, vaikka aikaa on vierähtänyt yli 60 vuotta.

Tytyli


Hei!

Perheemme oli tavallinen maanviljelijäperhe. Navetassa alle 10 lehmää ja pienkarjaa. Meitä oli kaksi lasta, minä ja kaksi vuotta nuorempi veljeni. Saimme joululahjoiksi yleensä jotain tarpeellista, harvemmin leluja. Naapurin lapset saivat aina enemmän lahjoja, joten keksin hieman isompana laskea jokaisen kappaleen erikseen, niin sain sanottua isomman luvun naapurin tytölle. Sukset ja sauvat yhteensä 4 lahjaa jne.

Olin alle viisivuotias, kun sain joulupukilta ison nuken. Sillä oli sulkeutuvat siniset silmät ja mustat ripset. Hiuksia nukella ei ollut, mutta lyhyet ”hiukset” olivat kuitenkin nuken pääkallossa piirrettynä ja koholaineilla. Tätini kyseli, että minkä nimen sinä sille annat?

Marja-Kaisa! oli ollut vastaukseni viipymättä.

Olen nyt 58-vuotias ja Marja-Kaisa on edelleen olohuoneessani lastenlasteni ilona. Itse kylläkin olen syypää siihen, että nukkeni varpaat ovat pureskeltu.

Ps. veljeni sai sinisen muovitraktorin.

susiemo


Minulleoli aivan ihanaa saada 1kg omenoita – tuntui vatsassa ihanalta.

Anni


Olin ehkä 5-vuotias (nyt 70 v), kun olin samassa maalaistalossa asuvan mummuni kanssa käymässä ullakolla. Ihastuin siellä vanhaan, jo käytöstä poistettuun, sangalliseen tarjottimeen. Tarjotin jäi ullakolle. Aattoiltana sain pukilta ison paketin. Olin ihmeissäni… ”laivako täällä on vai nuken sänky?” Pettymykseni oli suuri, kun paketista paljastui se tarjotin!

Wilhelmiina-mummun lapsenlapsi


Lienee ollut vuosi 1943. Olin kymmenvuotias.

Noina pulavuosina oli vanhemmilla todella vaikeaa toimia joulupukin apulaisena, vaikka kuinka oli halua lapsia ilahduttaa.

Jouluaattona  vähäisiä pakettejani avatessa, löytyi rapiseva karamellipussi, jonka muistan iäti.

Minulla riitti ihmettelyn aihetta ja naurua että nyt on  kyllä pukki erehtynyt pahemman  kerran

Pussissa oli nimittäin  pieniä punaisia vihreitä, keltaisia ja valkoisia pääsiäismunia joita vielä nykyäänkin kaupasta löytyy.

Silloin en vielä ymmärtänyt, millaisen työn äitini oli tehnyt nämä pääsiäisnamit hankkiessan.

Tuskin kelpuutetaan joululahjaksi vuonna  2018

Ritva Telanne


Sain 60 luvun alussa Joulupukilta sukset ja 7 v vanhempi siskoni sai siteet. ihmettelin hieman tilannetta, mutta isä ratkaisi sen niin että siskoni siteet laitettiin minun suksiin ja minä sain siskon vanhat sukset siteineen. Silloin päätin etten koskaan tee vastaavaa omille lapsilleni olin todella katkera ja muistan sen vieläkin. Isä nukkukoon rauhassa haudassa.

Tupu mummi


Kun sain jouluLahjaksi hienot talvikengät vanhemmalta veljeltäni!
Siinä kyyneleet tulivat! Ihana muisto.

mammukka


Olin viisivuotias, kun joulupukki toi lahjaksi potkurin. Se oli niin mieluinen lahja, että se piti saada yöksi sänkyni viereen. Vielä 59 vuoden jälkeen muistan sen, muut lahjat eivät niinkään tule mieleen.

Pikkupotkuri.


Mieleenpainuvin ja hauskin saamani joululahja oli lahjakortti jalkahoitoon. Olen itse nimittäin jalkahoitaja ja nauru oli kova kun pukki antoi jalkahoitajalle jalkahoitolahjakortin. Ja ai kuinka nautin kun minua hoidettiin kun viimein lunastin lahjani. 🙂

Mia


Olin kuusivuotias, kun sain joulupukilta rintakorun. Rintakorussa oli punainen joulupukin kuva. Äiti kiinnitti sen villapuseroon kiinni. Seuraavana aamuna Joulupäivänä lähdimme joulukirkkoon. Minulta putosi se rintakoru, siellä kirkkoreissulla. Voi sitä harminpaikkaa.

Joten sain pitää sitä yhden päivän. Vuosien varrella seurasin kauppareissulla löytyisikö saman tyyppistä lasten korua mistään. Ilokseni löysin vähän saman näköisen korun ja ostin sen. Olin jo (50 v.) täyttänyt. Koru on nyt edelleen korurasiassa.

Pikku myy


Nukke jolle olin jo antanut nimen Maija. Myöhemmin syntyi pikkusiskoni joka sai nimekseen Maija. Tuo nukke minulla on vieläkin, olen nyt 60v.

Tuija


Viime vuonna kaksi viivaa tikussa puolen vuoden yrittämisen jälkeen! 23 ei vielä näkynyt mutta 24 aamulla oli selkeä plussa. Nyt tämä plussa on 3:n kuukauden ikäinen pikkutyttö ❤️

Sini


Kaulakoru, joka oli tehty punaisista puuhelmistä nauhaan pujoteltuina, osa helmistä roikkui rautaketjuissa korun etupuolella muutamina riveinä. Sain sen lahjaksi -70 luvulla ollessani ehkä 10v.

Raija


Lähestyessäni teini-ikääni mummuni ymmärsi ettei voisi tietää mitä oikeasti haluaisin lahjaksi. Hän halusi kuitenkin antaa jotain henkilökohtaisesti juuri minulle ja ratkaisi asian neulomalla minulle sen väriset villasukat jotka hänen mielestään sopivat minulle ja kätkemällä sukkiin setelin jolla voisin ostaa mitä haluan.

Sain sekä persoonallisen lahjan että mahdollisuuden päättää itse!

Vieläkin kiitollinen


Sain 8v. Virkatut vihreät virkatut kintaat, joista puuttui toinen peukalo. Huolestui miten pärjään 5 km koulumatkan niillä. Aamulla kun katsoin lahjoja oli molemmissa konteissa peukalo. Äiti oli tehnyt käsityönsä valmiiksi yöllä. Kiitos äiti . Meitä oli 7 lasta…

Hilppa


Poikani tyttöystävän Eilan maalaama taulu edesmenneestä Misu-kissasta!

Maalaus oli niin aidon näköinen ja ihana, että kyllä tuli tippa silmään ja tulee vieläkin.

Hieno yllätys muutaman vuoden takaa ja lahja on ikuinen muisto!

Marja


Vuonna 1948 olin neljävuotias, nuorin kolmesta veljeksestä. Sinä jouluna sain Joululahjan, jonka vieläkin muistan. Se oli noin 30 cm pitkä sininen tykki. Laukaisumekanismi toimi vahvalla jousella,  mutta siihen laitettiin myös yhden nallin mukana seuraavista nallipakkauksista. Nallilla myös ammusta ladattin, niin että pamahti,  klun se osui maaliin. Jokas kerta kun ampui  kuului siis kahta pamausta. Tämä oli tosi hieno Joululahja minun mielstäni! Ammuskelin sillä koko Jouluaattoa, ja rupesinkin vähitellen saada hyviä osumia.

Yöllä en saannut unta. Ajattelin vain uutta tykkiäni. Mietin siellä sängyssäni, että  jospa lataisin sekä tykkiä että ammuksia useammmilla nalleilla kerrallaan, niin pamaukset olisivat vielä komeampia! – Niin tietysti tein, ei sitten aamulla joskus, vaan heti, kun asia oli keksitty. Valmistin koko satsin ammuksia erilaisilla nallimäärillä ja menin yläkertaan johtuvaan rappuun piiloon. Sieltä oli tosi hyvää ampua!

Keksintöni oli tosi hyvä. Kun ammukset moneella nallilla ladattiin, niin pamaukset olivat tosi vaikuttavia. Ja jos nallimäärä oli oikein yli-suuri, sain aikaiseksi ”sarjatulta”. Kun piilopaikastani ammuskelin niin paljon kuis sieluni sieti, tuli äitini juosten ja kiljuen ulos makuuhuoneesta, Hän oli heränyt pamauksiin ja uskoi pelossaan, että nyt sota oli syttynyt uudestaan! Tämähän oli vasta 3–4 vuotta sodan päättymisen jälkeen, ja sotamuistot olivat kauheita… – Mutta pitkään tämä tykkini oli minun paras koskaan saatu Joululahja!

Mårten Hoge / Moti


Olin silloin 11 … 12 vuoden ikäinen. Asuimme keskustan ulkopuolella noin 3 km päässä. Serkun perhe asui samassa kaupungissa toisella puolella. Meillä oli paljon lapsia ja heillä oli paljon lapsia. Aattona pimeässä koputettiin oveen ja hämminki oli suuri kuka siellä voi tähän aikaan tulla kylään. Siellä oli tuttavia. Koko serkun perhe oli kävellyt kotoaan jokaisen  sukulaisen luokse toivottamaan hyvää joulua ja ojensivat yhden palavan kynttilän. Sisään eivät tulleet; suklaakonvehtit suostuivat ottamaan ja heti jatkoivat matkaa takaisin. Kaikista jouluista ja joululahjoista tämä on jäänyt elävästi mieleeni.

Juhani Saarikko


Olen kahdeksankymppinen mummeli , mutta koskaan en unohda saamaamme (siskoni kanssa yhteinen) kirjaa nimeltä:Lumikki ja seitsemän kääpiötä , ja toinen lahja oli kun neljätoistavuotiaana sain ensimmäisen rannekelloni jossa oli punainen nahkaranneke .

Mailee


Lapsena ollessani johtaja-isäni sai joululahjoiksi yhteistyökumppaneilta valtavia suklaarasioita, koska hän ei välittänyt perinteisistä ”joulupulloista”. Aikuisena ihailin kaupoissa samanlaisia valtavia suklaarasioita ja puhuin niistä myös lapsilleni. Äitini oli kerran kysellyt lapsiltani, mitä äidille ostettaisi joululahjaksi ja lapset olivat kertoneet että ihailen aina kaupoissa suklaarasioita. Joten sain joululahjaksi valtavan suklaarasian ja se on ollut tähän asti todellakin paras joululahjani, mitä en koskaan kuvitellut saavani, enkä toisaalta raaskinut itsekään itselleni ostaa.

Titta


Sain lapsena posliinisen lasten kahviastiaston.  Minulla on siitä vieläkin jäljellä kuppi, kahvikannu, kermakko ja sokeriastia. Ihahdutta vieläkin, kun niitä katson.

Annukka


Teimme vuosina 2008 ja 2009 mittavan remontin nykyiseen kotiimme. Vanha vuonna 1921 rakennettu maalaistalo purettiin niin, että vain hirsikehikko jäi jäljelle. Lattian alla olleet sammalet ja muut täytteet poistettiin ja puruvintti tyhjennettiin. Talo eristettiin ja  rakennettiin vinttiin huoneet tyttärille. Alakerta remontoitiin vanhaa kunnioittaen ja olimme evakossa vuokra-asunnossa remontin ajan. Vuosi meni sumussa, vähillä yöunilla ja kaupan pakastealtaan tarjonta tuli tutuksi ruokapöydässä. Kesällä 2009 pääsimme viimein muuttamaan uuteen kotiin. Jouluna tyttärien paketista paljastui heidän kokoamansa ja askartelemansa valokuva-albumi, jossa oli heidän ottamiaan valokuvia remontin eri vaiheista. Itkuhan siinä pääsi, kun albumia selattiin ja muisteltiin rankkaa remonttiaikaa. Albumi on kunniapaikalla pianon päällä ja siinä pysyy. Tämä joululahja ei unohdu koskaan.

Suviharjun Jaana


Sitä Joulua en muista, koska olin vasta 2-vuotias. Silloin oli sota juuri loppunut ja kaikesta oli pulaa. Lahjat olivat siis hyvin vaatimattomia.

Sain lahjaksi äitini tekemän Molla-Maijan, jolla oli kaunis mekko päällään. Molla seurasi minua vuosikymmeniä elämäni erilaisissa vaiheissa. Mutta lopulta se oli niin vanha ja kulunut, että päätin luopua siitä. Järjestin sille kauniit hautajaiset silloisen kesäpaikkamme pihaan.

Kesäpaikkaa ei enää ole, mutta tuskin Mollaakaan, se lienee maatunut lopullisesti.

Mutta muisto on säilynyt

Piio


Kun olin 7-vuotias, sain nukkekodin ja pikkusiskoni nukenrattaat. Paketit olivat isoja ja yrin kurkkia lahjapaperin alle mutta sieltä näkyi vain ruskea pahvilaatikko. Samana jouluna saimme isot arkit, joissa oli paperinuket ja niille vaatteita. Nämä arkit olimme kurkkineet jo etukäteen ja päättäneet kumpi haluaa tummatukkaisen ja kumpi vaaleatukkaisen. Aattona jäimme kiinni kurkkimisesta, kun paketeista paljastuikin juuri se toinen kuin minkä olimme halunneet.

Jouluna -79 Pyhtäällä


Olin ehkä viisivuotias pieni tyttö vuonna 1952, Setäni oli tehnyt minulle nuken kehdon puisesta appelsiinilaatikosta, jonka sisällä oli joululimppu, Kehto on vieläkin tallella ja joululimpun tuoksu muistissa,

Pikku Riitta


Olen syntynyt sotavuosina, joten maassamme oli käytössä mm, ruokakortit. Paras joululahjani oli vuosittain ilmestyvä Pekka Puupää sarjakuvakirja. Samassa laahjapaketissa oli myös suklaalevy. Koristeellisessa kodissamme sisarusten kanssa oli kiva lukea Pekka Puupään kommelluksia suklaata naustikkellen. Mieleeni on jäänyt Pekka Puupään juhlapuhe; Hyvät kansalaiset, elämme myrskyistä aikaa. Rajuilma pauhaa sydämissämme, Meidän pitää tehdä työtä, työtä ja työtä. Ihmiset tapauttivat, Pekka Puupää hurmioissaan aloitti saman lyhyen puheensa uudestaan ja toisti sen niin monta kertaa, ettei salissa istunut enää yhtään ihmistä. Tämä puhe sopii myös meidän aikaamme. Ja panee ajattelemaan työn tarpeellisuutta ja liiallista fraasien käyttöä. Onnellista Joulua joka kotiin!!!

Margareta


Vuonna 1946 tai -47 sain nuken jonka muistan vieläkin.  Uudisraivaaja vanhempani (isä oli 85% sotainvalidi) olivat varmasti nähneet paljon vaivaa löytääkseen tarpeet nuken tekemiseen. Molemmat vanhempani olivat hyvin taitavia käsistään ja idearikkaita mieleltään.  Nukella oli guttenberkkanen kaunis pää. Yläruumis oli tehty jostain kankaasta ja hame kauniisti taiteltusta kreppipaperista. Se oli ensimmäinen nukkeni ja todella kaunis, En juurikaan leikkinyt sillä, vaan se istui aina sängyn päällä hame kauniisti levitettynä. Mielikuvituksessani nukke oli varmaan milloin mikin hahmo. Käpylehmät ym itsetehdyt lelut olivat siihen aikaan normaalit lasten leikkivälineet.

Hilkka


Punainen pulkka pienenä tyttönä. Vastasi 20v nuori nainen.   Minun 58v naisen ikimuistoisin lahja oli tytär :), mutta tavaralahjamuisto on äitini nukkuessani salaa ompelemat nuken vuodevaatteet.

Äiti & tytär:)


Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta  suurinta katsomahan.

Leila Niskanen


Muistan vielä kuin eilisen saamani joululahjan 80-luvun alusta. Sain vaaleanvihreän bmw- leikkiauton. Se on säilynyt rakkaimpana lelunani lapsuuden leikeissäni ja myöhemmin muistellessani lapsuuteni jouluja.

Ville


Lapsena saatu  räsynukke, joka kävi tonttujen ateljeessa uusiutumassa…. se  oli aina yhtä rakas  – vanhemmat siskot hoiti asian, aikaa on  kulunut jo yli 80 vuotta  – olen  nyt 91v ja muistot säilyy, kun on  ajattelee  ja  kertoo…..

yx mummo -ikäinen, OULU.

OLGA JOKINIEMI


Noin  kymmenvuotiaana sain pehmoisen sinisen makuupussin. Olin leireillä teltassa palellut pelkän viltin alla ja olin ikionnellinen makuupussista. Muistan vieläkin, miten pehmeältä se tuntui  karhean viltin  jälkeen. Sydän särkyen  jätin sen n. 15 vuotta myöhemmin  Maarianhaminan leirintäalueen roskikseen.

Tarja


Olen syntynyt sodan jälkeen. Todella köyhään ja ”tyhjään” Suomeen. Lelut olivat kotitekoisia, samoin vaatteet – ei niitä kaupoissa ollut. Olin viisivuotias, kun kylässä käydessämme ikäiselläni tytöllä oli nukke, oikean vauvan kokoinen kävelevä nukke! Tyttö oli saanut sen Ruotsissa asuvilta sukulaisilta. Olin täysin nuken lumoissa. Mietin pienessä päässäni, miten tuollaisen ihanuuden saisin ja löytyihän se keino: Pukki, Joulupukki toisi minulle kävelevän nuken! Äidille sitä innoissani menin kertomaan, nyt kirjoitetaan Pukille ja hän sen kyllä tuo! Äiti raukka, ei hän raskinut lapsen intoa ja odotuksen iloa romuttaa – varovasti koetti vähän toppuutella. Ei meillä ollut Ruotsissa yhtään tuttavaa, sukulaisista puhumattakaan. Mutta naapurin rouvan sisko Ada oli Amerikassa! Adalle kirjoittamaan naapurin rouvan avustuksella, onneksi elettiin toukokuuta. Ja niin Ada toimi Pukinmuorina ja nukkepaketti läksi laivamatkalle.

Tuli jouluaatto ja minä en pysynyt nahoissani. Tiesin, että nyt se Pukki sen nuken tuo. Tuli ilta, ja pukki kolisteli sisään. Kainalossa pitkä paketti, kädessä säkki. Tiesin, että tuolla laatikossa se on. Minun nukkeni, minun kaikkien unelmieni täyttymys. Ja pukki vain puhui…   Sitä puhetta riitti loputtomiin, pienen minuutit olivat jokainen iäisyyden mittaiset. Mutta vihdoin, lopulta Pukki antoi paketin.

Kun sain sen auki, aika pysähtyi; siellä oli kauneinta mitä ihmislapsi voi kuvitella. Kullankupariset kiharat valuivat olkapäille, vaatteet kuin prinsessalla, kengät ja nilkkasukat. Todellisuus vei voiton unelmista. Otin Virpin syliin ja siitä asti se on sylissäni kulkenut, – nyt 65 vuotta.

Ja hän sai arvoisensa nimen, kaikki kauneimmat nimet, jotka viisivuotiaana tiesin: Virpi Kielo Päivi Talvikki Elisabet. Yhdessä me kuljemme loppuun saakka. Yhä edelleen hän on kaunis ja rakas, hänet voittaa vain oma tytär.

Helena


Siskoni tekemä jätti-iso pehmotyyny, sillä oli kädet ja jalat ja iloinen ilme 🙂 taisin itse olla silloin 12-13v sisko pari vuotta nuorempi.

Memmu


Tytär ja vävy kunnostivat kirpputorilta ostamansa 50-luvun radion ja antoivat sen minulle joululahjaksi 🙂 Olin aiemmin ihaillut vanhoja radioita ja muistellut, että lapsuudenkodissa oli sellainen.

Tupu


Evakkoaikana sain 5-vuotiaana lahjaksi pienen puuhevosen. Siinä korkealaitainen vankkuri ja puiset aisat. Joulupäivänä joku toinen pikkupoika sai katkaistuksi  aisan. Se oli itkun paikka. Muistan sen joka jouluna.

Heikki Turengista


Mielessäni ja kodissani säilyy varmasti äitini ompelema joululahjanalle, jonka hän teki isäni vanhasta, ruskeasta kelsiturkista. Lisäksi siskoni ja siskontytär olivat neuloneet nallelle pipon ja kaulahuivin. Se on rakas!

Tii


Pikku natiaisena paras lahja oli sellainen kalojen onginta-peli. Siihen sain aina jonkun muunkin pelaamaan mukaan. Teininä minulla oli mukamas jo kaikkea ja silloin paras lahja oli tätini lahjakortti kasvohoitoon. Opetti samalla kiinnittämään huomiota itseeni ja omaan hyvinvointiin.

Sanna


Ollessani 4-vuotias (63 vuotta sitten)  sain kiikkutuolin. Se oli käytössä myös neljällä nuoremmalla sisaruksella. Sen jälkeen käyttäjinä olivat omat lapseni ja 7 sisarusten lasta. Nyt on käyttäjänä kuudes lapsenlapsi. Vuosikymmenten saatossa kiikkutuolin on vaihtanut väriä mutta muutoin on kuin uusi. Ennenvanhaa tuotteet olivat paljon kestävämpiä.

Arja mummu


Joulupuu on rakennettu

Sirpa


Yli 60 vuotta sitten sain yhtenä jouluna pienen vaaleansininen käsilaukun.  Toisena jouluna sain pienen leikkisilitysraudan.  Olin kummassakin tapauksessa reilusti alle kouluiän, mutta nämä lahjat säilyvät mielessä.

Pirjo


Taskulappu. Olin ensimmäisellä luokalla kansakoulussa vuonna 1960.

Sissi


Mieleenpainuvin joululahjani on kahdeksan vuotiaana saatu nukke. Perheeseemme oli joulun alla syntynyt vauva ja minä halusin myös oman ”vauvan”. Äitini kysyi aattona, kun paketit oli jo aukaistu, että mikä nukelle nimeksi. Sanoin : Riitta-Helena! Ja Riitta-Helena istuu nykyisin kunniapaikalla olohuoneessa. Ja mikä ihmeellisintä, elämääni tuli myös oikea Riitta-Helena työelämän kautta ja ystävystyimme. Nukella ikää nyt 59 vuotta!

Leena


Positiivisin muistoni oli kun sain alle kymmenvuotiaana tyttönä ns. piian peilin, valkoisen ihanan. Säilytin sen pienessä laatikossa kiiltokuvia, koruja ja muita aarteitani.

Mieleenpainuva oli myös se kerta kun juuri 7-vuotiaana koululaisena sain luistimet, pitkään kaivatut ja koulun liikuntatunneillakin tarpeelliset. Mutta kyllä oli pettymys kun luistimeni olivat PUNAISET! Tunsin häpeää liikuntatunneilla, kun muilla oli kiiltävät valkoiset unelmat jalassaan joilla kevyesti he liikkuivat jäällä, Tuntui kuin minun punaiset luistimeni olisivat olleet lyijynraskaat ja olin niiden kanssa kömpelö luistelija.

Jaana


Nukke jonka sain noin kuusivuotiaana ja sen nimeksi laitoin Marja Karoliina. Se oli vuonna  1967. Siskoni sai samanlaisen nuken jolla oli vaalea tukka. Minun nukkeni tukka oli musta ja sinä oli siniset isot sulkeutuvat silmät. Se joululahja tulee aina ensimmäisenä mieleen.

Mari Karoliina


Ollessani 12-vuotias sain joululahjaksi L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet -kirjan. Opin lukemaan 5-vuotiaana, mutta kyseinen kirja sai lukuinnostukseni kasvamaan entisestään, ja se on jatkunut läpi koko elämäni ja jatkuu edelleen.

helenainkeri


Kun olin 15 vuotias, niin sain äidiltäni joululahjaksi peiton. Se lämmittää minua vieläkin, 37 vuoden jälkeenkin.

Memmuska


Potkukelkka eli potkuri. Jouluna sattui olemaan vielä täysikuu, joten maaseudulla oli heti lähdettävä testaamaan potkuria kuunvaloon 🙂

Heli


Kymmenet alushousut.

Olin muutamalle lahjatoiveiden kysyjälle kertonut tarvitsevani alushousuja. Niitähän sitten oli melkein kaikissa lahjapaketeissa.

UG


Kyllä minulle sukset oli se mieleenpainuvin lahja. Myös nahkamonot ja sauvat. Isä kiinnitti ruuveilla suksiin siteet ja vastaaviin kohtiin monojen pohjaan tehtiin 2-3 mm syvät reiät. Ja hyvä tuli. Ne sukset oli punaiset Esko Järviset, kuten pruukattiin sanoa. Niillä hiihdettiin paljon!

mummi60


9- vuotiaana sain melodikan, yhteiseksi siskon kanssa. Se on vieläkin tallella ja toimii.Vuosia sitten pikkuveli raaputti vihreän värin pois, joten nyt se soi hopeisena!

Marjo


Olin noin 10-vuotias ja mummulassa Savossa joulunvietossa. Näin koko yön unta, että kun avasin lahjani, sain Matin ja Tepon kasetin lahjaksi ja olin suuresti pettynyt, koska toivoin Dingon kasettia. Aattona sitten lahjoja avatessa, sain sen Dingon kasetin. Tuon painajaisunen takia, muistan ikuisesti sen ilon, jota koin saadessani mitä halusin 🙂

Kristina


Sain pikkutyttönä äidin itse rakentaman nukkekodin sisustuksineen ja lamppuineen.

Se riemu tulee mieleen vieläkin, kun katselen välillä nukkekotia, jonka olen säilyttänyt jälkipolville. Siinä on vieläkin jäljellä vanhat kalusteet. Kiitos äiti vielä kerran sinne pilven reunalle.

Päivi


Vuonna 70 olin 5 vuotias ja sain pienen lelukoiran, jonka nimeksi annoin Pepi. Pehmeä karva on kulunut pois, pää, häntä ja korvat on ommeltu takaisin useita kertoja, mutta Pepi on yhä sänkyni vieressä!

Reepe


Reilut 60 vuotta sitten isällä oli töitä vain kolmena päivänä viikossa, joten me lapset emme odottaneet joululta muuta kuin lämmintä yhdessäoloa oman perheen ja isovanhempien kesken. Ķun sitten saimme kuitenkin jokainen yhden paketin, se oli jo juhlaa. En muista, mitä muut saivat, koska itse oli aivan ymmyrkäisenä onnesta. Olin saanut ihka uudet harjoituskaunoluistimet. Mitään muita lahjoja lapsuuden jouluista en muista.

Marzu


Olisinkohan ollut noin kahdeksanvuotias. Sain avata yhden joululahjan jo aattona päivällä. Valitsin paketin, jossa oli jotain suorakulmaista ja kovaa. Laatikosta paljastui upea tussisetti, jossa oli 36 eriväristä tussikynää. Se loppuiltapäivä sujui rattoisasti väritystehtävien parissa. Äskettäin, noin 42 vuotta myöhemmin, tuo samainen tussiloota tuli vastaani jotain kaapista etsiessäni. Osa tusseista oli vuosien saatossa kuivunut, mutta suurin osa oli vieläkin aivan toimivia! Niinpä lahjoitin laatikon eteenpäin tuttavaperheen lapsille, kun ei itse enää juurikaan tule väriteltyä…

Taiteilijatar


60-luvulla sain pikkutyttönä isäni tekemän pikkujakkaran /tuolin. Se oli rakas, paljon istuttu. Ei enää ehjä. Muistan tämän lahjan joka joulun aikana, vaikka vuosikymmeniä on kulunut.

Haavemaa


Olin ehkä 8-9 v kun joululahjaksi olin toivonut kaunoluistimia. Sinä jouluna ei joulupukki ehtinyt käymään, joten lahjat oli tuotu etukäteen kuusen juurelle. Kävin uteliaisuuttani katsomassa lahjakasaa. Ikäväkseni en huomannut niin suurta pakettia, johon luistimet olisi sopinut. Olin pettynyt. Lahjojen jaon aikana en ollut yhtään innostunut, mutta sitten kuitenkin kuin ihmeen kautta minä sainkin suuren paketin: siinä oli kaunoluistimia. Vaikka ei olleet valkoiset ( kaupassa ei ollut ) olin suunnattoman iloinen. Tämä tapahtui sota-ajan jälkeen, jolloin oli puute monenlaisesta tarpeellisesta. Siksi tämä muisto on säilynyt mielessäni mieleenpainuneena joululahjana.

Rapsa -44


40 luvulla sain Äidin  harmaasta villalangasta kutomat lapaset, ruskeassa paperipussissa RAKKAUDELLA  valmistetut.

Ei hinta,vaan mieli.


Flanelinen yöpaita, jonka naapurin mummo oli teettänyt minulle.Hänen oma lapsenlapsikin oli kateellinen siitä. Yöpaitaa en kertaakaan pitänyt,mutta ajatus  jäi.

Kiitos.

jasoer


Uudet ja ensimmäiset kaunoluistimet seitsemän vuotiaana. Heti aattoiltana piti käydä ulkona kävelemässä niillä ja olikohan niin että oli musta joulu ja jäätäkään ei ollut

Vieläkin luisteleva mummo


Kun sain 8 vuotiaana pianonäppäimisen soittimen. Olin katsellut ja soitellut sitä Anttilan tavaratalossa ja haaveillut siitä. Se oli kuitenkin kallis meidän perheen mittapuussa ja tiesin, ettei meillä ollut siihen varaa. Voi sitä onnen tunnetta kun lahjojen jaon jälkeen isä sanoi, että onhan meillä vielä yksi lahja Arjalle ja paketista paljastui tuo soitin. Sitähän sitten soittelin koko Joulun ajan.

Ankka


Sain 1950-luvun puolivälissä Pepita-nuken. Pepitalla oli tukka aitoa hiusta ja silmät menivät kiinni ja auki. Pepita oli muuten kylän hienoin nukke, on edelleen hengissä, vähän vanhentunut, mutta alkuperäinen tukka ja silmät ilahduttavat vielä lähes 70-vuotiasta omistajaa.

Hilkka


Noin seitsemänkymmentä vuotta sitten siskoni ja minun vanhat nuket  katosivat  joulun alla omituisella tavalla. Kumma kyllä joulupukki osasi tuoda ihan samanlaiset, mutta kuluneet kumiset päät olivat saaneet uudet värit ja kankaiset vartalot olivat ehjät ja kauniisti puetut.

No, ei tässä kaikki, miksi lahja on minulle ja siskollenikin mieliinpainuva: olimme joulun alla vanhempiemme poissa ollessa kolunneet joka nurkan ja kaapin etsien mahdollisia lahjapiiloja. Jostain löysimme vahingossa yhden suljetun komeron avaimen ja siellähän ne uuden ilmeen saateet vanhat nukkesemme istuivat hyllyllä joulupukin noutoa odotellen. Tämäkös meitä sekä ilahdutti että nauratti ja naurattaa vieläkin. Vanhemmillemme emme koskaan paljastaneet ”salaisuutta”.

Iloa puutteen keskellä


Hopeanvärinen, metallinen lyijytäytekynä noin 7-vuotiaana. Tallessa ja käytössä edelleen, vaikka ikää kynällä on yli 40 vuotta.

Tandemiini


Marjuli-kirja 1960-luvulla. En muista enää kirjan juonta, mutta olipa ihanaa uppoutua kirjaan joulupäivänä isovanhempieni maatilalla, jossa me kaikki sukuhaaran lapset ja aikuiset vietimme maalaisjoulua.. Ehkäpä siitä kirjasta kimposi aktiivinen lukuharrastukseni.

Anita vuosimallia 1952


Maa on kaunis

Jape


Mieleen painuvin joululahja oli esiliina jossa oli pieniä punaisia ruusuja vaalealla pohjalla. Nykyään pikkutytöt eivät taida enää käytää essuja , kuten n. 75  vuotta sitten.

Leena-mummi


Lahjapakettia varovasti availlessa esiin tuli Ruskeaa. Totesin (5v.). Veripalttua. Avauksen jälkeen hymy tuli huulille. Sisältö olikin Ruskeat talvikäsineet. Elettiin köyhiä aikoja niin lahja oli ikimuistoinen.

pekka


Viininpunaiset sukset remmisiteillä. Ehdin niitä käyttäessäni kasvaa pituuttakin niin että sukset jäivät minua lyhyemmäksi. Aikaa tapahtumasta yli 40 vuotta.

SuksellineN